Lintuja vihoistani CLXXIII

Vuonna 1989 olin palannut Hangon lintuasemalta huhtikuun kymmenentenä. Seuraavana päivänä olikin taas lähiretkeilyn vuoro, tosin sää oli sumuinen, lämpö kolme astetta plussan puolella. Sadan, parinsadan metrin näkyvyydessä kävelin Vantaan Martinlaaksosta Petikon metsään. Kun näkyvyys alkoi osoittaa elpymisen merkkejä, suunnistin Hermaskärinkalliolle odottelemaan ihmeitä tapahtuvaksi. Tunnin verran odoteltuani lähdin Pikkujärven kautta kohti kotia.

Viiden tunnin kierroksen aikana näkyvyys ehti elpyä runsaaseen kahteen kilometriin joten lintujakin tuli havaittua. Hermaskärinkallion tunti tarjosi viiden joutsenen parven, vierestä ohi koilliseen, kaksi kalasääskeä näkyi juuri kello kahdentoista maissa. Töyhtöhyyppiä muutti tunnissa kahdeksan, metsäviklokin meni yli. Nauru- ja kalalokkeja ei sumu haitannut kuten ei rastaitakaan, näitä liikkui jo aamusta asti. Sumun seasta yhdentoista aikoihin Ringin peltojen yli lensi kahdentoista kurjen parvi kohti kaakkoa, lepopaikkaa kai etsien. Rautiainen lauloi ja kolme lajikumppania muutti Hermaskärinkalliolla. Iltapäivällä lämpö oli noussut kahdeksaan asteeseen ja tuuli kääntynyt lounaasta kaakkoon.

Samoissa lukemissa alkoi seuraavakin aamu, sumua oli taas, näkyvyyttä puolisen kilometriä. Lähdin aamupäivällä ajamaan Porkkalanniemelle. Sumu oli vahvaa koko matkan ja petyin kun sama keli vallitsi kärjessäkin. Metsässä rastaat ja punarinnat lauloivat ja käpytikka rummutteli. Kärjessä kalalokkien meteli kuului rannan edustan luodoilta mutta lintuja ei näkynyt. Vain juuri yli menneet linnut näkyivät.

Palasin tyhjän tunnin jälkeen takaisin ja tein vielä kierroksen Suomenojan altaan ympäri. Näkyvyys oli entinen, vain parisataa metriä rannan tuntumassa. Vantaalla sentään oli samanlaista kuin aamulla, näkyvyyttä runsaat puoli kilometriä. Porkkalassa kuului sumusta allien ja kuovin ääniä, pari meriharakkaakin taisi muuttaa ohi. Suomenojalla oli sentään kevään ensimmäinen rantasipi. Silläkin on niin selvä ääni että sen löytää sumusta huolimatta.

Kolmantenatoista huhtikuuta aamu aukesi yhdeksän asteen lämpöisenä, etelätuulisena, sumupilvi oli nousemassa ylemmäs mutta utuisessa ilmassa näkyvyyttä oli yhä vain muutama kilometri. Kävin aamulla ennen töihin menoa parin tunnin käynnillä Espoon iso-Huopalahdella.

Kurkia muutti kolmen parvi jätekummun yli, meriharakoita mekasti lahdella kolme. Kevään toinen metsäviklo muutti yli, lahden sulassa ui nokikanoja, telkkiä, taveja ja heinäsorsia. Muutto tuntui olevan vilkasta, tunnissa yli meni runsaasti lokkeja, 150 kottaraista, parikymmentä västäräkkiä ja rastaita koko ajan. Yöt olivat alkaneet lämmetä ja se näkyi heti linnustossa.

***

Neljä vuosikymmentä sitten CLXXII

Jatketaan vielä vuoden 1979 huhtikuisessa takatalvessa. Kahdeksantenatoista päivänä lähdin palvelusvuoron jälkeen käymään Imatralla. Bussilla menin keskusliikenneasemalle ja siitä jalan kiersin sitten Itä-Siitolasta Imatrankoskelle ja sieltä Saareksiinmäen, Korvenkylänmäen ja Rauhan aseman kautta takaisin sairaalaan. Pakkasta oli iltapuolellakin viisi astetta, tuuli yhä luoteesta, tosin heikentyneenä, pilvetöntä ja aurinkoista sentään joten tuulensuojassa aurinko vähän lämmitti.

Kesäpukuinen pikku-uikku lymyili jäänreunassa Linnankoskella samassa paikassa kuin kaksi viikkoa aiemmin. Heinäsorsia oli viisikymmentä, telkkiä kymmenen ja sokoskeloita kaksi, joten vesilinnut olivat häipymässä Vuoksestakin. Kolmenkymmenen harmaalokin ja samankokoisen naurulokkijoukon seassa oli kaksi kalalokkia, nekin vasta kevään ensimmäiseni. 19 sepelkyyhkyn parvi muutti pohjoiseen Kovenkylänmäen yli ja jo aamulla oli sairaalan pihassa laulanut punakylkirastas. Kiurut yrittivät taas laulaa peltojen yllä auringon houkuttelemina. Päivän tilhiparvi oli nyt vain kolmen linnun kokoinen, muuttivat sairaalan yli. Päivän lajimääräksi sain edelleen vain 26.

Yhdeksäntenätoista päivänä tein vakiokierrokseni Tiuruniemen kärkeen työvuoron jälkeen. Pakkasta oli yhä kolme astetta, tuuli sitkeästi luoteesta. Muuttolintujen paine alkoi kasvaa, mutta olosuhteet harasivat vastaan.

Sinisuohaukkanaaraan huomasin muutolla sentään, lintu oikaisi Joutsenrannasta suoraan järvenselän yli Mietinsaareen ja vakuutti miut siitä että Tiuruniemestä kannattaa odottaa näkevänsä kevätmuuttoakin kunhan kevät ensin vain alkaisi. Sulan reunalla paleli taas parikymmentä harmaalokkia ja yli lensi telkkäkoiras. Aseman takametsässä puuhaili puukiipijäpari. Sairaalan pihassa oli taas kolme tilheä, puutarhalla kaksi ja yksi lensi yli aseman luona. Sulaa Tiuruniemen salmessa oli jo parin kilometrin matkalta.

Kahdeskymmenes päivä oli taas vapaata enemmän ja vietin siitä ison osan muuttoa katsellen. Pakkasta oli toki aamulla seitsemän astetta, mutta tuli oli kerrankin kääntynyt lounaan puolelle. Taivas oli edelleen pilvetön ja todella kirkkana hohti Saimaan selkä. Iltapäivällä tuuli kääntyi taas luoteen puolelle. Seisovaa korkeapainetta tämä kuitenkin vain edelleen oli eikä keväästä merkkejä liioin.

Aamumuutto tuotti kuitenkin kaikenlaista kiinnostavaa. Heti aamukuuden jälkeen yli meni kevään ensi rautiainen, seitsemän jälkeen pajusirkku, pikkuhiljaa yli meni peippoja, kiuru, variksia, urpiaisia, viherpeippoja, keltasirkkuja ja Saimaan saarilla pulisivat teeret soidintaan. Aamukahdeksan jälkeen yli muutti tuulihaukka ja vähän tuon jälkeen päätin vaihtaa tarkkailupaikkaani Tiuruniemen kärjestä niemen länsirannan edustalle, jäälle parirataa metriä edemmäs. Sieltä näkikin laveammalle kun peippoja ja lokkeja muutteli pitkin järven kaakkoisreunan harjua koilliseen. Puoli kymmenen jälkeen huomasin ensimmäisen muuttavan hiirihaukan ja kohta niitä alkoi löytyä lisää, kymmeneltä löytyi muuttava piekanakin. Nämä itäiset hiirihaukat olivat kovin kirjavia verrattuna miulle tuttuihin lounaisiin ja eteläisiin lajikumppaneihinsa. Kaikki tuntuivat olevan vulpinus-rotua jonka tietysti kuuluisi täällä asuakin.

Kävin sairaalassa syömässä puolenpäivän aikaan ja palasin sitten takaisin. Tuuli oli kääntynyt ja samalla petolintujen muutto loppunut, vain muutama peippo, vihervarpunen ja urpiainen enää lähtivät jään yli pohjoiseen. Kävelin välillä lähitienoilla ja palasin kolmen jälkeen puoleksi tunniksi toteamaan että muuttoa ei enää ollut. Päivän mittaan huomasin kuitenkin 26 muuttavaa buteota joista 11 oli hiirihaukkoja, kaksi piekanaa ja loput ehkä hiirihaukkoja nekin, kauempana vain. Harmaalokkeja meni päivän mittaan viisikymmentä, selkälokkeja neljä, variksia vajaat sata.

Seuraavana päivänä oli valtakunnallinen lintuyhdistysten yhteinen muuton tarkkailupäivä ja olin sopinut imatralaisten kanssa että tulen heidän mukaansa Mellonmäelle muuttoa seuraamaan...

***

Neljä vuosikymmentä sitten CLXXI

Vuonna 1979 huhtikuun viidestoista päivä oli takatalvinen Saimaan kaakkoiskulmalla. Aamulla oli pakkasta viiden, illallakin vielä yhden asteen verran. Tuuli oli hyytävää luoteista, illalla yltynyt jo lähelle kuutta boforia. Lumikuuroja tuli pitkin päivää ja maassa oli viisitoista senttiä lunta. Tuuli puhalsi lumet päivän mittaan pois Saimaan jäältä mutta maassa se pysyi.

Aamulla tein pitkän lenkin Rauhan sairaalasta Tiuruniemeen, sieltä Korvenkylänmäen, Saareksiinmäen ja Korvenkannan kautta Korvenkylään ja takaisin Rauhaan. Iltapäivällä sään seljettyä tein vielä paikkauskierroksen Tiuruniemen paikoille. Varsin köyhäksi päivä jäi vaikka vapaapäivänä vietin yli viisi tuntia ulkona. Heinäsorsapari ja isokoskelokoiras oli aamulla Tiuruniemen edusten sulassa, illalla nekin olivat menneet. Lokkeja kierteli Saimaalla aamulla viisi, illalla ei yhtään. Yksi uusi laji sentään tuli päivän mittaan, kanahaukka, sellainen meni tuulen mukana sairaaloiden yli koilliseen illalla jo lenkeiltä kotiuduttuani. Räkättejä oli Korvenkannan pihoilla kolme, mustarastaita viitisentoista eri puolilla asutusta. Tilhiä muutteli kaksikymmentä kahtena ryhmänä päivän mittaan, kottaraisia oli seitsemän linnun parvi Korvenkylänmäellä. Peippoja näkyi vain yksi, urpiaisia ja hemppoja kolme. Päivän lajimäärä nousi sentään kahteenkymmeneenviiteen.

Seuraavana päivänä tein kierroksen sekä aamulla että iltapäivällä samoissa maisemissa. Takatalvi jatkui entisellään, aamulla viisi astetta pakkasta, illalla nollakeliä. Tuuli jatkui luoteesta kovana ja koleana, pilviä ei ollut ja näkyvyys oli hyvä. Tuuli oli työntänyt lumet avomailta metsiin.

Tiuruniemen kärjestä muutti vain variksia ja muutama harmaalokki. Yksi harakkakin lähti kärjestä luoteeseen, ehkä saariin, ehkä vaeltaja. Kaksi selkälokkia meni myös luoteeseen niemen yli. Rauhan aseman yli muutti kolme kottaraista länteen, lisäksi muutama urpiainen, vihervarpunen, yksi peippo ja jokunen varis. Varpushaukka meni ylitseni Korvenkylässä, metsässä tuli vastaan pyy, puukiipijäkin, ja iltapäivällä paikalliset peipot innostuivat jostakin syystä jopa laulamaan. Tilhiparvi muutti Rauhan sairaalan yli tänäkin päivänä. Päivän saalis oli 24 lajia.

Seitsemäntenätoista päivänä ehdin palvelusvuoron jälkeen taas vain iltakierrokselle. Lämpötila oli asteen verran plussalla mutta lunta oli maassa kuten edellisenäkin päivänä. Tuuli oli repinyt Tiuruniemen sulan isommaksi, Saimaa oli auki lähes Masteensaaren rantaan asti.

Harmaalokkeja oli palannut sulan reunoille parikymmentä, vesilintuja ei näkynyt. Sepelkyyhky muutti sairaalan yli etelään, aika ankea kevään ensihavainto. Puukiipijä näkyi nytkin, tosin eri yksilö kuin edellispäivänä. Kottaraisia ja mustarastaita oli pari kumpiakin, tilhiä muutolla taas kahdeksan. Lyhyen kierroksen lajimäärä jäi kuuteentoista.

***

Metsästäjä-keräilijän kevättä

( sepelkyyhkypari oli sunnuntaina pesällään tässä naapurustossa )

Tämä kevät on ollut periaatteessa samantapainen kuin nuo vuosikymmentenkin takaiset. Mitään voimakkaita lämpövirtauksia ei ole ollut, enimmäkseen korkeapainetta joka on lämmittänyt päivällä ja pitänyt yöt koleina. Oma retkeilykin on muistuttanut takavuosien tapaa eli lähiympäristössä olen aika tarkkaan pysytellyt enkä ole mitään bongaamassa käynyt. Kun täällä pääkaupunkiseudulla kuitenkin asuu, löytyy kaikenlaista muiden toimesta hyviksi tunnetuilta lintupaikoilta ja siten oma lista on kyllä pidempi kuin takavuosina.


Peruslajisto on tullut minua vastaan suunnilleen samoihin aikoihin kuin ennenkin, esimerkiksi silkkiuikku ja västäräkki neljäs huhtikuuta, nokikana viides päivä, punajalkaviklo seitsemäs, jouhisorsa kymmenes, peukaloinen yhdestoista, rautiainen kahdestoista, kulorastas kolmastoista ja niin edespäin. Takavuosia aiemmin on vastaani tullut vaikka ruskosuohaukka kymmenes, tiltaltti yhdeksäs ja kivitasku seitsemäs päivä. Tavallista myöhemmin olen havainnut ensimmäisen selkälokin, vasta neljästoista huhtikuuta, ja vihervarpuset, yhdeksäs päivä. Muut ovat kyllä nähneet noita paljon minua aiemmin, toisin kuin joskus muinoin Salossa tai Imatralla, en täällä onnistu enää juuri ensihavaintoja tekemään, vastassa on satamäärin aktiivisempia komppaajia ja staijareita.

( Vantaan metsähanhihuippu meni jo viikko, pari sitten )



Harrastuksen pääpaino onkin ollut muualla. Kävellyt olen ahkerasti, vähän kuten takavuosina. Päivittäin tulee kolmisentoista kilometriä lenkkiä kevyesti, ja kesä-heinäkuun vaihteesta tähän päivään on puhelin rekisteröinyt jo reippaasti yli viisi miljoonaa askelta, noin 3700 kilometriä puhelimen käyttämän ohjelman mukaan (Googlen kilometrilaskuri näyttää kyllä jo noin 4000 kilometrin lukemaa). Siinä sivussa kulkee enimmäkseen kiikari ja kamera, kaukoputki on jäänyt vähälle käytölle kuten joskus harrastuksen alkuvuosinakin. Harvinaisuuksia tulee poimittua jos joku niistä paikalla mainitsee, kuten Viikissä mustaleppälintu ja mustapyrstökuiri. Spontaaneja löytyy enää harvoin.



Takavuosiin verrattuna linnusto on muuttunut paljon. Hanhia tai joutsenia ei näkynyt muinoin juuri lainkaan, nyt sopivin paikoin tuhansia hanhia. Nuo ovat jo jättämässä pääkaupunkiseudun kun tulvien painopiste siirtyy nopeasti kohti pohjoista. Joutsenista tänne ovat jäämässä vain pesijät, täällä Vantaallakin viereisen golfkentän sulaneessa lammessa laularit parittelivat juuri toissapäivänä ja Länsi-Vantaalta sikäläisen parin riiustelusta oli laitettu kuva jopa paikallislehteen. Merikotkia näkyy tarvittaessa päivittäin, Espoon puolen Matalajärvellä on ollut pitkään jopa kuusi paikallista lokkien kanssa ruokailemassa happikadon tappamilla kaloilla joita löytyy rannan sulaneista reunoista. Nyt jäät ovat häviämässä koko järveltä ja vesilinnut valtaamassa paikkaa. Meri on ollut avointa rannan lahtia myöten jo jonkin aikaa ja sen myötä isokoskelot ja muut keväänkärkkyjät siirtyneet täältä pohjoisemmas ja idemmäs. Harmaahaikarat ovat palanneet pesilleen ja tänä keväänä tuntuu Vanhankaupunginlahden Klobbenille tunkeutuneen myös iso merimetsoporukka, joka kentien paikkaan tykästyttyään tuhoaakin sitten saarelta puuston kokonaan.



***

( ennen tämän näki kerran vuodessa, nyt monta kertaa päivässä )

Neljä vuosikymmentä sitten CLXX

( selkälokki, monen mielestä Suomen kaunein lokkilaji )

Vuonna 1979 huhtikuun yhdentenätoista kävin taas Tiuruniemen kärjessä lyhyellä iltapuolen linturetkellä sairaalavuoron jälkeen. Korkeapainesää oli kaunis, seitsemän astetta lämmin, tuuli juuri ja juuri koillisesta tuntui, pilvetöntä ja näkyvyyttä horisonttiin.

Niemen edustan sulassa oli puoli tusinaa heinäsorsaa pareittain, telkkäpari, viisi isokoskeloa ja nelisenkymmentä paikallista harmaalokkia, ylikin muutti 25 argaria. Sulaan oli tullut myös kolme selkälokkia, sen kevään ensimmäiset. Teerien pulinaa kuului Masteensaaresta. Rauhan sairaalan pihalla oli ollut kevään ensi västäräkki. Retken reitillä oli muutama paikallinen peippo ja hemppo, niemen kärjen yli muutti niitä yksitellen.

Seuraavan retken tein 13. huhtikuuta samaan aikaan samaan paikkaan. Koillistuuli oli koventunut ja lämpötila sen myötä laskenut pariin asteeseen, korkeapaine oli väistymässä. Nyt heinäsorsia oli niemen edustan sulassa kahdeksan, ylikin muutti yksi. Telkkäpari oli saanut toisenkin parin seurakseen. Isokoskeloita oli kahdeksan, ainoalla naaraalla riitti valinnanvaraa.

( eräs odotetuimmista )

Kolme selkälokkia saivat seurakseen neljännen ja paikalla oli myös yksi merilokki. Harmaalokkien määrä oli ennallaan mutta muuttoa ei enää juuri ollut. Sairaalan pihalla oli edelleen sama västäräkki mutta puutarhalla jo neljä lisää. Tilhiä oli pysähtynyt Tiuruniemeen viidenkymmenen parvi ja Rauhan sairaalan puutarhalle kolmenkymmenenviiden parvi, epäilin että lajin kevätmuuton huippu olisi käsillä. Retken lajimäärä oli vaatimaton, vain 24 ja pari päivää aiemmin oli vastaan tullut vain 22.

Neljäntenätoista päivänä oli aamulla vastassa lumisade, alkanut jo iltayöstä ja se jatkui koko päivän, uutta lunta tuli kymmenen senttiä päivän mittaan. Työvuoron aikana en päässyt seuraamaan olisiko se aiheuttanut pakomuuttoa. Iltaviiden jälkeen tein kävelykierroksen samalla reitillä kuin edelliskerroillakin, muuttoa en kuitenkaan jäänyt seuraamaan, illalla ei näkynyt erityisempää liikettä, edes lokkeja tai variksia.

Tuuli oli kääntynyt länteen ja sateen aikana yltynyt sen verran että sula oli leventynyt aika lailla. Pakkasta oli kolme astetta ja lumisade jatkui illallakin. Harmaalokkeja oli sama määrä Tiurun kärjen sulassa kuin aiemminkin, heinäsorsia 15 ja telkkiä kaksi. Punarinta värjötteli pikkulammikon laidassa Tiuruniemen rannassa. Mustarastaita oli sairaalan pihalla kymmenkunta, Tiuruniemessäkin yksi. Hemppopari odotteli keväämpää pesulan nurkalla ja niemen kärjessä muutti yli neljä keltasirkkua sekä yksi pajusirkku. Kylmänpurkaus tämä oli, matalapaine mennyt vain läheltä ohi.

***

Uutta lelua testaamassa

Lintuharrastuksessa on alusta asti ollut ongelmana että ne kiinnostavimmat tirpat ovat aina liian kaukana, aina pitäisi olla vähän pidempi putki. Ensimmäinen nollaversio oli mielessä jo 70-luvun alussa, Seppo kuvassa esittelee pitkää putkea jolla ei kuitenkaan saa kuvia.

Seuraava versio oli hankkia telejatke putken ja kameran väliin. Sellainen oli 70-luvun puolivälissä kaikilla. Kun meitä salolaisia oli samanmerkkisten kameroiden kanssa harrastavia koko joukko, piti kerrankin syksyllä Lövön kalliolla Kemiön etelälaidalla rakentaa kunnon tele. Viisisataisesta 1:8 kiinteäaukkoisesta peiliteleestä sai kolmen jatkeen kanssa nelituhatmillisen "superteleen", joka kuitenkin tarvitsi tuekseen peräti kaksi jalustaa. Kohdennus oli erittäin vaikeaa koska valovoimakin putosi lähes mustaan aukkoon 1:64 eli oikeasti laitteen läpi ei näkynyt juur mittä. Muistaakseni testikuva tuolla otettiin horisontissa näkyvästä Bengtskärin majakasta. En löytänyt sellaista omista kuvistani joten taitaa olla Sepolla tai Ilkalla tai molemmilla. Mitähän mahtoi olla valotusaika, sekunnin?  Itse asiassa Jarikin taisi olla mukana ja niin muodoin kasasimme peräti 8000-millisen putken, mutta sen valovoima 1:128 oli niin mitätön ettei siitä nähnyt läpi yhtikäs mitään.

Lintuja sillä ei saanut kuvattua. Nykyaika on tuonut uusia ratkaisuja. Järkkäreissä harvoin on enää tarjolla pidempää putkea kuin 500-800 -millistä, ne ovat sikakalliita ja painavia. Jatkeita on edelleen, ja lintumiehillä niitä näkee, tavallisimmin kuitenkin suurennukseltaan pienempiä kuin entisajan kaksinkertaistavat, valovoimalla on merkitystä enemmän kuin ennen. Digiskouppausta on harrastettu pidempäänkin, kaukoputkea teleenä käyttäen pokkarilla tai puhelimen kameralla on saatu kuvia kaukaa, mutta senkin konstruktion valovoima on aina pysynyt pienenä, tärinäherkkyys on ollut suuri ja ainakin omalla kohdalla tarkentaminen usein täysin toivotonta. Erilaisia kohdistimia ja virityksiä kyllä on myynnissä mutta nykyiseen puhelimeeni sellaista ei taida saada, ja puhelimiin on yleistymässä tapa ottaa kuva samanaikaisesti useammalla kameralla ja koostaa se niistä. Putkikin on sen verran vanha ettei siihen enää saa mitään lisävarusteita, kaupoissa ei sitä ole ollut enää aikoihin.

Nikonista ei tarvinnut tinkiä kun markkinoille on tullut uusi Coolpix P1000. Sen objektiivi on 4,3-539 millin 125-kertainen zoom, valovoima 1:2,8-8. Kinokokoon suhteutettuna tuo tarkoittaa 24-3000 milliä optisesti ja digitaalisesti tuota voi vielä venyttää 6000 milliin asti. Siis löytyy laite jolla voittaa tuon rakentamamme kahden jalustan konstruktion, sitä voi käyttää vapaalta kädeltäkin ja valovoima on ihan kohtuullinen, senaikaisen perusviissataisen peiliteleen tasoa.

( telkkäkoiras soidinmielellä käsivaralta kuvattuna )

Tulin tässä ostaneeksi tuollaisen ja täytyy sanoa että se on koukuttava lelu. Sen paino on puolitoista kiloa joten sitä kantaa mukanaan ihan eri tavalla kuin selkärepussa monen kilon järkkäriä optioputkineen. tuo mahtuu pikkulaukkuun joka miulle tuli aikoinaan ihan ensimmäisen digijärkkäripaketin mukana. Huomaa eron jos aikoo kantaa mukanaan vielä kiikarin lisäksi kaukoputkeakin. Onhan miulla jalustakin ja toisen teleen pohjasta otin alustalevyn kokeeksi kiinni tähän. Kävi kuitenkin pian selväksi että perusasennossa kiinnitettyä kameraa ei voikaan kiinnittää jalustaan, akkukotelo on tiellä. Käänsin levyn vastakkaiseen suuntaan ja kiinnitin jalustaan, niin päin käsittely oli hankalaa, en saanut jalustaa muuten viritettyä tarpeeksi joustavaksi ja kohteet karkailivat. Näyttääkin siltä että alle täytyy laittaa yksijalkainen tuki. Sellaisia jonkin verran maastossa näkeekin, jopa järkkärien alla. Toinen tapa tietysti on hakea ympäristöstä tukea, milloin lintutornin kaiteesta, milloin kiven päältä tai oksasta, puun rungosta tms. Voi kokeilla vapaaltakin kädeltä mutta ennen kaikkea etsiminen on kyllä sillä tavoin hankalaa, lintu ei pysy paikallaan näkökentässä jos teleen pituus alkaa olla selvästi yli normaalilukemien, kuvakulma on todella kapea ja automaattitarkennus hukkaa kohteensa yhtenään.

( räkätti käsivaralta kuvattuna )

Lentokuvat ovat hankalia, tarkennus osuu jos osuu, tärähdykset näkyvät jäljessä selvästi, tulee mieleen se taso jolla joskus 70-luvulla lintuja kuvasin. Paras tilanne on jos lintu on paikallaan, saa tarkennella rauhassa ja kun kuvan ottaa, voi yrittää perään parempaa. Tuntokuvia sillä kyllä saa, selvästi parempitasoisempia ja helpommin kuin digiskouppaamalla. Siihen tarkoitukseen mie sen itselleni hankinkin, lähinnä tuonne matkoille jos kaukaa haluaisi dokumentteja lajin määrittämisen avuksi.

( merikotka käsivaralta 6000 millin maksimipolttovälillä, tärinä näkyy selvästi suttuisessa kelissä ja kuva hajoaa jo aika muruiksi)

( silkkiuikku käsivaralta kaukaa, sattumalta rapsuttamassa korvallistaan, seuraavassa ruudussa lintu olikin jo ihan kuvan alalaidassa leikkautumassa pois...  )

( käsivaralta toimintaa tuossakin, varis kiusaa halia muutaman sadan metrin päässä, variksesta ei näy mitään yksityiskohtia kun liike sumentaa sen kokonaan.) 

( pikkutikka naputtelee puuta, käsivaralta, pitkä valotusaika jättää pääpuolen epäselväksi )

( merihanhipari laskeutuu, hyvä että edes osuivat ruutuun, siipi jäi ulos... )

( uivat hanhet näyttävät jo paremmilta )

Tietysti laitteen varsinainen pointti on siinä että sillä voi ottaa niin laajakulmaa vaativat maisemat, normaalit tilannekuvat retkeltä kuin sitten noita ultratelekuviakin. Järkkärissä pitää useimpiin tarkoituksiin valita oma putkensa, tällä onnistuvat vielä makrokuvatkin. Salama on yhdysrakenteinen ja videokin onnistuu. Tosin mikään salama ei kanna satojen metrien päähän... Yökuvauksessa tämä kannattaa kiinnittää jalustaan ja suunnata vaikka kohti Kuuta, siinä on paitsi lintukuvausasetus, myös asetus kuukuvaukselle.

Järjestelmäkamera on kuitenkin ylivoimainen nopeissa tilanteissa ja kuvan laadussa. Käyneekin niin että kumpikin löytää oman lokeronsa kuvausharrastuksessani. Ajatuksiani päivittää edelleen järkkärivarustustani tämä ostos ei muuksi muuttanut.