Kevät oli eteläisessä Espanjassa parhaimmillaan maaliskuun alussa ja kattohaikarat muuttivat isoina parvina takaisin Eurooppaan. Paikallinen kanta oli jo ehtinyt paikalle ja hätäisimmät jo pesimäänkin.
Laitoin tuohon vielä vuoden takaisen koosteen Algaidan metsän isojen haikaroiden pesäkoloniasta, siellä kattohaikaran komennossa oli koko joukko kapustahaikaroita sekä harmaahaikaroita, videon taustalla kuuluu paikalla yhdyskuntana pesivien haarahaukkojen hirnuntaa.
Barbaten luontopolun vaiheilla tutustuimme kunnolla iibiksiin. Pronssi-iibikset ruokailivat joukolla polunvarren laitumilla ja lätäköillä, välillä hyvin luottavaisinakin.
Barca de Vejerin töyhtöiibiksiä kävimme myös katsomassa, pesintä oli hyvässä vauhdissa ja lintuja paikalla paljon. Ruokailupaikoilla jäi vielä käynti tekemättä.
Tarifan vieressä Los Lancesin polulla huomasimme joen yli kulkevaltta sillalta runsaasti kaloja, jotka olivat tulleet nousuveden myötä jokeen ruokailemaan, tosin perässä oli tullut isompiakin kaloja jotka kai mielivät ruokailla noiden pienempien kustannuksella.
Olen nyt vasta ehtinyt hieman vilkaista sitä kuva- ja videosatoa jota kertyi maaliskuun retkeltä Espanjan eteläkärkeen. Suurin osa on vielä läpi käymättä mutta laitan tähän jo jotakin löytämääni.
Maastokierrokset jäivät vain runsaan viikon mittaisiksi ja siinäkin oli pari salakierrosta jo ulkonaliikkumiskiellon aikaan. Toki kun yksinään kävelee vuorilla tai puronvarsilla, ei kyllä ketään tapaa siten että viruksia voisi keskenään vaihtaa. Sitä paitsi edes yhtään tapausta ei ollut todettu tuolla Tarifan alueella sinä aikana kun siellä olimme, ensimmäiset ilmaantuivat vasta lähtömme aikaan eikä epidemia tainnut senkään jälkeen siellä paljon ankarammaksi yltyä.
Laitumien tyyppilinnuista olen jo ehtinyt videoita tehdä harmaasirkusta ja lehmähaikarasta. Edellisiä lauloi piikkilangoilla, aidanseipäillä ja pensaiden latvoissa joka puolella niin että kuulivat hyvin toisensa. Jälkimmäiset olivat siellä missä lehmät tai hevosetkin, ympärillä, jaloissa ja selässäkin välillä odottamassa mitä isommat maasta esiin ajavat.
Bolonian takana nousevalla Sierra de la Platan vuorella kävimme ensi kertaa. Onhan se tunnettu lintupaikka, lähinnä tervapääskyistään jotka eivät vielä silmiimme osuneet. Tuulihaukkoja paikalla oli, muuttohaukkakin, ja tietysti korppikotkia, hanhikorppikotkalla oli pesäkin rinteessä. Kivien päällä istui sinirastaita, kaiketi reviirien jako oli vielä pahasti kesken.
Viikon piti alkaa lämpimällä päivällä mutta taivas pysytteli pilvessä ja meren äärellä leijui jo toista päivää tympeä sumu. Sunnuntaina kävin Vuosaaressa Kallvikinniemen kärjessä ja Auringonnousunrannassa. Tuulta oli sen verran että lämpö pysytteli alle kymmenen asteen ja näkyvyys oli sen verran heikko ettei mereltä mitään erikoista näkynyt. Helposti en periksi anna joten maanantainakin lähdin rantaan, Porkkalan kärkeen. Sama oli sielläkin, ei sentään kaksista tuulta mutta koleaa kyllä. Vasta iltapäivällä alkoi näkyvyys riittää pariin kilometriin.
Mielenkiinto oli kuitenkin lähilinnuissa, haahkoissa ja alleissa jotka touhusivat innokkaina eri puolilla rantoja. Allit olivat vaihtaneet kevätpuvut päälle ja koiraat jahtasivat toisiaan omaa nimeään änkyttäen. Koirashaahkat, kalkkaat, taas huhuilivat soidinhuutoaan vaikka valtaosa naaraista taisi jo istua jonkun katajan alla munia hautomassa. Muutama sentään ui vedessä, vieressä jo varattu kaveri joka sai jatkuvia käskyjä siipaltaan häätää kilpakosijoita kauemmas edestä, takaa ja sivuilta. Tilanne rauhoittui vain niiksi hetkiksi kun naaras sukelsi näkymättömiin.
Koivut ovat alkaneet kukkia jo kotikulmilla, niin kylmää ja hämärää ei ole että kasvit eivät alkaisi jo vihertää. Maiseman väri vaihtuu tällä hetkellä nopeasti hieman kauempana rannasta ja erityisesti isojen rakennusten suojassa kaupungeissa ja lähiöissä.
Kasvosuojien käyttö olisi tähän aikaan suotavaa paitsi koronaa pelkääville myös koivuallergikoille. Siitepöly ei tule normaalin kasvosuojuksen läpi eikä se taida läpäistä edes noita kankaasta tehtyjä kotitekoisiakaan naamareita. Naamarit herättävät muutenkin närää, huvittavin tapaus kävi eilen iltasella kun ajoimme Jumbon parkkitaloon tarkoituksena käydä hakemassa hieman ruokaa. Parkkeerasimme auton toisen viereen, siellä sisällä oli kaksi pientä koiraa. Kun puimme päälle kasvosuojat ja kertakäyttöhanskat, toinen koirista tyrmistyi, herätti toisen joka sitten alkoi ankarasti haukkua meitä niin kauan kun meidät näki. Kun sitten aikanaan tulimme kaupasta takaisin, molemmat koirat alkoivat haukkua meitä jo heti saavuttuamme parkkihallin tasolle ja räkytys jatkui niin kauan kunnes olimme ajaneet näkymättömiin.
Eilen en viitsinyt arotaskua bongaamaan lähteä mutta tänään lähdin aamupäivän retkelle sitä kautta. Ei ollut kovin vaikea huomata mistä sitä piti etsiä, tietä reunusti tasainen bongarien jono parin metrin välein katsoen samaan suuntaan, mullospellolle. Lintu löytyi aivan paljain silmin katsoen, ainoa multakokkare joka liikkui. Se liikkui vilkkaasti mutta vain juosten, silti lyhyessä ajassa kymmeniä, satakin metriä sinne tänne.
Merikotkan pesää en tällä kertaa käynyt katsomassa vaan jatkoin retkeäni ensin Vuosaareen Kallvikinniemeen ja sieltä Porvooseen Emäsalon kärkeen. Kallvikissa lauloi kevään ensimmäinen hernekerttuni, myös pari pajulintua. Paikalta löytyi myös Salosta tullut Knaapin Jorma seuralaisineen, olivat käyneet taskua katsomassa ja jatkoivat pian Vantaalle Seutulan Isoniitylle katsomaan siellä kuulemma olevaa tunturikiurua. Emäsaloon lähdin koska lännestä päin oli luvassa sadetta ja toivoin että jotakin olisi ehkä vielä idässä muuttanut. Kovaan vastatuuleen meni kala- ja lapintiiroja, joukossa yksi räyskä, rivakasti vedenpintaa viistäen. Myös kolme valkoposkihanhien kaarta taisteli vastatuuleen mantereelle. Vuodelle uusina lajeina huomasin riskilän ja lehtokurpan joka käveli tien poikki kärjen lähellä.
Videoistani työstin kolme koostetta Vanhankaupunginlahden merikotkien elämästä, ensimmäinen viime kesän lopulta kun ne asettuivat alueelle. Toinen koostuu pätkistä joissa ne kunnostavat itselleen pesää haikaran rakentamasta ja välillä tutustuvat naapureihinsa variksiin lahden rantalietteellä. Kolmannessa sitten jo pesitään, ja kavereiksi ovat tulleet sekä haikarat että merimetsot naapuripuihin.
Väittivät että tämä vappu olisi ollut jotenkin poikkeuksellinen. No ei se sitä minulle ollut, enhän minä sitä yleensäkään vietä, kaikki vapaa aikani kuluu yleensä lintujen perässä retkeillen. Retkeni suuntautuivat lähitienoolle eikä siinäkään mitään poikkeuksellista ole vaikka on vappuretkiä tehty useammallakin lintuasemasaarella tai joskus maan rajojen ulkopuolellakin.
Torstain eli vapunaaton retkikohteina oli ensin Espoon Matalajärvi ja sen lähitienoot, pensastasku oli miulle uusi kevätsaapuja, pikkulokkeja olin jo ehtinyt aiemminkin nähdä mutta nyt niitä oli järven yllä jo toistakymmentä. Naapurijärvelle suunnistin seuraavaksi, lintutorni oli tyhjä joten sinne siis. Joutsenpari hautoi täälläkin, edellisellä niitä oli ollut kaksikin. Kaulushaikara huuteli, paikallinen kurki ilmaantui rantaluhdalle. Kauempana selällä saalisteli kymmeniä tiiroja ja vähän lähempänä kolme haarapääskyä, nekin miulle vasta kevään ensimmäiset.
Lähdin sitten vähän muihin maisemiin, Seutulan peltolakeuksille. Peräjänkulman pelloilla ruokaili tuttu joutsenpari, missähän se aikoo joskus pesiä. Tuulihaukkapari pyöri läheisen pesälaatikon tuntumassa ja välillä koitti löytää jotakin syötävää. Siihen aikaan kun väki kokoontuu perinteisenä vappuna Mantan patsaalle, saavuin Isoniityn laitaan. Isokuovit ruokailivat ja huutelivat pelloilla mutta kuului myös pikkukuovin ääntä. Löysinkin niitä peräti kahdeksantoista linnun parven niityltä poraamassa reikiä maahan ja vetelemässä sieltä isoja kastematoja retkievääksi. Kauempaa mullokselta kuului kapustarintojen ääntä, enimmillään neljän linnun parven näin mutta mahdollisesti niitäkin oli tuota enemmän.
Vapunpäivänä lähdin ulos kävelykierrokselle. Hanabölen pelloilla seisoskeli hyyppiä, muokatuilla mulloksilla ruokaili toistasataa sepelkyyhkyä naakkojen ja lokkien seurana. Hiekkaharjun golfkenttä oli täynnä alan harrastajia, paikallinen joutsenpari pysytteli pesällään ja sen vieressä. Keskellä lampea on turvallista, harva sinne haluaa palloaan hukata.
Rekolanojan vartta jatkoin ja sitten frisbeegolfkentän ohi kohti Simonkylää. Ristipuron sorsalammilla kannatti käydä koska siellä viihtyi jo toista päivää mandariinisorsakoiras. Lintu säikkyi kuvaajia jotka vaelsivat ahkerasti sen perässä mutta luotti taas lapsiin jotka heittelivät pulla sorsille ja erityisesti sille. Vähän se joutui muiden sorsien ja lokkien kanssa eväistä kahinoimaan mutta piti kyllä puolensa. Pajulintu lauleli lähistöllä, kevään toinen miulle, ensimmäisen kuulin muutama päivä sitten.
Seppo vihjasi että Viikissä olisi arotasku, mutta jätin bongausajatukset myöhemmäksi ja kävelin kotiin. Eihän tuo nyt elis ole, pelkkä kuukausipinna, no jaa, eläkepinnakin, jos niitä listoja nyt enää kerätä kannattaa...
Maaliskuussa kevät oli vielä reippaasti edellä tavanomaista. Parin viikon retkemme aikana tilanne oli muuttunut perinpohjin. Ensi viikko Espanjassa kului mukavasti haukkojen ja kotkien paluuta seuraten Tarifan rannoilla. Karnevaalit olivat käynnissä tullessamme mutta jo muutaman päivän päästä alkoi tuhoisa koronavirusepidemia joka johti saman tien ulkonaliikkumiskieltoon Espanjassa. Sitä uhmasin vielä parin päivän ajan mutta valvonta kävi niin tiukaksi että loppuaika kului tiukasti neljän seinän sisällä kauppakäyntejä lukuun ottamatta.
Käärmekotkia sai katsella läheltä niiden palatessa Afrikasta.
Paluulento sentään onnistui ihan alkuperäisen aikataulun mukaisesti, onnekkaasti olimme valinneet Norvegianin, Finnair olisi jo lopettanut omansa ja teki vain ylimääräisiä valtion tilaamia palautuslentoja moninkertaisin hinnoin. Palattuamme meitä odotti taas karanteeni, pari viikkoa piti pysytellä kaukana kaikista, Seija teki etätöitä apotin kanssa makuuuhuoneessa, mie sitten kävellen lähiretkiä kotikulmilla kun olimme antaneet karanteenin ajaksi myös automme pois nuoremman sukupolven käyttöön.
Siinä näköala kämpästämme Espanjassa, kalterit, portaat ja vastapäinen seinä.
Kevät oli jäätynyt paikoilleen, talvi jota ei ollut jatkui lähes talvisimmillaan. Kun huhtikuun viidennen päivän jälkeen sitten pääsin kiertämään pääkaupunkiseudun lintupaikkoja, aloin miekin nähdä muuttolintuja. Talviset vieraat olivat yhä paikalla mutta joukkoon tuli erityisesti vesilintuja, hajanaisia kurkiparvia ja kahlaajia. Perinteiset huhtikuun hanhet olivat menneet ohi jo maaliskuun puolella, rippeitä näkyi vielä Ridasjärvellä ja Porvoonjokivarressa pääsiäisen alusviikolla. Pukkilan tulvista ei ollut tietoakaan.
Metsähanhi Teutjärvellä huhtikuun lopulla.
Pääsiäisenä taas kylmeni, sen jälkeisenä viikkona satoi lunta enemmän kuin koko edeltäneenä talvena, tosin se suli joka päivä pois. Rastaita parveili sänkipelloilla mutta uutta lajistoa näkyi hyvin harvakseltaan. Pohjoistuuli oli välillä todella kovaa. Oikeastaan sama kylmä korkeapaine jatkuu edelleen ties monettako viikkoa. Uusia lajeja miulle tipahtelee enintään yksi päivässä, tuoreemmasta päästä pajulintu ja kirjosieppo, tämän ajan perinteisiä saapujia. Bongaamassa en ole käynyt enkä juuri lintutorneissakaan staijannut, koronan takia kun pitää retkeillä sosiaalisesti eristäytyen. Spontaani arosuohaukka, komea koiras, yllätti sentään lentämällä ihan päältäni Haltialan pelloilla Vantaanjoen yli kotikunnan puolelle. Vanhankaupunginlahdella seuratessani merikotkaparin pesäpuuhia viereen istui jalohaikara. Muut ovat nähneet siellä seitsemänkin linnun parven.
Jotakin tästä opimme, koskapa päätimme hankkia itsellemme retkeilyauton. Seuraava retkemme Espanjaan olisi alunperin pitänyt olla juuri nyt vapun jälkeen, pari viikkoa taas ehkä länsirannikolla. Lentoliikenne on kuitenkin edelleen jäissä ja varmasti vielä pitkään. Nyt toivomme että saisimme automme vielä kesän aikana jotta voisimme totutella kunnolla siihen ja lähteä loppusyksyllä muuttolintuja seuraten etelään talvehtimaan. Saksassa autoteollisuus on vielä koronan takia pysähdyksissa, mutta töiden odtetaan alkavan pikapuoliin. Samoin rajat Euroopassa ovat vielä kiinni mutta syksyyn mennessä toivomme niidenkin jo aukeavan. Tämä virus on erittäin hankala, mutta joku tapa senkin kanssa elämiseen on kehitettävä, sitä kaikki ympäri maailman nyt yrittävät kehittää.
