Tähän aikaan takavuosina XXXVIII

(merellä on ruffia)


***

10.1.1975: Etsin ulkosaariretkeä tammikuun kymmenenneltä ja löysin sellaisen vuodelta 1975 jolloin olin Jurmossa joulunajan retkeni viimeisillä päivillä. Retki oli kaikkiaan varsin tuulinen, jälleen kerran: 22 retkipäivästä vain kolme oli heikkotuulisia, sellaisia jolloin puhalsi enintään kolmen boforin voimalla. Tuo päivä olikin sitten aika erikoinen, myrsky-yö oli sitä edeltänyt. Gustafssonin Esko oli kanssani saaressa ja kun tunturipöllöt vaelsivat, oli hänellä mukana aito turkulainen toripulu houkutteena jos vaikka onnistuisi sen avulla harhauttamaan pöllön haukkahäkkiin, sellaisia oli saaressa yksi, tosin jo vähän huonokuntoinen murtuneine rimoineen ja löystyneine verkkoineen mutta kuitenkin, ja laivan mukana tuli Turun kaupungilta vielä kaksi lisää. Nekin olivat aika huonoja, liian pieniäkin ison pöllön pitäjäksi mielestämme mutta kunnostimme niistä toisen pyyntiin ja veimme Järven laitaan lähelle siellä jo olevaa aseman häkkiä.


Asemalla piileskeli yllättäen muuan päästäinen, suuruudenhullu, koska se aina öisin yritti ahdistella tuota pulua ja sen seurana olleita paria kottaraista. Pihalta pyydystetyt kottaraiset olivat pöllöhoukutteina toisessa häkissä. Houkutuslintuina ne olivat pulua parempia, liikkuivat koko ajan syöttiosastossaan kun taas pulu oli apaattinen ja masentunut koska haikaili takaisin Turun torille. Saihan se ruokaa meiltäkin mutta jutut ja kaverit olivat varmaan torilla mukavampia.Niinpä siinä sitten kävi, että edellisenä yönä olimme nostaneet kottaraiset tuolille turvaan mutta lattialle nukkumaan jäänyt pulu oli saanut päästäisen hyökkäyksessä pienen haavankin, ja kun se oli päivän taas työssä aseman omassa häkissä, se oli murtautunut sieltä löysän verkon raosta vapauteen emmekä sitä enää nähneet. Häkki oli kuitenkin lauennut, sen sisällä ei ollut mitään. Ilmeisesti pöllö oli tosiaan istunut sen päälle joten kovasti jäi jossiteltavaa tästä. Laukaisumekanismi taisi olla ihan liian herkkä tämänkokoisen lajin pyyntiin.

Sää aukeni kymmenennen päivän aamuna tuulisena, pilvisenä ja hieman suttuisena. Tuulta oli päivälläkin enimmillään kahdeksan boforin verran mutta yöllä sitä oli ollut ainakin yksitoista, selvisi naapurisaaren sääseurannasta. Aseman ovi oli ollut pakko sitoa köydellä kiinni ettei se lähtisi kokonaan irti ja alkaisi hajoittaa seiniä. Lännessä myrsky oli nostanut veden niin että lounaisriutta oli irronnut saareksi, sen pikkulampeenkin oli tullut merivettä sekä länsilahden suunnasta että etelästä. Idässä aallokko oli kasannut jäästä ja irtorojusta valleja viidentoista metrin päähän Jurmon männystä. Vaikka päivälläkin vesi oli 70 senttiä tavallista korkeammalla, näkyivät yön aikaan nyt maalla olevat metrin korkuiset katajat jääneen kokonaan veden alle koskapa olivat täysin aaltojen irtirepimän heinän peitossa. Itäriutan yli olivat aallot lyöneet viimeisen kahdensadan metrin matkalta. Vettä ja räntää oli tullut tuulen mukana, muun muassa vessan lattialla oli 20 senttiä uutta lunta. Saaresta lumi oli sulanut aamuyön aikana pääosin vedeksi.Kuulemma myös Utön laituri oli ollut kokonaan veden alla. Turun kaupungilta saatu haukkahäkki oli myrskyn kourissa pyörinyt pitkin nummea parisataa metriä ja oli nyt muodoton kasa katkenneita rimoja, palikoita ja kanaverkkoa. Eipä ollut enää syytä pitää kottaraisiakaan vankeina, päästimme ne vapaiksi kaveriensa seuraan.

Eikä ollut helppoa haahkallakaan. Eilispäivänä olimme löytäneet lännestä rantaan tulleen haahkan raadon, ja sitä etsimme nyt puukko mukana, lähettääksemme siitä näytteen tutkittavaksi, ties mitä loisia se oli kuolemakseen saanut sisäänsä. Löysimmekin päivällä lounaisriutan maisemista mielestämme muistikuviimme sopivan koirashaahkan raadon, epäilimme aaltojen vieneen sitäkin kaksisataa metriä eilisestä paikasta edemmäs. Tulimme sen luo, ja otin siitä sellaisen otteen kuin nyt raadosta otetaan, nostaakseni sen maasta Eskon puukon ulottuville. Mutta tämäpä olikin elävä. Sehän ojenteli päätä ja koipia ja yritti kaikin voimin säilyttää ainoansa ja päästä takaisin vapauteen. Kovin sitä ihmeteltyämme ja ihan periaatteesta mitattuamme siltä siiven, 265 mm, päästimmekin sen sitten takaisin maahan ja kyllä se siitä jo uskalsi suunnistaa takaisin merelle, sikäläiset vaarat olivat varmaan meihin verrattuna kesympiä.Rengastaa sitä emme uskaltaneet koska epäilimme lintuparan olevan päästään vialla.

Olihan siellä saaressa lintujakin, tosin vain 13 lajia saatiin päivän kaavakkeelle. Kaksi nuorta tunturipöllöä löytyi länsipäästä, siirtyivät edestämme harjulle sopivien tuulensuojien taakse päivystämään. Merisirrejä oli saaren rannoilla kaikkiaan yksitoista, yhtä vaille kaikki länsipäässä ja kaikki renkaattomia. Myrsky oli ne tuonut pikkuluodoilta suojaa hakemaan. Tunturikiuru piilotteli tuulensuojassa lounaisriutalla ja tavallinen kiuru Sorgenin niityllä. Kalalokkeja oli myrsky tuonut saaren länsipäähän kolmesataa. Pari teertäkin näyttäytyi ja kylällä neljä vapaata kottaraista.

***

(villi ja vapaa eikä talvimyrskystä tietoakaan)

Talviretkeilyn riemua

(sinäkö sukeltajasorsa?)


***

Pakkanen on hiljalleen kesyyntynyt. Eilen ja tänään on pyöritty viidentoista asteen tietämissä, pilvien alla lämpimämmässä, kirkkaan taivaan alla hieman kylmemmässä. Eilen ehti vain lyhyelle kierrokselle lähiruokinnoilla ja Pitkäkosken – Ylästön tienoille. Viisitoista näkemääni lajia edustivat peruslajistoa. Ylästön nokkavarpuset piilottelevat miulta, näen puissa vain punatulkkuja. Pitkäkoski tuntuu olevan sorsaton ja karaton, eilen siiinä uiskenteli vain saukko. Karoja on kyllä muualla, Vantaankoskella perjantaina kaksikin.

Eilinen kiire johtui siitä että lähdimme iltapäivällä kohti Saloa, veli vanhenee ja kuudennen vuosikymmenen täyttymistä siellä nyt porukalla juhlittiin.

Tänään katselin vanhoista vihoista että kovin monena vastaavana päivänä lähimenneisyydessä olen tehnyt lintukierroksen vain tässä kodin lähipiirissä. Ajattelin siten yrittää käväistä hieman kauempana, ehkä Porkkalassa. Kirkkonummelle mennessä alkoi kuitenkin reippaanlainen lumisade, ja koska päättelin ettei sen läpi näe juuri mihinkään, käännyin Porkkalan risteyksestä takaisin. Tienvarren koivussa pönötti sentään hiirihaukka, vuoden ensimmäiseni.

Suomenojallakin sateli yhä lunta. Sen ruokinnalla päivysti muutama pitkällä linssillä varustautunut kuvaaja joten kävelin saman tien meren rantaan. Sekin tuotti pettymyksen koska jäätä riitti ulos asti ja lintujen sijaan merellä näkyi vain kävelijöitä.

Träskändan puistossa pistäytyminen tuotti odotetun nakkelin, ihan kaksin kappalein. Purossa oli neljä heinäsorsaa joista yksi koiras harrasti kokosukeltamista etsiessään pohjasta jotakin syötävää. Osasi se painua pinnan alle ihan sujuvasti ja pysyikin siellä muutaman sekunnin kerrallaan.

Vähän täydennystä hain sitten kotikulmien lähiruokinnoilta. Peruslajisto oli paikalla vahvistuksenaan yksi fasaanikoiraskin, miun vuoden ensimmäiseni. Kuusitoista lajia tuli kokoon tällekin päivälle tuon kovemmin keräämättä. Täällä Vantaalla oli iltapäivä pilvetön eikä lumisateesta tietoakaan. Sadetutkan mukaan se olisi heikentynyt myös tuolla rannikolla joten ehkä käynti Porkkalan kärjessä olisi kaikesta huolimatta tuottanut lintujakin.


Muuten, penkoessani tarkemmin noita runsaan viiden vuosikymmenen vihkopinojani löysin todellakin retken Porkkalaan 10.1.1993. Pikakäynnillä on näkynyt vain telkkien ja kalalokkien tapaista peruslajistoa. Sen sijaan kun palasin sieltä takaisin Vantaalle ja tein pienen kierroksen Petikon takametsässä Herukkapuron maisemissa, löysin sieltä myrkkyyn kuolleen ajokoiran ruumiin. Miullahan oli koira mukana retkillä noihin aikoihin itselläkin, ja huolestuin kyllä kovin siitä että jossakin lähellä varmaan olisi haittaeläimille tarkoitettu myrkytetty syötti, mitään merkkiä tai varoitusta sellaisesta ei kuitenkaan näkynyt vaikka olisi vähintään pitänyt sellainen olla.  Miska-raukka kuoli kyllä myrkkysyöttiin vuosia myöhemmin, sellaisia oli levitetty ihan kotimme lähipuistoon, tosin se kuolinkamppailu kesti lähes puoli vuotta, niin vahvassa kunnossa meidän koira oli.

***

Pakkaspäivän peruskierros

***

Tämä viikko on ollut talvinen. Viime yönä töistä kotiin tullessa pakkasta oli 25 astetta ja päivälläkin vielä 23. Järkevintä oli siis suorittaa työviikon lyhyt päivälenkki kotimaisemissa samaan tapaan kuin eilenkin. Eilen riitti vielä pakkasusvaa, tänään oli oikein kirkas ja pilvetön sää.

Lintuja ei juurikaan liiku näillä keleillä, ne päivystävät ruokintojen ja suojapaikkojensa liepeillä. Tänään lähdin kierrokselle piharuokinnan kautta. Siellä piileskeli pari mustarastasta, tali- ja sinitiaisia sekä muutama keltasirkku. Koivukylän aseman kautta lähdin kulkemaan Rekolanojan rantapolkua pitkin etelään päin. Paavolan Raili on tapansa mukaan löytänyt täältä taas jokatalvisen koskikaran ja kun sulaa purossa on enää pari pientä aukkoa, oli tuo kara helppo miunkin huomata. Pullasorsille nuo sulapaikat ovat jo liian pieniä ja sivussa sieltä missä sorsaruokkijat käyvät, joten sorsia ei sitten enää tässä purossa ollut. Eilen niitä löytyi vielä muutama Keravanjoesta, Havukosken sulasta. Siellä niille riittää vielä vettä ja leipää, elelevät siellä herroiksi kuin ennen hampparit linnassa laulua mukaillen.

Varikset ja harakat joutuvat pysyttelemään näkösällä, niitä olikin pitkin puronvartta aina Hiekkaharjun golfkentän tienoille asti. Sieltä suunnistin kävelytietä HSY:n ruokintapaikalle. Sen vieressä tuntuu olevan yleensä sitkeästi kaikenlaista autonhuoltajaa ja muuta oleskelijaa, niin nytkin, ja lajisto jäi samanlaiseksi kuin kotipihallakin, mitä nyt vähän viherpeippoja lisänä. Silloin harvoin kun siellä on rauhallista, paikalta löytyy toisinaan muutakin, pari päivää sitten ihan kanahaukka paria vierailevaa pulua kyttäämässä.

Jatkoin puutarhapalstojen laitaa urheilupuiston ruokinnalle. Siellä naputteli käpytikka, mustarastaita oli paljon, tiaisia, viherpeippoja ja keltasirkkuja myös mukavasti. Mitään sen erikoisempaa ei täältäkään löytynyt, tämä talvi tuntuu olevan aika köyhä täällä kotipuolessa. Kierrokseni kääntyi jo takaisin, kävelyteitä kohti Käsityökeskusta. Sen ruokintapaikalla oli vain tiaisia ja mustarastaita mutta lähistöllä kierteli puiston puita lähimetsästä tullut puukiipijä. Koulun läheltä jatkoin kotia kohti, pieni tikliparvi piti ääntä hiekkakentän laitapuissa. Koivukylän ostarille tullessa lähipihojen pensasaidat olivat täynnä varpusia ja pikkuvarpusia ja ostarin yllä lenteli puluparvi sekä jokunen naakka.

Tavoitteeni tuli helposti täyteen, lähes puolentoista tunnin kierros tuotti 16 lajia vaikka mitään odottamatonta ei vastaan tullutkaan.Tulos vastaa suunnilleen sitä minkä olen saanut kuluvan vuosikymmenen alkutalvina samaa lenkkiä kiertäessäni. Se on kyllä parempi kuin vaikkapa samanmittaisen Kaivokselan koiralenkin tulos vuosituhannen vaihteen tienoilta kun sitä vakiona talvisin kiersin.

***

(neljännen päivän kanahaukka)

Tähän aikaan takavuosina XXXVII

(tämä sopisi seisomaan vaikka Aurajoen rantaan)

***

6.1.1973: Olin viettänyt runsaan kahden viikon ajan Jurmossa, nyt jo kolmatta kertaa peräkkäin joulunajan ja vuodenvaihteen juhlapyhinä. Loppiainen oli paluupäivä. Tuo vuodenvaihde oli siihenastisista lämpimin, paluumatkalla ei ollut jäitä missään.

Lähdimme aamukahdeksalta Jurmosta, mie ja neljä pääkaupunkilaista ornia (Palmgrenin Jösse, Koistisen Jarmo, Aarnion Tapani ja Nymanin Pekka). Lähtöni ei kuitenkaan onnistunut ihan putkeen sillä puolimatkassa satamaan huomasin jotakin tärkeää unohtuneen asemalle ja jouduin juoksemaan kovaa hakemaan unohdukseni ja sitten vielä kiirehtimään yhteysalukselle joka jo oli lähtemässä laiturista.

Todella tyhmästi tuossa kävi, kun hengästyneenä ja märkänä hiestä piti sitten vain viedä tavarat takakannelle talteen eikä muuta kuin yläkannelle staijaamaan vaikka tuulta oli nollakelissä kuutisen boforia.

Eihän sitä tyhmyyttä vielä tuolloin ajatellut. Lintuja seurasin muiden kanssa ulkosalla koko paluumatkan Turkuun asti missä olimme iltakahden jälkeen. Jotakinhan siellä matkalla tuuliseltakin kannelta näkyi, Jurmonselällä ohilentävä riskilä, Aspössä haahkoja ja heinäsorsia, Nötössä joku kotka - ilmeisesti merikotka - varpushaukka ja korppi. Pärnäisten ympäristössä löydettiin uusina lajeina joko lapa- tai tukkasotkanaaras, tukkakoskelo ja harakoita, ja jo havaituista haahka, tällä kertaa oikein juhlapukuinen koiras.

Matkalla Airistoa Turkuun seurattiin kalalokkien liikettä, niitä tuli laivaa vastaan 160 muuttajaa. Vielä Pikisaaresta kuitattiin lapinharakka ennen kuin Aurajokeen Martinsillan pieleen tultiin. Sieltä sitten raahasin retkikamppeet linja-autoasemalle ja lähdin Saloon viettämään vielä pari päivää ennen paluuta Turkuun opiskelemaan.

Noiden parin päivän aikana typeryyteni sitten paljastui miullekin: sairastuin ankaraan keuhkokuumeeseen. Siinä lähes neljänkympin kuumeessa ja tauottomassa yskässä oli pakko suorittaa myös yksi kriittinen tentti heti opintokauden alkajaisiksi. Ihme ja kumma, se meni läpi ja vielä kohtuullisen hyvin. Tosin sen päälle makasin sitten pari seuraavaa viikkoa lähes koko ajan sängyssä, luennoille miusta ei juuri ollut.

Lisää typeryyden hedelmiä paljastui sitten keväämmällä keuhkokuvauksessa: toinen keuhko oli puolillaan nestettä ja miun oli pakko viettää seuraava kesä heinäkuun loppupuolelle asti Paimion keuhkotautiparantolassa. Eipä ihme etten tuon keikan jälkeen enää koskaan mennyt laivan kannelle staijaamaan matkalla Jurmoon tai sieltä pois. Monet siitä miulle vinoilivat, mutten katsonut tarpeelliseksi selittää heille syitä siihen miksi ikkunastaiji oli valintani. Vasta viime vuosina olen alkanut taas viettää vähän aikaa kannellakin noilla laivamatkoilla.

***

(isokoskeloita nähtiin ennen Airistoa runsaasti)

Menneen ajan metsäteillä

(mustarastas on löytänyt Kettulan lintulaudan, vuonna 1977 sitä ei vielä nähty näillä main talvella)

***

Tänään ajattelin retkeillä nostalgiateemalla. Talvella 1977-78 laskin Suomusjärvellä vakituista reittiä koko talven kahden viikon välein, Gustafssonin Esko teki tuohon aikaan jonkinlaista talvilintututkimusta missä vakioreittien linnuston muutoksia seurattiin tiiviisti läpi talven ja kirjattiin linnut joka kerta havaintobiotoopeittain ja parvittain. Koska Turun puolesta ei tullut mukaan kai yhtään havumetsävoittoista reittiä, päätin sitten tehdä sellaisen noihin Lahnajärven – Johdesuon maisemiin missä muutenkin olin aika paljon kierrellyt.

Noihin aikoihin piti Helsingistä tulla tuonne reittiä laskemaan pikavuoron kyydissä, sillä oli pysäkki Lahnajärvellä. Siitä sitten lähdin kiertämään ja kun takaisin pikavuoropysäkille oli tultava, reitille kertyi pituutta hulppeat 19,3 kilometriä. Siitä neljännes oli peltoja, kuudennes pihoja, loput metsää ja se taas 90-prosenttisesti havumetsää.

Tänään miulla on ajokortti, on autokin mutta päätin silti jättää Lahnajärven kiertämisen pois. Siitä olisi merkittävä osuus ollut vain kävelyä vanhan ykköstien vartta. Reitille jäi nyt pituutta silti 13 kilometriä, pois putosi lähinnä peltoa ja pihoja ja metsistä seka- sekä lehtimetsäosuudet. Seijan kanssa saavuimme alkupisteeseen kello kahdentoista aikaan, siis paljon klassista aloitusaikaa myöhemmin, ja valmiita olimme iltakolmelta.

Keli oli aika tavalla sama kuin esimerkiksi 31.12.1977 jolloin laskin myös sen, jo kolmatta kertaa sinä talvena. Pakkasta oli nyt kahdeksan, silloin kuusi astetta. Pilvistä oli, nyt vielä vähän lumisadettakin. Tuuli oli heikkoa ja maassa lunta jokunen sentti, vuonna 1977 sentään vajaat parikymmentä senttiä. Metsä ei ollut enää sama, hakkuiden seurauksena oli nyt paljon taimikkoa ja suorastaan aukkoja. Tienvarteen oli tullut runsaasti vapaa-ajan mökkejä.

Vanhojen puiden myötä olivat reitiltä hävinneet linnutkin. Nyt pitkä marssi tuotti vain yhdeksän lajia ja 62 lintua. Niistäkin suurin osa oli Johdesuon laidan riistaruokinnalla päivystäviä keltasirkkuja, lopuista linnuista lähes kaikki löytyivät Kettulan entisen kaupan piharuokinnalta. Metsät olivat lähes linnuttomia jotakin korppia, käpytikkaa, hippiäistä ja hömötinttiä lukuun ottamatta.

Kun vertaa menneeseen, vaikkapa juuri tuo vuoden 1977 viimeisen päivän laskentakierros tuotti 281 lintua 20 lajista. Tietysti niistä iso osa tuli nyt poisjätetyltä pätkältä ja laskennan ajoittuminen iltapäivätunteihin verotti varmaan tulosta jonkin verran, mutta nekin huomioiden lajikato on silti huima. Metsätiaisia, hippiäisiä, puukiipijöitä ei juuri vastaan tullut, ei kanalintuja, ei tikkoja, ei juuri muutakaan. Poikkeuksellisen hiljaiselta mennyt syksy ja alkava talvi on vaikuttanut. Pitänee tehdä lisää näitä vertailuja menneisiin aikoihin jotta selviää onko syy vuodessa vai ympäristömuutoksissa.

***

(hömötiaiset jäivät yhteen yksilöön, töyhtäriä emme huomanneet lainkaan)

Taas vaihtui vuosi

***

Tänään sitten taas aloitettiin uusi vuosi. Monen muun tapaan heräsin aamukolmen maissa, mutta kun nämä muut kasasivat hynttyyt päälleen ja sieppasivat eväät jääkaapista mukaan, mie hetken haahuiltuani painuin takaisin nukkumaan. Kaksitoista vuotta sitten oli Pihtiputaalla vuodenvaihteessa kurki, ja sitä todella lähdin sillä kertaa katsomaan. Tämänkertainen kattohaikara samalla paikkakunnalla ei houkutellut tarpeeksi varsinkaan kun muistin miten tylsää ajamista suurin osa siitä päivästä oli.

Todellisen ylösnousemuksen koin sitten vasta ennen aamukymmentä. Oli selvää että lintuja tästä pitää katsomaan lähteä, mitään hoppua en kuitenkaan pitänyt. Fastholma oli suunnitelmissa lähikohteiden ykkönen ja sinne lähdinkin kunhan ensin olin katsonut viihdepalvelusta sinne tallentuneen dokumentin miesten ja naisten aivojen eroista, tietysti aamupalan lomassa.

Fastholmaan oli saapunut väkeä sekä miesten että naisten aivojen ohjaamina suurenpuoleinen alati vaihtuva joukko. Kauaa ei tarvinnut miunkaan odotella kun sinivalkoinen päätähti ilmaantui ruokinnalle talia nokkimaan. Vähän kuviakin yritin, mutta aina oli joku oksanrisu sopivasti edessä eikä täysosumia juurikaan tullut. Kun lintu oli toisenkin kerran ehtinyt edessäni käydä, lähdin kiertämään kohti sadan metrin päässä varoittelevaa sinikeltaista tinttiporukkaa. Kuten arvelinkin, varpuspöllö se siellä istui koivussa tilannetta tarkkaillen. Katselijoita silläkin riitti. Palaillessani takaisin löytyi vielä se valkoselkätikkakin metsän sisältä.

Seuraavaksi ajattelin pistäytyä Vuosaaressa tarkistamassa olisiko Aurinkolahdella vielä harmaahaikaroita. Käynti oli kuitenkin turha, en mie ainakaan siellä niitä nähnyt enkä edes eilistä kanadanhanheakaan. Siitä lähdinkin sitten ajamaan kohti Vermoa.

Hevoset eivät Vermoon vetäneet vaan se että sieltä voisi kävellä Talin puolelle. Talin kanavassa oli sulaa ja joukko pullasorsia joita nytkin ruokittiin innokkaasti. Niiden lisäksi oli paikalla liejukana. Sellainen oli ollut tammikuussa Helsingissä muutama talvi aiemminkin mutta olihan se mukava saada ihan ensimmäisenkin päivän retkilajiksi vaikken ekaekaa-pinnoja kerääkään. Löytyi se kun jaksoi vähän odottaa, se piileskeli ihan lajityypillisesti ruoikon jääreunuksen alla, tullen esiin vain toveittain.

Ilta alkoi jo olla pitkällä. Päätin kuitenkin viimevuotiseen tapaan käväistä vielä Träskändan puistossa. Aurinko oli jo laskenut kun sinne ehdin ja tiaiset menossa nukkumaan. Nakkelikaan ei enää laudalle asti tullut, huuteli vain lähipuissa. Laudoilla oli viimeisinä kaksi puukiipijää ja koko joukko mustarastaita. Oli aika palata kotiin, saaliina viisi tuntia retkellä ja 22 lajia.

Aiemmin uudenvuodenpäivä oli perinteinen talvilaskentapäiväni. Esimerkkinä olkoon 1.1.2002, jolloin aloitin vuoden Johdesuon metsäreitin laskennalla. Linnusto siellä oli perinteisen karua ja karu oli kelikin, laskenta alkoi 26 asteen pakkasessa. Muuten oli tyyntä ja pilvetöntä eikä luntakaan sillä kertaa viittä senttiä enempää.


Lintuja vain oli tuolla metsässä vähän. Kaikkiaan kierroksella tuli vastaan yhdeksän lajia ja 47 eri yksilöä. Runsaimmat lajit hömötiainen (21), hippiäinen (10), töyhtötiainen (7) ja punatulkku (4) olivat ainoat joita nähtiin enemmän kuin yksi yksilö. Tuohonkin laskentaan osui yksi metso, se oli tuohon aikaan vielä sääntö, ei poikkeus.