Lintuja vihoistani XXXVIII

( aiemminkin oli haapanakoiraalla ollut heinäsorsanaaras heilana Helsingissä, seurauksena risteymäjälkeläisiä talvisorsien joukkoon )

Kolme vuosikymmentä sitten helmikuun kahdestoista oli takana aamuviikko, perjantaivuoron loputtua kävin iltapäiväkävelyllä Vantaankoskella vaikka taivaalta sateli räntää. Pulut kujertelivat soidintaan erään talon katon reunalla. Vantaankoskella oli paikallinen koskikara siltojen välissä.

Huono sää jatkui seuraavanakin päivänä, lumisadekuurot, nollakeli, tuuli. Tein retken junan tuomana Helsingin keskustaan. Kauppatorilla, Pohjoisrannassa ja Hakaniemessä oli tietysti lokkeja ja heinäsorsia, naakkoja ja variksia. Kasvitieteellisen puutarhan alueelta löytyi tali- ja sinitiaisia, viherpeippoja ja varpusia. Eläintarhan- ja Töölönlahdella oli runsaasti pullasorsia kuten nytkin, joukossa haapanakoiras ja tavikoiras. Haapanalla oli parinaan heinäsorsanaaras, tavi oli pariton, ilmeisesti vasta nuori. Finlandiatalon puistossa oli kaksi räkättiä ja mustarastas.

( koskikaraa ei kannata lähteä kotikulmia kauempaa etsimään kuin ehkä kesällä )

Seuraavana päivänä, sunnuntaina 14.2. oli taas vuorossa autolla ajoharjoittelua. Samalla yritin kovasti ratkaista miten autolla ajaen onnistuisi näkemään muutakin kuin varislintuja tienvarsilla. Salossa kävimme, vanhempieni luona, tuota varten oikeastaan olin koko ajokortin hankkinut. Menomatkaa kuljimme Kitulaan asti ykköstietä, sieltä käännyimme kohti etelää ja Kosken aseman luona pysähdyimme katsomaan lintuja. Puukiipijä, pari hippiäistä ja punatulkkua sekä varpusia löytyi. Kiskonjoki oli avoin lähes koko matkan Suomusjärveltä tänne asti ja ehkä eteenkin päin.

Strömmaan ajoimme seuraavaksi. Kanavan sulassa oli tietysti heinäsorsia ja isokoskeloita, kolme telkkää ja harmaalokki. Sulaa riitti kauas, ehkä ihan merelle asti. Rantaa kulkien löytyi neljän peipon ja yhden järripeipon parvi, lopulta jotakin vähän parempaa. Tiaisia, tulkkuja, keltasirkkuja ja viherpeippoja oli lisäksi ja tietysti niitä variksia, naakkoja ja harakoita. Mathildedalissa pysähdyimme seuraavaksi. Tutussa purossa oli koskikara ja ruukin lähellä pohjantikka. Rannassa kävimme katsomassa oliko siellä vielä talvehtivia kanadanhanhia kuten vuosikymmenen vaihteessa. Ei ollut, vaikka yhdessä automaatissa oli kauraa tarjolla.

Saloon tulimme iltapäivällä ja kyläilyn jälkeen palasimme kotiin jo pimeässä. Pimeäajoa en tuota ennen ollut harjoitellutkaan mutta kotiin pääsimme. Aamulla lähtiessämme oli ollut sumuista, näkyvyyttä muutama sata metriä, iltapäivällä pilvet nousivat ylös joten pimeäajoa ei tarvinnut sentään sumussa harjoitella.

***

( pohjantikkaa ei sentään joka päivä vastaan tule )

Miedosti talvista helmikuuta

( käärmekuusen latva on katkennut, ja nyt sillä on sarvet )



Vakiintunutta tapaani noudattaen lähdin taas tänä aamuna toistamaan neljän vuosikymmenen takaista Suomusjärven laskentakierrosta. Vantaalla oli juuri ja juuri pakkasta, perillä Lahnajärvellä jo nollakeli. Oli pilvistäkin mutta välillä aurinko yritti ponnistaa näkymään pilvien raoista. Aamupuolella ei tuulta huomannut, puolenpäivän jälkeen pelloille tullessa kaakkoistuulikin teki itsensä tiettäväksi.



Reitti alkoi varttia yli yhdeksän, aika lailla samalla tavalla kuin neljä vuosikymmentä sitten ensin variksilla, sitten tali- ja sinitiaisilla, käpytikka ehti mukaan jo tässä vaiheessa. Varesjärven tielle ehdin ja vastassa oli isokäpylintupari. Ylikin lensi joku käpylintu ja jonkin matkan päässä tuli vastaan toinenkin isomman lajin pariskunta. Hippiäiset ja töyhtötiaiset ilmoittautuivat, samoin korppi. Talitiaiset tuntuivat nollakelin innostamina siirtyneen jo metsäänkin. Närhi rääkyi metsässä ja lähempänä Varesjärveä soidinsarjan päästi myös harmaapäätikka. Hömötiaisiakin tuli vihdoin vastaan, enemmän sitten kun lähdin kulkemaan Peltoniementietä.

( näkymää Johdesuon eteläpuolelta tammikuulta, nyt lunta on enemmän )


Reitti on hieman kaksijakoinen nykyisin, alkupuoli metsävoittoinen, toinen puoli enimmäkseen peltoa ja kylää. Metsäosuus oli puolessa. Takavuosiin verrattuna matka Johdesuon eteläpuolitse Kettulan suuntaan oli helpompi, silloin sai kahlata lumessa kunnolla, nyt isoilla maastureilla oli ajettu metsäteitä niin että voi käyttää pyöräuria kulkuväylänä. Lunta oli parikymmentä senttiä kuten silloinkin. Lintuja oli, metsän tiaisia, hippiäisiä, puukiipijäkin. Metsän yllä korkealla kaarteli kanahaukka, riistaruokinnan liepeillä puiden latvat olivat täynnä keltasirkkuja. Myös parvi punatulkkuja viivähti kuusten latvoissa. Jossakin kauempana kuului viheltelevän pyy, tämän talven ensimmäinen tällä reitillä.



Pelto-osuudet olivat autioita, vain jokunen ylilentävä lintu näkyi. Pihoilla ja niiden liepeillä oli runsaasti lintuja ja lajimäärä kasvoi nopeasti harakalla, viherpeipolla ja pikkuvarpusella. Paras paikka nykyisin on vanhan kaupan lähellä oleva ruokintapiste. Siitä löytyi suuri parvi urpiaisia, niiden lisänä räkätti ja pari mustarastasta sekä tikli. Peippoa tai järriä odottelin, samoin etsin urpiaisten joukosta tundraurpiaista, turhaan kuitenkin. Kauempana yli lensi pari naakkaparvea, pihoilla oli äänessä kaksi kuusitiaista.



Viimeinen metsätaival Lahnajärven pelloille oli hiljainen, pellolla tuli vastaan lisää ylilentäviä naakkoja ja paikallisia variksia sekä harakoita. Kylän pihoilla oli runsaasti tali- ja sinitiaisia. Ainoana uutena retkilajina kuulin palokärjen liikuskelevan edestakaisin länsipuolen metsissä. Karaa tähystelin turhaan edelleen sulasta laskuojasta.



Viittä vaille kolme olin valmis. Nykyiset laskennat ovat aivan eri maata kuin neljän vuosikymmenen takaiset. Nytkin löytyi 26 lajia ja yksilöitä peräti 570, luulen että enemmän kuin kertaakaan olen aiemmin täältä laskenut, pitää tarkistaa. Tutut lajit löytyvät kärjestä, keltasirkku ykkösenä, urpiainen kakkosena, talitiainen kolmosena, yksilöinä 128, 102 ja 94. Neljänneksi jäi naakka, tulos lähellä viimekertaista, 73 lintua. Metsän tiaiset muistuttivat takavuosien tuloksista, hömötiaisia kymmenen, töyhtötiaisia kahdeksan, hippiäisiä seitsemän, puukiipijöitä kaksi. Korppeja laskin yksitoista, käpytikkoja saman verran. Käpylintuja oli kaikkiaan kahdeksan, niistä määritin viisi isoiksi ja loputkin taisivat niitä olla.



***

( Lahnajärven tammikuista pohjoislaitaa, tällä hetkellä lunta on enemmän )

Neljä vuosikymmentä sitten LXVI

( reitin varren käärmekuusi tuona talvena )

Seuraavana päivänä 13.2.1978 keskityin laskemaan taas vakioreittini Suomusjärvellä. Salosta saavuin Lahnajärvelle puoli yhdeksän aikaan ja saman tien lähdin sitten reitille. Sää oli edelleen perustalvinen, pakkasta kymmenen astetta, pilvistä ja luntakin sateli heikosti, tuuli koillisesta.

Linnut aloittivat variksella, tali- ja sinitiaisilla, jatkuivat puukiipijällä, hippiäisellä sekä urpiaisilla. Varesjärventietä kulkien löytyi käpylintuja ja käpytikka, teerikin lähti karkuun ja odotetut metsän tiaiset tulivat seuraavaksi vastaan parin porukan voimin. Linnut tuntuivat olevan äänekkäämpiä kuin aiemmin, kai kevättä oireellisesti oli jo ilmassa.

( tuohon aikaan oli vain vähän aukkoja metsissä, sähkölinjat niistä huomattavimmat )

Peltoniemen tien varressa ja matkalla Johdesuon ohi lukujaan vahvistivat hippiäiset ja urpiaiset, yksi teerikin näkyi ja samoin yksi metsokukko. Punatulkkukin oli uusi laji päivälle. Metsätaival jatkui kohti Kettulaa ja tien varresta huomasin kaksi pyytä, lisää lintuja tuli vasta kylän pihoilta. Siellä viihtyi koko joukko variksia, harakoita, talitiaisia ja joku sinitiainenkin. Varpusia ja keltasirkkuja poimi maahan pudonneita siemeniä. Hömötiaisia ja joku töyhtötiainenkin kuului tien reunametsästä.

Matka Kettulan kylältä Lahnajärven pelloille oli jokseenkin linnuton, vain pari hippiäistä huomasin. Lahnajärven pelloilta ja kylältä tuli laskentaan lisää keltasirkkuja, talitiaisia, harakoita ja variksia muttei mitään uutta jo nähtyjen lajien lisäksi.

Kello neljätoista olin valmis, kaikkiaan olin huomannut reitillä kahdeksantoista lajia ja 183 lintua. Talitiainen vei ykkössijan 43 linnulla, variksia ja keltasirkkuja laskin 28. Metso ja käpytikka jäivät yhden yksilön lajeiksi, kahden linnun lajeja olivat teeri, pyy, puukiipijä ja isokäpylintu, viimemainittujen lisäksi tosin myös kolme lajilleen määrittämättä jäänyttä käpylintua. Metsän pikkulinnuista runsain oli hömötiainen 13 linnulla, hippiäisiä kuusi ja töyhtötiaisia viisi. Kovin selvä oli tämä lintujen vähenevä suuntaus verrattuna talven aiempiin laskentoihin.

***

( lähteikköjä oli myös Varesjärven rannassa, tosin etäällä reitistä )

Neljä vuosikymmentä sitten LXV

( Kultalähteen tilanne tällä retkellä )

Neljä vuosikymmentä sitten olin tullut taas Saloon 11.2. Bussin ikkunasta olin huomannut lapinharakan Suomusjärven Aneriojärven lähistöllä. Linja-autoasemalta lähdin pienelle kävelykierrokselle Meriniityn, vedenpuhdistusaltaiden ja Joensuun puiston tietämille. Pakkasta oli viisitoista astetta, kirkas ja kirpeä talvikeli.

Altaiden tienoilla oli vain variksia, naakkoja ja harakoita. Joensuun puistosta löytyi tikli, puukiipijä, fasaaneja, keltasirkkuja ja tiaisia kuusiaidan liepeiltä ja peippokin lähellä Virtasen Kimmon asettamaa lehtopöllönpönttöä. Örnin ruokintapaikalla oli eniten lintuja, pääosassa 150 keltasirkkua mutta myös pari viherpeippoa ja kaksi peippoa. Varpushaukka puhdisteli itseään lähipuussa, varmasti odotellen vuoroaan. Rautatieaseman luona oli yksinäinen järripeippo ja kaupungilla muuten koko joukko puluja ja varpusia.

Kahdentenatoista päivänä lähdimme Karhumäen Jussin kanssa heti aamusta Kiikalan harjualueelle sukset mukana, tarkoituksena yrittää kartoittaa alueen koskikarat vähemmän tunnetuilta paikoilta. Varesjokea kuljimme sahalta Huhdanojan mutkalle, joki oli suunnilleen jäässä, karat kadoksissa. Hippiäisiä, töyhtö-, hömö- ja talitiaisia oli pienin parvin. Huhdanojan mutkalta jatkoimme Lasikylän tielle, metsän tiaisten lisäksi näimme korppiparin.

( Kultalähteenojaan olisi mahtunut hyvin karakin )

Lasikylän nummea jatkoimme Oinasjärven tielle, teeriä näkyi kuutisen kappaletta lähinnä yksittäin, yhden kiepinkin huomasin hangessa. Käpylintu lauloi Immenjärven reunaharjulla, tiaisia oli edelleen, joukossa hippiäisiä, puukiipijä ja yli lensi pari urpiaista.

Hyyppärän kautta kiersimme Kultalähteelle ja sen laskuojalle. Lajisto oli samaa kuin nummella, käpylintu täälläkin ja tiaisia. Koskikarasta ei löytynyt jälkeäkään vaikka lähteellä ja purossa oli runsaasti sulaa. Vielä jatkoimme Lammenlähteelle ja sieltä lopulta autolle, päivä alkoi olla täysi. Hömö- ja töyhtötiaisia riitti täälläkin, myös kaksi pyytä huomasimme ja vihdoin retken ainoan koskikaran Huhdinojassa. Piileskeli siellä hyvin vaisuna. Iltaviideltä palasimme takaisin, takana kunnon umpihankihiihtolenkki kymmenen asteen pakkasessa ja heikossa lumisateessa.

***

( Lammenlähteen lähteikkö auki siinäkin )

Talvisorsia

 Monet talven sorsista ovat ehtineet pariutua jo syksyllä, ja suhtautuvat kovin vihamielisesti lajikumppaneihin jotka koettelevat parisuhteen kestävyyttä.

Poikaporukoissa soidinnellaan kuitenkin edelleen ahkerasti.

Oopperan ja Tokoinrannan valcosorsa näkyy olevan edelleen pariton.

Aika monta tällaista vaaleaa heinäsorsaa näkyy olevan talvisorsien joukossa

 joten on mahdollista että tuo valkoinenkin on pariutunut joskus normaalivärisen naaraan kanssa, onhan sillä jo kai kolmas talvi menossa näillä vesillä,

ja saanut sitten vaikkapa tämännäköistä jälkikasvua.( albinismigeeni on resessiivinen joten puhtaanvalkeita jälkeläisiä siltä on turha odottaa ilman samannäköistä paria, mutta valcosorsahan ei ole varsinainen albiino vaan keltanokkainen "ankka". Tuo ankanvalkoisuuden määräävä geeni saattaa olla dominantti päätellen sen yleistymisestä kesykannoissa ja siten se näkyisi jälkeläisissä niitä vaalentavana vaikka puoliso olisi normaalivärinen. )

Näin tumman naaraan kanssa pariutuessaan se saisi ehkä normaalinväristä jälkikasvua, mutta tällä näytti olevan jo normaalivärinen koiras kyljessään.

Tämän päivän retkeltä

Tänään kävin ensialkuun Viikin hulevesialtailla kuvaamassa tavia joka siellä on viihtynyt jonkun aikaa heinäsorsien joukossa. 

 Tuota olen joskus ihmetellyt miten tavin siipi välkkyy toisinaan sinisenä

ja perättäisessä ruudussa taas tutun vihreänä, sama näkyy myös pään sivujen vihreässä juovassa. Katselukulma ratkaisee, hieman tuo ehti välillä kääntyä.

Pakko olikin sillä uhka lähestyi jo altaan penkan suojassa.

 Se lensi suoraan sorsaparveen joka kulman takana ei sitä osannut odottaa

mutta saaliitta jäi tällä kertaa lähimetsän paikallinen kanahaukka.  Muuten kuvaustilanteessa kolmesatanen oli ihan liian pitkä putki, haukka teki kaarroksen edessäni alle viiden metrin päästä.

Kiertelin eri puolilla Vanhankaupunginlahtea ja viimeksi tulin sitten Vanhankaupunginkosken lähelle Verkatehtaanpuistoon. Sulassa talvehtii jo toista kertaa luhtakana. Sitä kyttäävät bongarit ja kuvaajat lähes herkeämättä, mutta nyt sattui tuuri ettei juuri ketään ollut paikalla, mitä nyt joku koiranulkoiluttaja kusetti rakkiaan ihan linnun piilopaikan tuntumassa.

Näin mie kuitenkin sen linnun kun se tuli häiriöiden jälkeen esiin piilostaan. Tosin heti kun pysähdyin kävelytiellä sitä kuvaamaan, se suunnisti takaisin kätköönsä. Siellä se varmaan odottaa yötä ja ruokailurauhaa, sillä heti tuli paikalle taas joku pitkän putken kantaja joka parkkeerasi itsensä lätäkön laidalle odottamaan.

Tapaus on peräti erikoinen henkilökohtaisesti. En ole nimittäin koskaan ennen kuvannut tuota lajia, ja toisaalta tämä havainto tuotti miulle siitä ässähavainnon eli helmikuu oli vuoden viimeinen kuukausi jolta havainto tästä puuttui. Tuskin mikään muu laji ehtii enää miulla ässäksi asti ennen kuin siitä kuvan saan.