Menneitä muistellen XXXIX

28.4.1986: Säteilevän kuuma retki Jurmossa jatkui. Puolet porukasta oli lähtenyt viikonloppuna takaisin ja olin saarella nyt Alhon Pekan ja Toivosen Kallen kanssa kolmistaan. Rengastusvastaava Pekka pyöri männikön ja kylän ympäristössä ja mie sitten koko saaressa, Kalle kulki vuoroin jommankumman mukana.

Kulku sujui suunnilleen samaan tapaan kuin pari päivää sitten. Aamuviiden jälkeen aloitin kylältä ja männiköstä, muuttajia riitti tauotta taivaalle. Sinisuohaukka tuli etelästä männikköön, rautiaisia meni yli koko ajan, kolme kertaa metsäviklo ja yksi tilhikin. Lännestä tulleet kolme laulujoutsenta taisivat olla tutut paikalliset jotka olivat säikähtäneet aamukalastajia. Pensastaskua, käenpiikaa tai keltavästäräkkiä ei tarvinnut etsiä kyläniittyä kauempaa, yllättävin havainto oli pikkulepinkäinen männikön länsipuolen katajissa viikkokaupalla normaalia saapumisaikaansa varhempana, siitä viimeistään piti osata arvata että jotakin erityistä oli nyt ilmassa. Ensimmäinen hernekerttu löytyi nyt jo Sorgenin tuntumasta, merellä muutti kuikka, ristisorsia ja merikihu.

Länsipäässä kahlaajia oli tullut yksilömääräisesti lisää, lajit olivat ennallaan. Kolme merisirriä, pari kapustarintaa ja tusina suosirriä olivat paremmasta päästä. Muutolla meni huomattava määrä kuoveja, toistasataa näkyikin ja lisäksi viisi parvea kuului. Parvien koko oli melkoinen, pari nähtyä parvea olivat 55 ja 40 lintua. Meriharakoiden määräkin oli noussut kuuteenkymmeneen, tyllien kolmeenkymmeneenviiteen. Rantavesistä löytyi härkälintu ja kolme mustakurkku-uikkua. Länsiriutalla käydessä yli meni sekä tuulihaukka että piekana. Kuikkia ja kaakkureita muutti täältäkin. Pajulintuja ja tiltaltteja näkyi rantakatajissakin. Paras kahlaajahavainto tuli vasta asemalle palatessa kun yli muutti pikkutylli, jota Jurmossa ei kovin usein näe.

(se Jurmossa tavallisempi tylli tässä)

Teetauolla aseman ikkunasta oli hyvä vilkaista pihan siemenpyydykseen minne Pekka oli tallettanut verkosta saamansa mustaleppälinnun. Iltakierroksen aluksi yli meni nuolihaukka, vähän sen jälkeen kuuden piekanan parvi. Tiltaltteja, pajulintuja ja leppälintuja näkyi vähän joka puolella ja männiköstä löytyi myös kevään ensimmäinen sirittäjä. Idässä oli rauhallisempaa, pari härkälintua mölysi sielläkin, ja kuikkia oli jäänyt myös paikallisiksi. Illan lopuksi muutti saaren yli vielä 14 tilhen parvi.

Kuten havainnoista voi päätellä, etelävirtaus oli voimakas, ja tämä oli se päivä jolloin kohonneista säteilyarvoista alettiin mediassa kysellä, tosin me saaressa emme niistä kuulleet. Yleensä oli aikaa kuunnella vain säätiedotuksia ja ne näyttivät nyt niin hyviltä ettei niiden takia kannattanut radion vieressä notkua ja rengastajalla oli muutakin kiirettä. Muutolla erityisesti järripeippoja tuli runsaasti ja punarintojen määrä oli huipussaan, verkoista rengastettiin peräti 247 punarintaa, varovainen arvio saaren paikallisista oli 600 yksilöä. Saaressa lämpötila nousi iltapäivällä huimaan 16 asteeseen – olemme sentään kaukana merellä joka on juuri jäistä vapautunut - tuuli puhalsi leppeästi idästä ja taivaalla ei ollut kuin hieman yläpilviä, pieni auer heikensi näkyvyyttä hitusen.

Tänään kaikki näytti hyvältä, seuraavana päivänä kummastutti hieman kun kappelin kiviaidan onkaloista alkoi löytyä kuolleita pikkulintuja: rengastettu peippo, järripeippo, pajulintu, kirjosieppo. Väsymystäkö, vai jotakin muuta... Etelässä Sorgenin rannalla etsi väsyneenä ruokaa iso peippojen ja järrien parvi... Kovin olivat loppuunpalaneita linnut, ja jopa paikallinen haahkakoiras oli niin poikki että päästi miut parin metrin päähän ennen kuin virkosi ja lähti uimaan edestäni karkuun. Ja juuri tiistaina kuulin uutisista miten voimalan tuhoalueen pelastustoimiin osallistunut mies kertoi muistavansa haikarat, jotka jäivät siellä makaamaan tiellä kulkevien autojen eteen kun eivät jaksaneet enää elää. Voiko tuollaisia huomioita olla yhdistämättä toisiinsa varsinkin kun emme tienneet saaressa vielä mistään mitään...

***