17.5.2015

Taas merellä





Nyt olen merellä katsomassa miten kevät vaihtuu hiljalleen kesäksi. Tämä alkava viikko 21 on ollut perinteinen salonseutulaisen retkiporukkani aika jolloin olemme ulkosaaristossa olleet. Nyt kun porukasta on yksi jo kuollut, toinen kiinni pienyrityksensä pyörittämisessä, muut kolme olemme alkaneet hiljalleen myös hajaantua. Tällä kertaa muut kaksi taisivat mennä Utöseen jälleen kerran, minä valitsin majakkasaareni Porkkalan edustalta. Tänne on kotoa lyhyempi ajomatka, ehdin nukkuakin työviikon päälle, ja saari on toistaiseksi vailla turisteja.

Taidan olla täällä yksin, seurana sentään pari metsäkaurista jotka ovat jo pariin kertaan käyneet tuossa pihassa näyttäytymässä. Muistaakseni keväällä 2008 kävimme täällä samoihin aikoihin salolaisporukan kanssa, mutta kun eräät ryhmämme jäsenet eivät pitäneet siitä että tänne tuli samaan aikaan paikallisten haahkarengastajien porukka, lähdimme hieman nolosti kesken varauksemme takaisin kotiin. Sellaista ei ole sattunut missään muualla ja tuo tapahtuma taisi ollakin sitten sitä kuuluisaa lopun alkua. Tällä kertaa haahkarengastajat poistuivat jo saarelle tullessani ja saattaa hyvinkin käydä niin että saan olla täällä yksikseni ainakin ensi viikonloppuun ellen koko retkeä.


Saari on armeijan ja maihinnousuun tarvitaan kulkulupa, siinä syy tähän rauhaan. Linnut eivät tuota kunnioita ja arktinen muutto kulkee perinteisesti näillä alueilla. Aurinko nousee jo ärsyttävän aikaisin joten muuttoa pitää olla vastassa jo ennen aamuviittä. Lähdenkin tästä nukkumaan...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.