Utön linnut - Fåglarnas Utö

Utön linnut – Fåglarnas Utö (Jorma Tenovuo, Vrakplundrarförlaget 2015, 144 s.)

Turunmaan ulkosaariston etelälaidassa Utön saaresta on viime vuosina tullut lintuharrastajien suosima retkeilykohde. Itse asiassa sinne on muodostunut jo vakituinen ornitologiyhteisö. Takavuosina monet varsinaissuomalaiset lintuharrastajat suorittivat tuolla varusmiespalvelustaan. Paikalla oli pitkään myös pieni parakkityyppinen mökki missä lintuharrastajat voivat yöpyä. Majoitustilaa tuli runsaasti lisää kun varuskunta lakkautettiin ja sen tiloihin tuli hotelliyrittäjä. Lisäksi paikalliset asukkaat ovat lisänneet majoitusmahdollisuuksia vuokramökein ja -huonein. Ensimmäisiä kokonaan saarelle muuttaneita oli Jorma Tenovuo, joka muutti saarelle vuonna 2006, vanhaan luotsitupaan. Noista ajoista lähtien hän on ollut merkittävin saaren lintutiedon kokoaja ja julkaisija. Hän on uskollisesti raportoinut saaren havainnoista sekä blogissaan että lintujärjestöjen havaintotietokannoissa kuten Tiirassa. Alkuvuosina oli tapana kokoontua hänen asunnollaan iltahuutokauppaan missä summattiin päivän havainnot, nyt niitä kerätään hieman kevyemmin.Nykyisin hotelliyrittäjä on myynyt haltuunsa saamien rivitalojen asunnot yksityisille, eikä ole yllätys että muutama niistä on päätynyt lintuharrastajien ja jopa ammattilaistenkin haltuun. Jorma on kuitenkin edelleen ainoa muualta tullut joka asuu keskellä kylää.

Tämän maaliskuun 12. päivänä ilmestyi Jormalta kirja. Kirjoja linnuista ja Utöstä ovat julkaisseet muutkin, mutta tämä on saaristolaisempi. Ensinnäkin se on täysin kaksikielinen, koko sisältö on sekä suomeksi että ruotsiksi. Toiseksi kirjan kustantaja asuu naapurisaaressa Jurmossa. Sikäläinen hylynryöstäjäkustantamo Vrakplundrarförlaget on julkaissut muitakin saaristoaiheisia teoksia, muun muassa historiikit Jurmosta ja Utöstä.

Tämän kirjan alussa esitellään ensiksi Utön saari, sen sijainti ja luonnon sekä historian pääpiirteet. Seuraavaksi esitellään saari linturetkeilijän kohteena, käsitellään matkat ja yöpymismahdollisuudet sekä erityisohjeet liikkumiselle ja havainnoinnille. Armeijalla on vielä pari aluetta hallussaan ja siten kulkukiellossa, ja kylällä taas on syytä muistaa että asukkailla on oikeus yksityisyyteen ja pihojensa koskemattomuuteen. Keväällä ja kesällä pitää pesimälinnuillekin taata rauhansa.

Varsinaista aihettaan, saaren lintuja, kirjoittaja esittelee vuodenajoittain. Teksti kunkin osan alussa summaa kauden yleispiirteet, lajeja esitellään pääosin kuvin. Yksi tai pari saarelle erityistä lajia saa kunkin osan lopussa oman sivun tai parin mittaisen esittelynsä, kuvan kera.

Saarella tavatuista harvinaisuuksistakin on oma lukunsa. Niitä on todella runsaasti ja nehän taitavat olla suurin syy saarelle suuntautuvaan vilkkaaseen lintuturismiin. Muun muassa neljä maallemme uutta lajia on saarella tavattu, kaksi tuoreinta kaukaa Pohjois-Amerikasta asti tulleita. Kun Jorma edelleen pitää ajantasaista listaa saarella tavatuista linnuista blogissaan, on luonnollista että tuon listan löytää myös tästä kirjasta. Seuraava luonnonvaraiseksi katsottava laji olisikin sitten virallisesti kolmassadas saarella havaittu. Toki tuo luku on jo nyt ylitetty, mutta viisi saarella havaittua lajia on tulkittu toistaiseksi tarhakarkulaisiksi. Joku mustajoutsen ei tänne lennä Australiasta vaan täällä havaitut lajin yksilöt ovat karanneet jostakin eurooppalaisesta lintutarhasta, esimerkiksi.

Jorma on jo pitkään ollut intohimoinen lintujen kuvaaja, joten on luontevaa että tässä kirjassa kuvat ovat selvästi pääosassa. Kuviaan hän on aiemmin esitellyt netissä, näyttelyissä, lintulehdissä ja toisten tekijöiden kirjoissa. Nyt ne saavat arvoisensa foorumin tästä kirjasta. Kaikki lajiesittelykuvat ja pääosa muistakin on sivun kokoisia vedoksia. Hänen kamerassaan on aina maastossa vähintään puolimetrinen objektiivi, joten maisemakuvat saarelta ovat hänen puolisonsa Outi Sarjakosken ottamia. Lintukuvista osa on perinteisiä muotokuvia, mutta monesti Jorma on onnistunut saamaan talteen myös erikoisia tilanteita, vaikka tapauksen missä harmaalokki ryöstää heinäsorsan poikasen emon raivoisasta taistelusta huolimatta, tai tilanteen missä tuulihaukka kamppailee otsa jo verillä hengestään varpushaukan kynsissä.

Ehkä kaksikielisyydestä johtuen A4-kokoinen kirja on taitettu siten että lyhyt arkin sivu on selkämyksen suuntainen. Tämä ratkaisu lienee johtanut siihen että käytännössä lähes kaikki kirjan kuvat ovat vaakaruutuja tai sellaisiksi rajattuja.

Tällaiselle saaren vakiokävijälle kirja tuo mieleen monia muistoja ja tunnelmia menneiltä retkiltä, ja sopii se hyvin sellaisenkin luettavaksi joka saarella ei vielä ole käynyt. Lintukuvausta harrastavalle Jorman otokset antavat mainion haasteen yrittää päästä lähelle samaa tasoa, ylittäminen voi vaatia todella paljon, ennen kaikkea aikaa ja valmistelua, sattumakuvilla ei samaan pysty varmaan ikinä.

Pilkkeessä puun luonto

Pilkkeessä puun luonto - aforismeja (Erkki Juhani Melartin, Neirol-kustannus 2013, 83 s.)

Erkki teki esikoisensa viime tingassa, vuotta myöhemmin hän oli jo kuollut, kahta päivää vaille kahdeksankymppisenä, sitkeän sairauden viemänä.

Aforismikokoelma on tekijänsä oloinen, ajatuskulku yllättää ja oivaltaa, välillä nauretaan ja aina vähintään itseironisesti myhäillään.

Erkille tyypilistä oli lauseiden pitkä kypsyttely ja hiominen. Sellaisenaan mukaan päässeitä ei taida kokoelmasta liikoja löytyä. Lauseet on ryhmitelty kahdeksaan osastoon, roomalaisin numeroin merkittyyn. Niiden aiheet vaihtelevat kirjoittamisesta elämään, yhteiskunnasta luontoon ja vanhuuteen. Aiheet ovat vakavia mutta synkkyyteen tai pessimismin ei tässä kirjassa ajauduta.

Työnsä Erkki teki röntgenlääkärinä, lisäksi hän toimi joogan opettajana. Eläkkeellä hän harrasti kirjoittamisen lisäksi maalaamista, kolme hänen maalauksistaan kuvittaa tämän kirjan kansia, Horus-haukka tuossa etukannessa.

Henkilökohtaisesti Erkkiin tutustuin Paimion aforismipäivillä kun sellaisia alettiin pitää, ja sen jälkeen Suomen aforismiyhdistyksessä kun siellä perustamisen jälkeen vuosia yhdessä toimimme.

Tässä muutama kirjan aforismi:

Keksi, laukaise patosi.

Hyvä kuolema: ilman lääkärin apua.

Elämän matkamittaria ei voi nollata.

Paskantärkeysjärjestys.

Arvotyhjiö: täynnä rahaa.

Kiire on mielen vika.

Katse on jo mielipide.

Olen elämäni lokikirja.

Vaipasta vaippaan. Elämä kusettaa.

Viimeiset vaalit: tuhkana uurnille.

Kärsimys jalostaa. Tarhaeläimenkin?

Henki kulkee kielen päällä.

Kevään merkit taivaalla

Kymmenen asteen lämpimät jäivät taakse ja tilalle tuli kylmä pohjoistuuli. Kevät etenee nyt vain taivaalla ja kalenterissa. Tänään oli kevään tasauspäivä, yö jää puoleksi vuodeksi päivää lyhyemmäksi.

Eilen vaihtui kuu uudeksi ja kiilasi huomiota herättääkseen auringon eteen. Retkeilimme Seijan kanssa Kymenlaaksossa, ja Teutjärveltä Elimäen suuntaan ajaessamme huomasimme miten maisema alkoi hieman hämärtää puolen päivän aikaan. Pysähdyimme tien varteen sellaiselle paikalle missä näytti olevan hieman pilviä auringon edessä. Ohuet pilvet taittoivat auringon sirpin liian kirkkauden joten se oli kuvattavissa ilman erityistä aurinkosuodinta. 

Viikolla Elimäen tienoon pelloilla on ollut runsaasti hanhia ja joutsenia, nyt viilenevät ilmat ja kovin vähävetisiksi jäävät tulvat olivat jo tyhjenemässä hanhista. Eilen vielä niitä näkyi sekä Teutjärvellä että Elimäenjärven peltoaukeilla, mutta tämän päivän pakkanen ja hyytävä pohjoistuuli olivat vieneet ne molemmilta paikoilta.

Taas mantereella

Tänään piti palata kotiin. Kymmenen päivää kuluu nopeasti. Luulin saaren säitä keväisiksi, mutta etelätuuli tyyntyi jo laivamatkan aikana Nötön jälkeen ja Paraisilla lämpötila oli illallakin toistakymmentä astetta.

Leppoisa sää ei juuri houkutellut lintuja muuttamaan, vaikka päivän ensimmäinen muuttaja oli sentään harmaahaikara, ennen puolta seitsemää aseman ikkunan ohi lentänyt. Eilen illalla saareen ilmaantuneet rastaat lähtivät kuitenkin aamulla jatkamaan matkaa. Päivän mustarastassumma nousi yli seitsemänkymmenen. Isommista linnuista merihanhia muutteli, ehdin itsekin ennen lähtöä näkemään pari porukkaa ja matkalla näkyi vielä lisää. Teeren oli lämpö innostanut soitimelle, pulinaa kuului koko aamun.

Hylkeet huhuilivat luodoillaan jo aamusta, ja hylkeen pää pilkisteli myös sen luodon tuntumassa missä pari päivää sitten näkyi kuutti. Saattaa siis poikanen olla elossa mutta piilossa luodon toisella puolella. Sinne en nähnyt enää paluumatkalla laivasta koska ohitimme luodon ainakin parin kilometrin päästä. Lisää hylkeitä näkyi matkalla, eräällä matalalla vesikivellä Nötön pohjoispuolella niitä köllötti kolme, enempää kivelle ei olisi mahtunutkaan.

Jo Nauvon puolella tienvarressa käveli ensimmäinen meriharakkani. Lautalle osuin paluumatkalle sopivasti, joten jäi aikaa käväistä Halikonlahdellakin. Västäräkistä vähäsen oli just jäältä lähtenyt, pari tavia istuksi Viurilanlahden puolella ja sinne lensi myös pari kanadanhanhiporukkaa. Lisää näitä näkyi Kruusilassa ja joutsenia pitkin matkaa, Muurlan Ylisjärvellä pari pikkuistakin. Aurinko oli jo tuolloin laskenut.

Tuuli etelässä moinaa

Käärmeet ovat heränneet myös. Retken aikana olen nähnyt jo lukuisia kyitä aurinkoa ottamassa. Muutama on edelleen kovin kohmeisen oloinen ja vaisu, mutta toiset kahahtavat jo nopeasti kanervikon kätköihin lintumiehen maastokenkien edestä.

Luulin että eilen näin jo paljon merikotkia. No, tänään niitä näkyi vielä enemmän. Yhdellä pikkuluodolla niitä kuhisi vähintään 19, kaukaa kuvittelin ensin hyljeluodoksi, mutta kaukoputki antoi vähän samanlaisen näkymän kuin Afrikan savanneilla missä korppikotkat repivät raatoa. Raadosta en nähnyt merkkejä, mutta mielessä kävi että jotakin syötävää siellä pitää olla, ettei vain olisi hylkeen kuutti... Kaikkiaan arvioimme saaremme tietämillä olleen vähintään 40 merikotkaa.

Kevät etenee varovasti, muutto on vaatimatonta mutta uusia lajeja tulee hiljalleen. Tänään saaressa oli ensi kertaa tyllejä ja kapustarinta. Rastaita oli päivän mittaan tullut jostakin runsaasti saareen, mustarastaita oli lähes 50 ja kulorastaitakin vähintään 8. Yksi laulurastaskin oli taas saaressa. Aamuisin korppipari kantaa risuja uuteen pesäänsä Männikön pohjoiskulmassa.

Koko viikon on öisin yllä ollut hieno tähtitaivas, tänä iltana taivaalla oli myös revontulia. Illalla naapurisaarella huudellut huuhkaja on jo vaiennut, hiiripöllötkin ovat asettuneet kylältä takaisin Männikköön.

Kevät on tuonut saareen myös ekoterroristit. Taas tuli joku elykerhon tuhopolttajaryhmä saaren itäpään katajikkoja polttamaan, illalla sieltä levisi pohjoiseen paksu savupilvi. Jos valtion menoja on karsittava, julkista sektoria supistettava niin että virkamiehiä karsitaan ja turhille annetaan potkut, nuo elykeskukset ja metsähallitukset voisi lopettaa. Ne eivät osaa valtion rahoin tehdä muuta kuin talvivaaroja ja tuhopolttoja luonnonsuojelualueilla. Tämä oli viimeinen täysi päiväni täällä tältä erää, huomenna kotiudun. Harmi että tuosta pyromaaniporukasta piti taas jäädä huono muisto muuten hyvälle retkelle.

Tuuli kääntyi kaakkoon

Tänä aamuna harjun laelle kiivettyäni piti heti tarkistaa onko eilinen kuutti vielä paikallaan. Ei ollut, on tietysti voinut vaikka vaihtaa paikkaa karin toiselle puolelle. Päivän mittaan samalla luodolla istui milloin muuttohaukka, milloin merikotka, joten epäilen ettei kuutti ollut enää ollenkaan paikalla.

Merikotkia oli tänään enemmän kuin kertaakaan tämän retken aikana, vähintään 36 lintua. Parhaalla luodolla niitä parveili 16 yksilöä. Jos tuolla olisi ollut hallin kuutti, on helppo arvata ettei sillä olisi ollut kovinkaan hauskaa, henkeä tuollainen seura jo uhkaa. Ehkä siinä oli vihje siitä miten ne viimekeväiset raadot tänne rannoille olivat syntyneet.

Lokkimuutto oli vielä eilistä kovempaa, kala- ja harmaalokit etenivät tasaiseen tahtiin meren yllä itäisiin. Muuten muutto oli vaisua. Merisirrejä on ilmaantunut päivä päivältä enemmän, nyt niitä oli jo 40, ja niistäkin osa nähtiin muuttolennossa itään.

Vakiopöllöt pitivät jälleen iltahämärissä seuraa toisilleen tuulimyllyn siipien päässä, vakituiset tunturikiurut ruokailivat heinänsiemenillä länsikärjessä ja parin päivän tauon jälkeen kulorastaidenkin kolmikko näyttäytyi saaren itäosissa. Pöllöille tuntuu myyriä olevan, muutaman elävän lisäksi kylätien varresta löytyi yksi kuollutkin, aika pulskan oloinen. 

Kevään merkeistä

Tänään kysytään ensiksi, mistä tietää että Jurmossa on kevät?

No siitä että kivet alkavat vihertää.

Hiiripöllöt puuhastelivat kylän liepeillä koko päivän, aluksi päivystäen aseman vieressä niitylle pystytetyillä verkkokepeillä, sitten Männikössä ja iltasella pariskuntana vuoroin kappelin pihlajapuskassa, vuoroin Mattssonin tuulimyllyn siipien päällä.

Muutto ei kulje kun korkeapaine seisoo paikallaan ja tuuli on idässä, mieluummin vastainen kuin myötäinen. Lokit tulivat kuitenkin tänään vahvasti maisemaan, niiden muuttoa ei tuuli tai korkeapaine häiritse, ja iltapuolella monet luodot olivat valkeanaan saapuneista kala- ja harmaalokeista.

Erityisenä ajatuksenani tällä retkellä oli etsiä hallin kuutteja saaresta. No, tänään sellainen löytyikin, mutta ei tästä saaresta vaan vähän matkan päässä olevalta luodolta. Siellä köllötteli hylkeenpentu emon eväshetkeä odotellen, ihan hyväkuntoisena siis. Tämän saaren rannat olen kolunnut jo aika tarkkaan eikä vielä yhtään ole täällä näkynyt. Parina iltana kun tuuli on tyyntynyt, mereltä kaakosta on kuulunut aikuisten hallien ulina. 

Korppien kommentit

Tämän päivän juttuna olkoon sattumus korppiparin kanssa. Iltasella auringon jo lähestyessä taivaanrantaa komppasin saaren etelärantaa tarkoituksenani kääntyä kylälle vievälle polulle. Harjun suunnasta tuli minua kohti korppipari, kskenään jutellen. Parinsadan metrin päässä toinen korppi äkkäsi minut ja varoitti kuuluvasti, samalla kaartaen nopeasti takaisin. Sen kaveri vilkaisi eteensä, kai minut samalla huomaten, mutta jatkoi rauhallisena matkaansa, ja kun se tuli kohdalleni, teki vielä ilmassa pienen sivuttaisliu'un, samalla ronkkaisten kaverilleen että älä nyt turhia säikähdä, ei tuollainen mitään tee. Toinen paineli hyvää vauhtia ohitseni kolmensadan metrin päästä kaartaen ja tovin kuluttua pari jatkoi yhdessä meren yllä etelään.

Kylmää idästä

Tämäkin aamu paljasti tuulen pysyneen idässä. Tuulen voima vain oli eilistä navakampi, kymmenen sekuntimetrin tietämissä. Pilvetön yö oli kuurannut maan, ja vielä iltasella varjoisat paikat olivat pysyneet kuuran peitossa.

Aurinko nousi jo hitusen ennen seitsemää. Eiliseen verrattuna aamumuuto oli vaisua, vähän lähempänä sitä mikä tälle ajankohdalle sopiikin. Pari omaa ensihavistani tuli jo vakiolla, yksi kuikkalintu muutti pohjoiseen ja ruokki länteen.

Länsipään kierros alkoi hyvin kun Männikön hiiripöllöt näyttäytyivät mukavasti. Itse länsipää oli tyhjän oloinen, eilisiä tunturikiurujakaan ei löytynyt. Tuli silti vastaan neljän taigametsähanhen parvi, minun kevään ensimmäiseni.

Itäkierroskin alkoi hyvin kun niinikään Männiköstä löytyi sarvipöllö. Idästä oli tuuli vienyt linnut ja paluumatkan kohotuksena oli taas sama sarvipöllö, nyt Suon laidassa.

Retki saavuttaa nyt puolivälinsä.

Muuttajia odotan

Torstai toivoa täynnä, ei sentään mutta tuulen kääntyminen kaakkoon vaikutti paljon. Ensimmäinen lintu aamuvakiolla oli jo niittykirvinen, vähän ajan päästä muutti kangaskiuru ja sitä rataa.

Eniten oli liikkeellä vihervarpusia ja viherpeippoja, mutta vilkasta oli muutenkin. En muista ennen maaliskuun alkupuolen päivän lajisumman nousseen yli viidenkymmenen. Paikallinen tunturikiurukolmikko näyttäytyi tänäänkin, samoin paikallinen hiiripöllökaksikko, männikössä vilisteli joku myyräkin joten kyllä pöllöille evästä on. Kuvan merihanhia meni yli neljäkymmentä. Pitkään olleet kulorastaatkin näyttäytyivät taas ja uutena oli laulurastas Männikössä.

Iltasella tuulen leudonnuttua kuului mereltä hallien huhuilua. Oikeastaan oli tarkoitus tällä retkellä etsiä rannoilta kuutteja, mutta näyttääkin siltä ettei niitä ole tänä keväänä täällä yhtään. Toivottavasti ovat emot löytäneet suojaisen paikan synnyttää, viime keväänähän täällä oli useita kuolleita poikasia.

Alkukevättä vastassa

Saaressa ollaan, taas Jurmossa ja ihan lintuasemalla. Tulopäivä maanantai oli kerrassaan keväinen, lämmin, pilvetön ja leppeätuulinen. Lähdin vähän jälkeen aamukuuden kotoa ja vaikka ajelin rauhallisesti, ehdin laivalle jo puolitoista tuntia etuajassa. Myöhemmin alkoi paikalle ilmaantua muitakin merelle mieliviä ja kävikin tällä kertaa niin että valtaosa lintu- yms turistiporukasta suuntasikin kanssani Jurmoon.

Iltakahdelta pääsimme rantaan ja kun tavarat olimme kärränneet perille, lähdimmekin saman tien maastoon. Se kannatti, ehdimme vielä lännessä nähdä siellä olevat paikalliset neljä allihaahkaa. Käyttäytyivät kyllä epätyypillisen rauhattomasti ja lähtivät pois jo kaukaa edestämme. Kierroksemme kesti yli auringonlaskun ja kämpälle tullessa kyläniityn laidassa meidät yllätti kaksi hiiripöllöä. Ne mielivät nimensä mukaista ravintoa ja alkoivat niittyjen ja kanervikon tähystelyn joko puista ja pensaista tai välillä myös paikallaan ilmassa lekutellen.

Tiistai oli toista maata. Yöllä oli pilvistynyt ja tuuli yltyi koko ajan. Suurimman osan päivästä se puhalsi runsaan viidentoista sekuntimetrin voimalla. Karua keliä täydensivät ajoittaiset vesi- ja räntäkuurot. Allihaahkat olivat kadonneet, aallokkoon tai suojaan kauemmas. Kävelyretki lännessä palkitsi kuitenkin kahdella tunturikiurulla. Kun taas koko päivän olimme kiertäneet, oli meitä vastassa toinen eilisistä hiiripöllöistä Männikön reunapuissa.

Tämä keskiviikkoaamu alkoi yhä kovatuulisena, tuulen suunta oli kääntynyt lounaasta luoteeseen ja pian se kääntyi pohjoiseen. Yli kymmenen metrin voimalla sekin oli koleaa jos harjun laelle etsiytyi. Eteläpuolella oli kuitenkin lämmintä kun aurinko taas paistoi. Läntisimpään kärkeen kävellen onnistuimme löytämään tunturikiurut, tällä kertaa kolmekin lintua. Muutkin pikku erikoisuudet olivat talvehtijoita, peukaloisia saarella on parikin, samoin punarintoja, ja yksi rautiainen.

Tämän jälkeen olisi aikaa vielä viikko etsiä kevätlintujakin.