Rumpusolistien aikaa

***

Kulunut vapaan viikon loppupuoli on ollut sään suhteen aika keväistä. Aikaisimpia keväitä jäljessä ollaan mutta kovasti kiertämällä uusia muuttolintulajeja kyllä löytäisi. Olen kuitenkin jatkanut samaa tapaa joka miulla on ollut jo jonkin aikaa, katson missä olen retkeillyt samana päivänä muutamana viime vuotena ja valinnut sitten kohteekseni jotakin muuta. Aika usein se on sitten johdattanut miut Fastholmaan Vanhankaupunginlahden itälaidalla tai Träskändaan Espoon itärajalla. Toisessa on kiintopisteenä ollut valkopäätintti ja toisessa nakkelipari.

Kevät alkaa jyllätä noiden kohdelajienkin sisuksissa. Tintti kiertelee nykyisin pääasiassa niemen metsissä, vähemmän reunaruoikossa tai ruokintapaikalla missä sitä bongarit ja kuvaajat edelleen kovasti odottavat. Nakkelipari on myös jättänyt ruokintapisteen rauhaan ja viettää enimmän osan aikaa kierrellen puiston tammien latvuksissa innokkaasti ja kovaäänisesti soidinnellen. Toinen on siis muuttunut hyvin hankalaksi, toinen hyvin helpoksi. Siinä jää sitten aikaa katsella paljon muutakin.

Fastholmassa helppoihin bongattaviin kuuluu usein myös tuo lehtopöllö joka istuu jossakin kuvassanikin talon savupiipulla sen suojapellin alla. Kun se joskus vaihteeksi – ehkä silloin kun savua piipusta tulee – siirtyy metsään torkkumaan, se onkin paljon hankalampi löytää ellei nyt sitten satu suosimaan sydäntalvista vakiomäntyään, mistä sen kyllä löytää jos osaa oikein tarkkaan kohdalle katsoa. Varpuspöllökin on nykyisin usein kylläinen ja viettää siestaa jossakin ruokintapaikan lähellä olevassa pöntössä tai kolossa.

Tikkoja sen sijaan näkee ja kuulee tällä hetkellä hyvin. Tänäiselläkin retkelläni vastaan tuli lukuisten käpytikkojen lisänä pikutikka, harmaapäätikka ja valkoselkäkin. Eilen lisänä kierteli vielä palokärkikin, ja jos oikein härski olisin, olisin voinut kuitata sen listalle tänäänkin. Sattui nimittäin niin että Fastholmassa oli lähelläni sunnuntain vietossa pari todellista – omasta mielestään – asiantuntijaa, jotka arvostelivat kovin muita paikalla olijoita sunnuntairetkeilijöiksi, mutta kun kuulivat käpytikan reviirirummutuksen, väänsivät siitä hetikohta palokärjen! On tuolla Träskändassa ollut vielä pohjantikkakin, mutta sen olen onnistunut toistaiseksi ohittamaan huomaamatta.

Valkoselkätikkoja on ollut Vanhankaupunginlahden maastossa pitkin talvea. Vakituiset ovat saaneet renkaan kuten vaikkapa pikkutikkakin. Tässä viikolla tuli vastaan kyllä pari ihan renkaatontakin, ja poikkeuksellisen hyvätapaisia eli kuvausmyönteisiä olivat myös. Mahtaako olla niin että kun syksyllä oli kaikkien aikojen vaellus tänne idästä, nyt osa olisi palaamassa takaisin. Ei tuolla maastossa kuitenkaan rauhallista ole, käpytikat ovat häijyjä ja hätistelevät valkoselätkin tiehensä siinä kuin omat lajitoverinsa. Eikä ole kauaa siitä kun paikallinen kanahaukka nappasi saaliikseen palokärjen tuosta samoilta nurkilta. Haukka näkyy aina silloin tällöin käyvän tarkastamassa olisiko paikalla helppoja lounaita.

***

(kuvat tässä lähipäivinä ottamistani sadoista tikkaruuduista sattumanvaraisesti valittuja)

Menneitä muistellen XV

12.3.1989: Viikonloppuretkemme viimeinen päivä, Kim jäi yksikseen saareen vielä retkeä jatkamaan, me muut lähdimme iltapäivän laivalla takaisin mantereelle tai ainakin Paraisille (Aarni). Eilinen tuuli oli heikentynyt, mutta tilalle oli tullut sankanpuoleinen sumu, näkyvyys oli koko päivän ja vielä kotimatkankin Paraisten lautalle asti noin sata metriä.


Kun yhteysalus tulisi jo iltayhden aikaan, oli viisasta nauttia aamulla kunnon aamupala, kantaa vähät tavarat satamaan lähtöä odottamaan ja tehdä kierros lännessä. Saisihan päivällä syötävää laivaltakin ja tekemämme havikset kävi Kim satamasta keräämässä. Aamukierroksella saaressa lintuja löytyi enemmän korvilla kuin silmillä havaiten. Jotakin sentään huomattiin, kuten kevään ensimmäinen kanadanhanhi länsipäässä. Kovaa honkotustaan sekin tietysti piti joten odottaa osattiin koska se sumusta näkyviin putkahtaa. Männikön laitaan oli yöllä ilmestynyt lehtokurppa. Töyhtöhyyppiä naukui saaressa jo kymmenkunta ja koiramme innoissaan nuuski esiin lounaisriutan kärjestä 28 merisirrin parven piilosta kivien välistä. Eiliseen verrattuna uusia olivat myös uuttukyyhkyt ja räkättirastaat. Kottaraiset laulelivat jo innokkaasti kylällä. Pajusirkku oli pudottautunut muutolta kylälle ja kaksi yksilöä myös sataman luo. Eilinen harakkakin löytyi vielä Männikön laidalta mutta närhi oli jatkanut matkaansa, toivottavasti mantereelle. Muuttavien joutsenten äänet kaikuivat sumusta ja varttia ennen yhteysaluksen tuloa sataman ohi lensi pilkkasiipikoiras, kai sekin muuttaja jo.

Paluumatka laivalla sujui siis sumussa, juur mittä ei ikkunasta näkynyt, oli siis hyvää aikaa käydä syömässä. Näkyvyys parani vasta mantereella. Halikonlahdella pistäytyminen – Miskalle pieni jaloittelutauko pitkän ajon välissä - osoitti että kevät oli sielläkin alussa, paikalla olevaan havaintovihkoon oli kirjattu noin viisikymmentä töyhtöhyyppää muuttaneiksi päivän mittaan, läheisessä sulassa ui telkkiä, koskeloita ja heinäsorsia. Vantaalle tullessa huomasimme räntää sataneen poissaolomme aikana vajaat kymmenen senttiä, kovin leppoisaa ei siis olisi koiran ulkoilutus kotonakaan ollut.

Niin, tuosta retkikumppanistamme, valokuvaavasta pankkiiri Nummilasta tuli taas mieleen että juuri pari päivää sitten maksoin taas vihoviimeisen erän tämän nykyisen kämpän viimeisimmästä remppalainasta joten naputtelen tätä päivitystä jälleen kerran täysin omassa asunnossa. Aika näyttää, jäikö se viimeiseksi pankkilainakseni. Ehkä, ehkä ei. Ikää vain alkaa olla sen verran että seuraava voikin jäädä joltakin osin jo perikunnan taakaksi. Tosin veljen lähettämässä sukuselvityksessä on ainakin yksi 107-vuotias isotäti, syntyi 1800-luvulla ja kuoli 2000-luvulla vietettyään viimeiset 90 vuottaan Amerikassa. Jos hän eli noin pitkään niin miksen minäkin, elintapani ovat varmasti yhtä terveelliset kuin hänelläkin. Työhullu oli kuten koko sukumme, touhusi yrityksessään ainakin yhdeksänkymppiseksi...

***

Menneitä muistellen XIV

11.3.1989: Vuosi sitten kertoilin täällä miten vietin talvilomaa Jurmossa. Olen ollut siellä aiemminkin samaan aikaan maaliskuun puolivälin tietämillä. Vuoden 1989 retkellä mukana oli silloinen perhe eli exä Anne ja koira Miska. Lisäksemme saareen tuli taas Nummilan Aarni ja Roeringin Kim. Tulopäivämme oli ollut eilinen, siis 10.3. ja perillä olimme vasta iltamyöhällä. Aarni oli tapansa mukaan kuvausreissulla, me perheretkellä koiraa ulkoiluttamassa ja oikeastaan ainut tiukasti lintuja tarkkaileva olikin sitten Kim. Ihan leppoisa sää ei kyllä ollut, pilvistä, hieman sateistakin, pari lämpöastetta ja kovaa tuulta lounaasta. Koiraa tuo ei haitannut paitsi illalla saareen tullessa, se kun piti kantaa ulos laivasta kun laiva ei päässyt ihan kiinni laituriin ja matka hypätä oli liian pitkä mäyräkoiralle. Saareen tultuaan se innostui kyllä ihan valtavasti, eihän tämä nyt suinkaan sen ensimmäinen lintuasemaretki ollut. Konkari oli jo pentuvuotenaan käynyt ainakin Haliaksella ja Tauvossa...

Kyllähän tuollakin vahvuudella lintuja vastaan tuli. Kiuruja oli jo tullut länteen, samoin pulmusia oli monta pikkuryhmää. Noista on kyllä Jurmon oloissa vähän vaikea tietää ovatko ne varsinaisia muuttolintuja, mutta osa nyt varmaan kuitenkin sellaisia oli. Heinäsorsien joukossa oli yksi täysalbiinokin, sellainen ankan värinen mutta sorsan näköinen. Naurulokkikin oli vielä talvipuvussa joten ei sekään ehkä muuttaja ollut.

Töyhtöhyypät olivat ihan varmasti etelästä tulleet, pari lintua lepäili järvellä. Kylällä oli lisää oikeita muuttolintuja, parvi mustavariksia ja sepelkyyhky. Kiuruja oli kyläpellolla jo iso parvi joten etelästä nekin olivat tulleet, ei Jurmossa niitä parvissa talvehdi. Pari erikoisempaakin kevätharhailijaa Jurmon kylällä näkyi, nimittäin harakka ja närhi. Nuo eivät helposti noin kauas ulos harhaudu eivätkä varsinkaan keväällä.

Itäriutalla oli varmasti etelästä tullut vesilintu, valkoposkihanhi. Muuttaneita oli varmaan mukana myös koskeloissa ja haahkoissa samoin kuin merimetsoissa ja kyhmyjoutsenissa, näitä kaikkia näki tuohon aikaan myös talvisin.

***

(tämä albiinoheinäsorsa asui Töölönlahdella kuluneen talven, samanlainen oli siis Jurmossa 1989 keväällä)

Sumuisia retkiä

Vihkojani selailemalla huomasin että tässä on parikin päivää jolloin en ole käynyt ollenkaan ulkosaaristossa. Nytkään en ollut minnekään saariretkelle hankkiutunut, mutta ajattelin että merelle voisi katsoa vaikkapa Hangossa käydessä. Valitettavasti vain en huomannut miten huonoa säätä näiksi päiviksi ennustettiin.

Lähdin siis eilen aamupäivällä kohti Hankoa, siitäkin huolimatta että täällä kotipuolessa lykkäsi taivaalta reippaasti räntää, sade kun näytti ennusteen mukaan loppuvan lounaassa puolilta päivin. Ajomatka oli pitkään sateinen ja tie rapainen, ja perille tullessa huomasin ettei keli ole suinkaan kirkastumassa. Kyllähän taivaalla erottui välillä sinistäkin, mutta maan ja meren yllä leijui sumupilveä.

No, päätin kuitenkin kävellä pohjoisrannan luontopolkua Gåsörsvikeniltä Uddskatan kärjen suuntaan. Mereltä erottui vain lähitienoon lintuja, kyhmäreitä, telkkiä, koskeloita ja kauempaa kuului lokkien ääntä. Polunvarsikin oli kovin tyhjä, vähän tali- ja sinitiaisia siellä täällä, mustarastaita muutama. En nyt ihan Haliakselle asti mennä viitsinyt, vähän sitä ennen sain listalleni vielä pari laulujoutsenporukkaa ja kai retken parhaana tavin heinäsorsien joukossa. Ylikin muutti yksi laulu- ja toinen kyhmyjoutsenparvi sekä sattumakiuru.

Sumussa oli turha etsiä muitakaan meritähystyspisteitä, muuttohaukan lepopaikkoinaan suosimia linjatauluja ei kunnolla erottanut. Neljän tuulen tuvalla kävin kuitenkin, samaa lajistoa oli tarjolla sielläkin. Högholmenille tullessa taivas pimeni taas ja sumu sen kuin tihentyi. Lähivesillä lepäili edelleen kahta lajia joutsenia, runsaasti telkkiä ja heinäsorsia, mutta mitään kiinnostavaa uutta ei enää vastaan tullut. Viimeksi yritin jotakin vielä Tvärminnen tiilitehtaan laiturilta, mutta sumu peitti kaiken kiinnostavan sielläkin. Kaikkiaan tuosta tuli seitsemän tunnin ja kolmensadan kilometrin hukkakierros kuten monesti aiemminkin.

Tänään sitten halusin näyttää itselleni että samat linnut olisin löytänyt paljon helpomminkin, käymällä vaikka Vuosaaressa Kallvikinniemen kärjessä. Sinnehän lähdin, käytyäni ensin Fastholmassa katsomassa valkopään pikakäynnin ja etsittyäni metsässä kähmineen varpuspöllön.

Näkyvyys oli tänäänkin huononpuoleinen, edes kaukoputkea en viitsinyt taakakseni rantaan ottaa. Kiikarillakin löysi helposti isokoskelot, telkät ja kyhmärit joita oli runsaasti länsipuolen lahdella. Kärjen suuntaan mennessä löytyi vielä laulujoutsenporukka, kärjestä lokkeja sekä kauempana alliparvi. Mereltä tuntui muuttavan maihin variksia, pari parvea tuli lyhyen käyntini aikaa. Korppi huuteli kauempana, varpushaukkakin tuli mereltä kärkeen säikytellen eteensä sattuneita heinäsorsia. Ehkä kaukoputkella olisi joku määritys vielä onnistunut, mutta jo näillä eväin tämä kahden ja puolen tunnin lähiretki oli tuottoisampi kuin eilinen pitkä ajo länteen. Eilen näin 23 lajia, tänään 25, sen suuremmin hakematta, edes tätä kotikulmien lähiruokintojen lajilisää en siihen tarvinnut. Se oppi tästä kyllä oli, että jos haluaa löytää kunnolla merilintuja, on parasta hankkiutua hyvissä ajoin saareen.

***

Menneitä muistellen XIII

(pesintä vauhdissa jo tähän aikaan)

Tämä maaliskuun alku on aiemmin ollut perinteistä talvilintureittien uusintalaskennan aikaa. Vuonna 1977 olin neljäs kolmatta vielä Helsingissä, työvuoron jälkeen päivällä näin silloisen kämppäni tuntumassa Roihuvuoressa ampuhaukan saalistusssyöksyssään. Se säikäytti esiin kaksi vihreää käpylintua, jotka jäivät toviksi siihen seurattavikseni. Kirjosiipikäpylintujahan ne olivat, kuten siipijuovitus ja äänet kertoivat. Varsinaista retkeä en kuitenkaan siellä tehnyt vaan lähdin keskustaan ja sieltä Saloon, koska kaverien kanssa olimme sopineet viikonlopuksi parin metsäreitin uusintalaskennoista.

Viidentenä päivänä lähdimme Lähteenojan Jarin ja Sepen kanssa Perniön Teijolle. Kuten jo aiemmin olen sanonut, talven 1977 teema oli hiihtäminen, Jarin autossa kulki mukana kasa suksia ja Hamarijärven kierros sujuikin sitten umpihangessa suksilla kahlaten. Hankea oli vielä paljon kovan talven jäljiltä, ja sen alle olikin kätkeytynyt sitten melkoisia yllätyksiä kun lumen alla oli selvästi lämpimämpää kuin yläpuolisessa ilmassa. Miltei retken alkajaisiksi suksimme suoraan jäänpäälliseen ja lumenalaiseen sulavesilätäkköön, ehdimme pois ennen kuin monot kastuivat, mutta tovin päästä oli pysähdyttävä raapimaan puukoilla jäät pois suksien pohjista pariinkin kertaan ennen kuin alkoi homma taas luistaa. Retken lopulla oli vielä toinen vesihauta, Honissuolta tulevan puron ajattelimme olevan hyvin jäässä, mie ensimmäisenä luistinkin sen yli, jää petti perässäni ja vesi ehti kastella kymmenen senttiä suksieni periä. Toiset nauroivat isoon ääneen suoritukselleni ja lähtivät etsimään parempaa ylityskohtaa. Se olikin niin mainio kohta että molemmat putosivat suksineen suoraan sinne puroon polviaan myöten, rämpiminen kuiville kesti kauan, niin kauan että ehdin ottaa siitä reippaasti kuviakin. Kuka viimeksi nauraa jne...

Sää ei suosinut, mutta kun vapaata oli rajoitetusti, nämä päivät oli käytettävä. Pakkasta oli yhdeksisen astetta, tuuli luoteesta kohtalaista, tuiskutti avomaiden ja järvenselän lumia, metsässä oli sitten rauhallisempaa.

Lintuja oli kohdannut melkoinen tuho talven mittaan. Vain teeret olivat kestäneet mainiosti kartanon riistanhoitajan ruokintapaikan turvin, näimme sen lähellä 17 linnun parven. Myös vihervarpusia oli, mutta ne kai olivat jo aloittaneet kevätliikkeensä, näimme ison 140 linnun parven ja jonkin verran yksittäisiä sen lisänä. Sen sijaan metsän tiaiset ja muut pikkulinnut olivat lähes kokonaan kadonneet, tiaisparvien lintuja näimme vaivaiset seitsemän yksilöä, kolme töyhtötinttiä, kaksi hömppäriä, puukiipijän ja yhden hippiäisen. Hippiäispudotus oli raju, vuodenvaihteen laskennassa niitä oli sentään ollut peräti 44. Korppiparia ei talvi haitannut vaan se jo soidinteli pesintää aloitellen. Yhden ukkometsonkin onnistuimme löytämään, sitäkään ei talvi vaivannut, neulasia riitti. Lajimäärä jäi kymmeneen.

Emme ole kuitenkaan lannistuvaa sorttia, joten seuraavanakin päivänä lähdimme vakaasti sukset mukana tällä kertaa Kiikalan Varesjoen uusintalaskentaa tekemään. Eivät olleet pojat saaneet vielä keuhkokuumetta eilisestä uintireissustaan. Pakkasta oli kolmetoista astetta mutta tuuli oli hieman eilistä heikompaa. Lunta riitti täälläkin, jopa niin että tuo Varesjoen notkon hiihto-osuus vaati peräti puolitoista tuntia enemmän kuin olimme arvioineet. Sen tähden loppua oli vähän oikaistava, käynnit Kultalähteellä ja Lammenjärven-Lammensuon maisemissa jätettävä pois jotta ehtisimme julkisiimme, Sepe Turkuun, mie Helsinkiin.

Varesjoessa oli kaksi koskikaraa, Hyyppärän tienoilla näimme ensin yhden ja sitten kaksi korppia, ne viihtyivät tarkalleen viimekesäisellä pesäpaikallaan joten ne puuhat olivat täälläkin jo alkaneet. Tiaiset innostuivat laulamaan, talitiaisia oli sahan tietämissä kymmenen, töyhtötiaisia metsissä viisi, hömppäreitä kymmenen. Kaksi puukiipijää oli tiaisten mukana, hippiäisiä jokinotkossa ja muissa metsissä kolmetoista, eiliseen verraten olivat täällä pärjänneet hyvin.

Vihervarpunen oli runsain täälläkin, saimme laskentaan 137 lintua noin viidestä parvesta. Urpiaisiakin oli kaksi ryhmää, yhteensä 24 yksilöä. Metsot ja teeret jäivät näkemättä, ilmeisesti koska jouduimme lyhentämään reittiä. Kymmeneen lajiin jäimme tälläkin kertaa. Muuten hiihtokierros sujui suuremmitta kohelluksitta, ainakin eiliseen verrattuna, mitä nyt tykkylumia putoili yhtenään niskaan Varesjokinotkon tiheiköissä rämpiessä.

***

(yllättävän sitkeä ollakseen noin hento)

Menneitä muistellen XII

4.3.1967: Tuo neljäs kolmatta on ollut tavallaan harrastukseni vuosipäivä, aiemminkin olen tainnut ainakin päivälleen kolme vuotta sitten mainita että vuonna 1963 tuosta päivästä aloitin säännöllisten retkimuistiinpanojen tekemisen ja että silloin tekemälläni retkellä havaitsin muun muassa pyyn. Vanhempiakin lintuhavaintoja on toki muistissani, ensimmäiset vuodelta 1961 mutta lajinmääritysten kanssa oli siihen aikaan vähän niin ja näin, vain helpoimpia voi pitää varmoina.

Neljä vuotta myöhemmin olin muuttanut Sirkkulasta Salon keskustan tuntumaan, mutta retket suuntautuivat vielä vanhoille paikoille, kuten tämäkin kierros. Koko päivän kestäneen kävelykierroksen tein silloin keskustasta Hämmäisten ja Karjaskylän kautta Pettilän kartanon tietä Sirkkulaan ja sieltä vanhaa ratavallia pitkin Ylhäisiin ja edelleen omakotialueen kautta takaisin keskustaan.

Tuona vuonna kevään ensimuuttajat olivat varhaisia. Jo pari päivää aiemmin olin nähnyt parven mustavariksia. Nyt retkellä tuli vastaan mustarastas, jonka tulkitsin muuttaneeksi, siihen aikaan tuolla maaseudulla talvehtivia mustarastaita ei näkynyt. Aivan vanhan kotipaikan tuntumassa huomasin etelästä tulevan kolmen kottaraisen parven joka istahti vanhan naapuritalon katolle antennin päälle. Hetken siinä rauhoituttuaan yksi parven linnuista teki kierroksen lähipuun pöntön tuntumassa, palasi antennille muiden joukkoon ja alkoi laulamaankin.Vaikutti kuin olisivat palanneet lomilta kotiin. Herkistyin piirtämään tapauksesta havaintokirjaani pari kuvaakin, kameraa kun ei noihin aikoihin vielä matkassa ollut.

Pettilän kartanon vaiheilla selvittelin mitä vuodenvaihteessa seuraamilleni käpytikoille mahtoi kuulua. Löysinkin pari lintua vähän kauempana tiestä, jo metsään siirtyneinä ja päättelin että ovat perustamassa sinne jo kesäreviiriä pesintää varten.

Vähän tikkametsästä edempänä peltoaukean puolella huomasin kahdeksan peltopyyn parven. Sellaista en ollut tuolla Pettilän pelloilla koko talvena vielä havainnutkaan, lähimmät peltopyyt olivat olleet Katinkallion pohjoispuolella Vähäjoen ja Hämmäisten väliin jäävillä pelloilla. Kun sitten pari päivää myöhemmin löysin taas kahdeksan yksilön peltopyyparven läheltä Hämmäisten kartanoa, spekuloin innokkaasti havaintokirjassani siitä olivatko nuo talven havainnot kummallakin paikalla samasta parvesta joka olisi siis myös liikkunut ainakin muutaman kilometrin verran etelään ja taas pohjoiseen talven mittaan. Piirtelin karttapohjaan havaintopaikkoja, päiväyksiä ja mahdollisia liikkumisreittejä. Sellaista se oli siihen aikaan, nyt peltopyyparven näkyminen toisi paikalle bongareita kauempaakin.

***

(taitaa olla Tittosen Jonen laittama tuo rengas jalassa)