Tämän päivän elishavis

Enpä ole tällaista ennen nähnytkään.

Kaksi kuntoilijaa kummasteli otusta Keskuspuiston pohjoislaidan pyörätiellä tänään puolelta päivin ja vinkkasi miulle että olisi kuvattavaa.

Komea otus oli, toinen kaveri kuvasi sen luottokortin vieressä ja pidempi se sitä oli.

Yritin netistä etsiä lajia, pari tunnistamatonta kuvaa samasta lajista löysinkin ja lopulta päädyin pitämään tätä viinimäkikotilona, tieteellisesti Helix pomatia. Se on laji joka on tuotu tänne etelämpää, ja ne ranskalaiset taitavat just näitä vielä syödäkin.

Otus tuntui seurailevan aktiivisesti touhua ympärillään, aina vaihtaessamme paikkaa sen antennit kääntyivät eri suuntiin. Kuvauksen lopuksi löytäjä otti sen käteensä ja kantoi pyörätien toiselle puolelle, omin voimin tuo ylitys olisi vienyt joko hengen tai ainakin tunnin.

Helteitä odotellessa

Koleutta on riittänyt. Yöt eivät sentään ole hallaöitä olleet mutta muuten on ollut kylmempää kuin moniin vuosiin. Vuodenpinnabongarit kiertävät ympäri maata ja haalivat harvinaisuuksia vuosilistoilleen. Niitä kun riittää, pinnakärki on selvästi pidemmällä kuin vuosi sitten.

Oma vuoteni on lajilistaa verraten huonompi kuin vuosiin. Kahteensataan on vielä matkaa vaikka se monena vuonna peräkkäin on jo katkennut kesäkuun alkuun mennessä. Laiskaa matkailua voi syytellä, vaikka olenkin päivittäin retkillä ollut. Näille lähitienoon vakioretkipaikoille ei ole noita harvinaisuuksia siunaantunut muita vuosia enempää ja monet loppukevään vakiosaapujat ovat vielä minulta havaitsematta.

Kameraa olen edelleen eniten ulkoiluttanut, kuvia tosin tulee vain tavallisista lajeista. Viime päivien sateet ja kovat tuulet ovat haitanneet tuota kuvausprojektiakin. Tietysti sitä haittaa sekin että tässä olisi vielä viikko töitä ennen lomaa. Takavuosien muistiinpanoja selaillen huomasin että alkuvuosina retkeilyni kesäkuun alkupuolella oli tyypillisesti aika vähäistä. Kesäkuu kului kesätöissä, sitten muissakin töissä. Kun toukokuun loppu oli tyypillisesti meriretken aikaa, kesäkuun alku kului lähitienoilla, usein linnunpesiä etsien ja poikasia rengastaen. Myöhemmin, kun innostuin vähäksi aikaa bongauksesta, kuun alkupäiviksi riitti projektiretkiä. Vuodenpinnabongauksessa pariviikkoiset kaukomatkat pitkin maata kuuluvat juuri tähän kesäkuun alkuun, kun normaalisti lähes kaikki lajit ovat saapuneet maahamme, viimeiset tavallisimmin itäisestä Aasiasta.

Varsinaiset pitkäkestoiset kaukoretket joko lintuasemille tai muille vastaaville kohteille taitavat puuttua retkihistoriastani lähes kokonaan näiltä kesäkuun alkupäiviltä, kolmisen vuotta sitten tein jäsen S:n kanssa kyllä lyhyen visiitin perinteiseen retkikohteeseen Utöseen, koska perinteinen kevätretki olisi muuten jäänyt vain jäsen P:n hautajaisiin, mutta sää ei tuolloin kummemmin suosinut. Vasta puolenkuun tietämissä tulevat vastaan ralliretket Kuusamoon, asemaretket Tauvoon ja loppukuusta vähät lapinretkenikin. Yöretket ovat tietysti olleet ohjelmassani kesäkuun alussa jo 1970-luvun alusta asti. Tavallisesti noita olen tehnyt siihen asti kunnes olen kuullut vuosittaiset kerttuseni, sirkkalintuni ja ruisrääkkäni, takavuosina myös yritin yölaulajia rengastella, mutta sekin on täällä etelässä ylikilpailtu ala. Poikkeuksellisesti tänä vuonna en ole vielä tehnyt yhtään yöretkeä, niinpä en ole kuullut vielä sirkkalintuja enkä esimerkiksi kehrääjää. Takavuosina noihin kesäkuun alkupäiviin kuului myös linjalaskentoja ja muita pesimälinnuston seurantatutkimuksia, niitä varten en kuitenkaan lähtenyt tätä eteläisintä Suomea kauemmas.

Kun joskus näihin töihin kyllästyn, täytynee paikata ulkosaaristoretkeilyn aukko tästä kesäkuun alusta. Tänä vuonna olisi kevät ollut sen verran myöhäinen että muuttajia olisi varmasti riittänyt vielä näihin päiviin asti.

Koti kutsuu

Lähtöpäivä. Aamun nelituntisen vakion tuolla jo tapitin, tyhjänlaista taivasta ainakin miun silmin katsottuna. Muutama sepelhanhiporukka, jokunen kuikkalintu, muut sitten hajahavaintoja. Paikallisiksi on yöllä pudonnut jokunen uusi lintu eiliseen verrattuna, kultarinta, pikkusieppo taas, mustapääkerttu ja pari tiltalttia.

Varusmiesten lähdön jälkeen metsäkauriitkin ovat uskaltautuneet takaisin tuohon lähimetsikköön. Uroksen entisellä lepopaikalla on kuitenkin pidetty joukkuetelttaa, joten uusi lepopaikka on kai jouduttu etsimään.

Veneen olivat siirtäneet aivan laiturin päähän, kun siinä harjoituksen aikaan taisi olla viisikin maihinnousuvenettä yhtaikaa. Se piti käydä siirtämässä takaisin paikoilleen. Kunhan tässä kirjaan vielä havainnot koneelle ja siivoan hieman jälkiäni, olenkin valmis kantamaan tavarani rantaan ja yrittämään maihin. Juuri nyt tuli kohdalle pieni sadepilvi, toivottavasti se ei nosta tuulta jälleen kovaksi. Tuollaisena se sopii tällaisellekin maakravulle pieneen merimatkaan.

Sadetta pitämässä

No niin, nyt ei tarvitse tätä saarta enää yksin kynällä puolustaa. Yöllä saari on täyttynyt varusmiehistä ja heillä näyttäisi olevan ihan käyvät aseetkin. Ammuntaakin kuului aamulla tuolta Mäkkärin suunnasta.

Minä kiipesin omalle vartiopaikalleni jo puoli viiden aikaan. Tuuli on kääntynyt etelään ja koventunut tämän retken ennätyslukemiin. Se tuosta oli välittömänä seurauksena että arktinen muutto painui rantaan, lintuja löytyi kun katsoi vaihteeksi pohjoiseen. Sepelhanhet tuntuvat parantavan vauhtia. Eilen vajaasta kolmesta tuhannesta päivän hanhesta niitä oli kolme neljästä, nyt lähes kaikki aamulla muuttaneet tuntuivat olevan niitä.

Tätä kirjoittaessa muutto on kuitenkin tilapäisesti pysähtynyt kun tunnin tai parin levyinen sadealue sananmukaisesti valuu tästä ohi itään. Sitä ennen ehti mennä 4300 hanhea samaan suuntaan.

No, parin tunnin päästä rintama oli mennyt ja miekin kiipesin uudestaan bunkkerille staijaamaan. Harmikseni näytti siltä että muutto oli pysyvästi hiipunut, vain pari uutta pientä hanhiporukkaa näin parissa tunnissa jotka siinä vietin.

Joku rohkeampi noista varusmiehistä uskalsi tulla kysymään lupiakin oleskeluuni. No, ne tietysti olivat mukana, henkilöllisyystodistusta ei hänkään sentään muistanut miulta kysyä, toki mukana olisi sekin ollut.

Tuuli käväisi välillä kuudessatoista sekuntimetrissä, nyt se kuitenkin hiljalleen alkaa heikentyä. se jos mikä on hyvä, koska huomenna pitäisi täältä lähteä tuon pikkuveneen kanssa ja tuollainen aallokko tarjoaa matkalle varmasti kelpo kylvyn. Vielä tässä on kuitenkin vuorokausi aikaa.

Perinteinen lintukatsaus

Lintuja tänne piti tulla katsomaan. Utöseen verrattuna täällä on samat tykit, vähemmän turisteja ja enemmän arktista muuttoa. Kelit nyt ovat vaihdelleet. Tänäkin aamuna menin toiveikkaana bunkkerille staijaamaan vain huomatakseni että sadealue etelässä, lännessä ja idässä oli pysäyttänyt kaiken muuton. Sade tietysti alkoi myös täällä tuohon puoli viiden aikaan. Parissa tunnissa tein vain kolme muuttajiksi tulkitsemaani havaintoa ja päätin mennä jatkamaan unia.

Puolilta päivin sade loppui ja muutto alkoi saman tien. Hanhia sieltä tuli, ja mukavasti kahta puolta saarta. Noin kolmessa tunnissa sain kasaan 6900 muuttajaa, joista lievä enemmistö oli ensi kerran sepelhanhia. Eiliset 3000 hanhea olivat olleet valkoposkia ja maanantain runsaat 3000 lähes samoin.

Vesilintuja ei tänään kulkenut, iltapuolella lännestä levisi tiivis sumu joka pysäytti taas muuton. Maanantaina oli vielä mennyt mustalintuja vajaat 7000, eiliset 3000 olivatkin jo alleja. Pysyvän oloinen lounaistuuli vie parvet merelle, vähän liian kauas täältäkin.

Tälle saarelle ei kannata tulla harvinaisuuksia etsimään, niitä ei löydy. Lepäilevät linnut ovat olleet vähissä ja mukana on ollut vain joka kevään saarivakiot eli pikkusiepot ja idänuunilintu.

Nyt auringon laskiessa sumu on edelleen tiukka, tuuli navakka. Toivottavasti se riittää siivoamaan näkyvyyden aamuksi kohdalleen.

Majakkasaaren hiippailijat

Tiistaiaamun vakiostaijilla mainittavin havainto oli venäläinen miun silmääni Kilo-luokan sukellusvene juuri aluevesien rajan tuntumassa. Tunnistusaluksen saavuttua se kääntyi lounaaseen, mutta pitkin päivää ja yötä täällä on ollut liikehdintää, iltahämärissä parikin meidän alustamme vietti aikaa tuossa saaren eteläpuolella. Olen tässä pitkin päivää etsiskellyt lintuja ja yrittänyt samalla laskea miten paljon sorkkaeläimiä tällä saarella todella on, olisikohan nyt ryhdyttävä etsimään mahdollisia tunkeutujia. Nämä Porkkalan alueet olivat venäläisten hallussa vuosikymmenen verran viime sodan jälkeen, kyllä he vielä muistavat miten täällä liikutaan huomaamatta.Tosin lehdistössä oli aiemmin juttua siitä että Venäjä rakentaa näitä Kilo-luokan veneitä myös myyntiin, tällä kertaa Vietnamille, ja että osa näistä yleistyneistä havainnoista koskenee kulloisenkin veneen testiajoja. No, kiusaa tekemään ne tehdään, vakoilulaitteiksi, ja testaaminenkin tuntuu sitten olevan kiusantekoa.

Sorkkaeläimistä helpoimmat tuntuvat olevan valkohäntäpeurat, tai nykyisin -kauriit. Ne näkee monta kertaa päivisin jos liikkuu sen verran rauhallisesti etteivät ne karkaa jo satojen metrien päästä. Metsäkauriit ilmaantuvat vasta hämärissä ja katoavat aamunkoiton aikaan. Hyvät piilot niillä pitää olla. Valkohännän yllätin kerran itäreunan kalliojyrkänteen puolivälistä, missä se nukkui keskellä jokusen neliömetrin kokoista katajapuskaa. Rapinasta kuvittelin säikäyttäneeni hautovan haahkan mutta yllätys olikin iso kun esiin pomppasi peura ja lähti vauhdikkaasti pitkin kalliohyllyä kohti saaren pohjoispäätä. Peurat ovat myös resuisemman näköisiä, karvanvaihto on pahasti kesken.

Eilen illalla auringon laskettua pihaan kerääntyi peräti kolme metsäkaurisnaarasta, ja kun niiden lähdettyä kävin pihalla hampaat pesemässä, viereisestä metsiköstä kuului päivällä näkemäni uroksen ääniä, aika roheita muuten. (äänen voi kuunnella vaikka tuolta: https://www.youtube.com/watch?v=aYpCdtcVFmQ ). Hirvieläimillä ääniviestintä tuntuu menneen päälaelleen, suurin kun pitää kokoonsa nähden aika mitätöntä ähinää ja yninää ja tämä pienin sitten roukuu ja haukkuu kuin isompikin tekijä. Kirjallisuuden mukaan tuo uros pitää reviiriä ja naaraat vaeltelevat vapaasti, tässä tapauksessa kai siis kutsun kuultuaan tänne. Metsäkaurisuroskin vaihtaa vielä karvaansa mutta naaraat näyttävät jo täysin kesäasuun vaihtaneilta. Tänäkin iltana nukkumaan mennessäni kuulin uroksen pitkään viestittelevän itsestään naaraille.