29.2.2016

Menneitä muistellen XI



(kohuvuodari  -68 helmikuun vihoviimeiseltä)



29.2.1968: Kun en ole päivänpinnabongari tai kerää muidenkaan erikoispäivien pinnalistoja, karkausvuosien helmikuun viimeisen päivän retket ovat olleet pitkälti sattuman tulosta. Ulkona on oltu jos sinne on ehditty ja retkikohteet ovat olleet yhtä arkisia kuin muinakin päivinä. Ensimmäinen säilynyt 29. päivän linturetkiraportti miulla on vuodelta 1968. Siihen aikaan se ei ollut karkauspäivä kuten nykyisin vaan kalenterin mukainen karkauspäivä oli tuolloin 24.2. ja viimeisen kerran se oli tuona päivänä vuonna 1992. Kuinkakohan karkauspäivänpinnabongarit ovat mahtaneet huomioida tämän listojaan rakennellessaan, vaihtelevasti, epäilen.


No tuona vuoden -68 helmikuun viimeisenä päivänä tein retken heti aamusta, kiersin Salossa Hämeenkylän tien reitin vajaan kahden aamupäivätunnin aikana. Lehdenjakoreittini olin ehtinyt jo tuota ennen kiertää ja silläkin oli tullut tehtyä hyvä lintuhavainto: huuhkaja huhuili aamuyöllä Salon Kirkonmäellä. Tuohan se sitten miut ulos innoittikin kun kiirettä kouluun ei ollut.


Hämeenkylän tien reitiksi sanoin kierrosta joka lähti kotoa, tuli kaupungin keskustasta Sokeritehtaan luo, lähti Merikulmantietä Fulkilan kartanon kulmille ja kääntyi siitä mainittua Hämeenkyläntietä kohti Helisnummen hautausmaata, sieltä se palasi Ylhäisten ja Alhaisten kautta takaisin keskustaan, oikeammin Mököistenmäkeen missä perheemme tuolloin asui.


Kaikkiaan reitillä näin 17 lajia. Kaupunkiosuudet tarjosivat fasaanien, naakkojen, viherpeippojen ja varpusten tapaista lajistoa. Tuolta Fulkilan ja Helisnummen väliseltä metsäosuudelta löytyi taas käpylintuja, harmaapäätikka, töyhtötiainen ja Fulkilan pohjoispuolen pelloilla päivysti lapinharakka. Keli oli lähes pilvetön, tyyni ja varjossa pakkasta hädin tuskin asteen verran, aurinko lämmitti sen verran että notkojen aamusumu hälveni pian. Aika erikoista nykyajasta katsoen oli että kotikulmilla Mököistenmäessä näkemäni sinitiainen oli tuon vuoden ensimmäinen!


Tuona keväänä muuttolintuja ei vielä ollut maisemissa noihin aikoihin, kevät käynnistyi vasta vajaan kolmen viikon päästä. Silloin tosin se käynnistyikin kunnolla, ja maalis-huhtikuun vaihde oli todellista muuttolinturynnäkköä. Mutta nykyisinä kasvihuonetalvina muuttolintukevät usein alkaa jo helmikuun puolella. Esimerkkinä olkoon vaikka vuosi 2008 jolloin tuona helmikuun ylimääräisenä päivänä tuli retkellä vastaan jo mustavariksia, sepelkyyhky ja töyhtöhyyppä, kaikki muuttaneita.


Joskus tuohon päivään on osunut myös talvilaskentakierros, kuten vuonna 1980. Silloin tein Salon kaupunkilenkin uusintalaskennan lopputalvisessa nollakelissä, reitin alussa oli vielä pakkasta pari astetta, lopussa jo kolmisen lämpöastetta kun pilvipeite alkoi vähän rakoilla. Lajisto oli talvista peruslajistoa, harvinaisuuksia ei tuohon aikaan noilla reiteillä nähty. Kaikkiaan laskentaan tuli 14 lajia ja 1576 yksilöä. Varpusia oli noihin aikoihin vielä paljon, se oli runsain laji 524 yksilöllä. Pulujakin oli peräti 264 yksilöä. Seuraavina tulivat keltasirkku, talitiainen ja viherpeippo kukin noin 200 yksilöllä. Vähälukuisemmasta päästä olivat pedot: varpushaukkoja tavattiin kaksi ja ampuhaukkakin löydettiin. Noihin aikoihin Salon keskustalenkillä oli vielä töyhtötiaisiakin, kaksi saatiin tähän laskentaan.



(kautta aikain runsain 29.2. näkemäni lintu)

Yksi todellinen bongausretkikin on tuohon ylimääräiseen helmikuun päivään osunut, vuonna 2012 talvehti virtavästäräkki Espoon Suomenojan puhdistamolla, ja kun sinne järjestettiin yhteisbongaus karkauspäivänä, menin tietysti mukaan hakemaan helmikuun pinnaa. Onnistuihan se, vaikkei mikään helppo lopulta ollutkaan. Muutamaa päivää myöhemmin kävin sitten bongaamassa sen uudestaan, ulkopuolelta, läheisen sulaojan varresta. Perässäjuoksijoiden joukon puuttuminen rauhoitti linnun niin että se oli helpompi havaita.


Vuonna 1976 tuona helmikuun vihoviimeisenä päivänä tekemäni retki jäi henkilökohtaiseen historiaani viimeisenä retkenäni kun asuin vielä Turussa. Itäharjun kämpältä kävelin ensin Kupittaalle, sieltä Uittamon kautta Katariinanlaaksoon ja sieltä Rauvolan, Peltolan ja Hautuumaan kautta kiertäen takaisin Itäharjulle. Noin kahden ja puolen tunnin aamupäiväistä kävelyä ei sää juuri suosinut, nollakeliä oli, täyspilvistä ja tihkuksi tihenevää sumua. Onneksi ei sentään tuullut. Vihossa olen valitellut että lintuja oli vähän. No, varpusia taisi olla joka paikassa, ehkä jopa tuhat, pulujakin viisisataa, variksia, naakkoja, talitiaisia satoja samoin kuin Kupittaan pullasorsia, mutta citylintujen lisäksi ei juuri muuta näkynyt. Katariinanlaakso tuotti sentään närhen ja viisi hömötiaista, Uittamolla lauloi hippiäinen. Lajimäärä jäi viiteentoista. Maaliskuun kymmenes päivä jätin toistaiseksi pysyvästi Turun ja ennen kuun puoliväliä olinkin sitten jo muuttanut Helsinkiin. Muuton syynä oli työ, sellaista ei ollut noihin aikoihin tarjolla Turussa, mutta Helsingistä työpaikka löytyi helposti. Asunto oli sitten hieman haastavampi etsintäkohde, tuossa ensikämpässä viihdyin vain vähän aikaa. Elo Hakaniemessä oli ihan liian hurjaa tällaiselle maalaispojalle...


***


(poseeraus stadin leipäjonossa)


27.2.2016

Kevätsiivousta




(siinä muuan kiistanalainen pyrstö)


Tämänpäiväinen linturetki oli aurinkoinen, kolmituntinen kierros ihan tämän talven peruspaikoilla, Fastholmassa, Träskändassa ja tietysti myös täällä kotikulmilla. Viikin peruslenkkiä ja Vuosaarta välttelin kun niiltä on retkiä aiemmiltakin vuosilta samana päivänä. Ensimmäisessä paikassa valkopää oli juuri ruokinnalla sinne tullessani, eilistä varpuspöllöä tai aiempaa lehtaria ei näkynyt. Pari käpytikkaa mekasti lähitienoilla ja puukiipijä sekä pikkutikka etsivät luomuravintoa puista. Kuvaajia ja bongareita oli taas runsaasti paikalla joten päätin lähteä saman tien kiertämään toisaalle.


Kehäykkösen ralli on rauhoittunut kummasti uusien peltipoliisien ilmaannuttua tienvarteen. Ajelu sujuikin leppoisasti Vihdintielle mistä käänsin kehäkolmosen suuntaan ja sitä edelleen Träskändaan. Nakkelit eivät olleet sen vaikeampia, soidinhuuto kaikui tammien latvasta jo lähes parkkipaikalle asti. Kävelin kuitenkin jokivarteen ja sitten vielä metsäkierroksenkin mutta mitään erityistä ei tullut vastaan, ei sitä pohjantikkaakaan jota täällä taas oli etsimässä pieni joukko bongareita.


Palailin sitten hiljalleen takaisin, Koivukylän lähiruokinnalla oli tutusti tiklejä, pikkuvarpusia ja muutenkin edustavasti näitä talven vakiolajeja.


Innostuin palatessani tyhjentämään tästä kämpästäni lähes kaikki säästämäni lintu- luonto- ym harrastelehdet noin 49 vuoden ajalta (niin, muistan kasasta ainakin Ornis Fennicat ja Lintumies-lehdet vuodelta 1967). Niitä oli paljon, vasta tyhjennetty lehtiroskis tuli aivan täyteen, painaa varmasti parisataa kiloa ellei enemmänkin. Auringonpistosta ei sovi syytellä, eikä muutakaan hulluuden puuskaa. Tuli vain eilen vaihdettua kuulumisia Sepen kanssa. Hänellä on muuten nyt kotisivukin netissä, alkaa verkostoitua. Mutta kerääjä hän on viimeisen päälle ja niistä tuli juurikin jutusteltua, uusista hankinnoista ja siitä miten hän on hiljalleen realisoimassa pientä osaa kaikesta keräämästään. Sen puhetuokion lopussa taisin avautua jotenkin siihen tyyliin että keräily on parantumaton sairaus.


Siitä sairaudesta parantuakseni tai edes sitä vähän horjuttaakseni sitten päätin hankkiutua noista lehdistä eroon. Hitusen tuo tilaa vapautti, mutta ahdasta täällä edelleenkin on. Vähän tuohon jäi tuoreimpia postin tuomia julkaisuja, ja vanhoista lintulehdistä jätin vain TLY:n vanhimmat julkaisut, ne, jotka ilmestyivät aikoinaan Tiedon Antajan nimellä. Sinne menivät kaikki muut, tuskin käyn hämärissä enää takaisin niitä dyykkaamassa täpötäydesta lehtiroskiksesta. Vähän noita selailin ennen pois heittämistä ja vakuutuin että havainnot löydän kyllä netistäkin ellen jopa jo painetuista kirjoista – niitä en aio vielä mihinkään heittää. Ja kaikenlainen subjektiivinen pinnahömppä joka täyttää nykyisin ihan kaikki julkaisut saa mennä. Yhtä epäkiinnostavaa se on kuin nämä tänne tallentamani retkihavislistat, lämmittää vain kirjoittajansa mieltä.


***




25.2.2016

Menneitä muistellen X


(Kari ja Sepe Styrsin aamustaijilla)


***


25.2.2006: Olimme edellisyönä tulleet Ahvenanmaalle osallistuaksemme pinnaralliin. Rannikon Kari oli joukkueemme vetäjänä ja se, joka yritti opettaa mukavuudenhaluiselle salolaisporukalle hieman näiden pinnarallien kurinalaisuutta. Kari kaipasi edelleen helmikuun listaansa täydennyksiä ja mistäs niitä sen mukavammin saisi kuin osallistumalla ralliin.


Edellisiltana olimme lähteneet Salon kautta tulemaan, iltamyöhällä oli Laihon Ilkan pihalla Iilikessä kuunneltu lehtopöllöä, nyt aamun sarastaessa ajoimme jo Eckerön Styrsingsuddenille staijaamaan. Muuton alku olisi kyllä ratkaiseva, jos ikinä ajattelisimme rallissa pärjätä.


Emme siellä toki yksin olleet, koko ranta oli jo muiden joukkueiden miehittämä. Lintuja riitti kyllä kaikille, kohtalaisen leppoisassa talvikelissä näimme helposti kaikki tavallisemmat vesilinnut ja lokit odotellessamme vähän harvinaisempia ohikulkijoita. Tulihan niitä, pari ruokkia, riskilöitä enemmänkin, kaakkureita viitisen, kuikkakin, silkkiuikku ja muutama mustalintu. Tulos oli siis meidän tavanomaiseen onneemme verrattuna mainio. Varmasti syynä oli erityisesti se, että olimme muutontarkkailupaikalla jo heti aamusta. Löysäily olisi maksanut monta lajia.


Ralli on kuitenkin kiireistä puuhaa ja nytkin oli lähdettävä pian jatkamaan matkaa. Storbyn suunta oli luonnollinen valinta. Peruslajistoa napattiin auton ikkunasta ajon ohessa ja sitten postilaiturista erityisesti sieltä odottamamme kaksi allihaahkaa. Räkättejä oli useita pikkuporukoita, merimetsoja jättiparvin. Jatkoimme siitä Käringsundin suuntaan, mistä listaan tarttui tukkasotka ja urpiaisparvi. Jokseenkin tyhjien pysähdysten kautta palailimme sitten Maarianhaminaan.



(postilaiturin allihaahkat putken läpi pokkarilla kuvattuna)

Museolaivan suojasta nappasimme listalle nokikanan ja varpushaukan. Kalasatamassa oli tuhansia tukkasotkia ja niiden joukossa satoja telkkiä ja kuusitoista lapasotkaakin. Vanhan majapaikkamme pihasta poimimme listaan järripeipon ja käpytikan tavallisempien pikkuvarpusten lisäksi. Lähdimme sitten Lemlandin suuntaan. Matkalta iskettiin peippo, Herröskatan tuotti jo nähtyjä lintuja ja lisänä vain tilhiparven. Vielä matkalta purku- ja yöpymispaikalle päin nappasimme listalle tavisvarpuset, ja niin päivä alkoi olla illassa ja pimeys laskeutua.


Meidän retkeksemme päivä oli aika lajirikas, purussa saaren kunnolla tuntevat mestarit erottuivat selvästi suuremmilla saldoilla mutta ylsimme kyllä kohtuullisesti keskikastiin. No, purkutilaisuuden kylkiäisinä saimme runsaasti tietoa jonka perusteella sitten seuraavana päivänä kiersimme vielä hyvänlaisen paikkolenkin. Sillä näimme merisirrejä, pikku-uikun, peukaloisen, nokkavarpusen ja pikkutikan ennen kuin iltakahdelta lähdimme lautalla kohti Turkua. Lauttamatka ei uutta tuottanut mutta saarelta saimme 59 retkilajia, meille hyvä tulos.



***


(Kari autonsa takakontissa, majapaikkamme pihassa)

23.2.2016

Menneitä muistellen IX







23.2.1992: Kahden päivän mittaista talvilajien keruuta Rannikon Karin ja Huttusen Antin kanssa. Edellinen päivä oli mennyt Hankoniemen rannoilla, suunnilleen kahdentoista tunnin kierroksella olimme löytäneet jo aika hyvin sen talven hankolaiset talvierikoisuudet. Oli löydetty isolokki, valkoposkihanhi ja västäräkki, kaakkuri, haapana, haahkoja, tukkakoskeloita, lapasotkia, tunturikiuru ja riskilä kaiken tavallisemman lisänä. Karilla oli kuitenkin teemana parannella heikkoa helmikuun pinnasaldoaan ja nyt sitten olimme sopineet että katsotaan vielä Salon seudun ja Turun puolen paikat, jos sieltä vielä jotakin uutta löytäisimme.


Puoli seitsemän aikaan lähdin taas kotoa Vantaalta, Saloon, hakemaan kaverit Karin vanhempien talolta. Aamukahdeksalta suunnistimme Halikonlahdelle, mistä löysimme odotetun vuorihemppoparven. Meriniityn ja Asemapuiston turkinkyyhkyt sen sijaan pettivät, ja jatkoimmekin matkaa pian Särkisalon Nixoriin. Hiljaista oli sielläkin, kaiketi huonosta säästä johtuen. Oli plus yhden asteen keli, navakkaa lounaistuulta ja räntäsadetta. Strömmasta löysimme sentään nokikanan, ennen kuin tyhjä retki jatkui. Björkbodan pelloillakaan ei ollut kevään merkkejä.


Turkuun saavuimme seuraavaksi, ja saman tien Ruissaloon. Lehtopöllöä emme nähneet kolollaan, pikkutikka sen sijaan huuteli. Jatkoimme sitten Naantalin suuntaan. Luolalan suoralla oli meille kevään ensimmäinen uuttukyyhky, Ukko-Pekan sillalla nokikanoja jo 26. Etenimme reippaasti Rymättylään. Alkumatkasta huomasimme jo pari isokäpylintua, mutta paikka paikalta toiveemme murenivat. Pyrstötiaisparvea, palokärkiä ja naarasmetsoa kummempaa emme onnistuneet löytämään. Ei tämä nyt onnistunut lainkaan eiliseen tapaan. Takaisin Saloon palaillessamme huomasimme vielä tilhiparven ja räkätin, köyhiä retkipinnoja. Kotona olin vasta iltayhdeksän maissa: paljon tunteja ja kilometrejä, vähän tuloksia.


Kyllä linturalli tuon vuoden helmikuussa oli kuitenkin aika tehokasta: helmikuun 1992 aikana näin 71 lajia, kun vuotta aiemmin vastatessani Karin kahdentoista kuukauden haasteeseen helmikuun saldokseni jäi 59 lajia. Kumpanakin vuonna työ vei arkipäivät ja pidemmille retkille ehti vain viikonloppuisin.


Ei Hanko kuitenkaan se ratkaisevasti parempi paikka ole. Kävin siellä tänäänkin, eikä siellä kovin kummoista ollut. Syynä oli sama kuin vuonna 1992, sää huononi, räntäsade alkoi ja linnut hävisivät näkyvyyden mukana. Muuttolintuja toivoin näkeväni mutta sain tyytyä taas uuttukyyhkyyn ja muutamaan kottaraiseen.




19.2.2016

Menneitä muistellen VIII




(siellä sataa? En tule ulos)



19.2.1990: Lähtöpäivämme Jurmosta. Lähtö muistutti hieman loppiaista 1973, laiva tuli aamulla jo etuajassa satamaan ja jouduimme kiirehtimään melkein puolijuoksua ehtiäksemme siihen. Tuohon aikaan ennen aamuseitsemää oli vielä pimeätä joten kannelle ei tehnyt sentään mieli yrittää staijaamaan. Aamu valkeni kunnolla vasta Nötöseen tullessa, siellä oli satamalahdessa muutama tukkasotka joista saimme retkilajin. Loppumatkalla näimme runsaasti kyhmyjoutsenia ja isokoskeloita ja tietysti lokkeja. Pari tukkakoskeloakin näkyi vielä Nötöstä lähtiessä. Sää oli huonontunut, pakkanen pudonnut nollaan, tuuli jo yltymässä lounaasta, pilvipeite tihentynyt ja näkyvyyskin sumunsotkuinen.


Pärnäisiin tullessamme päivä oli vielä aamupuolessa, joten Sepon kanssa päätimme jatkaa retkeä Turun suunnan lintupaikoilla kun kummallakaan ei ollut mikään kiire päälle painamassa. Matka Pärnäisistä Turkuun tuotti pelkkää peruslajistoa, kai tilhiparvenkin voi sellaiseksi laskea. Naantalin Ukko-Pekan sillan sulasta etsimme pikku-uikkua mutta se oli jo ehtinyt hävitä päiviä aiemmin. Ruissalon Kansanpuistossa oli kaiketi edelleenkin paikallinen varpuspöllö mutta sekään ei suostunut meille näyttäytymään. Choraeuksen lähteellä oli sentään pähkinänakkeli ja runsaasti tiaisia. Honkapirtillä ei ollut varpuspöllöä eikä harmaapäätikkaakaan. Lehtopöllökin oli vetänyt naamansa piiloon vakiokolonsa suulta.


Ei tämä nyt oikein hyvin sujunut. Sääkään ei enää suosinut, nollakeliksi se oli vaihtunut, tuuli lounaassa ja sen tuomana vuoroin vesi-räntä-lumisadetta vähän samaan tapaan kuin vaikkapa eilen iltapäivällä täällä pääkaupunkiseudulla. Näkyvyyttä oli vain pari kilometriä ja tuota huonoa keliä pidimme pääsyynä siihen ettei lintuja juurikaan näkynyt. Ruissalon Saaronniemessä ja Kasvitieteellisessä puutarhassa oli edelleen vain peruslajistoa. Lopulta lähdimme yrittämään edes jotakin lisäretkilajia Topinojan kaatopaikalle. Siellä oli Jurmosta tuttuja kottaraisia ja muutama peippo, ei sen kummempaa tällä kertaa sielläkään. Hyvä onnemme tuntui kerta kaikkiaan jääneen Jurmoon. Tuloksettomaan kiertelyyn kyllästyneinä palasimme takaisin kaupunkiin, jätin Sepon keskustaan kämppänsä edustalle varusteineen ja lähdin yksin ajamaan kotiin päin. Perillä Vantaalla olin puoli seitsemän maissa illalla.


***




18.2.2016

Menneitä muistellen VII




(nokka ja kynnet piilossa)



18.2.1990: Jurmon retkemme jatkui. Eilisen innostamina lähdimme Sepen kanssa uudestaan länteen ja Aarni taas omille kuvausretkilleen. Tuuli oli kääntynyt etelään ja yltynyt, taivas oli peittynyt harmaaseen keskipilveen, näkyvyys oli kuitenkin edelleen mainio joten keli sopi hyvin lintutarkkailuun, vähemmän kai kuvauksiin. Säänmuutos tuntui olevan tulossa ihan lähiaikoina.


Suuremmitta vaikeuksitta löysimmekin tunturipöllön järven tienoilta. Häiritsimme sitä varmaan vähän herkkään aikaan kun aamuyhdeksältä huomasimme lounaisriutalla myös vaikeasti loukkaantuneen jäniksen. Sillä aikaa kun kävimme länsiriutalla, pöllö oli saanut sen hengiltä ja jo puoliksi syönytkin. Pöllö ei kuitenkaan ollut sama kuin eilen näkemämme, se oli ollut ilmeinen nuori naaras, tämä taas oli koiras. Mutta Aarnin mukaanhan täällä piti olla toinenkin...


Riutoilla oli eilistä enemmän pulmusia, ainakin neljä pikkuryhmää, yhteensä kolmekymmentä lintua. Eilisistä laulujoutsenista oli jäljellä kolme, pari ja nuorukainen. Merellä muuttavia vesilintuja ei enää tänään näkynyt, paikalliset olivat kuitenkin ennallaan. Eilinen korppiparikin näkyi taas saaressa, sinitiainen löytyi nyt Sorgenin lehdosta missä pyöri myös retken ensimmäinen hippiäinen. Tämäkin herätti kysymyksen siitä oliko se talvenviettäjä vai vasta menossa tai ehkä jo tulossa. Eilistä kiurua ei löytynyt, mutta Aarnilla taisi olla havainto tunturikiurusta. 


Keskipäivän teetauon jälkeen lähdimme taas itään, se näytti kovin tyhjältä tänään. Pari pulmusta oli sielläkin, leppälehdossa eilisen räkätin lisänä nyt kaksi sinitiaista. Päätimme palata harjun lakea kävellen uudestaan länteen ja yllätykseksemme huomasimme länsipään nummilla olevan nyt kolme tunturipöllöä, jokaisella jänis saaliinaan. Mistähän näitä pöllöjä tällä tavoin mahtoi kesken päivän ilmestyä, taivaalta kaiketi ja houkutteina valkeina hohtavat jänikset. Niiden oli mahdotonta piiloutua minnekään. Niitä kävi sääliksi, olenhan itsekin jänis jos kiinalaista kalenteria luetaan...


***



(Jurmon jänis säihkyy piilossa)