Vuosi Korialla eli miten tässä näin kävi osa 5

 

 

 

Lupinlahden rastaskerttusista yksi

Kesäkuun viidentenä teimme poikkeuksellisesti yhdessä Seijan kanssa kävelyn Keltin altailla ja Kymen paviljongin takaisessa metsässä. Hellettä oli, +26 astetta, linnut sen mukaisesti hiljaisia. Pikkusieppo löytyi Kymen paviljongiltakin. Seuraavana päivänä Seija taas oli työssä, helle jatkui ja minä kävin Kouvolan Takamaan ja Raavuoren maastoissa. Tuolla tavallisesti käymme marjastamassa, nyt viereisessä pusikossa lauloi viitakerttunen ja etäämpänä pelloilla peräti kaksi peltosirkkua. Sellaisia en ollut vähään aikaan kuullutkaan, niin tarkkaan ennen yleiset peltoaukeiden laulajat ovat hävinneet. Seitsemäntenä päivänä helle jatkui aamulla mutta vaihtui päivemmällä sateisiin. Seijan kanssa kävimme ensialkuun Saksanaholla mutta poistuimme pian ravakan ukkoskuuron alta. Lopulta ajoimme Sippolan arboretumille mutta sitkeä ukkonen vainosi meitä sinnekin. Sateen mentyä ohi teimme pienen metsäkävelyn ja jatkoimme Junkkarinjärvelle. Pelloilla raksutti kolme ruisrääkkää, taivaalta laskeutui kahdeksan arktisen tyllin muuttoparvi toviksi ja jatkoi pian matkaansa pohjoiseen. Harmaasorsapari löytyi järveltä, satakielet lauloivat ja pensastaskutkin aloittelivat. Auringonlaskun jälkeen kävimme vielä Teutjärven tornissa, kaulushaikarat tuuttailivat, käet kukkuivat ja pimeän tultua niityllä aloitti viitasirkkalintu raksutuksensa.

Päivä ehti vaihtua mutta ajoimme yöllä Elimäenjärvelle ja kävelin yksin järven ympäri, Seija kävi jo nukkumaan. Käkiä kukkui neljä, viitakerttusia lauleli kymmenen, ruisrääkkiä kaksi, pensassirkkalintu sirisi ja Moision luona avautui kuhankeittäjäkin huhuilemaan. Samoin avasi ääntään kevään ensimmäinen luhtakerttuseni. Autolle saavuttuani otin minäkin pienet torkut ja kotiin ajelimme aamukahdeksan jälkeen. 

 

Näiden aikaan Mustilassa...

Yhdeksäntenä päivänä helle jatkui, kävimme turistikierroksella Mustilan arboretumissa, lintuja näimme vähän, kukkia ja puita sitäkin enemmän. Kesäkuun kymmenes päivä hellekierroksemme lähti Anhavan majalta ja kiersimme perinteisen latureitin ympäri. Pihlajaperhosia lenteli metsässä, hiirihaukka yläpuolella, polun varresta lensi pyy ja lähes jaloista lähti karkuun koppelo poikasineen. Emosta otin pienen videonkin. Metsokukkokin tuli vielä vastaan ennen retken loppua. Anhavan päässä lauloi myös pikkusieppo. Helle jatkui vielä perjantainakin (11.6.). Kävimme kävelyllä Elimäenjärvellä ja sen jälkeen kierroksen Oivonojan savikuopilla, Seijan vanhoilla tiluksilla. Keväiseen verrattuna nyt oli hiljaista, tuhannet hanhet olivat poissa, laulavia lintujakin oli vähän. Oivonojan kuopilla oli muutamia kahlaajia, tylli kai matkalla pohjoiseen ja suokukkokoiraat jo etelään lähdössä. Joutsenparilla oli seitsemän poikasta, samainen pari taisi tulla ensi kerran lammelle pesimään jo toistakymmentä vuotta sitten. Lauantaikierros suuntautui Saksanahon lammelle ja Keltin altaille ja keskeytyi taas lähestyvään saderintamaan. Haapanoita oli kokoontunut Keltin altaiden viereen pelloille kuusikymmentä. Saksanahon lammen erikoisin lintu oli tukkakoskelokoiras. Sunnuntaiaamuna sade jatkui mutta lähdin kuitenkin Keltin altaille. Joutsenparilla oli täälläkin neljä poikasta. Yksi vakituisista harmaapäätikoista oli joutunut tiellä auton yliajamaksi. Tunnelma alkoi vaatia lähtöä kauemmas. Seijalla ei ollut nyt juuri keikkoja tiedossa, kotihoidossa riitti kesäsijaisia. Nyt oli oikea aika lähteä pidemmällekin retkelle, koronarokotusten ykköspiikit oli saatu ja vahvistuspiikkien aika oli vasta heinäkuun lopulla ja elokuun alussa. Kadun putkiremonttikin alkoi lähestyä taloamme nopeasti ja heidän huoltovarikkonsa oli muutenkin ihan ikkunamme edessä...

Maanantaiaamuna 14.6. varustimme auton retkeä varten ja lähdimme Korialta perinteisesti Haminan kautta Virolahden suuntaan. Lupinlahdella lauloi yhä kaksi rastaskerttusta, peräti 45 räyskää kierteli lahdella saaliin toivossa. Joutsenparilla oli täälläkin viisi poikasta. Virolahden Leerviikissä oli vain pesiviä lintuja. Vilkkilänturalla oli vihdoin kahlaajia, mustaviklot muutolla etelään kuten metsäviklotkin, parhaana havaintona jänkäsirriäinen. Pikkusieppo lauloi yhä, valkoselkätikkakin näkyi ja kuhankeittäjä oli myös paikalla. Idänuunilintukin lauloi. Lintulahden puolelta kuulimme vielä luhtakanan ja pikkutikan. Tänne emme yöksi jääneet vaan ajoimme Lappeenrannan puolelle Haapajärvelle. Mitään varsinaista retkisuunnitelmaa meillä ei ollut. Päätimme vain katsoa lähistöltä karttaan merkittyjä lintutorneja, luontopolkuja tai jos kohdalle osui, kansallispuistojen tai muiden retkeilyalueiden maastoon merkittyjä retkireittejä. Mitään bongausrallia tästä emme halunneet emmekä lähteneet keräämään edes retkipinnalistaa kieltämättä hyvästä alusta huolimatta. Epävirallisena tavoitteena oli päästä viimeistään kesäkuun lopulla Pulmankijärvelle.

Tiistaiaamulla 15.6. lähdimme jatkamaan matkaa Haapajärveltä kohti Lappeenrannan keskustaa. Valtakadun varressa piti laulaman keltahemppo ja löytyihän se kun maamerkkinä oli pari panssarivaunua. Matka jatkui Konnunsuolle. Lintutornin ympäristössä kuovit pitivät huolta reviireistään ja poikasistaan. Suopöllö kierteli pelloilla, hiirihaukka taivaalla. Kävimme uudestaan myös Korvenkylän lammella, isovesipääskyä ei siellä enää ollut aikoihin mutta liejukanan sentään huomasimme. Seuraavaksi lähdimme etsimään Imatran Itä-Siitolan – Mansikkalan luontopolkua ja löysimmekin lopulta hyvin umpeenkasvaneen reitin Vuoksen varrelta. Lehto- ja pensaskerttua kummempia laulajia emme sen varrelta löytäneet. Seuraavaa luontopolkua tutkimme Simpeleellä Lahnasella. Tornia ei sieltä löytynyt vaikka luvattu oli, ei lavaakaan. Nuolihaukka piti reviiriä paikalla. 

 

Vilkkilänturan mustavikloja levolla kaukoputken läpi kuvattuna

Parikkalan Siikalahdelle saavuimme illalla ja otimme pienet iltatorkut pitkän päivän päälle. Sääksiä, ruskosuohaukkoja ja kaulushaikaroita riitti, ja kojun edessä torkkui härkälintu. Iltayhdeltätoista teimme vielä kävelykierroksen itäpuolen teillä, satakielet ja kaulushaikarat olivat äänessä ja yötaivaalla risteili korentojahdissa pari nuolihaukkaa. Luhtakana huusi, muuten vanha rantakanoistaan kuulu järvi oli hiljainen. Jatkoimme yöretkeä Saaren Akonpohjan tornille, siellä ensimmäinen kuhankeittäjä oli jo herännyt ja pari lisää kuului Tarassiinlahden tornille. Matkalla sinne huomasimme tien yli lentävän helmipöllön.

Pienten aamutorkkujen jälkeen jatkoimme Punkaharjulle ja kiersimme arboretumin tutkimusmetsän polun. Matka jatkui Kiteen Kuolemalamminsuon tornille joka oli lahonnut ja käyttökiellossa. Kuovit varoittelivat suolla jonne oli näkymä pitkospolun päästä. Päätyeenlahdella oli sitten enemmän lintuja, vieressä hyvä parkkipaikka. Matka jatkui entuudestaan tutulle Värtsilän Sääperille. Senkin pitkospolku oli päässyt huonoon kuntoon, torni oli kunnossa mutta lintuja ei ollut enää takavuosien tapaan. Suopöllö toki löytyi, kaksi laulavaa luhtakerttusta ja viitakerttunen. Yötä vetäydyimme viettämään sopivassa tienvarren puskaparkissa....

Lehtikuusikkoa Punkaharjulla...

Vuosi Korialla eli miten tässä näin kävi osa 4

 

 

Viitakerttunen laulaa

 

Seijalla oli keikkoja ja minä retkeilin Kouvolassa. 22. toukokuuta kierrokseni kulki Kuusankosken Saksanahon ja Ahlmanintien joutomailla. Kaksi viitakerttusta lauloi muiden jo aiemmin tulleiden laulajien lisänä. Kävin myös Lappalanjärven hiekkarannalla, pari paikallista kuikkaa ui selällä, sääksi kalasti ja käki kukkui. Keltin altailla lepäili kolmisensataa valkoposkihanhea, pari metsähanhea mukana ja rantapuissa liikehti jo päivän kolmas harmaapäätikka. Seuraavankin päivän Seija vietti töissä ja minä kuljeskelin kameran kanssa ympäri Keltin altaita. Linnusto oli saanut vahvistusta ruisrääkän ja parin pensassirkkalinnun verran. Löytyi myös paikallinen pohjansirkku. Kahdeksan kurkea pistäytyi altailla päivän mittaan, meriharakkapari oli löytänyt viihtyisän piilon syrjäisimmältä lammikolta, viitakerttunen lauloi nyt täälläkin. Kotitalon katolla pesivät kalalokit, pihapuissa lauloi leppälintu reviirillään ja katuja oli tulossa repimään auki vesijohtoja ja viemäreitä kunnostamaan tullut porukka. Yhtäkkiä paikka ei tuntunutkaan kovin viihtyisältä...

Maanantaina 24.5. lähdimme sitten uudelleen Virolahdelle. Leerviikkiin ajoimme suoraan ja muuttoa seurasimme rannasta pitkin päivää, pari käyntiä teimme Vilkkilänturalle ja Kurkelan suoralle. Sepelhanhia muutti pitkin päivää kaukaa etelässä, lähemmä 23000. Suosirrejä meni lähempää yksi parvi, 230 lintua. Muuten muutto oli hiljaista vaikka iltaa kohti tuulikin tyyntyi ja taivas kirkastui. Vilkkilänturalla asusteli kolme jalohaikaraa, heinätavi- ja lapasorsakoiraat pyörivät näyttävästi tornin edustalla. Seuraavankin päivän kulutimme samaan tapaan. Kuikkamuutto aamulla oli olematonta ja sepelhanhetkin jäivät vajaaseen 2300 muuttajaan. Mereltä tuli kuitenkin kevään ensimmäinen mehiläishaukkani ja myös haarahaukka. Tyvenellä ja aurinkoisella säällä aika kului kyllä ihan rannassa istuenkin. Vilkkilänturan molemmilla torneilla pistäydyttiin, kalasääskiä kävi paikalla viitisen eri lintua, mehiläishaukka muutti täälläkin.

Keskiviikkoaamu oli kylmä, mitään ei muuttanut Leerviikin aamussa. Lähdimme taas kohti Kouvolaa, toki pitkän kaaren kautta ensin Ylämaan Nurmelan torniin, Ryönänlahdelle ja sieltä Miehikkälän läpi. Itärajalla oli hiljaista. Paluumatkalla innostuimme etsimään Ylä-Hirvaan tornin. Vaikka polku oli kryptinen ja hankala ja itse torni vaikutti aika huteralta, jopa vaaralliselta, lintuja paikalla oli yllättävän hyvin. Puolilta päivin alkanut sade hääti meidät takaisin autoon ja lopulta Korialle. 

 

Korvenkylän ivp

Seijalla oli taas töitä ja minun piti keksiä retkiajanvietettä. Torstain 27.5. sää oli edelleen kolea ja sateinen. Keltin altaille oli sentään tullut kevään ensimmäinen pikkulepinkäiskoiras ja pääskyjen joukossa oli lukuisia törmäpääskyjä. Seuraavana aamuna vietyäni Seijan taas töihin jatkoinkin matkaa itään, Lappeenrannan ohi Joutsenoon. Siellä Korvenkylän lammella piti olla isovesipääskyn. Sade oli pehmittänyt maastoa ja oli lähellä etten jäänyt isolla autolla kiinni kun yritin kääntää autoa kapealla tiellä. No, hyvin siinä kuitenkin kävi ja linnunkin näin lopulta hienosti, ja sain siitä sekä kuvia että varsinkin tavoittelemani videon. Korvenkylä oli minulle kovin tuttu paikka, olinhan ollut viereisessä Rauhan sairaalassa vuoden päivät sivarina joulukuusta 1978 joulukuuhun 1979. Paluumatkalla kävin Lappeenrannassa Askolan altailla, kahlaajia odotin näkeväni mutta turhaan. Lopuksi kävelin kierroksen Sippolassa Hevoshaan arboretumissa. Siltä odotin aina paljon mutta yleensä turhaan, niin nytkin. 29.5. vein Seijan taas aamulla töihin ja jatkoin sitten Iittiin Urajärvelle Mukulanlahden torniin. Lajisto oli tuttua paikallista, mitään arktisen muuton tapaista en nähnyt, vain paikallinen merimetso vakiokivellä. Pohjoistuuli oli koleaa vaikka aurinko paistoi. Palailin Saksanahon ja Ahlmanintien joutomaiden kautta. Laululinnut olivat vaisuja. Keltin altailla paikallinen meriharakkapari innostui kuitenkin parittelemaan. Törmäpääskyjä oli tullut lisää, pesivän näköisiä nekin.

Toukokuun 30. eli sunnuntaina lähdimme taas Korialta Virolahdelle. Pohjoistuuli jatkui yhä mutta illalla oli jo tyyntyvää. Virolahden arktikapäivät olivat jo ohi ja saimmekin viettää aikaa pitkälti omissa oloissamme. Tulomatkalla kävimme Kurkelan rajasuoralla ja tornissa. Joku kiljukotka löytyi kaukana kaakon suuntaan kiertelemässä. Muitakin haukkoja oli nyt enemmän kuin aiemmin. Vilkkilänturan etelätornin lehdossa näimme paikallisen valkoselkätikkakoiraan. Leerviikin iltastaijilla muutti vielä runsaat 4000 sepelhanhea. Sepelhanhia riitti vielä toukokuun viimeisen päivän aamumuutolle vajaan tuhannen verran. Tundrakurmitsoja muutti yli kaksisataa, kuikkia vain muutama. Tuttu pikkusieppo lauloi yhä parkkipaikan takana. Vilkkilänturalla oli paikallisia petolintuja, eteläisen tornin edustalla viihtyivät taas tutut heinätavit ja lapasorsat. Kesäkuu alkoi Leerviikin aamumuutolla. Vielä löytyi kaksi sepelhanhiparvea, vähän kuikkia ja koskeloita muutolla itään. Vasta nyt määritin vuoden ensimmäisen pikkukäpylintuni. Vilkkiläntura tarjosi vai tuttuja paikallisia lintuja joten lähdimme käymään Virojoen uimarannalla ja louhoksella. Sen jälkeen ajoimme Pyterlahden äskettäin rakennetulle ilmavalvontatornille. Maisemat olivat hienot mutta petolinnut eivät olleet nyt muuttomielellä. Samat ruskosuohaukat kuin sieltä näimme myös Lintulahden tornista. Leerviikin illassa meidät yllätti 80 yksilön pikkujoutsenparvi joka muutti lähes ylitsemme koilliseen. Piti käydä vielä Turalla katsomassa etteivät olleet sinne jääneet, eivät olleet. 2.6. aamulla olimme taas Leerviikin rannassa ja jo ennen sinne ehtimistämme yli muutti 10 pikkujoutsenen parvi. Pari tuntia myöhemmin perässä seurasi vielä 85 linnun muuttoporukka, sekin aivan edestämme. Muita muuttajia ei sitten ollutkaan, vain kolme pientä sepelhanhiryhmää. Aamupäivällä kävimme Turan molemmilla torneilla, paikalliset linnut näkyivät valkoselkätikkaa myöten, yhdellä heinätavikoiraalla oli naarasseuraa. Lähdimme kohti Kotkaa. Ensiksi kävimme katsomassa Klamilan ilmavalvontatornia, sen vierestä löytyi kehrääjä, vuoden ensimmäiseni. Kolme hanhiparvea muutti kaukana itään. Mehiläishaukat soidintelivat tornin ympäristössä.

Matka jatkui Haminaan Lupinlahden tornille. Sen vieressä lauloi jo kolme rastaskerttuskoirasta. Kaulushaikara paitsi kuului myös näkyi kun lensi aivan ylitsemme edustan ruoikkoon. Kirkkojärvellä teimme kävelykierroksen ja samalla myös sen taakse Haralinmäelle. Seuraava pysähdys oli Kotkassa Rantahaan tornilla. Hoitoniityllä ei enää ollut muuttokahlaajia. Yötä jäimme viettämään Kotkan Meripuiston parkkipaikalle mutta paikka osoittautui rauhattomaksi, tuskin enää toiste yritämme samaa.

Kolmannen päivän aamulla heräsimme varhain ja kävimme visiitillä Katariinan puistossa. Linnusto oli aika vaisua. Pyhtään Heinlahden kautta suuntasimme Valkmusan kansallispuistoon Simonsaaren lenkille. Suolla oli runsaasti käkiä, kukkuvia ja lentäviä. Kuovit varoittelivat ja soidintelivat. Meidät yllätti mustapyrstökuiri joka sekin varoitteli aktiivisesti ja myös soidinteli. Illaksi ja yöksi menimme Moronvuoren polun parkkipaikalle. Polun varressa lauloi muun muassa pikkusieppo.

Teeret herättivät meidät soitimellaan neljännen päivän aamuun. Lähdimme uudestaan Simonsaaren puolelle. Käkiä oli edelleen, ja nyt näimme mustapyrstökuiriparin yhdessä. Koiraskuiri yhdessä kuovin kanssa vihoitteli kovin läheisen kalasääskenpesän mahdolliselle asukkaalle. Myös eilen nähty pikkulokkipari osoittautui paikalliseksi.

Paluumatkalla Korialle kävimme Teutjärven lintutornilla ja vielä Oivonojan savikuopilla. Silloin Seppo yllätti taas ilmoittamalla että Turussa Friskalassa olisi suohyyppä. Hän itse oli vakiopaikallaan Morgonlandetin saaressa eikä siis voinut lähteä lintua bongaamaan. Oli meilläkin pitkä retki taas takana, mutta kun minulla oli ikuisin tulikirjaimin takaraivooni muistunut episodi jolloin eräänä äitienpäivänä piti käydä suohyyppä bongaamassa Parikkalassa ja myöhästelylähdön takia lintu oli karannut ennen saapumistamme, päätin ainakin minä yrittää nyt uusintaa.

Seija ei halunnut enää mukaan, hän jäi Korialle ja minä lähdin kohti Turkua, en sentään vielä auringonlaskua. Niinhän siinä sitten kävi että saavuin paikalle läpi Turun iltapäiväruuhkan. Lintu oli edelleen paikalla ja tutut pääkaupunkiseudun kollegat sen heti minulle osoittivat. Kaukanahan se oli joten kuvasaalis jäi perin vaatimattomaksi, video siitäkin kuitenkin piti ottaa. Muinaisen mäherryksen valtava apina putosi harteiltani ja leppoisissa tunnelmissa köröttelin hämärtyvässä illassa kohti Koriaa... 

 

Kyllä sen tuosta tuntee...

Vuosi Korialla eli miten tässä näin kävi osa 3

 

 

Ei ollut turha retki, karikukon näki.

 

Jo huhtikuun puolella oli retkikalenterimme muotoutunut käytännössä Seijan keikkatyökalenterin mukaan. Kun hänellä oli työvuoro, minä lähdin autoretkelle samalla kun vein hänet töihin. Toukokuun neljäntenä lähdimme ensi kertaa kohti Virolahtea. Junkkarinjärven ja Haminan Lupinlahden tornin kautta saavuimme Vilkkilänturalle Kolsinpohjan tornille iltasella ja sen jälkeen vietimme tovin iltamuuton toivossa Leerviikissä. Muutto jäi pariin pieneen valkoposkihanhien parveen, paikallisia lintuja toki oli kohtalaisesti kolean pohjoistuulisesta säästä huolimatta. Seuraavan aamun muutto oli myös heikkoa, sentään vuoden ensimmäiset lapasotkat ja nuolihaukka siinä sivussa. Kurkelan tornilla kävimme katsomassa ettei autollamme uskalla ajaa parkkipaikalle ja tornikin on jäänyt puiden latvojen alapuolelle. Paluun Korialle teimme kiertäen vielä rajan pinnassa Nurmelan tornilla ja Väkevälän luhdalla. Yöpakkaset ja koillistuuli pitivät linnut vaisuina, vaikka hanhiparvia riitti monin paikoin. Kuudentena päivänä kävin aamulla Iitissä Mukulanlahden tornilla. Kuikkia muutti täälläkin koilliseen, näkyi kevään ensimmäinen käki ja suopöllökin nousi rantaluhdalta muutolle. Illalla sain viestin että Teuroisissa olisi hanhien joukossa kaksi punakaulaa, ne kävin katsomassa.

Hanhien lepäilyparvia Kouvolassa seurailin muutaman lähipäivän kunnes 11.5. lähdimme taas Virolahdelle. Nyt oli vaihteeksi lämmintä, iltapäivällä jo +22 astetta. Sen myötä Turalla Kolsinpohjan tornin edessä näkyi jo suo- ja lapinsirri. Iltamuuttoa katsomaan menimme Lakakallion huipulle. Siellä piti leiriä ilmeisesti hyvin vakituinen porukka autoineen ja telttoineen. Muuttoakin oli, 32000 vesilinnusta kolme neljäsosaa oli mustalintuja, lisänä meni alleja ja jokunen parvi pilkkasiipiä. Yöksi poistuimme taas Leervikin suuntaan. Aamustaijilla yritimme kovasti mutta muutto pysyi vaisuna tyynestä ja lämpimästä huolimatta. Lajeja sentään oli, keväälle uusina tylli, karikukko ja kaakkuri. Paluumatkalle lähdimme Turan ja Lupinlahden kautta.

Seuraavana päivänä (13.5.) käväisin Vantaalla katsomassa miten Suvi pärjää kämpässään. Yhdessä pistäydyimme Viikissä kävelyllä, tutun oloista siellä oli ihan paikallista mustapyrstökuiria myöten. Paluumatkalla katsoin Pukkilan Kanteleella kahta mustatiiraa. Viidentenätoista päivänä tein retken Kotkaan ja kun olin palaamassa sieltä takaisin, Seppo ilmoitti että Lohtajalla olisi kaspiantylli. Minä podin matkaväsymystä mutta lähdimme sitten kohti Kokkolaa kun Seija lupasi ajaa vaikka oli ollut keikkatöissä koko päivän. Ehdimme perille iltayhdeltätoista, auringon jo laskettua. Käki kukkui ja kevään ensimmäinen pensastaskuni lauloi. Pari suopöllöä päivysti pelloilla joten pelkäsimme että tyllistä tulee niiden kynsissä vielä vainaa.

Yötä nukuimme Marinkaisissa puskaparkissa. Aamuneljän jälkeen lähdimme taas Pahkanevantien pelloille eikä kauaa tarvinnut sumuun tuijottaa kun toivottu tylli löytyi kapustarintojen joukosta. Paluumatkan päätimme tehdä Porin kautta. Välillä pysähdyimme pikku torkkutauolla ja iltasella saavuimme sitten Poriin asti Teemuluodon tornille. Kultarinta lauloi ja edustalla oli kolme jalohaikaraa. Mustavariksia näkyi kaupungin laitamilla. Yyterin lietteiden tornilla käydessä löysimme vuoden ensimmäiset ristisorsamme, etelänsuosirrit soidintelivat edustan niityllä. Sannannokan tornilta näimme lisäksi ensimmäiset punakuirit.

Tornin parkkipaikka oli hyvä nukkumapaikka ja aamulla kävimme taas lietteiden, Sannannokan ja Isosannan torneilla. Lintuja oli paljon muttei mitään keväälle uutta, syynä varmasti se että tuuli yltyi ja alkoi sataa ja suorastaan ukkostaa. Siitä huolimatta pistäydyimme vielä Leveäkarin tornilla ja kävelimme jopa Enäjärven pitkospolun ympäri. Lopulta kuitenkin käänsimme auton kohti Kouvolaa ja illaksi ehdimme kotiin. Korialla viihdyimmekin yhden täyden päivän, Seija keikalla ja minä maastossa, ja 19.5. saavuimme uudelleen Virolahdelle. Lupinlahdelle oli tullut pari rastaskerttusta, Vilkkilänturalle tervapääsky. Kolsinpohjan lehdossa huuteli kuhankeittäjä, itse lahdella oli kaksi jalohaikaraa. Leerviikkiin jatkoimme iltamuuttoa odottamaan mutta sellaisesta emme merkkejä nähneet.

Seuraava aamu oli sumuinen, sumun seasta kuulin tundrakurmitsaporukan ääniä, vierestä muutti kaksi vaaleaa, arktista, merikihua. Valkoposkihanhia näkyi sumun seasta 3600 ja mukana kaksi pientä parvea sepelhanhiakin. Pikkusieppo lauloi vaisuna parkkipaikan takana, samoin idänuunilintu. Kolsinpohjan tornista huomasimme hanhimuuton jatkuvan heti kun sumulta jotakin näki. Jäimme edelleen yöksi Leerviikkiin.

Aamu 21.5. oli pitkästä aikaa todellista arktikamuuttoa. Sumu vaivasi edelleen mutta heti kun se hellitti, muuttajia näkyi suurin määrin. Kuikkalinnuista näki vain päältä lentävät, runsaat 500. Hanhista ensimmäiset 15000 olivat valkoposkia, sen jälkeen tuli muutama sepelhanhiporukka. Lapasotkia muutti koko ajan, varovaisesti arvioiden 3000 koilliseen. Muitakin vesilintuja kulki, 8000 linnusta puolet alleja, toinen puoli mustalintuja ja pilkkasiipiä. Suosirrejä muutti kaksi parvea, lisäksi pari muutakin kahlaajaporukkaa, merikihuja lensi päältä koilliseen viisi. Tämän päälle oli hyvä lähteä takaisin Korialle, Seijalla oli taas kalenterissa keikkaa...

Arktikaretkien vakiolajistoa, pikkusieppo

Vuosi Korialla eli miten tässä näin kävi osa 2

 

 

Tämä ei ole se töyhtökiuru....

 

Huhtikuukin alkoi pahaenteisesti bongausretkellä. Riihimäellä talvehti töyhtökiuru ja nyt se vihdoin voisi olla nähtävissä huhtikuunkin puolella. Päivä kului siis autoiluun ja yli kolme tuntia kerrostalojen välissä hengailuun kunnes lintu suostui laskeutumaan erään talon katolta kymmeneksi sekunniksi pihalle ruokailemaan ennen kuin katosi taas talojen taa. Huhtikuun alun seuraavat päivät kuluivat lähinnä Elimäenjärven ja läheisen Metsoilan tulvapeltojen tarkkailussa. Hanhia oli runsaasti, sorsia tuli laji kerrallaan, niittykirvisiä, punakylkirastaita, västäräkki ja muuta ajankohdalle tyypillistä. 9.4. kotikulmilla Kallioniemessä lepäili kevään ensimmäinen harmaahaikara ja jokea ylös lensi kuningaskalastaja. Elimäenjärven tulvalle kertyi yhä enemmän joutsenia ja hanhia, pikkujoutsenista keräilin pari videokoostettakin. Hanhien joukossa oli muuan kaularengastettu tundrahanhi, merkitty vuonna 2006 Hollannissa ja kontrolloitu edellisen kerran peräti 9 vuotta aiemmin. Teutjärvellä oli lisää hanhia mutta myös ruskosuohaukkoja, kaulushaikara ja kahlaajia kuten kuovit ja punajalkaviklot. Vuoden lajimäärä meni vasta tuolloin yli sadan. Kierros Korialta Iitin suuntaan toi lisää vesilintuja, silkkiuikut, nokikanat ja täälläkin kaulushaikarat.

Viidentenätoista päivänä varustimme retkiautomme ensimmäiselle pidemmälle kierrokselle ja kiersimme muutamaksi päiväksi Porvoon ja Pyhtään maisemiin kunnes palasimme Sippolan kautta kotiin. Meren äärellä olivat vuoden ensimmäiset haahkat ja allit muttei mainittavaa muuttoa. Metsät ja suot olivat tunnelmallisia, kevään ääniä täynnä. Huhtikuun loppupäivät kiertelin välillä Elimäenjärven ja lähitienoiden, välillä Iitin ja Jaalan puolen lintupaikoilla. 21.4. Junkkarinjärven kierroksella kuvasin paitsi muuttavaa arosuhaukkaa myös reviirilleen saapunutta kulorastasta. Lapinjärven lintutornin ohi muutti kevään ainoaksi jäänyt mustavaris. Lappalanjärvelle tulivat paitsi kuikat myös kevään ensimmäiset haarapääskyt ja kattohaikarakin toviksi lepäämään.

Kun Elimäen tulvat kuivuivat yhtä nopeasti kuin ne olivat nousseetkin, retkeni kohdistuivat oikeille järville, Iitin Urajärvelle, Junkkarinjärvelle, Muhjärvelle, Teutjärvelle ja kohta kohti Kotkan ja Haminan rantoja. Rantahaan lintutornin edusta keräsi jonkin verran kahlaajia, läheinen Hevossaaren kallio kiinnosti muuttopaikkana. Haikarat pesivät joukolla edustan saaressa mutta runsaan petomuuton sijaan havaitsin vain kevään ensimmäiset pajulinnun ja metsäkirvisen. Muuttopaine kasvoi sisälläni taas niihin mittoihin että toukokuun pääteemaksi kehittyi retkeily Virolahdelle arktikan toivossa... 

 

Tämä taas on se kattohaikara...

Vuosi Korialla eli miten tässä näin kävi osa 1

 

 

Teutjärven viirupöllö

 

Vuosi sitten ajattelin löytäneeni lopullisen kotini maalta. Alku näyttikin kohtalaiselta kuten olen tänne kirjannut tammikuun 2021 havaintoyhteenvedossani. Tosin jo silloin oli käynyt ilmi että jos tyytyisin vain ekoretkeilyyn Korialla ja sen lähiympäristössä jäisivät lintuhavainnot aika vähiin. Toki meillä oli myös retkeilyauto ja sen kanssa oli helppo lähteä käymään kauempanakin. Jossakin vaiheessa ylitimme Kouvolan rajat, ensin tietysti Iittiin, sitten Kotkaan ja Haminaan. Omatunto kyllä kaiveli kun eihän tänne pitänyt tulla autoa ajamaan vaan paikallista linnustoa katsomaan.

Kotikulmilla oli kuitenkin vain parikymmentä peruslajia vaikka Kymijoki olikin paikoitellen auki ja siinä jonkin verran vesilintuja. Pilkkasiipi vietti talvea Myllykoskella, siellä käydessä helmikuun alussa tienvarresta löytyi lapinharakka ja Korian turkinkyyhkytkin näkyivät kun sattui löytämään niiden kulloisenkin tukikohdan. Valkoselkätikkakin tuli vastaan heti helmikuun toisena päivänä Korialla ja vähän myöhemmin Kuusaanlammella. Ekokävelyt tuottivat lintuja lähes vain pihoilta joten autolla kävimme taas Hämeenkylässä kunnan etelärajalla. Viirupöllö istui Teutjärven tornin parkkipaikan vieressä mutta kävelyretki sielläkin oli muuten vähälintuinen. Puolivälissä helmikuuta kävimme Kotkassa rantakävelyllä. Sepelkyyhkyt talvehtivat Katariinassa, rannassa lensi vuoden ensimmäinen merikotkamme, matkalla näkyi paikallinen talvehtiva hiirihaukka. Lähikävelyt tuottivat vain vähän toistakymmentä lajia joten retkeily alkoi taas luisua päämäärättömään autoiluun. Mitään erityistä tai uutta ei kuitenkaan vastaan tullut.

Hiljaiselo jatkui maaliskuun alussa. Vaikka säät hiljalleen lämpenivät, kevät linnustossa ei ottanut käynnistyäkseen. Sippolassa sentään päristelivät paikalliset tikat, pohjantikkapari muiden mukana, ja suonlaidan kankailta löytyi metsoja. Muuttolintujen näkemisen paine kasvoi äärimmilleen kun vasta 16.3. havaitsin ensimmäisen töyhtöhyypän, senkin Teutjärven lintutornissa käydessäni. Samalla kertaa muutti myös kolme merikotkaa. Kun viikkoon ei vieläkään tapahtunut mitään, petti pokkani ja lähdin autolla pitkälle retkelle Turun taakse Mynämäenlahdelle. Toiveena oli nähdä pikkukanadanhanhi mutta eihän sitä siellä enää ollut, tosin paljon muita hanhia, joutsenia, petolintuja ja jo kurkiakin. Tietysti myös odotetut kevään ensimuuttajat, kiurut, kottaraiset, uuttukyyhkyt olivat jo siellä runsaita. Ero oli valtava hiljaiseen Kymenlaaksoon verrattuna. Pari päivää myöhemmin piti sitten lähteä vielä Kotkaan katsomaan olisiko siellä kevät alkanut, oli se. Tukkasotkat, naurulokkit, kanadanhanhet, kiurut, kottaraiset, pulmuset olivat jo siellä mutteivät siis yhtään sisempänä. Vasta 26.3. alkoi muutto kotipuolessakin, parilla joutsenparvella. Töyhtöhyyppiä muutti Lappalanjärvellä ja kiuruja siellä täällä, kotia lähimmät Ruotsulassa. Maaliskuun viime päivät retkeilin autolla. Pajusirkku löytyi Teutjärveltä, Kotkasta aikainen selkälokki, kuun viimeisenä päivänä pari pikkujoutsenta Vastilassa ja Elimäenjärven tulvilta haapanoita ja taivaanvuohia. Hanhia oli tullut jo tuhansia, hyyppiä satoja, kevät oli vihdoin alkanut...

Tammikuun linnusto Kymenlaaksossa omin havainnoin

 Kulunut tammikuu on ensimmäinen kuukausi jonka vietimme kokonaan Kymenlaaksossa. Pääosassa oli lähiretkeily Korialta ehkä kymmenkunnan kilometrin säteellä, kävelyt pysyivät hyvinkin Vilppulan ja Alakylän kylärajojen sisällä, autolla sitten pistäydyimme kauemmas vanhan Elimäen alueella, Kouvolan ja Kuusankosken tienoilla, Myllykosken ja Anjalan liepeillä ja pari kertaa Iitin, vanhan Jaalan ja etelämpänä Kotkan ja Haminan suunnalla. Retkipaikat olivat meille käytännössä uusia joten seurailimme vähän Tiirasta missä täkäläiset tapaavat lintuja katsella ja löysimme jos ei nyt hirveästi lintuja, ainakin monesti paikkakuntalaisia lintuharrastajia niitä etsimässä. Kymijoen itäpuolella emme juuri rantaa pidemmällä käyneet, emmekä Valkealan suunnassakaan.

Heinäsorsia näkyi näin runsaasti vain Kotkassa, kuvassa näkyvät myös jokapäiväiset varis ja naakka.

Vantaaseen verrattuna lintuja näkyy täällä aika mukavasti. Tammikuun aikana löytyi täältä 60 lajia, saman määrän löytämiseksi täytyy pääkaupunkiseutua kiertää jo aika laajasti. Päivittäinen lajimäärä nousi joka kerta yli kymmenen, kuukauden keskiarvoksi tuli 16. 

Vantaan koti-ikkunasta löytyi päivittäin neljä vakiolajia, tali- ja sinitiainen, varis ja harakka. Koriankin koti-ikkunasta näkee päivittäin neljä vakiolajia, talitiainen, varis ja harakka ovat yhteisiä Vantaalle mutta sinitiaisen tilalla on naakka. Lähes päivittäisiä ovat sinkkari ja keltasirkku, pari päivää jäi ilman merkintää. 20-28 päivänä teimme havaintoja myös pikkuvarpusesta, varpusesta, käpytikasta ja punatulkusta. Ryhmään 10-19 kertaa kuukaudessa havaitut saimme myös 8 lajia, näistä viereisen avoimena virtaavan Kymijoen ansiosta neljä oli vesilintuja, laulujoutsen, telkkä, isokoskelo ja jo Vantaalta tuttu sinisorsa. Pulu ja viherpeippo olivat tuttuja kotitaajamasta, närhi ja korppi tulivat vastaan tavallisesti hieman kauempana. 

 Puukiipijää näki harvoin, ja puolet havainnoista oli ruokinnoilta kuten tämäkin.

Kuten arvata saattaa, vähälukuisia lajeja oli siis eniten. Yhden päivän lajeja tuli retkillä vastaan peräti 18. Osan noista kävimme vasiten bongaamassa mutta enemmän tuossa näkyy se että pyrimme tutustumaan monipuolisesti uuteen alueeseen. Kahtena päivänä vastaan tuli kuusi, kolmena samoin kuusi lajia. Noissakin on bongauksia mukana, esimerkiksi tuo Kuusankosken ohotanlokki ja samalla paikalla viihtynyt tavinaaras, Myllykosken pilkkasiipi ja Mustilan pähkinänakkeli. Loppuun 4-9 päivänä kuukaudessa vastaan tulleisiin jää siten noin tusina lajia. Marjoja ei ollut juuri lainkaan, ei myyriäkään joten pedot, pöllöt, rastaat ja tilhet jäivät tuonne sattumaseuraan. 

Pilkkasiipiä oli Kymijoessa useita, tämä tuli tutuksi Myllykoskella.

Runsaimmat linnut Kymenlaaksossa olivat hyvin suurpiirteisen muistiinkirjaukseni mukaan naakka (2016 yksilöä), keltasirkku (1733) ja sinisorsa (1254), neljäntenä urpiainen (987). Kaikkiaan tammikuussa merkitsin nähdyksi 9856 lintua, keskimäärin 318 päivässä parhaan päiväsumman ollessa 786 lintua. Kaksi kärkilajia olivat tasaisen runsaita, kahdella seuraavalla oli pari suurta keskittymää vaikka muuten yleisin päivätulos oli nolla. Jos katsoo lajikohtaisia parhaita päiväsummia, kärki onkin toisenlainen: ykkösenä urpiainen (545), seuraavana heinäsorsa (500), kolmantena keltasirkku (380) ja neljäntenä naakka (150), kaikki muut jäivät maksimissaan reippaasti alle sadan. Peltoa ja avomaata täällä on paljon, tyypillisesti linnutonta. Metsissäkin on hiljaista, kuun puolivälin pakkaskausi tuntuu vieneen mukanaan hippiäiset, käpylintuja en ole nähnyt vielä ensimmäistäkään. Mäntyihin tulee käpyjä ja ne kelpaavat käpytikoille, mutta oravat joutuvat jo tyytymään kuusenkerkkiin.

Teeriä oli Tiira-havainnoissa paljon, mutta meni kuun lopulle ennen kuin meitä vastaan sellaisia tuli. Tämä ruokailee epätyypillisesti kuusen latvassa.