Vuoden ainoat kuvat punakuirista otin Espanjassa. Tämä nuorukainen ruokaili rauhallisesti Atlantin rannikolla toukokuun alussa eikä näyttänyt lainkaan innokkaalta lähtemään muuttomatkalle Lappiin.
Syyskuun lopussa jossakin napapiirin takana syntynyt nuorukainen ruokaili Tarifan rannoilla.
Haarahaukasta otin paljon kuvia kevään retkellä kun vierailimme muutamasti isohkon yhdyskunnan liepeillä. Aikaisemmilta vuosilta kuvia on vähän, onhan laji harvinaisuus Suomessa.
Ensin kaunis kaartelija
sitten sellaisen pesä männyssä
ja lopuksi lintu on käynyt poimimassa kalan aamiaiseksi.
Isohaarahaukkoja taisi pesiä samoilla tietämillä, ainakin niitä näkyi joskus paikan päällä kaartelemassa.
Syksyn retkellä kiertelijöitä näkyi muutaman kerran petomuuton mukana, kerran neljän linnun ryhmäkin.
Kuvia otin innokkaasti vaikka linnut aika kaukaa ohittivatkin, koska vanhoja ei miulla ennestään ole kuin jokunen.
Keltavästäräkistä keräsin pönötyskuvia paikallisesta rodusta, sellainenkin pitää oppia tuntemaan.
Harmaasieposta tuli sattumakuvia sekä kevät- että syysmuuttajista, tämä keväältä.
Pikkukorppikotka olikin sitten elämänpinna ja tietysti myös laji jota odotin kovasti kuviinkin. Tässä sellainen aikuislintu lentää hanhikorppikotkan seurana Tarifan syksyisessä petomuutossa.
Huippulaukaukset jäivät vielä piippuun.
Viime kevään retkellä sain lukuisia kuvia lentävistä punapäänarskuista, nyt onnistuin myös lepäilevien lintujen kuvaamisessa.
Ensin kuva pariskunnasta
ja sitten vielä koiraasta, naaraasta muotokuvia sain jo pari vuotta sitten Halikonlahdella.
Pikkukuovikin on laji jota näköjään pitää lähteä kuvaamaan Espanjaan, vaikka se pesiikin Suomen pohjoispuoliskossa ja muuttaa eteläisen Suomen kautta. Jurmon linnut ovat vaikeita kuvata, rannoilla nämä tuntuvat helpommilta lähestyä.
Yöhaikarasta sain elämäni ensimmäiset kuvat, ensitapaamisessa Kuusamossa ei kameraa tainnut olla mukana eikä metsän seassa varmaan kuvia olisi saanutkaan.
Vanha poseeraa puskan latvassa,
siinä lentää vanha parin nuoren kanssa
ja tuossa yksinään.
KIvitaskuja kuvailin sattumalta myös etelässä, niitä muita taskuja odotellessa.
Edelliskevään retkellä tuli onnistuneita kuvia taiturikultarinnasta. Viime toukokuussa siitä jälleen sain pari tuntokuvaa, ei kuitenkaan mitään erityisempää.
Kuluneena keväänä onnistuivat nyt myös kuvat ruostepääskystä ja syksyn retkellä niitä tuli lisää. Lentokuvissa valaistus tuotti ongelmia ensialkuun mutta lopulta tuli jokunen onnistunutkin otos.
Tuossa ihan ensimmäisiä yrityksiä, lintu taisi pesiä maantiesillan alla Barbaten altaan lähellä.
Tuossa lentelijä suola-altaiden yltä San Fernandossa.
Syksyinen lintu sukii höyhenystään langalla lähellä majapaikkaamme.
Haarapääskyjä näkyi myös sekä kaupungissa että maalla. Kuvan lintu on kuvattu keväisen majapaikkamme parvekkeelta.
Elämäni ensimmäinen pikkuhaikara vaihtoi paikkaa Chipionan lähellä Bonanzan altailla toukokuussa ja osuin muutaman ruudun verran vaikka vilahdus oli lyhyt.
Välimerenlokki oli tavoitelajina jo vuotta aiemmin, mitään kelvollista ei kuitenkaan tullut. Toukokuun 2019 retkemme lähtöpäivänä otin sitten joukon kuvia lokkiparvesta joka osoittautui tämän lajin edustajiksi, joukossa sekä aikuisia että nuorempia.
Syysretkellä Tarifaan Los Lancesin hiekkarannalla lajiin sai sitten tutustua kunnolla.
Tuo tummanpunainen mustakärkinen nokka on hyvä aikuisen linnun tuntomerkki. silmä on myös tumma mitä korostaa valkea rengas sen ympärillä.
Selkälokista olen Suomessa kuvannut nimirotuisia ja sitten heuglini-rotuisia Kuusamossa. Nyt selkälokkikuviini sain rodut graelsii ja intermedius, niitä näkee Espanjassa.
Kaitanokkalokin löysin jälkikäteen parista kevään 2018 kuvasta, mutta hyviä kuvia tuli vasta vuotta myöhemmin. Laji on kauneimpia lokkeja joten sen tosiaan halusin myös hyvin nähdä, pelkkä jälkimääritys lokkiparven joukosta ei riittänyt.
Lintu muistuttaa meidän naurulokkiamme mutta pää on valkea ja nokka pitkä ja kapea.
Se on Espanjan erikoisuuksia joten ei ihme että linnuilla näkee paljon renkaita, luku- ja väri- tavallisten lisänä.
Tälläkin lajilla on nokka punainen vaikka kauempaa näyttää mustalta.
Tämänvuotisilla retkillä näin vain muutamasti mustanmerenlokin. Syksyllä Tarifassa onnistuin kuvaamaan tällaisen lähes kokovalkean kaksikon, pari vanhaa lintua talvipuvuissaan.
Yleisin lokki Espanjassa on etelänharmaalokki. Siitä tulee helposti paljon kuvia, ja onhan niistä hyötyäkin kun opettelee mitä eroa lajilla on täkäläiseen harmaalokkiin. Joskus perin harvoin tätäkin Suomessa näkee.
Kalaruoka kelpaa jos sitä vain löytyy.
Nokikana oli tavattoman runsas kevätretkellä erityisesti Laguna Medinalla, mutta myös muuallakin. Kruununokikanaa niiden joukosta etsin mutta toistaiseksi vielä turhaan.
Kuvasta huomaa että espanjalaisilla nokikanoilla on ruskeat siipisulat, erottuvat selvästi kaukaakin. Miksiköhän yksikään kirja ei puhu niistä mitään, ovatko ne vain auringon haalistamia alunperin mustia, ero täkäläisiin on kuitenkin silmiinpistävä.
Liejukanoista tuli vain sattumakuvia, tuossa keväisen majapaikan läheisyydessä pariskunta hipsii meitä piiloon siltarumpuun.
Töyhtökiurujen kuvaaminen kiinnosti edelleen samasta syystä kuin edellisvuodenkin retkellä, teki mieli löytää niiden joukosta selvä kivikkokiuru. Kevätretkellä tuntui ettei vastaan tullut mitään sopivaa.
Syksyllä töyhtökiurut olivat edelleen itsensä näköisiä
mutta sitten tuli vastaan jotakin muuta.
Tuon töyhtö ei kilpaile hyypän kanssa näyttävyydessä,
nokka on tukeva ja lyhyenpuoleinen, ei mikään sirppi. Sen myötä ilmekin on leppoisampi kuin töyhtökiurulla.
Siinä on nyt se kivikkokiuru.
Hietatiiroja löytyi kevään retkellä länsirannikonkin tuntumasta yksin tai muutaman linnun ryhmissä saalistamassa. Lepäilevinä lintuja ei näkynyt, lennossa vain.
Kevätretkellä kävimme Barbaten männikössä ja rannoilla ja paluumatkalla kiinnitimme huomiota kiikariporukkaan Vejerin luona. Palasimme takaisin ja huomasimme että väki katselee töyhtöiibiksiä jotka viihtyivät rinteen luolissa pesillään. Linnut olivat käytännössä kaikki värirengastettuja, istutusporukkaa. Hyvin ne tuntuivat siinä menestyvän kun katselijatkin oli ohjattu riittävän etäälle niitä katsomaan.
Siellä niitä asustelee, luolissaan.
Renkaita on jaloissa ja ne näkyvät hyvin.
Etäisyys ei ole niin pitkä ettei näkisi yksityiskohtaisestikin perhe-elämää.
Kahlaajapääskystä sain elämäni ensimmäiset kuvat. Tuntomerkit erottuvat niistä vaivoin, vaikka kuvat ovat kohtalaisia,
Ylemmästä voi arvailla että siiven alapinnat punertavat, alemmasta että takareunat ovat valkeat.
Hanhikorppikotkasta tuli kuvia jo vuosi sitten ja nyt niitä tuli lisää erityisesti kun syysretki suuntautui Tarifaan. Eiväthän ne mihinkään muuta mutta kiertelevät kyllä pitkin rannikkoa ja muutontarkkailun näköalapaikoilla linnut tulevat lähelle.
Pitkäjalka oli toinen laji josta tuli kosolti kuvia jo vuotta aiemmin. Kyllä niitä nytkin näkyi, erityisesti kevään retkellä länsirannikon suola-altailla. Kriittinen yritin olla ja samalla tavoitella jotakin uutta, haastavaa oli.
Kotimaasta on runsaasti kuvia naakasta ja korpista ja samoista lajeista dokumentteja tuli myös Espanjassa. Naakkoja pesi samoilla rinteillä kuin kalliokyyhkyjäkin, korppeja taas näkyi ylilentävinä.
Kuluneen vuoden aikana kuvia jalohaikarasta tuli vain Espanjasta, kotimaan havainnoista jäi jäljelle vain videoita. Jallu on vähälukuinen Espanjassakin mutta kevään retkellä näimme sen kahdesti suola-altailla.
Silkkihaikara oli paljon tavallisempi ja kai se yleisin haikara etelässä. Sitä näki istumassa majapaikkamme katolla, suola-altailla ja järvillä, välillä pesilläkin.
Tämä kuvattiin jo kevätretken kämpän parvekkeelta,
lentäjä läheisiltä suola-altailta
ja saaliin perässä kahlaileva myös.
Tuossa taustana Atlantin tyrskyjä.
Harmaasirkkuja näimme tulopäivästä lähtien, pönötyskuviakin tuli mutta yritin vähän muutakin, kuten yhtistä lentävän poikasen kanssa
ja peräti lentokuvaakin. Jalat roikkuvat kuten kuuluukin.
Kuvia käsitellessäni yllätyin iloisesti sillä löysin pari ruutua jotka kertoivat miun havainneen elämäni ensimmäisen vuorisirkun syksyn retkellä El Bujeon rinteillä.
Havaintotilanne oli hankala koska lintu oli sisällä varjoisassa puskassa, ehkä siitä paremmankin kuvan joskus saa.
Vähän aikaisemmin oli samalla retkellä tullut vastaan pensassirkkuja, nekin miulle elämänpinnoja. Ne viihtyivät paremmin avomailla ja valoisassa.
Tuo oli lähellä majapaikkaamme, missä niitä näkyi sitten useampiakin.
Tuo taas samalla El Bujeon retkellä kuin vuorisirkkukin tovia myöhemmin.
Pikkutuulihaukkakin oli uusi laji kuvauskohteena, näitä saalisteli parvena lähellä Barbaten allasta kevätretkellämme.
Pyrstön keskisulat ovat selvästi pidentyneet,
saalista etsitään lekuttelemalla, yleensä mukaan nousee joku hyönteinen kynsissä.
Tavallisiakin tuulihaukkoja etelässä näkyi, vaikkapa tuo.
Hyönteisiä nekin näkyivät saalistavan.
Kirjosieppokin osui kerran kuvaan etelässä, syysretkellä, ehkä jo muuttotunnelmissa.
