Vihkoon vietyä XXXIII

11.10.1986: Retki puolivälissä, kuten olen vihkooni kirjannut päivän alkajaisiksi. Aamu aukeni taas lämpimänä, pilvisenä ja sumuisena. Yöllä oli satanut. Kylällä seikkaili heti ulos lähtiessä kangaskiuru, ehkä juuri se eilen löytynyt. Kanahaukka näyttäytyi ja yli lensi 120 vihervarpusen parvi. Muuten mainittavaa muuttoa ei ollut.

Lähdin vaihteeksi heti aamusta kohti länsipään kahlaajalenkkiä, ja päivän suurin yllätys tuli vastaan jo järviniityn pohjoispäässä. Kiurujen ja niittykirvisten joukossa oli lintu jonka määritin saman tien isokirviseksi. Äänestä, koosta ja käytöksestä mie sen helposti tunnistin. Ensinäkemää riitti sillä kertaa viisitoista minuuttia jonka jälkeen se nousi siivilleen ja lähti jonnekin kylän suuntaan. Kahlaajakierroksen tehtyäni tulin samalle paikalle ja siinä se lintu oli taas. Sillä kertaa katselin sitä runsaat viisi minuuttia minkä jälkeen se taas nousi ilmaan ja hävisi tällä kertaa länteen. Ensitapaamisen aikaan ehdin kirjoittaa siitä vihkooni kaksi ja puoli sivua, toisella kertaa vielä vajaat kaksi sivua lisää. Vaikka lintu oli aranpuoleinen ja liikkui korkeassa heinikossa, oli miulla nyt suurta iloa mukana raahaamastani tähtikaukoputkesta jonka valoisa 55 kertaa suurentava kuva antoi mahdollisuuden tarkkailla tirppaa kunnolla lähes sadan metrin päästä. Piirtelin siitä vielä vihkoon muutaman kuvankin jotka laitan tähän juttuun kuvitukseksi. Tuolla lailla mie vielä noihin aikoihin jaksoin dokumentoida miulle uusia elämänpinnoja, tämäkin sellainen oli. Sellaista kameraa jolla tuosta olisin kuvan saanut ei miulla nyt matkassa ollut ollenkaan.

Kahlaajakierros meni muuten tutuissa merkeissä, jopa molemmat jänkäkurpat sain ilmaan, mutta oli länsipään riutoilla uutena myös kuovi. Sekin oli kai kuukauden edellistä jäljessä, todella myöhäinen siis. Joutsenpari oli kadoksissa, mutta löytyi sitten kun palasin reitiltä etelärantaa pitkin aseman suuntaan. Kai etelärannassa oli niiden mielestä vielä suojaisempaa. Nousevan tuulen parantama näkyvyys mahdollisti sen että vesilintujakin näkyi taas jonkin verran. Merikotka kauhoi ylitse itään, saattoi jopa laskeutua jollekin kaakkoisrannan edustan luodolle.

Leppälehdossa oli nyt lehtokurppa, pari peukaloista, parvi vihervarpusia ja nuori kanahaukkakoiras. Itäsannoille asti marssin saman tien sen merikotkan lepopaikan löytämisen toivossa, ei sitä löytynyt, mutta lisää vesilintuja kuitenkin. Ainut kahlaaja täällä oli yksinäinen suosirri.

Iltakolmelta asemalle saapuivat Matti Ahola ja Olli Trogen Tampereen suunnalta. Rengastaja oli raatanut kasaan nyt 147 merkintää, niistä 101 hippiäistä. Niiden määrä oli puolittunut eilisestä mutta olihan niitä tuossakin. Kuusi puukiipijää tarttui verkkoihin ja joku onnistui jäämään ilmankin rengasta. Helmipöllö ja sarvipöllö rengastettiin tänäänkin, samoin yksi kulorastas, tuttu pikkutikka kontrolloitiin. Päivän lajimäärä oli tyydyttävä 67. Päivällä tuuli oli yltynyt samalla kun se taas oli kääntynyt luoteeseen. Tuuli puhalsi sumun pois, pilvet sen sijaan jäivät vielä taivaalle.

***