11.1.2020

Lintuvuoden 2019 kuvia etelästä VII



Vuoden ainoat kuvat punakuirista otin Espanjassa. Tämä nuorukainen ruokaili rauhallisesti Atlantin rannikolla toukokuun alussa eikä näyttänyt lainkaan innokkaalta lähtemään muuttomatkalle Lappiin. 



Syyskuun lopussa jossakin napapiirin takana syntynyt nuorukainen ruokaili Tarifan rannoilla.




Haarahaukasta otin paljon kuvia kevään retkellä kun vierailimme muutamasti isohkon yhdyskunnan liepeillä. Aikaisemmilta vuosilta kuvia on vähän, onhan laji harvinaisuus Suomessa. 




Ensin kaunis kaartelija



sitten sellaisen pesä männyssä




 ja lopuksi lintu on käynyt poimimassa kalan aamiaiseksi. 

 Isohaarahaukkoja taisi pesiä samoilla tietämillä, ainakin niitä näkyi joskus paikan päällä kaartelemassa. 





 Syksyn retkellä kiertelijöitä näkyi muutaman kerran petomuuton mukana, kerran neljän linnun ryhmäkin. 



Kuvia otin innokkaasti vaikka linnut aika kaukaa ohittivatkin, koska vanhoja ei miulla ennestään ole kuin jokunen. 

Keltavästäräkistä keräsin pönötyskuvia paikallisesta rodusta, sellainenkin pitää oppia tuntemaan. 



Harmaasieposta tuli sattumakuvia sekä kevät- että syysmuuttajista, tämä keväältä. 



Pikkukorppikotka olikin sitten elämänpinna ja tietysti myös laji jota odotin kovasti kuviinkin. Tässä sellainen aikuislintu lentää hanhikorppikotkan seurana Tarifan syksyisessä petomuutossa. 



Huippulaukaukset jäivät vielä piippuun. 

Viime kevään retkellä sain lukuisia kuvia lentävistä punapäänarskuista, nyt onnistuin myös lepäilevien lintujen kuvaamisessa. 


 Ensin kuva pariskunnasta




ja sitten vielä koiraasta, naaraasta muotokuvia sain jo pari vuotta sitten Halikonlahdella.

Pikkukuovikin on laji jota näköjään pitää lähteä kuvaamaan Espanjaan, vaikka se pesiikin Suomen pohjoispuoliskossa ja muuttaa eteläisen Suomen kautta. Jurmon linnut ovat vaikeita kuvata, rannoilla nämä tuntuvat helpommilta lähestyä. 


Yöhaikarasta sain elämäni ensimmäiset kuvat, ensitapaamisessa Kuusamossa ei kameraa tainnut olla mukana eikä metsän seassa varmaan kuvia olisi saanutkaan. 


Vanha poseeraa puskan latvassa, 




siinä lentää vanha parin nuoren kanssa



ja tuossa yksinään.

KIvitaskuja kuvailin sattumalta myös etelässä, niitä muita taskuja odotellessa.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.