Menneitä muistellen XXXIX

28.4.1986: Säteilevän kuuma retki Jurmossa jatkui. Puolet porukasta oli lähtenyt viikonloppuna takaisin ja olin saarella nyt Alhon Pekan ja Toivosen Kallen kanssa kolmistaan. Rengastusvastaava Pekka pyöri männikön ja kylän ympäristössä ja mie sitten koko saaressa, Kalle kulki vuoroin jommankumman mukana.

Kulku sujui suunnilleen samaan tapaan kuin pari päivää sitten. Aamuviiden jälkeen aloitin kylältä ja männiköstä, muuttajia riitti tauotta taivaalle. Sinisuohaukka tuli etelästä männikköön, rautiaisia meni yli koko ajan, kolme kertaa metsäviklo ja yksi tilhikin. Lännestä tulleet kolme laulujoutsenta taisivat olla tutut paikalliset jotka olivat säikähtäneet aamukalastajia. Pensastaskua, käenpiikaa tai keltavästäräkkiä ei tarvinnut etsiä kyläniittyä kauempaa, yllättävin havainto oli pikkulepinkäinen männikön länsipuolen katajissa viikkokaupalla normaalia saapumisaikaansa varhempana, siitä viimeistään piti osata arvata että jotakin erityistä oli nyt ilmassa. Ensimmäinen hernekerttu löytyi nyt jo Sorgenin tuntumasta, merellä muutti kuikka, ristisorsia ja merikihu.

Länsipäässä kahlaajia oli tullut yksilömääräisesti lisää, lajit olivat ennallaan. Kolme merisirriä, pari kapustarintaa ja tusina suosirriä olivat paremmasta päästä. Muutolla meni huomattava määrä kuoveja, toistasataa näkyikin ja lisäksi viisi parvea kuului. Parvien koko oli melkoinen, pari nähtyä parvea olivat 55 ja 40 lintua. Meriharakoiden määräkin oli noussut kuuteenkymmeneen, tyllien kolmeenkymmeneenviiteen. Rantavesistä löytyi härkälintu ja kolme mustakurkku-uikkua. Länsiriutalla käydessä yli meni sekä tuulihaukka että piekana. Kuikkia ja kaakkureita muutti täältäkin. Pajulintuja ja tiltaltteja näkyi rantakatajissakin. Paras kahlaajahavainto tuli vasta asemalle palatessa kun yli muutti pikkutylli, jota Jurmossa ei kovin usein näe.

(se Jurmossa tavallisempi tylli tässä)

Teetauolla aseman ikkunasta oli hyvä vilkaista pihan siemenpyydykseen minne Pekka oli tallettanut verkosta saamansa mustaleppälinnun. Iltakierroksen aluksi yli meni nuolihaukka, vähän sen jälkeen kuuden piekanan parvi. Tiltaltteja, pajulintuja ja leppälintuja näkyi vähän joka puolella ja männiköstä löytyi myös kevään ensimmäinen sirittäjä. Idässä oli rauhallisempaa, pari härkälintua mölysi sielläkin, ja kuikkia oli jäänyt myös paikallisiksi. Illan lopuksi muutti saaren yli vielä 14 tilhen parvi.

Kuten havainnoista voi päätellä, etelävirtaus oli voimakas, ja tämä oli se päivä jolloin kohonneista säteilyarvoista alettiin mediassa kysellä, tosin me saaressa emme niistä kuulleet. Yleensä oli aikaa kuunnella vain säätiedotuksia ja ne näyttivät nyt niin hyviltä ettei niiden takia kannattanut radion vieressä notkua ja rengastajalla oli muutakin kiirettä. Muutolla erityisesti järripeippoja tuli runsaasti ja punarintojen määrä oli huipussaan, verkoista rengastettiin peräti 247 punarintaa, varovainen arvio saaren paikallisista oli 600 yksilöä. Saaressa lämpötila nousi iltapäivällä huimaan 16 asteeseen – olemme sentään kaukana merellä joka on juuri jäistä vapautunut - tuuli puhalsi leppeästi idästä ja taivaalla ei ollut kuin hieman yläpilviä, pieni auer heikensi näkyvyyttä hitusen.

Tänään kaikki näytti hyvältä, seuraavana päivänä kummastutti hieman kun kappelin kiviaidan onkaloista alkoi löytyä kuolleita pikkulintuja: rengastettu peippo, järripeippo, pajulintu, kirjosieppo. Väsymystäkö, vai jotakin muuta... Etelässä Sorgenin rannalla etsi väsyneenä ruokaa iso peippojen ja järrien parvi... Kovin olivat loppuunpalaneita linnut, ja jopa paikallinen haahkakoiras oli niin poikki että päästi miut parin metrin päähän ennen kuin virkosi ja lähti uimaan edestäni karkuun. Ja juuri tiistaina kuulin uutisista miten voimalan tuhoalueen pelastustoimiin osallistunut mies kertoi muistavansa haikarat, jotka jäivät siellä makaamaan tiellä kulkevien autojen eteen kun eivät jaksaneet enää elää. Voiko tuollaisia huomioita olla yhdistämättä toisiinsa varsinkin kun emme tienneet saaressa vielä mistään mitään...

***

Menneitä muistellen XXXVIII

26.4.1986: Tasan kolme vuosikymmentä sitten olin... tyhmä kysymys, tietysti Jurmossa. Olin tullut sinne eilen, lähtenyt Helsingistä yhden aikaan iltapäivällä pikavuorobussilla, vaihtanut Paraisten tienhaarassa Korppoon bussiin ja jatkanut sitten Pärnäisistä saareen missä ehdin asemalle illalla kello 22:50. Lämmintä oli ollut tulomatkalla, Nauvon keskustassa mittari näytti 13 lämpöastetta. Mikään varhainen ei kevät siihen mennessä ollut, koskapa Berghamnin saarien välissä oli vielä jäätä kun tulimme.

Yöunet jäivät lyhyiksi koska ulos lähdin jo puoli kuuden jälkeen. Saaressa oli muutakin väkeä, Alhon Pekka rengasti ja joko hänen kanssaan tai muuten retkellä oli vielä Kallion Seppo, Toivosen Kalle, Suomelan Janne ja Vuorisalon Timo. Saarella riitti siis kovan luokan lintumiehiä, toivottavasti lintujakin. Männikössä oli heti runsaasti rastaita, punarintoja, hippiäisiäkin koko joukko ja miulle kevään ensimmäiset pajulinnut lauloivat. Mustavaris, pari varpushaukkaa ja metsäviklo olivat muutolla heti aamulla.

Mie valitsin retkisuunnaksi Sorgenin ja eteläsataman. Teerikukko soidinteli, merihanhipari varoitteli ja joutsenparikin erkani rannasta kauemmas. Lapinsirkku löytyi, taas varpushaukka ja rannasta ristisorsakoiras. Rantaa pitkin länteen kulkiessani merellä liikkui alliparvia ja yksinäinen mustalintukoiras samaan suuntaan. Lännessä käytin pari tuntia kahlaajakierrokseen. Suosirrejä taisikin olla kolme paria vakiopaikoillaan. Muutkin runsaat kahlaajat olivat pesijöitä kuten meriharakat, tyllit, punajalkaviklot ja töyhtöhyypät. Merihanhia oli runsaasti laitumillaan, myös tuli lisää lapinsirkkuja ja yksi mustavaris. Päivälle uusina löytyi lapintiira, merikihu, pensastasku ja luotokirvinen. Palailin lopuksi sataman kautta takaisin asemalle puolimatkan evästauolle.

Välitankkauksen jälkeen oli vuorossa itäkierros. Männikössä touhusi paitsi rengastaja myös punatulkkuja ja järripeippoja, varpushaukkakin yritti kokea verkkoja mutta jäi itse kiinni. Leppälehdon laidassa paistatteli kyy auringonsäteissä. Peukaloiset, rautiaiset ja tiltaltit lauloivat. Pari käenpiikaakin löytyi harjun laidasta ja päivän toinen pensastasku. Hetken päästä parinsadan metrin päästä edestä nousi esiin sepelrastas. Se istui viideksi minuutiksi katselemaan mikä sitä häiritsi ja lähti sitten lepikon taakse itään, mistä se löytyikin uudestaan jonkin ajan kuluttua kun sinne päin menossa olin.

Jatkoin kävelyä Itäriutalle, sen lähivesillä oli lisää alleja ja mustalintuja. Itäsannoilta löysin siihen aikaan aikaisen hernekertun ja ohi lensi ristisorsaneloset. Grundvikilla oli niitä vielä kaksi lisää vaikka hihaan piilotettavaksi. Kämpälle palatessa löytyi kyläniityltä vielä uusi sepelrastas ja mustaleppälintukin, joka oli rengastusporukan mukaan ollut siellä koko päivän. Iltaneljän maissa saari peittyi etelästä tulleeseen sumuun, missä näkyvyys putosi alle kahteensataan metriin.

Päivä oli hyvä, lajisummaksi taisimme saada 89, ja siinä siis mukana kymmenen ristisorsaa ja Jurmossa kun ollaan yhdeksän merisirriä, sepelrastaita oli kolme eripukuista. Emme tienneet että juuri samaan aikaan kun retkelle lähdimme oli Ukrainassa Tsernobylissä tuhoutunut atomivoimala, se glasnost mitä Neuvostoliitto tuohon aikaan iskulauseissa ja juhlapuheissa viljeli paljasti tuon vasta kun lännessä alettiin pari päivää myöhemmin ihmetellä mistä tulee suuria määriä outoa säteilyä. Länsi tarkoitti Ruotsia, täällä epäiltiin vain laitteiden menneen rikki eikä puhuttu havainnoista yleisölle mitään! Niin neuvostohenkisiä täälläkin oltiin...

***

Kasvihuonetakatalvi

(mäkikotka kerää vauhtia...)

Tässä on jo jonkin aikaa vallinnut seisova tai pohjoisvoittoinen ilmavirtaus joka olisi entisaikaan kulkenut takatalven nimellä ja olisi varmaan näyttänytkin sellaiselta. Nyt maa on pysynyt paljaana täällä etelässä ja aurinko on kannustanutkin kasveja kukkimaan ja vihertämään. Linnut tulevat etelästä ja niiden tuloa virtaus on hidastanut. Toki ne jotka täällä ovat olleet tai onnistuneet tänne tulemaan, ovat vakiintuneet hyvin reviireilleen ja täyttä vauhtia aloittamassa pesintää.

Tämä kulunut kolme viikkoa on miulla ollut joutoaikaa joten olen päivittäin ehtinyt tuntikausiksi ulos tilannetta seuraamaan. Uusien lajien kertyminen on ollut kohta kahden viikon ajan verkkaista, erityisesti verrattuna siihen mihin tänä alkaneena vuosituhantena on tottunut. Sen sijaan vanhoista ajoista olen selvästi edellä. Tulvat menivät ohi jo talvella ja alkukeväällä, nyt maasto on ollut melko kuivaa ja sulapaikkoja löytyy jo kaukana rannikosta. Niinpä vesilintuja on ollut sangen vähän täällä rannan tuntumassa, lepäilijöiden pääjoukkoja olisi pitänyt etsiä selvästi sisempää. Kahlaajille on nykyisin tarjolla paljon lepäilymaastoa pääkaupunkiseudun rannoilla, mutta niidenkin määrät ovat pysyneet vähäisinä. Muuttavia petoja on ollut hyvin vähän, mikä osoittaa ettei meren ylittäminen ole ollut helppoa, helpompi on ollut kai kiertää Kannaksen kautta. Jonkinlainen kevään merkki lienee että koko talven ja alkukevään Fastholmassa viihtynyt valkopää näyttäisi nyt kadonneen, pariin päivään siitä ei ole havaintoa tehty. Korvaukseksi ilmaantui tänään parin kilometrin päähän tuosta paikasta tulipäähippiäinen, joka tietysti pienenä ja huomaamattomana lintuna on voinut olla paikalla pidempäänkin, innokkaasti se pienellä alueella lauloi koko kolean päivän.

Ennen tällainen keli kuin nytkin vallitsee olisi tuonut täällä etelässäkin maahan kymmenen, viisitoista senttiä lunta ja käynnistänyt rastaiden ja muiden sulasta maasta riippuvaisten lajien massiivisen pakomuuton, sellaisia näki miltei joka kevät 60-80-luvuilla. Nyt niitä nähnee Keski- ja Pohjois-Suomessa. Tietysti ihan erityistapauksia ovat sitten ne talvet jolloin lunta oli paljon ja se suli myöhään. Viimeksi noin oli kolme vuotta sitten, hiihtokelit jatkuivat silloin täällä Vantaallakin huhtikuulle ja kevät käynnistyi kunnolla vasta huhtikuun puolessavälissä.

Kaikkein myöhäisin kevään alku joka kohdalleni on sattunut olikin tasan 50 vuotta sitten. Silloin Salon seudulla oli lunta talvella pitkälti toista metriä, ja se suli vasta huhtikuun toisella puoliskolla aiheuttaen valtaisat tulvat joka puolella. Asuimme silloin Sirkkulassa ja läheinen Vähäjokikin, joka nimensä mukaan oli tavallisesti vain metrin, parin levyinen joki- ellei puropahanen, levisi kai sadan metrin levyiseksi siellä missä jyrkkä jokitörmä sen mahdollisti. Se rikkoi monet sitä ylittävät pikkusillat ja peitti rantapellot tulvajärviksi. Päiväkohtaiset retkihavikseni ovat kadonneet mutta lintujen tulolistasta huomaan että kevät aukeni kotikulmillani kunnolla vasta 25.4.1966, jolloin tulolistaan merkitsin useimmat rastaat, punarinnan, rautiaisen ja västäräkin sekä kolme lokkilajiakin. Muutamassa päivässä tulville ilmaantui myös koko joukko sellaisia sorsia ja kahlaajia joita en koskaan muulloin ollut onnistunut noissa vanhoissa kotimaisemissani havaitsemaan. Tuo tulva katkaisi normaalin koulumatkanikin ja sinne jouduin kulkemaan hyvän aikaa kiertotietä Karjaskylän kautta ihan kuten vanhempanikin töihinsä. Hauskin havainto tuon kovan lumitalven jälkeen oli, kun kodin edustalta hanget sulivat pois ja huomasimme että talvella kovalla työllä auki aurattu tie olikin vedetty kymmeniä metrejä pellon puolelle, kaikki aurausmerkit olivat hautautuneet syvälle kinosten sisään ja katerpillarin kuljettajan arvaus oli mennyt vähän enemmän pieleen. No, korjasivat sitten virheen kun ne karahkat sieltä alkoivat päätään nostaa.

***

( ... ja ponnistaa hyppyrin nokalta ilmojen teille)

Menneitä muistellen XXXVII

22.4.1968: Aamu oli lämpimänpuoleinen mutta kovin sumuinen. Lehdenjakokierroksella oli Salon keskustaan tullut rastaita ja lähdin ehtiessäni heti aamukuuden jälkeen lyhyelle kierrokselle Halikonlahdelle ennen kuin olisi ehdittävä kymmeneksi kouluun. Taivas sumupilven yllä oli kuitenkin kirkas joten kaunis päivä siitä tuli, tosin en ehtinyt kauneudesta nauttia kuin välituntien aikana.

Rastaita lauloi myös Halikonlahden laitamilla, punakyljet ja laulurastaat olivat runsastuneet, kivitaskujakin oli jo viitisen lintua. Lahden vedenpuhdistusaltaiden kierto oli kuitenkin retkeni päätavoite, piti tarkistaa mitä vesilinnuille kuului. Tavallisen lajiston lisänä oli jokunen silkkiuikku ja haapana, koskeloitakin näkyi vaikka isommat parvet varmaan jäivät sumuun. Uivelopari lensi vierestä ohi.

Kello 7:50 huomasin sumusta lentävän minua kohti ison tumman linnun, hanheksi sen heti tunnistin, se tuli Viurilanlahden puolelta ja laskeutui pienen tarkastuskierroksen jälkeen keskelle kakkosallasta. Enpä ollut tuollaista ennen luonnossa nähnyt: tummassa päässä oli laaja valkea leukalappu, lintu oli paljon metsähanhia ja muita näkemiäni hanhia isompi, pitkä- ja tummakaulainen, ruskeasiipinen ja vatsastaan vaalea. Altaan penkalla oli tuohon aikaan kameramiesten piilokoju jota kohti lähdin varovasti kulkemaan, sinne päästyäni kertasin kaikki tuntomerkit ja kyllä tämä näytti selvältä kanadanhanhelta. Ostamassani ihkauudessa käsikirjassa Pohjolan Linnuista ei tästä lajista ollut Suomesta kuin yksi ainut havainto.

Parinkymmenen minuutin kuluttua pyöräili paikalle Liikon Jorma, kameroineen tietysti. Hänen yrittäessään lähestyä lintua se kuitenkin lähti pari kertaa äännellen lentoon ja katosi sumuun Vuohensaaren suuntaan. No, me olimme innoissamme, uusi hieno laji tuli elislistaan, mutta muiden retkikavereiden kanssa myöhemmin juteltuamme selvisi ettei se suinkaan ollut ensihavainto Halikonlahdelta. Lähteenojan Jari oli sen havainnut aamuretkellä siellä jo 19.4. neljän kyhmyjoutsenen ja 17 laulujoutsenen porukassa. Tuosta porukasta olin miekin nähnyt kotini ikkunasta ne seitsemäntoista laulujoutsenta jotka olivat lähes saman tien lähteneet jatkamaan matkaa koilliseen suoraan kaupungin yli.

Näin myöhemmin sitä tietää enemmän, kuten että 1966 kanadanhanhia oli istutettu jonkin verran Porvoon tienoille, ja ehkä noista istukkaista oli tuokin lintu peräisin. Seuraava havainto lajista tulikin pari vuotta myöhemmin kun sitä istutettiin myös Perniön Teijoon. Istukkaista yksi ilmaantui pian Halikonlahdelle ja jäi sinne koko loppukevääksi. Tuosta ei sitten kauan kestänytkään kun laji arkipäiväistyi, ensin Perniön seudulla ja sitten laajemminkin. Noiden istutusten perintönä onkin Salon seudulla ollut vahva kanadanhanhikanta jo pitkään.

***

Menneitä muistellen XXXVI

20.4.1969: Aamuisen lehdenjakolenkkini ja teetauon jälkeen lähdin linturetkelle Salon Halikonlahden ja Sirkkulan maisemiin yli yhdeksäksi tunniksi, viikonlopun kunniaksi. Päivä oli lämmin, toistakymmentä astetta, tuuli heikonlaista idästä, ohutta yläpilveä joka hiljalleen tihentyi päivän mittaan, näkyvyys paras mahdollinen.

Kevät oli myöhässä mutta nyt tuntui uusia lajeja ilmaantuneen. Halikonlahdelle olivat tulleet sen kevään ensimmäiset lapasorsat ja ruskosuohaukka, Vuohensaareen kulorastas. Lahti oli vielä jäässä muutamia pikkusulia lukuun ottamatta joten vesilintuja oli kaikkiaan vähänlaisesti. Kahlaajiakaan ei ollut paljon, kuovit olivat paikallisia, lahden altaille oli tullut metsäviklo ja kolme punajalkavikloa. Muutto oli ollut kohtalaista jo heti aamulla, lehdenjakolenkillä ehdin jo huomata parisataa peippoa menossa pohjoisiin. Samoin kevään ja päivän ensimmäinen kalasääski muutti jo lehtilenkillä, Halikonlahdella oli sitten kaksi lisää.

Puolenpäivän tienoon seurailin mahdollista muuttoa Ilmusmäen kolmiomittaustornissa. Paikallinen kanahaukkapari soidinteli ympärillä ja pari muuttajaakin näkyi. Piekana, hiirihaukka ja jokunen määrittämättä jäänyt buteo näkyi myös muutolla. Paras muuttaja taisi olla kevään ensimmäinen nuolihaukka, joka osoitti että lämmin taisi tulla jostakin etelämpää. Metsähanhia muutti kolme pientä ryhmää, kurkia pikkuparvia pitkin päivää. Tornin vieressä kalliolla lauleli myös kaksi kangaskiurua. Kaikkiaan lajimäärä nousi 48:aan.

20.4.1984 kokeilin ensi kerran muutontarkkailua Vantaalla Hermaskärinkalliolla. En kuitenkaan ollut ensimmäinen staijari tuolla kalliolla, sinne Annen kanssa tullessani paikalla oli jo joku toinen, ja valitteli että muutto oli ollut olematonta sen pari tuntia minkä oli paikalla ollut. Tiltaltti sentään oli mäen alla laulanut.

Olin kuitenkin tyytyväinen siihen mitä itse näin. Paikallinen hiirihaukkapari viihdytti koko ajan, varpushaukka muuttikin yli. Sepelkyyhkyjä muutti jonkin verran mutta rastaita jo viisisataa. Taivas pilvistyi pian ja iltapäivällä alkoi sataa, joten päätin tulla myöhemmin katsomaan paremmin mitä tuolta voi nähdä. Lyhyen käynnin tein jo seuraavana päivänä ja viikkoa myöhemmin staijasin siellä koko päivän seuranani muun muassa nuoret vantaalaiset lintumiehen alut Petri Piisilä ja Juha Lammi. Silloin 652 muuttaneen linnun lisäksi näkyi muun muassa 57 lentokonetta, kaksi helikopteria ja pari ilmapalloakin.

***

Menneitä muistellen XXXV

18.4.1979: Sattuneesta syystä olin vuoden Rauhan sairaalassa hoitotöissä sivarina. Retkille jäi jonkin verran aikaa, tavallisesti kävelin tuolloin Rauhan sairaalan ja läheisen Tiuruniemen sairaalan alueella. Tiurun sairaalan edestä pisti niemi Saimaaseen ja sen kärjessä tarkkailin ehtiessäni muuttoa, alkukeväällä kun jäitä vielä oli, menin usein niemenkärjen länsipuolen jäälle katsomaan koska siitä näki sitten hieman paremmin mitä etelästä oli tulossa. Toisinaan, kuten nyt, oli mahdollisuus ehtiä käymään Imatrallakin, ja tänään kiersin Vuoksen rannat Imatrankosken ja Keskusliikenneaseman välillä ja sen lisäksi kävelin vielä matkat sairaalasta ja takaisin, sellainen kahden ja puolen tunnin iltamarssi. Saahan sivarikin kuntoilla... 

Vuoksessa oli talvehtinut kaksi pikku-uikkua, joista toisen näin kesäpukuun vaihtaneena Linnankoskella samassa paikassa kuin muutamaa viikkoa aiemmin. Telkät, isokoskelot ja heinäsorsat olivat myös tuttuja jo talvelta. Harmaalokkeja oli tullut kolmisenkymmentä ja myös kevään ensimmäiset kaksi kalalokkia. Naurulokkejakin oli jo kolmekymmentä. Muuten Imatran linnusto oli tuolloin vielä kovin talvista, tosin niin oli sääkin: iltapäivän lämpö varjossa oli vielä viisi astetta pakkasella. Tuuli puhalsi luoteesta. Taivas oli toki pilvetön ja näkyvyyttä riitti.

Rauhan sairaalan ympäristössä ja Korvenkannassa oli sentään muutamia kiuruja pelloilla, punakylkirastas lauloi sairaalan pihassa ja eri puolilla tienoota oli yhteensä viisi mustarastasta. Kolmen tilhen porukka muutti sairaalan yli ja Korvenkylänmäen ylitti 19 sepelkyyhkyn muuttoparvi.

Sää muuttui parissa päivässä sen verran että tuuli käväisi jonkin aikaa etelän puolella ja heti muutti sairaalan yli kymmeniä buteoita joista määrittyi 11 hiirihaukkaa ja 2 piekanaa. Muutto pysähtyi kuitenkin pian tuulen kääntyessä takaisin luoteeseen. Päivästä toiseen odottelin koska se kunnon petomuutto alkaa, mutta taisivat peijakkaat karata sillä aikaa kun olin osastolla sairaita hoitamassa.

Tulipa mieleen että olisi tänäänkin, siis 18.4.2016, ollut kaksi pikku-uikkua tarjolla tällä kertaa Vanhankaupunginlahdella. Kyllä siellä bongareita riitti ilman minuakin.

***