Lintumuisteluita LXVIII

( punajalkaviklon pesä Haliaksella )




Kolme vuosikymmentä sitten 18.5.1987 Haliaksella oli samanlainen sumu kuin tähänkin aikaan, näkyvyyttä aamuvakion alussa oli vain bunkkerilta rantaan asti. Muuttohavainnot olivat pelkkiä ääniä sumusta ja enemmän nekin tulivat paikallisista linnuista. Lähinnä muutama pikkulintu lenteli päältä yli länteen tai pohjoiseen. Aamukahdeksan jälkeen sai kehitellä määritystaitojaan kun taivaalta löytyi kaksi pikkulintua jotka arvattiin ruokokerttusiksi, määritys varmistui kun ne putosivat maihin ja toinen löytyi pian lintuverkosta. Ne eivät kuitenkaan antaneet intoa jatkaa staijia yhtään vakion loppumisen jälkeen.



Gåulla kävelin taas päivällä ja illalla, kameran kanssa. Riskilästä tuli toinen köyhä vuodenpinna ja niityltä löytyi punajalkaviklon pesä. Päivän rengastustapaus oli peltosirkun löytyminen verkosta, sitä jaksettiin kuvata ahkerasti. Iltasella näkyvyys oli parantunut ja vajaan kolmen iltatunnin aikana muutti itään vesilintuja viitisentoistatuhatta joista 4700 määritettiin alleiksi. Kova tuuli ajoi monet parvet sisään jo lännen puolelta, arvelin että Halikonlahdella tai ainakin Lehtiniemessä olisi voinut tuona iltana nähdä Salon mitassa hyvää arktikan iltamuuttoa.



Seuraava aamu aukeni selkeänä, tuuli oli navakkaa lounaasta. Odottelimme kuikkamuuton vilkastumista mutta jälleen turhaan, summa jäi kahdeksaankymmeneen. Käpylinnut olivat kuitenkin liikkeellä, 420 lintua muutti, niistä määritettiin 31 pikkukäppäriä, yksi tuli verkostakin. Peippojakin mutti yli kuusisataa mutta muuten taivaalla oli hiljaista. Päivän rengastustapahtuma oli Englannissa merkityn tyllinaaraan kontrollointi. Oman päiväni kohokohta oli Gåulla käynti, siellä oli lokkien joukossa kolmannen kevään isolokki joka häirittynä lähti jatkamaan matkaa kohti luodetta.



***

( Laurilan Anssi ja peltosirkku )

Lintumuisteluita LXVII

( Vänön kappeli, sen takaisella nyppylällä seurailin aamumuuttoa )



Vuonna 1981 vietin myös toukokuussa pitkää lomaa. Ensimmäisen osan siitä vietin Dragsfjärdin Vänössä Pellaksen pihamökissä, missä siihen aikaan toimi lintuaseman tapainen rengastajien ja lintumiesten tukipiste. Saavuin saarelle 11.5. ja lähdin Saloon 20.5. koska sen jälkeen oli tarkoitus lähteä taas perinteiselle salonseutulaisten veneretkelle lounaiseen ulkosaaristoon, ties vaikka silloinkin Vänön saareen. Tämä retki oli ensimmäinen jolloin vietin saaressa pidemmän aikaa.



17.5. oli siis takana jo viikko saaressa. Yksin olin mökissä ollut paitsi pari viimeisintä päivää jolloin Laineen Henkka Pöytyältä oli seuranani. Päivän olin aloittanut perinteiseen tapaan eli kävelemällä itäpäähän ja seuraamalla siellä mahdollista aamumuuttoa kappelin takaisella kalliolla. Kuikkalintuja muuttelikin aamusella jonkin verran, 132 linnusta kaikki määritetyt olivat kuikkia. Samalla oli helppo seurata viereisen rantalehdon paikallisten lintujen touhuja. Hyönteissyöjiä olikin tullut yöllä saareen mukavasti, pajulintujen sukulaisia puolitoistasataa, kerttuja kymmenittäin, viitisentoista pikkulepinkäistä ja saman verran sinirintoja. Jopa pensastaskuja oli peräti 70, saman verran kuin leppälintuja. Pikkusieppo rätisi Tulvametsän ja lampien välisessä maastossa, samalta suunnalta kuulin huonosti laulua jota epäilin ruokokerttuseksi. Peltosirkkuja oli viisikymmentä, muutto huipussaan. Kylällä viihtyi kolmen varpusen porukka, välillä ne lentelivät edemmäs saareen mutta palasivat kuitenkin takaisin.



Illalla kävin vielä uudestaan itäpäässä katsomassa muuttaisiko taivaalla arktisia vesilintuja. Muutto oli kuitenkin lounaissaaristolle tyypillisen vaisua, näin vain kolme pienehköä parvea ilmeisesti alleja lennossa itäkoilliseen.



Henkka lähti takaisin mantereelle ja jäin saareen 18.5. jälleen yksin lintuja seuraamaan. Kuikkamuutto oli aamulla olematonta, vain parikymmentä lintua jaksoi yrittää. Yömuuttavat hyönteissyöjätkin olivat yöllä enemmän poistuneet kuin saapuneet. Itärannalla oli paikallinen ristisorsapari kuten useimpina päivinä, mutta suurimman yllätyksen tuotti lintu jota eilen kuvittelin ruokokerttuseksi. Kompatessani aamukuudelta itäkärjen tervalepikon laitaa löysin linnun jota luulin ensin ruokokerttuseksi, mutta huomasin pian että tällähän on juovikas päälaki kuin kurpalla ikään ja muutenkin kovin räikeän juovikas. Lintu oli varsin kesy ja kuljin sen perässä lähimmillään neljän metrin päässä pitkän matkaa kun se etsi syötävää niityltä ja tulvametsän polulta. Kymmenkunnan minuutin kuluttua se hävisi katajikon sekaan. Tuntomerkkejä kirjatessa ja asemalla kirjoja selatessa kävi ilmi että sarakerttunenhan tämä on. Myöhemmin kuulin vielä joukon nauhotteita lajin laulusta ja ne kuulostivat ihan samalta mitä olin kuvitellut aiemmin väsähtäneeksi ruokokerttuseksi, siksi joka oli muka laulanut siinä jo edellisenä päivänä. Ruokokerttusiakin saaresta löytyi, puolta tuntia myöhemmin ja niitä seuraten voi hyvin varmistua että tämä oli toista lajia.



Paikallisina oli edelleen tuttu kolmen varpusen parvi, oli kolme punavarpustakin ja neljä käkeä. Sinirinnat olivat huvenneet kuuteen. Iltamuutto oli hieman pirteämpää kuin aiempina päivinä, vajaasta tuhannesta huomatusta vesilintumuuttajasta kolmesataa oli alleja ja mustalintuja vain kolmetoista. Iltasella tuli etelästä saaren yli myös kaksi mehiläishaukkaa.



***

( mustavalkoinen punavarpunen noilta ajoilta )

Lintumuisteluita LXVI

( Laurilan Anssi rengastaa, Kjeld C. seuraa )




Kolme vuosikymmentä sitten en laskenut enää laulellen lintuvesiä vaan olin ensimmäistä kertaa Hangon lintuasemalla. Sinne olin saapunut jo 9.5.1987 ja tarkoitus vakaa oli olla paikalla toukokuun lopulle asti, siinä olisi vähän talvi- ja kesälomaa tähän asti aika vaatimattoman lintuvuoden kääntämiseksi vauhtiin. Hotulaisen Kimmo oli ollut seuranani pari ensimmäistä päivää ja sitten asemalle tuli Laurilan Anssi rengastamaan. Viidentenätoista päivänä olivat asemalle saapuneet lisäksi Vattulaisen Aatu, Vähätalon Anssi ja Kjeld Christensen Tanskasta. Tällä porukalla oltiin asemalla sitten pari päivää kunnes Vähätalon Anssi kotiutui.



Kuudestoista päivä oli asemalla melkoisen hyvä, 98 lajia ja vielä 60 rengastustakin. Sää suosi, aamulla oli pari astetta lämmintä, pilvetöntä ja tuuli etelälounaassa. Haliaksen aamut alkavat bunkkerilla, niin nytkin. Arktikasta gavioita oli liikkeellä jonkin verran, samoin pilkkasiipiä ja päivän ainoiksi jääneet kaksi lapasotkaa mutta kokonaisuutena arktikalla oli selvänlainen välipäivä. Ainoana uutuutena siltä rintamalta löytyi yksinäinen sepelhanhi muutolla bunkkerin ohi luoteeseen ja massapäiväksi voi sanoa vain allihaahkojen runsautta, niitä löydettiin kaikkiaan 43 yksilöä paikallisina kahtena parvena. Iltapuolella tuuli kääntyi itään ja navakkana vastatuulena pysäytti kaiken mahdollisen vesilintuliikkeen.



Muuten muuttajien joukosta löytyi kaikenlaista pikkukivaa. Ensin meni lapinsirkku, aika myöhäinen, sitten pohjansirkku kävi niemessä kääntymässä ja heti perään muutti pikkuvarpunen. Vakion loputtua jatkettiin muutontarkkailua odotellen kurkia ja petoja, niitä tuli yksittäin jonkin verran, kuten miun sen vuoden ensimmäinen sinisuohaukka, joka väisti juuri ja juuri aseman petoverkon. Perässä tuli myöhäinen piekana, nuolihaukka ja pari mehiläishaukkaa, sen kevään ensihavaintoni sekin. Myöhäisiä mustavariksiakin oli liikkeellä neljä.



Puolen päivän jälkeen käväisin Gåsörsuddenin (Gåun ) kärjessä parin tunnin maastokierroksella katselemassa kahlaajia ja tähtäilemässä tirppoja kameralla. Kalskärin lähellä puissa piilotteli nokkavarpunen, hietikkokannaksella touhusi lapinsirri, sinirintoja polun varressa oli ainakin neljä. Lehtokerttuja löytyi päivän mittaan verkoista kolmesti, ne olivat tämän kauden ensimmäiset lajiaan.



Illalla runsas tunti bunkkerissa riitti todistamaan ettei nyt muuta juuri mitään. Paukut kannatti siirtää seuraavaan päivään.



***

( siinä nyt ainakin tuonpäiväinen sinirinta Haliakselta )

Lintumuisteluita LXV

( Jussi kiikaroi veneestä luhdalle )



Omenajärvellä laskimme vesi- ja rantalintuja vuotta aiemmin 1976 ihan vastaavana päivänä eli 16.5. Karhumäen Jussin kanssa. Vene oli tuolloin käytössä ja laskenta alkoi järven koilliskulman venepaikalta aamukahdeksalta. Vuotta myöhempään jalan kiertoon verrattuna venelaskenta oli ripeämpi, olimme valmiita jo puoli kahden aikaan.



Sorsalintujen, uikkujen ja nokikanojen yhteinen yksilömäärä laskennassa nousi 730 lintuun. Niistä tukkasotkia oli 335 ja punasotkia 163, tuo kevät oli niiden kannalta erinomainen. Nokikanoja laskimme 62, heinäsorsia 39, taveja 37 ja haapanoita 31. Harvalukuisemmasta päästä lapasorsia oli viisi, mustakurkku-uikkuja kuusi ja heinätaveja kymmenen.



Muitakin lintuja järveä kiertäessä huomattiin. Varpushaukka kyttäsi saalista heti laskentaa aloittaessamme lähistöllä, lähti sitten sitä etsimään idästä. Kalasääskiä kävi ruokaa etsimässä viisi koirasta, parin niistä huomattiin suunnistavan kalan kanssa jo tunnetuille pesille. Kurki ruokaili rauhallisesti lounaisnurkan luhdalla. Töyhtöhyyppiä ja taivaanvuohia lenteli rantojen yllä mutta venelaskenta ei anna niiden kannasta juuri mitään tietoa. Kuoveja soidinteli lähipeltojen yllä kolme koirasta, metsäviklopari soidinteli järven koillisnurkassa. Liroista huomattiin seitsemän muuttajan lisäksi kaksi koirasta ja pariskunta jotka tulkittiin mahdollisiksi pesijöiksi. Runsain kahlaaja oli suokukko joita lenteli järven rannoilla kaksisataaviisikymmentä.



Viimeisen laskennan suunnittelimme tekevämme parin viikon kuluttua kahtena ryhmänä, toinen kiertäisi veneellä ja toinen rantoja pitkin. Lisäväkeä pitäisi kai saada mukaan. Tämän laskennan päätteeksi palasin takaisin Helsinkiin töihin ja rautatieasemalta kotiin kävellessäni lauloi Kaisaniemessä sen kevään ensimmäinen satakieli.



***

( sääksillä on aina kavereita )

Neljä vuosikymmentä sitten XII

( kyllä tuota kahlatessa tulee herkästi mieleen urheilusuoritus ennen kuin lintulaskenta )




Neljä vuosikymmentä sitten oli Helsingissä taas edessä asunnon vaihto. Senhetkisen kämppäni vuokraemäntä oli sairastunut ja laittanut miulle vuokraamansa yksiön myyntiin eikä miulla tietenkään ollut vielä rahaa sitä ostaa, sen verran vähän oli vielä säästöjä. Asunnonetsinnän lomassa ehdin käydä Salossakin, kun oli sovittu että lintuvesilaskentoja pitäisi jatkaa.



14.5. tulin Saloon junalla, sen ikkunasta huomasin Inkoossa tuulihaukan. Perillä satoi vettä, lämpöä oli 12 astetta. Halikonlahdella kävin kuitenkin iltapäivällä ja sadetta vanhan polttokaatopaikan kärjen työmaakopin suojassa pitäessäni ohitseni lensi mustatiira altailta Viurilanlahdelle. Nuolihaukkoja oli pari ja niiden käytös viittasi siihen että Vuohensaari voisi viehättää pesän paikkana. Pikkulokkeja pyöri neljä Joensuun rantapeltojen yllä, suokukkoja oli kolmatta sataa altailla ja samoilla pelloilla. Mustavariksia viivytteli tänä keväänä todella pitkään, nytkin niitä oli lahdella 14 esiaikuista yksilöä kahtena porukkana. Käkiä kukkui rantametsissä kolme, hysyistä sirittäjät ja hernekertut olivat äänessä. Mököistenmäkeen tultuani nappasin vielä vanhan kodin ikkunasta neljänkymmenen muuttavan punakuirin parven silmiini, sellaista ikkunapinnaa miulla ei ennen Mököistenmäestä ollutkaan.



Viidentenätoista päivänä oli sitten vuorossa Omenajärven vesi- ja rantalintulaskenta toista kertaa sinä keväänä. Rannikon Kari ja Karhumäen Juhani ovat käsialasta päätellen lintuja vihkooni kirjanneet joten se oli laskentajoukkueemme. Samaan tapaan järveä kiersimme kuin pari viikkoa aiemminkin, etelärannasta länteen ja sieltä pohjoiseen ja lopuksi itärantaa takaisin alkuun. Vaikka kierros kesti aamukuudesta puoli kolmeen iltapäivällä, Kari on vihkoon todennut että laskennassa oli läpijuoksun makua. No, matka oli aika pitkä ja lintuja paljon, kovin kauaa kerrallaan ei paikoillaan voinut viipyä.



Heinätaveja näkyi alusta alkaen lupaavan monta, tukkasotkat ja nokikanat olivat edelleen valtalajeina. Suopöllö löytyi luhdalta, ilmeisesti muutolla olija vielä. Samoin kapustarinta lensi järven yli mutta etelään. Satakieliä kuului heti kaksi koirasta, pikkulokkeja lenteli järven yllä muutamia.



Peltolan luona yli lensi hiirihaukka ja lounaiskulman luhdalta nousi lentoon jänkäkurppa, noin kolmenkymmenen sentin päästä saappaasta. Liroja soidinteli, suokukkoja viipyili luhdalla, taivaanvuohet mäkättivät yllä ja kurjet piilottelivat luhdan reunapuuston seassa. Selältäkin laskettiin lintuja, puna- ja tukkasotkat sekä telkät olivat avoveden runsaimpia lajeja. Mustakurkku-uikkuparikin löytyi, samoin kalatiirapari ja jouhisorsa. Heinätaveja tuli lisää tasaisesti eri puolilta järveä, taveja eniten vasta itärannan paluuosuudella.



Kaikkiaan tämän laskennan runsaimmat vesilinnut olivat sotkat, tukkasotkia oli 225 ja punasotkia 123. Heinätaveja löytyi 18. Tukkakoskelo kierteli aamulla järvellä.



Paluumatkan yhteydessä kävimme Rauramäen laella, kangaskiuru lauloi siellä. Kruusilassa vierailtiin lehtopöllön pöntöllä, missä emolla oli neljä poikasta, mukana ollutta haavia ei ehditty käyttää kun emo lähti heti pöntöstä. Pari helmipöllön pönttöä tarkistettiin myös samoilta tienoilta, toisessa oli emon alla yksi muna, ilmeisesti pesintä oli epäonnistunut kun ensikäynnillä munia oli ollut vielä kaksi. Toisessa pöntössä emolla oli kuusi poikasta, joten yksilölliset erot taisivat nyt ratkaista.



Kuudentenatoista päivänä palasin takaisin Helsinkiin ja seitsemäntenätoista päivänä olin jo ehtinyt hankkia uuden kämpän, sillä kertaa Katajanokalta. Kun kevätlomaa oli yhä jäljellä, palasin seuraavana päivänä takaisin Saloon jatkamaan ensin lintulaskentoja ja sitten veneretkelle lounaissaaristoon Lähteenojan Jarin kipparoiman joukkueen jäsenenä.



***

( toinen retken helmipöllöistä rengastettavana, Jussi merkkaa )

Viisi vuosikymmentä sitten XIII

( pajulinnulla on kiire )



Vuonna 1967 vastaavana viikonloppuna 13.5. lauantain retki suuntautui ensin Halikonlahdelle ja sen jälkeen kävin vielä Sirkkulassa vanhoilla kotikulmilla. Sää oli kuten nytkin viikonloppuna, viitisentoista astetta lämmintä, lounaistuulta ja vaihtelevaa pilvisyyttä.



Halikonlahden pääskyjen joukosta huomasin sen kevään ensimmäisen tervapääskyn. Altailla oli lisäksi neljän jouhisorsan parvi ja liro. Retki Sirkkulaan oli vaihteeksi hyvä. Peltosirkku lauloi vanhan naapurin pellon laidassa, pajulintuja joka puolella metsiä ja pensastaskuja oli puolisen tusinaa teiden varsilla, kaikki tuolle keväälle uusia lajeja. Käenpiika piipitteli Toravuorella, liikkuen samalla itään päin. Ehkä se ei ollut vielä vakiintunut reviirille.



Äitienpäivänä 14.5.1967 retkeilin saman kaavan mukaan kun se tuntui toimivan. Sää oli pilvistynyt ja lämpötila pudonnut seitsemän asteeseen, iltasella kuitenkin päästiin jo kymmeneen. Tuuli oli etelässä mutta ei sentään satanut.



Mustavaris löytyi kaatopaikan tienoilta, kirjosieppo lauloi Vuohensaarentien koivikossa. Ruokokerttunen oli tullut laulamaan Halikonjokisuun ruoikkoon, molemmat viimemainitut lajit olivat kevään ensihavaintoja, kuten käkikin, joka kukkui jossakin Halikonlahden reunametsissä.



Ei Sirkkulan kierroskaan turha ollut, metsäkirvisen huomasin nyt vasta ensi kerran tuona keväänä Pettilän haassa, pensaskerttu oli vanhan radan varressa pajupensaissa, tämäkin keväälle uusi.



Kaikkiaan tuo kevät taisi olla edellä tämänvuotista, noista viikonloppuna näkemistäni oli ainakin kuusi lajia sellaisia joita en ole vielä tänä keväänä havainnut, kaikesta viiden vuosikymmenen aikana keräämästäni rutiinista huolimatta.



***

( ruokokerttusta en ole vielä tänä vuonna tainnut huomata )