Lintumuisteluita LXXVIII

( tämä perhe on tämänkesäisiä )

Unikeon päivänä vuonna 1975 olin töissä edelleen Perniön alkoholistihuoltolassa. Edellispäivän kauppakäynnillä Strömmassa olin tavannut turkulaisen lintututun Laineen Jarmon, kalastamassa silakoita vanhalla kanavalla. Oli kuulemma antanut käsipäivää elämänpinnalle eli kanadanhanhelle, sillä oli poikue kanavan rannassa. Itsekin yrittelin kalaa illalla huoltolan rannasta mutta tyypillisesti turhaan, mitään ei uistimeen tarttunut jos ruokoja tai levää ei lasketa.

Seuraavana aamuna tein neljän tunnin kävelykierroksen Jeturkastin metsissä. Kanahaukan poikuetta lähdin etsimään ja se löytyikin lähes välittömästi Jeturkastille johtavan metsäautotien varresta. Poikasia oli ainakin kolme, pyrstöt vielä lyhyenpuoleisia mutta lentotaito jo kohtalainen.

( tämä poikanen on Viikin tämänkesäisiä kuten näkyy )

Sääksenpesälle oli kuitenkin matka. Kävin katsomassa sekä vanhan että uuden pesäpaikan. Emo kierteli varoitellen ylläni lähes parin kilometrin etäisyydelle pesästä. Poikasista näkyi ainakin yksi jo hyvin lentävä. Pirunpellon laitakuusikosta nousi siivilleen ukkometso, sääksenpesän vieressä oli teeripoikue emoineen. Metsistä löysin kaksi puukiipijän lentopoikuetta ja kulorastaita rätisi joka puolella mäntynummea.

Illalla kulutin taas neljä tuntia heitellen turhaan uistinta huoltolan rannassa. Lähilahdella ui seitsemän silkkiuikkua, kolme heinäsorsaa ja parikymmentä telkkää. Lähistöltä kuului nokikanan ääntä. Yli muutti kaksi metsävikloa ja neljä sipiä lenteli rannoilla. Hetken rantapuissa hätäili myös ilmeisen eksynyt käpytikka. Strömman suunnalla päästeli ilmoille sulosointujaan kalasteleva räyskä. Minkki kävi kalassa saman Öyrisvikenin rannassa, mie en saanut mitään, se sai.

Ukkossateet häiritsivät muuten leppoisaa kesäpäivää, jopa niin että ne liuottivat liimat paksusta retkivihostani joka siitä lähtien on ollut hankalasti käsiteltävä irtolehtipainos.

***

Neljä vuosikymmentä sitten XXXIII

Kesällä 1977 haviksissani lukee näiltä ajoilta vain että kuvasin kukkia. Heinäkuun puolivälin jälkeen pitkä aika kului töiden parissa Helsingissä ja lähes ainoat lintuhavainnot olivat työmatkoilta ylös kirjaamani liikenteen uhrit.

Kuvaamassa kasveja kävin kaupungin lähirannoilla ja kauempana Vuosaaressa asti. Tietysti puistoista ja joutomaalaikuilta löytyi myös jotakin. Lajisto on ihan tuttua ja perinteistä, siihen aikaan ei ollut vielä vieraslajien tungosta joka paikassa.

Jostakin löytyi muutama ahomansikka

tienvarsilla kukkivat harakankellot,

puuston suojassa kurjenkellot.

Kalliota koristivat maksaruohot

ja ahdekaunokit.

Koiranputkia kasvoi siellä täällä,

tatarta joutomailla

ja hiirenvirnoja niityllä.

Vuosaaressa Kallvikin niityllä kasvoi laukkuja. (Kuvat ovat tuolta kesältä.)

Suomen luonto tänään ja huomenna

Suomen luonnossa kevätkukat ovat nyt tällaisia

Niitä riittää paitsi tienvarsiin myös kaikkiin vähän valoisiin joutomaihin ja niittyihin.

Kesä jatkuu näillä

Vuosikymmen sitten niitä ei nähnyt vielä missään, nyt kaikkialla.

Puustokin on muuttunut.

Samoin rannan kukat ovatkin tänään tämän näköisiä.

Ja syksyn sato löytyy näistä...

Viisi vuosikymmentä sitten XX

( liro poseeraa )

Vuonna 1967 21.7. käväisin vaihteeksi Ilmusmäellä iltapäiväkierroksella. Pilvetöntä, länsituulta ja lämmintä oli edelleen. Pari tiltalttia oli laulutuulella iltapuolellakin, samoin yksi yksilö viiden käpylinnun parvesta. Se näkyi niin hyvin että pystyin määrittämään sen isommaksi lajiksi. Pyy vihelteli pohjoislaidan kuusikossa, huipun tuntumassa oli tavallisten metsälintujen kuten töyhtötiaisten lisänä avokalliolla myös kaksi hemppoa ja kaksi pensastaskua.

Seuraavana päivänä kävin vuorostaan katsomassa Halikonlahden lintuja. Rytikerttunen lauloi uloimman altaan ruoikossa, altaalla lenteli myös törmäpääskyjä. Punasotkia ui kakkosaltaassa parinkymmenen linnun parvi. Pilvinen päivä oli saanut kahlaajat liikkeelle. Suokukkoja ja liroja oli enemmän kuin aikoihin, musta- ja valkovikloja tähän mennessä eniten koko syksynä. Rantasipeillä oli varmasti huippumuutto menossa, niitä oli yhteensä kaksikymmentä. Kolmosaltaan lietteellä oli miulle kokonaan uusi tuttavuus, isosirri, epäilin jopa kahta yksilöä mutta taisi sentään olla vain tämä yksi rauhaton välillä eri puolilla allasta.

Kävin taas iltapuolella myös Sirkkulassa, kuten seuraavanakin päivänä. Rastaita ja punarintoja löytyi metsistä, samoin närhi. Muutenkin metsälinnusto oli aivan tavallisinta laatua. Sunnuntain 23.7. aamupuoli kului omaksutun tavan mukaan Halikonlahdella. Lämpö oli pudonnut jo alle kahdenkymmenen, taivas pilvessä ja tihkuakin tuli. Kultarinta ja viherpeippo lauloivat kuitenkin jo Salon keskustassa Mariansillan puistossa ja rytikerttunen edelleen altailla. Palokärki kuikutti Viitanmäellä, nuolihaukkakin näyttäytyi, ei tosin niin hyvin kuin viisi vuosikymmentä myöhemmin. Altaiden sorsien joukosta kirjasin muistiin yhden tavipoikueen ja kaksi haapanapoikuetta. Fasaaneillakin oli poikue altaiden penkalla, kalatiirojen poikaset olivat muualta tulleita.

Kahlaajia oli Halikonlahdella edelleen mukavasti vaikka lähes joka lajin määrä oli pudonnut lauantaisesta. Rantasipejä oli vielä toistakymmentä, taivaanvuohia yksitoista. Altaiden yli lensi räyskä, aikuinen. Se oli elämäni ensimmäinen havainto siitä lajista.

***

( tavipoikue siinäkin )

Iltapäivän draamaa lintulahdella

Linturetkeni suuntautuvat edelleen pääkaupunkiseudun parhaille paikoille. Tänään iltapäivällä kävin Laajalahdella kuten parina aiempanakin päivänä. Viikonloppuisin Otaniemen puolelta on mahdollista löytää parkkitilaa, nyt se onnistui maanantai-iltapäivälläkin.

Vikloilla on tapahtumassa sukupolvenvaihdos. Vanhat ovat pääosin muuttaneet jo pois ja nuoria alkaa näkyä yhä enemmän. Tänään lietteellä ja sen laitamilla oli erityisimpänä kymmenkunta metsävikloa, kaikki nähdäkseni nuoria. Ainakin tämän lajin syysmuutto alkaa lähestyä viimeistä näytöstään.



Pikkutylleistä ja töyhtöhyypistäkin näkee enää pääosin nuoria lintuja, vain muutama myöhään pesinyt vanhempi vahtii vielä poikasiaan. Liroista merkittävä osa on myös nuoria, ja kun nuoret ovat vielä kokemattomina elämänsä alussa ja heti muutolla tuntemattomien maiden halki, niiden riskit ovat suuret.

Tornissa lintuja seuratessani havahduin kahlaajien säikähdykseen, koko parvi metsävikloja, liroja ja taivaanvuohia pyrähti edestäni ilmaan, ja syykin näkyi saman tien. Nuolihaukka oli iskenyt parveen ja saanut kynsiinsä liron. Sitä se lähti kuljettamaan mukanaan, mutta noin sadan metrin jälkeen saalis joko irtosi tai pääsi karkuun, hyvin huonokuntoiselta se kyllä näytti. Haukka jatkoi tyhjin kynsin takaisin rannan puuston taakse.

Tämä kolea kesä ei suosi kai korentojakaan, joten nuolihaukka joutuu yrittämään lintusaaliita. Joku on tuolla jo nähnyt miten se sai saaliikseen tervapääskyn, kahlaajat ovat varmasti yhtä houkuttelevia. Vedet ovat laskusuunnassa, lietteet kasvamassa ja nuorten lintujen massat tulossa.



***

Kesä vailla hellettä

( eilinen Elfvikin tundrahanhi )



Näin koleaa kesää ei ole tainnut olla täälläpäin sitten vuoden 1974, jolloin muistaakseni miltei joka päivä satoi – muistan kun ajoin päivittäin Salosta fillarilla kesätöihin Halikon Märyn sairaalaan. Nytkin on toistuvasti kaunis aamupuoli vaihtunut iltapäiväksi kuurosateisiin ja ukkosiin.

( merihanhi tuulettaa pesun jälkeen Elfvikissä )



Kahlaajia on ollut tarjolla kuitenkin hyvin, siitäkin huolimatta että vesi on korkealla eikä rantojen lietteitä juurikaan näy. Eiliselläkin kierroksella Espoon Laajalahdelle ja Helsingin Vanhankaupunginlahdelle huomasin kaikkiaan viisitoista eri kahlaajalajia, mikä muistuttaa jo vanhojen hyvien aikojen tai sitten hyvien paikkojen päiväsummia. Tietysti kovalla kiertämisellä oli osuutensa, olin ulkona kai seitsemän, kahdeksan tuntia ja olihan tarjolla pari pikkuharvinaisuuttakin, lampiviklo ja mustapyrstökuiri. Yksilömäärät jäivät kuitenkin pienehköiksi ja muuten mitään erikoisempaa ei näkynyt, kolme kuovisirriä taisi olla seuraavaksi erikoisin havainto.



Muuten harvinaisuudet ovat aika sitkeitä pysymään paikalla. Vieläkin jalohaikaroita on sekä Laajalahdella että Vanhankaupunginlahdella, eilen näin yhteensä neljä. Hanhien joukossa oli tundrahanhi Laajalahdella, Vanhankaupunginlahden sepelhanhi pysyi miulta piilossa vaikka se paikalla olikin ollut. Luhtakanat ja luhtahuitti huutelivat yhä Laajalahdella.



***

 ( eilinen Elfvikin jalohaikara)