Vihkoon vietyä XXXIV

( kuovi viivyttelee )

12.10.1986: Meitähän oli kunnon miehitys Jurmossa aamun auetessa pilvipoutaisena, lähes tyynenä, hyvän näkyvyyden vallitessa ja meri piti lämmön vielä seitsemässä asteessa. Mie aloitin toiveikkaana staijin muinaismuistolla varttia vaille seitsemän, muutto vain tuntui olevan vaatimatonta. Heti alussa tuli vielä kuuden hippiäisen porukka lepikon suunnasta männikköön, vihjaten siitä että jotakin liikettä yöllä oli varmaan ollut. Hetken kuluttua tuli perässä vielä kolmen hippiäisen parvi, mutta muut linnut jäivät vähiin. Rastaita, urpiaisia, järrejä ja keltasirkkuja liikkui harvakseltaan mutta tunti huipulla riitti miulle.

Verkoillakin oltiin jo puolivaloilla, Hannun oli määrä lähteä takaisin mantereelle päivän yhteysaluksella. 44 hippiäistä saaren kolmestasadasta paikallisesta hän ehti silti jo aamulla merkitä, samoin yöllä saareen tulleet kaksi uutta helmipöllöä. Kuusi puukiipijääkin ehti verkkoihin ennen niiden poistamista, saaressa oli niitä ainakin kolmekymmentä eli lisääkin olisi päivän mittaan varmasti tullut. Pari mustapääkerttua oli myös männikössä, toinen verkossa, ja myöhäinen pajulintu joka säilytti koskemattomuutensa.

Mie lähdin etelärannan kautta kiertämään tällä kertaa itään, länteen oli nyt runsaasti vapaaehtoisia kirvisbongareita. Kylältä lähti samoihin aikoihin aamulla pari kiväärein tai haulikoin aseistautunutta miestä itään päin kettujahti mielessään. Minua vastaan tuli kahdeksan sepelkyyhkyn parvi joka ajatteli laskeutua mutta jatkoikin sitten saman tien etelään. Pieniä alliparvia meni länteen merellä, samoin muutama gavia joista määritin yhden kaakkurin. Kuovi oli tänään Grundvikissa, kai sama kuin lännessä eilen näkemäni. Itäsannoilla ei ollut enää yhtään kahlaajaa, edustalla kuitenkin neljä härkälintua ja 40 tukkakoskeloa. Itäriutallekin kävelin ja sieltä nousi yllättäen ilmaan lehtokurppa, muutto oli kai jäänyt vähän kesken kun lepikkoon asti ei ollut lentänyt. Takaisin palatessani ylitseni lensi viiden tunturikiurun parvi länteen. Männikössä oli pari isokäpylintua, Hannu oli nähnyt niitä viisi. Suo ja leppälehto olivat rastaiden ja punarintojen valtaamat, lepikon puolella oli yksi pikkusieppo ja suolta nousi ylös taivaanvuohi. Muinaismuistolla oli taas kangaskiuru, ehkä edelleen sama kuin pari päivää täällä ollut.

Iltapäivällä sitten lähdin satamakatua länteen ja käväisin viereisellä joutsenlammen niityllä. Siellähän se nyt oli, se isokirvinen. Nyt sitä oli aikaa katsella kolme varttia eikä se tuntunut lähtevän paikalta minnekään, lieneekö löytänyt tuon jo eilen. Hannu ja Blomqvistin Bertil olivat jo matkalla kotiin mutta Tampereen kaksikko ehti myös hyvin näkemään kirvisen. Nyt se oli hieman eilistä kesympi, päästi kerran jopa noin 30 metrin päähän. Miehän tietysti kirjoittelin lisää kuvausta tirpasta sivukaupalla vihkooni. Maassa se oli kova menemään, kun se laskeutui niin minuutissa se jo ehti juosta parikymmentä metriä sivuun putoamispaikastaan. Tähystysasento paljasti aina missä mennään. Lännen kahlaajareitillä oli edelleen samaa lajistoa kuin aiempinakin päivinä, jänkäkurppia ja valkovikloa myöten, joutsenkaksikkokin yhä paikalla. Iltasella muutti vielä pikkutikanaaras länteen ennen paluutamme asemalle.

Päivä oli lajeissa mitaten retken toistaiseksi paras, 76 lajia. Tamperelaiset olivat kunnostautuneet ja nähneet pikkusirkun. Sellaista miulla ei tainnut olla edes elämänpinnoissa. Jäimme kolmistaan odottelemaan huomista.

***

( puukiipijät runsastuivat )

Vihkoon vietyä XXXIII

11.10.1986: Retki puolivälissä, kuten olen vihkooni kirjannut päivän alkajaisiksi. Aamu aukeni taas lämpimänä, pilvisenä ja sumuisena. Yöllä oli satanut. Kylällä seikkaili heti ulos lähtiessä kangaskiuru, ehkä juuri se eilen löytynyt. Kanahaukka näyttäytyi ja yli lensi 120 vihervarpusen parvi. Muuten mainittavaa muuttoa ei ollut.

Lähdin vaihteeksi heti aamusta kohti länsipään kahlaajalenkkiä, ja päivän suurin yllätys tuli vastaan jo järviniityn pohjoispäässä. Kiurujen ja niittykirvisten joukossa oli lintu jonka määritin saman tien isokirviseksi. Äänestä, koosta ja käytöksestä mie sen helposti tunnistin. Ensinäkemää riitti sillä kertaa viisitoista minuuttia jonka jälkeen se nousi siivilleen ja lähti jonnekin kylän suuntaan. Kahlaajakierroksen tehtyäni tulin samalle paikalle ja siinä se lintu oli taas. Sillä kertaa katselin sitä runsaat viisi minuuttia minkä jälkeen se taas nousi ilmaan ja hävisi tällä kertaa länteen. Ensitapaamisen aikaan ehdin kirjoittaa siitä vihkooni kaksi ja puoli sivua, toisella kertaa vielä vajaat kaksi sivua lisää. Vaikka lintu oli aranpuoleinen ja liikkui korkeassa heinikossa, oli miulla nyt suurta iloa mukana raahaamastani tähtikaukoputkesta jonka valoisa 55 kertaa suurentava kuva antoi mahdollisuuden tarkkailla tirppaa kunnolla lähes sadan metrin päästä. Piirtelin siitä vielä vihkoon muutaman kuvankin jotka laitan tähän juttuun kuvitukseksi. Tuolla lailla mie vielä noihin aikoihin jaksoin dokumentoida miulle uusia elämänpinnoja, tämäkin sellainen oli. Sellaista kameraa jolla tuosta olisin kuvan saanut ei miulla nyt matkassa ollut ollenkaan.

Kahlaajakierros meni muuten tutuissa merkeissä, jopa molemmat jänkäkurpat sain ilmaan, mutta oli länsipään riutoilla uutena myös kuovi. Sekin oli kai kuukauden edellistä jäljessä, todella myöhäinen siis. Joutsenpari oli kadoksissa, mutta löytyi sitten kun palasin reitiltä etelärantaa pitkin aseman suuntaan. Kai etelärannassa oli niiden mielestä vielä suojaisempaa. Nousevan tuulen parantama näkyvyys mahdollisti sen että vesilintujakin näkyi taas jonkin verran. Merikotka kauhoi ylitse itään, saattoi jopa laskeutua jollekin kaakkoisrannan edustan luodolle.

Leppälehdossa oli nyt lehtokurppa, pari peukaloista, parvi vihervarpusia ja nuori kanahaukkakoiras. Itäsannoille asti marssin saman tien sen merikotkan lepopaikan löytämisen toivossa, ei sitä löytynyt, mutta lisää vesilintuja kuitenkin. Ainut kahlaaja täällä oli yksinäinen suosirri.

Iltakolmelta asemalle saapuivat Matti Ahola ja Olli Trogen Tampereen suunnalta. Rengastaja oli raatanut kasaan nyt 147 merkintää, niistä 101 hippiäistä. Niiden määrä oli puolittunut eilisestä mutta olihan niitä tuossakin. Kuusi puukiipijää tarttui verkkoihin ja joku onnistui jäämään ilmankin rengasta. Helmipöllö ja sarvipöllö rengastettiin tänäänkin, samoin yksi kulorastas, tuttu pikkutikka kontrolloitiin. Päivän lajimäärä oli tyydyttävä 67. Päivällä tuuli oli yltynyt samalla kun se taas oli kääntynyt luoteeseen. Tuuli puhalsi sumun pois, pilvet sen sijaan jäivät vielä taivaalle.

***

Vihkoon vietyä XXXII

( taiga- eli kirjosiipiuunilinnulla on entisen nimen mukaisesti kaksi siipijuovaa )

10.10.1986: Gustafssonin Esko poistui saaresta aamulla joten jäimme Kormanon Hannun kanssa kaksistaan jatkamaan. Vaikeuksia oli tiedossa puolin ja toisin. Miullahan oli hukassa kaukoputken okulaari ja kulmaprisma joten se oli täysin käyttökelvoton. Aamu oli pilvinen, jopa tihkuinen ja lämpimänpuoleinen, tuuli heikkoa kaakosta. Tuo kaikki tarkoitti että pikkulinnut olivat liikkeellä, erityisesti Hannua verkoilla työllistävät hippiäiset.

Näkyvyyttä oli tihkussa alle kilometri joten staijaus sujui ihan kiikarillakin. Järrejä muutti neljäsataa, urpiaisia kaksisataa, muut muuttajat jäivät sitten vain kymmeniin tai sitäkin vähemmälle. Muuton lopuksi lähdin sitten etsimään eilisiä jälkiäni Leppälehdosta, ja todella suureksi hämmästyksekseni satuin löytämään etsimäni, olivat parin katajan alla, kai tarttuneet niiden oksiin kun siitä läpi illalla ryysin. Sen verran viisastuin etten sitten tällä retkellä enää vienyt tuota kaukoputkeani toista kertaa leppälehtoon enkä etelälehtoonkaan, samanlaista tiheikköä sekin oli. Lisäksi tein tuolle okulaari-kulmaprismayhdistelmälle verkkopaulalangasta (joka on tosi paksua ja punottua) turvaköyden jonka sidoin ruuviin jonka oli tarkoitus pitää niitä kiinni ja joka siis oli eilen löystynyt. Se viritys toimi, todistin itselleni joskus aikoja myöhemmin kun kerrankin ruuvin taas löystyttyä huomasin niiden riippuvan irrallaan tuon turvaköyden varassa. Olisivat siis pudonneet toisenkin kerran. Se turvaköysi on kiinni vieläkin ja toimii jos joskus vieläkin haluan tuota putkea käyttää.

Muuten kaukoputkella ei ollut päivällä suurta virkaa, satoi nimittäin jo aika paljon reippaammin eikä se putki tietystikään tähtien katseluun tarkoitettuna ole ollenkaan vesitiivis. Tuuli oli samalla kääntynyt lounaaseen ja hieman yltynytkin. Tein uuden kierroksen lepikkoon, nyt paineetta, ja olihan siellä katsottavaa. Retken ensimmäinen kangaskiuru liikuskeli lehdon ylälaidan kallioilla. Itse lehdossa oli pari sarvipöllön näköistä piileskelijää, kaksi oli tullut sarvaria verkoistakin, samoin yksi helmipöllö. Rastaita oli pudonnut lehtoon runsaasti, samoin punarintoja ja vihervarpusia.

( tihkun kastelema lehtokurppa )

Verkoistakin tuli kaikenlaista. Pöllöjen lisäksi kiinni jäi lehtokurppa, hippiäisten joukosta löytyi retken toinen taigauunilintu ja taas tuli uusi renkaaton pikkutikkakin. Sumu oli tihenemässä mutta kahlaajareitille piti kyllä lähteä. Sama kahlaajalajisto kuin edellisinä päivinä löytyi nytkin, osaksi tietysti äänekkyytensä takia. Pikkujoutsenkin oli edelleen länsiriutan suojaisessa kainalossa, laulujoutsen taas järvellä. Pulmunenkin lenteli länsipäässä. Sade oli tauonnut mutta tilalle tuli tiheä sumu, näkyvyys painui noin sataan metriin. Merelle ei siis kannattanut tähystellä.

Ruokailutauon jälkeen ei sumussa ollut oikein muuta tekemistä kuin kompata noita metsiköitä uudestaan. Lintuja oli pudonnut sinne vielä päivälläkin, lopulta arviomme saaressa olevan 500 hippiäistä, 250 laulurastasta, 150 punakylkirastasta, 210 räksää, 200 punarintaa, 13 peukaloista ja 50 punatulkkua muiden muassa. Pajusirkkujakin taisi jäädä verkkoihin kymmenen, viisitoista niitä arvioitiin nähdyn. Kaikkiaan rengastuksia tuli Hannulle 262 ja niistä hippiäisiä oli peräti 207. Sumun takia lajimäärä jäi kuutenkymmeneenkolmeen. Vesilinnut olisivat pidentäneet listaa huomattavasti. Iltasella saimme huomiseksi vahvistukseksi Bertil Blomqvistin.

***

( hymyileekö sarvarikin? )

Vihkoon vietyä XXXI

9.10.1986: Aamukuudelta sää oli sangen syksyinen, lämpöä viisi astetta, luoteistuulta lähes kymmenen metriä sekunnissa, enimmäkseen pilvistä ja niistä satoi lumikuuroja. Aamumuutolle kuitenkin menimme, urpiaisia ja punatulkkuja tuntui muuttavan ja meni mukana hajaporukoita muitakin lajeja. Tavalliset peipot olivat jo vähissä mutta järrejä meni pikkuporukoin länteen. Juuri ennen aamukahdeksaa ohi muutti syksyn ensimmäinen pulmunen. Muuttajien määrät jäivät vähäisiksi, järrejä ehkä viitisen sataa, urpiaisia parisataa, tulkkuja kahdeksankymmentä.

Taas lähdin tuulensuojaisen etelärannan kautta länsipäätä kohti. Kanahaukka partioi saaressa, samoin piekana, ehkä eilen saareen jääneitä. Varmasti uutena putosi saareen pikkutikka. Etelärannasta löysin jo tutuksi tulleet riskilän ja härkälinnun sekä kahlaajien alkajaisiksi tyllejä ja suosirrejä. Lounaiskallion luona ohi lensi taas ruokkikin. Kahlaajareitin nimikkolajisto oli jälleen tuttu aiemmilta päiviltä, vain sillä erolla että nyt sain ilmaan sen jänkäkurpankin. Tuttu joutsenkaksikko oli vaihtanut paikkaa länsilahdelle länsiriutan tuulensuojaan. Ruokki näkyi täälläkin, samoin härkälintu ja riskilöitä peräti seitsemän. Nummen kautta kämpälle kävellessäni huomasin lapinharakan ajavan takaa sitkeästi niittykirvistä, no, nälkä oli miullakin joten en jäänyt katsomaan miten siinä kävi.

Iltapäivällä lämpö oli noussut kahdeksaan asteeseen, tuuli heikentymässä ja kääntymässä länteen, taivas puolipilvinen ja näkyvyys syksyiseen tapaan mainio. Uuden kierroksen alkajaisiksi nuori merikotka muutti aseman yli länteen. Lähdin itään, lepikon laidassa oli aamusta jääneiden lisänä peukaloinen. Kaakkoisella rannalla oli taas uikkuja, neljä silkkiuikkua ja kolme härkälintua. Grundvikissa saalisteli kaunis sinisuohaukkakoiras matkaten samalla länteen. Itäsantojen edustalla ui lisää härkälintuja, kuusi peräti, kavereinaan kaakkuri ja ruokki pilkkasiipien, riskilöiden, koskeloiden ja merimetsojen lisänä. Hietikolla ruokaili myös tundakurmitsa, suosirri ja pari tylliä. Ilta oli pitkällä kun komppasin lepikon läpi takaisin asemalle. Katselin lepikon keskiosissa parin ketun puuhia, ja kun jo melko pimeässä asemalle ehdin, huomasin järkytyksekseni että kaukoputkeni okulaari ja kulmaprisma olivat pudonneet jonnekin tuonne leppälehdon pusikkoon, joku oksa oli takertuessaan pyyhkäissyt ne irti. No, pimeää nyt jo oli, etsintä piti jättää huomiseen mutta toivotonta se oli mielestäni jo nyt, sen verran paha tuo tiheikkö on, katajaa, saniaisia ja kaatuneita puita sekä katkenneita risuja maanpinta täynnä.

Päivä oli kuitenkin varsin hyvä, 71 lajia taas havaittiin. Rengastukset jäivät kuitenkin vain 72 lintuun. Hippiäiset olivat häviämässä, seitsemästäkymmenestä paikallisesta verkkoihin jäi vain kuusitoista. Talitintti karkasi ykköslajiksi 31 merkinnällä. Mukavimpina merkittyjen joukossa olivat kaksi varpushaukkaa, kaksi pikkutikkaa ja kaksi helmipöllöä.

***

( vielä en tiedä miten tässä käy... )

Vihkoon vietyä XXX

( gentti haluaisi tietää mistä puhutaan, ruokareseptejäkö tässä vaihdetaan )

8.10.1986: Rauli lähti aamun yhteysaluksella kotia kohti ja Jurmoon jäivät kanssani jatkamaan Hannu ja Esko. Tuuli oli kovanpuoleista ja luoteesta, mikä Jurmossa tarkoittaa tyhjää päivää. Aamumuuton tarkkailu osoitti kuitenkin että variksilla olisi kaikesta huolimatta pieniä paineita, muutama vesilinturyhmäkin näkyi merellä lentämässä. Kanahaukkoja saapui saareen kolme, mutta menohalut loppuivat avomeren äärellä kokonaan ja ne jäivät kiertelemään paikallisiksi. Yksi niistä törmäsi verkkoonkin. Varpushaukoilla oli vähän sama tauti, tusinan muuttajan lisäksi saareen jämähti viitisen paikallista joista pari löytyi verkoista. Piekanaankin se tarttui, saaren yli muuttanut lintu löi jarrut päälle ja jäi Grundvikharuun paikalliseksi.

Tuuli oli sellainen että kahlaajareitille kannatti kulkea nyt suojaisempaa etelärantaa pitkin. Muutama tylli ja tundrakurmitsa löytyi jo sieltäkin, mereltä lisäksi härkälintu ja riskilä. Tuuli oli voimistunut jo viidentoista sekuntimetrin puhuriksi ja pohjoispuolella aallokko oli korkeaa, etelässä se kohosi sellaiseksi vasta kauempana.

Järvellä oli edelleen tuttu joutsenkaksikko, pieni ja isompi. Kahlaajat olivat suunnilleen entisillään, etelärannan löytöjen lisänä kapustarinnat, suosirrit, taivaanvuohet ja se sama valkoviklo. Jänkäkurpat onnistuivat väistämään tällä kertaa kumpparimme tarvitsematta nousta ilmaan tuulen vietäviksi. Joku riivatun pikkukahlaaja jäi kovassa tuulessa määrittämättä, no, tylli tai suosirri se varmaan kuitenkin oli.

Nummen poikki pikamarssia tulin vähän evästelemään asemalle ja sen jälkeen siirryin tuulta pakoon leppälehtoon. Tiaiset piilottelivat siellä katajien katveessa, samoin koko joukko peippoja, vihervarpusia ja pikkurastaita. Tuuli vei kaikki kiinnostavammat äänet mennessään, pari tiltalttia, peukaloinen ja nukkuva sarvipöllö kuitenkin paljastui tuurillakin.

Rengastajalla oli männikössä töitä hippiäisten kanssa. Eilinen määrä oli puolittunut, mutta jäi niitä kiinni vieläkin 68. Päivän erikoisempi saalis oli lapinharakka, sen käsittely on aina tarkkaa puuhaa sillä lanttu leikkaa jos vain saa sormesta otteen. Päivän lajimäärä jäi tuulen takia toistaiseksi retken heikoimmaksi eli 59:ään ja rengastustenkin määrä yhtä vaille sataan.

***

( vakavat ilmeet puolin ja toisin )

Vihkoon vietyä XXIX

( jäinpäs kiipeliin )

7.10.1986 Aamu Jurmossa aukesi täyspilvisenä, heikosti länsituulisena, hieman sumuisena ja lämpimämpänä kuin edellisaamut, kahdeksan astetta oli mittarissa. Muutto oli aika lailla olematonta, vähän yli puoli tuntia muinaismuistolla sai vakuuttumaan siitä että enempi aika siellä menisi hukkaan.

Kylässä ja männikössä oli lintuja, kai eilisen ja yön jäljiltä. Kanahaukka lähti metsästä, varpushaukka etsi syötävää. Pikkusieppo rätisi yhä eilisellä paikalla ja kulorastaita rätisi siellä täällä.

( jouduinko ojasta allikkoon )

Kahlaajareitille ehdittiin vaihteeksi jo aamukahdeksalta. Mahdollisesti aamuinen kanahaukka oli nyt järvellä. Siellä oli myös eilinen neljän metsähanhen ryhmä sekä eilinen pikkujoutsen. Laulujoutsen oli siirtynyt länsilahteen. Kahlaajalajisto oli sama kuin ennenkin, nyt kuitenkin löytyi peräti kaksi jänkäkurppaa. Ampuhaukka hermostutti niityn pikkulintuja reitin varrella. Meren puolelta löytyi tänäänkin yksi ruokki, sen lisänä kahdeksan riskilää ja yksi härkälintu. Palailin tällä kertaa suoraan nummen poikki asemalle, aamupalalle.

Vähän tankattuani jatkoin kiertelyä saaren metsissä ja eteläpuolen rannoilla. Varpushaukka saalisteli edelleen männikön vaiheilla tai ehkä se vain näytti siltä, rengastajat kun merkitsivät niitä päivän mittaan sentään kolme eri lintua. Tiltaltteja oli paikalla kolme, rengastajat saivat lisäksi yhden verkoistaankin. Leppälehdosta löytyi viitisen punatulkkua, kuutisen peukaloista, kolmisen puukiipijää ja varpushaukka täälläkin pyyntipuuhissa. Etelälehto oli suhteellisen linnuton, etelärannalla sen sijaan oli taas uusi varpushaukka, merempänä ruokki, neljä riskilää ja saman verran härkälintuja.

Rengastajat merkitsivät 157 lintua, hippiäisiä niistä 129, paikallisia oli sentään neljäsataa. Punarintoja jäi kiinni viisitoista, laulurastaita enää viisi, varpushaukkoja sekä puukiipijöitä kolme, muut lajit jäivätkin sitten yhteen merkintään. Päivän lajimäärä oli sama kuin eilen, 71.

***

(päästäkää takaisin jahtiin )