Kasvihuonetakatalvi

(mäkikotka kerää vauhtia...)

Tässä on jo jonkin aikaa vallinnut seisova tai pohjoisvoittoinen ilmavirtaus joka olisi entisaikaan kulkenut takatalven nimellä ja olisi varmaan näyttänytkin sellaiselta. Nyt maa on pysynyt paljaana täällä etelässä ja aurinko on kannustanutkin kasveja kukkimaan ja vihertämään. Linnut tulevat etelästä ja niiden tuloa virtaus on hidastanut. Toki ne jotka täällä ovat olleet tai onnistuneet tänne tulemaan, ovat vakiintuneet hyvin reviireilleen ja täyttä vauhtia aloittamassa pesintää.

Tämä kulunut kolme viikkoa on miulla ollut joutoaikaa joten olen päivittäin ehtinyt tuntikausiksi ulos tilannetta seuraamaan. Uusien lajien kertyminen on ollut kohta kahden viikon ajan verkkaista, erityisesti verrattuna siihen mihin tänä alkaneena vuosituhantena on tottunut. Sen sijaan vanhoista ajoista olen selvästi edellä. Tulvat menivät ohi jo talvella ja alkukeväällä, nyt maasto on ollut melko kuivaa ja sulapaikkoja löytyy jo kaukana rannikosta. Niinpä vesilintuja on ollut sangen vähän täällä rannan tuntumassa, lepäilijöiden pääjoukkoja olisi pitänyt etsiä selvästi sisempää. Kahlaajille on nykyisin tarjolla paljon lepäilymaastoa pääkaupunkiseudun rannoilla, mutta niidenkin määrät ovat pysyneet vähäisinä. Muuttavia petoja on ollut hyvin vähän, mikä osoittaa ettei meren ylittäminen ole ollut helppoa, helpompi on ollut kai kiertää Kannaksen kautta. Jonkinlainen kevään merkki lienee että koko talven ja alkukevään Fastholmassa viihtynyt valkopää näyttäisi nyt kadonneen, pariin päivään siitä ei ole havaintoa tehty. Korvaukseksi ilmaantui tänään parin kilometrin päähän tuosta paikasta tulipäähippiäinen, joka tietysti pienenä ja huomaamattomana lintuna on voinut olla paikalla pidempäänkin, innokkaasti se pienellä alueella lauloi koko kolean päivän.

Ennen tällainen keli kuin nytkin vallitsee olisi tuonut täällä etelässäkin maahan kymmenen, viisitoista senttiä lunta ja käynnistänyt rastaiden ja muiden sulasta maasta riippuvaisten lajien massiivisen pakomuuton, sellaisia näki miltei joka kevät 60-80-luvuilla. Nyt niitä nähnee Keski- ja Pohjois-Suomessa. Tietysti ihan erityistapauksia ovat sitten ne talvet jolloin lunta oli paljon ja se suli myöhään. Viimeksi noin oli kolme vuotta sitten, hiihtokelit jatkuivat silloin täällä Vantaallakin huhtikuulle ja kevät käynnistyi kunnolla vasta huhtikuun puolessavälissä.

Kaikkein myöhäisin kevään alku joka kohdalleni on sattunut olikin tasan 50 vuotta sitten. Silloin Salon seudulla oli lunta talvella pitkälti toista metriä, ja se suli vasta huhtikuun toisella puoliskolla aiheuttaen valtaisat tulvat joka puolella. Asuimme silloin Sirkkulassa ja läheinen Vähäjokikin, joka nimensä mukaan oli tavallisesti vain metrin, parin levyinen joki- ellei puropahanen, levisi kai sadan metrin levyiseksi siellä missä jyrkkä jokitörmä sen mahdollisti. Se rikkoi monet sitä ylittävät pikkusillat ja peitti rantapellot tulvajärviksi. Päiväkohtaiset retkihavikseni ovat kadonneet mutta lintujen tulolistasta huomaan että kevät aukeni kotikulmillani kunnolla vasta 25.4.1966, jolloin tulolistaan merkitsin useimmat rastaat, punarinnan, rautiaisen ja västäräkin sekä kolme lokkilajiakin. Muutamassa päivässä tulville ilmaantui myös koko joukko sellaisia sorsia ja kahlaajia joita en koskaan muulloin ollut onnistunut noissa vanhoissa kotimaisemissani havaitsemaan. Tuo tulva katkaisi normaalin koulumatkanikin ja sinne jouduin kulkemaan hyvän aikaa kiertotietä Karjaskylän kautta ihan kuten vanhempanikin töihinsä. Hauskin havainto tuon kovan lumitalven jälkeen oli, kun kodin edustalta hanget sulivat pois ja huomasimme että talvella kovalla työllä auki aurattu tie olikin vedetty kymmeniä metrejä pellon puolelle, kaikki aurausmerkit olivat hautautuneet syvälle kinosten sisään ja katerpillarin kuljettajan arvaus oli mennyt vähän enemmän pieleen. No, korjasivat sitten virheen kun ne karahkat sieltä alkoivat päätään nostaa.

***

( ... ja ponnistaa hyppyrin nokalta ilmojen teille)