Kylmää sotaa

Meidän rauhankyyhkyt
pesäänsä rakentaa
karhu naapurista
vie sotakoneitaan.
Linnakkeella minä
aseenani kynä.

Meriretkiperinnettä

Ehdoton viikon 21 tunnuskukka ulkosaaristossa on tämä. Siitä olen ottanut kuvia uskollisesti jo neljän vuosikymmenen ajan niin että olen siitä jo saanut kuullakin.

Aina ne kuitenkin osaavat säväyttää värittäessään näitä harmaita kallioluotoja kesäkuntoon.

Taas merellä

Nyt olen merellä katsomassa miten kevät vaihtuu hiljalleen kesäksi. Tämä alkava viikko 21 on ollut perinteinen salonseutulaisen retkiporukkani aika jolloin olemme ulkosaaristossa olleet. Nyt kun porukasta on yksi jo kuollut, toinen kiinni pienyrityksensä pyörittämisessä, muut kolme olemme alkaneet hiljalleen myös hajaantua. Tällä kertaa muut kaksi taisivat mennä Utöseen jälleen kerran, minä valitsin majakkasaareni Porkkalan edustalta. Tänne on kotoa lyhyempi ajomatka, ehdin nukkuakin työviikon päälle, ja saari on toistaiseksi vailla turisteja.

Taidan olla täällä yksin, seurana sentään pari metsäkaurista jotka ovat jo pariin kertaan käyneet tuossa pihassa näyttäytymässä. Muistaakseni keväällä 2008 kävimme täällä samoihin aikoihin salolaisporukan kanssa, mutta kun eräät ryhmämme jäsenet eivät pitäneet siitä että tänne tuli samaan aikaan paikallisten haahkarengastajien porukka, lähdimme hieman nolosti kesken varauksemme takaisin kotiin. Sellaista ei ole sattunut missään muualla ja tuo tapahtuma taisi ollakin sitten sitä kuuluisaa lopun alkua. Tällä kertaa haahkarengastajat poistuivat jo saarelle tullessani ja saattaa hyvinkin käydä niin että saan olla täällä yksikseni ainakin ensi viikonloppuun ellen koko retkeä.

Saari on armeijan ja maihinnousuun tarvitaan kulkulupa, siinä syy tähän rauhaan. Linnut eivät tuota kunnioita ja arktinen muutto kulkee perinteisesti näillä alueilla. Aurinko nousee jo ärsyttävän aikaisin joten muuttoa pitää olla vastassa jo ennen aamuviittä. Lähdenkin tästä nukkumaan...

Sateen sattuessa

Työviikko taas, tosin kolmatta kertaa rikkonainen eli tämä yö on vapaa. Kelitkään eivät suosi, sataa ja tuulee, linnut eivät muuta. Linnusto tuntuu pysähtyneen vappuiseen tilanteeseen, uutta tulee vain satunnaisesti.

Suomeen talveksi unohtunut isohaarahaukka on tuntenut sisuksissaan keväistä kuohuntaa ja hakenut parin. Huonoksi onneksi se ei ole toinen täällä harhaileva lajikumppani vaan se tavallisempi haarahaukka. Nyt ne seuraajien mukaan rakentelevat pesää kouluaikojeni retkimaastoon Halikonlahden länsilaidalle Vaisakon – Lehtiniemen – Vartsalan metsiköihin. Pari kertaa olen miekin tuolla käväissyt ja pariskunnan tavannut.

Vähän lännempänä pari päivää lepäillyt silkkihaikara lähti eräänä iltana jatkamaan matkaa kohti pohjoista ja seuraavaksi se tavattiinkin uudella lepotauolla Hailuodosta. Jalohaikaroita on täällä jo viidenkin linnun parvia, mutta vastaavasti kattohaikarat ovat toistaiseksi olleet harvalukuisempia kuin vuosiin.

Kävin tässä taas pitkästä aikaa Träskändan puistossa Espoon puolella, ja olivathan siellä vielä talviset nakkelit, pesimäpuuhissa. Lisäksi reviirejä tammien latvoissa jakoivat nokkavarpuset, joita saattaa olla kaksikin paria, ainakin kolme lintua yhtaikaa näin.

Kylmä tuuli puskee lintuja vastaan ja vettä kaatuu taivaalta niskaan, lähestyy perinteinen toukokuun lopun meriviikko. Vanha retkiköörini on alkanut orientoitua jo muihin rientoihin, pari entistä retkikumppania istuu tätä viikkoa Utössä, mie en sinne ensi viikoksi lähde vaan taidan suunnistaa toista kertaa katsomaan klassista arktikaa Porkkalan kärjen edustalle Rönnskäriin. Lupa on laajennettu Mäkiluotoonkin, saa nähdä tuleeko siellä käytyä, muuttoväylä kulkee sieltä lähempää.

Pitkoksilta poimittua

Pari edellistä keväisen oloista päivää olen viettänyt osaksi kameran kanssa Viikissä, osaksi kiikarin ja siipan kanssa kävellen Kouvolassa. Tämä aamu oli lupaava, aurinkoinen ja lämmin. Tuuli kuitenkin kovuudellaan paljasti ettei tätä kauan kestä, ja iltapäivä olikin sitten jälleen sateinen.

Muutamaan edeltäneeseen kevääseen verrattuna ollaan kovasti myöhässä edelleenkin, mutta kun vertailin havaintoja 1960-luvun lopun ja 1970-luvun alun muistiinpanoihini, suunnilleen senaikaista tahtia nytkin edetään. Linnusto on tosin muuttunut paljon silloisesta. Käenpiiat kimittivät silloin joka puolella, kahlaajia riitti silloisilla Halikonlahden rannoilla, käki kukkui ensi kerran yleensä pian vapun jälkeen. Nyt noista ei ole havaintoja, kahlaajat ovat vähissä, käkiä tai käenpiikoja ei kuulu eikä näy. Satakieli oli vähälukuinen ja saapui myöhään, nyt kuulin ensimmäiseni tänään, mikä nykytilanteessa on aika myöhäistä. 

Sitruunavästäräkeistä ei nähty noihin aikoihin edes unta, ei niistä ollut edes kuvia lintukirjoissa. Niihin aikoihin kaikki keltaiset riukuhännät olivat keltavästäräkkejä, niitä oli paljon ja ne olivat monenvärisiä. Niistä ajoista keltavästäräkit ovat harvinaistuneet voimakkaasti ja sitruunaväiskit ovat vakiintuneet jokakesäisiksi asukkaiksi. Sittikset ovat tulleet takaisin Vanhankaupunginlahdelle ties monettako vuotta peräkkäin, nytkin kuvan lintu on kai toisen kalenterivuoden koiras, hitusen suttupäinen, ehkä lähistöllä syntynyt koska tänne osasi tulla. Viiksitimaleitakin alkoi tulla Suomeen vasta 1980-luvun lopulla, nyt ne rakentavat pesiään etelärannan ruokoviidakoihin kun leuto talvi on ollut viime kesän pesintöjen tuloksille otollinen. Pikkulokit olivat 60-70-lukujen vaihteessa vähissä eikä niitä tavattu monia toukokuun alkupuolella, nyt niitäkin on tullut jo suurin parvin, ensimmäiset pari viikkoa sitten.

Retkeilyni on nykyisin paljon vilkkaampaa kuin neljä, viisi vuosikymmentä sitten. 1960-luvun lopun keväinä oli kiireisin lukion koeaika toukokuun alussa, joten retkille ehti vain harvoin, lähinnä viikonloppuna. Sama tenttikausi jatkui sitten myös opiskeluvuosina 1970-luvun alussa. Silloinkin retkille ehti toukokuun ensi viikolla yleensä vain pyhäpäivinä. Työvuosinakin tämä aika on ollut yleensä lähiretkeilylle varattua, merelle ja saariretkille on lähdetty perinteisesti vasta toukokuun puolivälin tienoilla tai jälkeen. Siinä voisi olla paikattavaa tuleviksi vuosiksi.

Kameraa ulkoiluttamassa

Lupaavasti alkanut kevät hyytyi huhtikuun jälkipuolella kokonaan jatkuviin kylmiin pohjoispuolen tuuliin ja ajoittaisiin sateisiin, jotka täällä etelässä eivät sentään ihan lumena alas tulleet. Vasta näin vapun tuntumassa paine alkoi hiljalleen purkautua. Mitään mahtavaa ryntäystä ei ole tässä ollut, mutta koko ajan valuu etelästä verkalleen jotakin uutta täällä jo olevan linnuston joukkoon.

Talvella jo tutuksi tulleita jalohaikaroita on riittänyt pitkin kevättä, juuri vappuviikonloppuna tuossa lähijärvellä viivähti pari päivää peräti kolmen linnun parvikin. Samaan aikaan ilmaantui etelästä menneenvuotisille pesäpaikoille pussitiaisia ja kaiketi tänä vuonnakin pesimäyrityksiä on odotettavissa koska ainakin minun ensihavaintoni koski jo pariskuntaa sopivassa paikassa. Mustanmerenlokkeja on löytynyt niitäkin pari, sunnuntaina sellainen veti runsaasti väkeä Espoon Suomenojalle. Lähdin paikalle laiskasti, kun en juurikaan enää viitsi bongailla, mutta ehdin sopivasti näkemään kun se hetken levättyään nousi siivilleen ja lähti jatkamaan matkaa kohti tuntematonta määränpäätä.

Maanantaina olisi ollut tarjolla minulle parikin elislajia Salon ja Turun suunnalla, mutta vähät niistä välitin ja mieluummin istuin kameran kanssa Pornaistenniemen piilokojussa odotellen turhaan eteeni jotakin kuvattavaa. Sateinen lauantai tuossa kojussa oli paljon tuottoisampi, edessä näyttäytyi pikku-uikku ja vieressä pussitiaiset, kauempana näppäilivät viiksitimalit ja kojun edessä olevan lampareen poikki ui saukkokin. Jo lähdettyäni jäljelle jääneet olivat saaneet nauttia myös vanhalle reviirille ilmaantuneesta sitruunavästäräkistä. Sitä nytkin odotin, mutta eipä suvainnut miulle näyttäytyä vaikka lähistöllä oleskelikin.

Koivun lehdet aukesivat varkain huhtikuun viime päivinä, ja nyt sekä puut että nurmikot alkavat jo kunnolla vihertää. Rentukat rehottavat rannoilla ja puronvarsissa ja kotipihan tuntumassa huomasin iltapäivällä itselleni vuoden ensimmäiset voikukat.