Lintumuisteluita LXVII

( Vänön kappeli, sen takaisella nyppylällä seurailin aamumuuttoa )



Vuonna 1981 vietin myös toukokuussa pitkää lomaa. Ensimmäisen osan siitä vietin Dragsfjärdin Vänössä Pellaksen pihamökissä, missä siihen aikaan toimi lintuaseman tapainen rengastajien ja lintumiesten tukipiste. Saavuin saarelle 11.5. ja lähdin Saloon 20.5. koska sen jälkeen oli tarkoitus lähteä taas perinteiselle salonseutulaisten veneretkelle lounaiseen ulkosaaristoon, ties vaikka silloinkin Vänön saareen. Tämä retki oli ensimmäinen jolloin vietin saaressa pidemmän aikaa.



17.5. oli siis takana jo viikko saaressa. Yksin olin mökissä ollut paitsi pari viimeisintä päivää jolloin Laineen Henkka Pöytyältä oli seuranani. Päivän olin aloittanut perinteiseen tapaan eli kävelemällä itäpäähän ja seuraamalla siellä mahdollista aamumuuttoa kappelin takaisella kalliolla. Kuikkalintuja muuttelikin aamusella jonkin verran, 132 linnusta kaikki määritetyt olivat kuikkia. Samalla oli helppo seurata viereisen rantalehdon paikallisten lintujen touhuja. Hyönteissyöjiä olikin tullut yöllä saareen mukavasti, pajulintujen sukulaisia puolitoistasataa, kerttuja kymmenittäin, viitisentoista pikkulepinkäistä ja saman verran sinirintoja. Jopa pensastaskuja oli peräti 70, saman verran kuin leppälintuja. Pikkusieppo rätisi Tulvametsän ja lampien välisessä maastossa, samalta suunnalta kuulin huonosti laulua jota epäilin ruokokerttuseksi. Peltosirkkuja oli viisikymmentä, muutto huipussaan. Kylällä viihtyi kolmen varpusen porukka, välillä ne lentelivät edemmäs saareen mutta palasivat kuitenkin takaisin.



Illalla kävin vielä uudestaan itäpäässä katsomassa muuttaisiko taivaalla arktisia vesilintuja. Muutto oli kuitenkin lounaissaaristolle tyypillisen vaisua, näin vain kolme pienehköä parvea ilmeisesti alleja lennossa itäkoilliseen.



Henkka lähti takaisin mantereelle ja jäin saareen 18.5. jälleen yksin lintuja seuraamaan. Kuikkamuutto oli aamulla olematonta, vain parikymmentä lintua jaksoi yrittää. Yömuuttavat hyönteissyöjätkin olivat yöllä enemmän poistuneet kuin saapuneet. Itärannalla oli paikallinen ristisorsapari kuten useimpina päivinä, mutta suurimman yllätyksen tuotti lintu jota eilen kuvittelin ruokokerttuseksi. Kompatessani aamukuudelta itäkärjen tervalepikon laitaa löysin linnun jota luulin ensin ruokokerttuseksi, mutta huomasin pian että tällähän on juovikas päälaki kuin kurpalla ikään ja muutenkin kovin räikeän juovikas. Lintu oli varsin kesy ja kuljin sen perässä lähimmillään neljän metrin päässä pitkän matkaa kun se etsi syötävää niityltä ja tulvametsän polulta. Kymmenkunnan minuutin kuluttua se hävisi katajikon sekaan. Tuntomerkkejä kirjatessa ja asemalla kirjoja selatessa kävi ilmi että sarakerttunenhan tämä on. Myöhemmin kuulin vielä joukon nauhotteita lajin laulusta ja ne kuulostivat ihan samalta mitä olin kuvitellut aiemmin väsähtäneeksi ruokokerttuseksi, siksi joka oli muka laulanut siinä jo edellisenä päivänä. Ruokokerttusiakin saaresta löytyi, puolta tuntia myöhemmin ja niitä seuraten voi hyvin varmistua että tämä oli toista lajia.



Paikallisina oli edelleen tuttu kolmen varpusen parvi, oli kolme punavarpustakin ja neljä käkeä. Sinirinnat olivat huvenneet kuuteen. Iltamuutto oli hieman pirteämpää kuin aiempina päivinä, vajaasta tuhannesta huomatusta vesilintumuuttajasta kolmesataa oli alleja ja mustalintuja vain kolmetoista. Iltasella tuli etelästä saaren yli myös kaksi mehiläishaukkaa.



***

( mustavalkoinen punavarpunen noilta ajoilta )