Viisi vuosikymmentä sitten LIV

( taveja oli päivittäin Halikonlahdella )

Viisi vuosikymmentä sitten huhtikuussa 1968 kahdentenatoista päivänä, pitkäperjantaina, oli kevät edennyt jo niin pitkälle että päätin yrittää retkelle enemmän aamu- kuin iltapäivisin. Nytkin olin retkellä seitsemästä puoli yhteentoista, Halikonlahdella ja Vuohensaaressa. Keli oli huonohko, lämpöä neljä astetta mutta tuuli pohjoisesta ja taivas pilvessä, satoikin ajoittain lunta, jolloin näkyvyys kutistui pariin kilometriin.

Pitkästä aikaa oli päivä jolloin en huomannut keväälle uutta lajia. Tuulihaukkoja oli neljä Halikonlahdella, haapanapari oli ja neljätoista punasotkaa. Kuovi oli Viurilanlahden puolella, altailla kymmenen nokikanaa ja selkälokki.

Vuohensaaressa mekasti harmaapäätikka, hillitymmin touhusivat hömö- ja töyhtötiaiset, hippiäinen ja käpylintukoiras. Rastaita oli vain pari räkättiä ja yksi mustarastas.

Kolmantenatoista päivänä tein taas tuon aamukierroksen heti lehtilenkkini jälkeen, puoli seitsemästä puoli kahteentoista olin taas Halikonlahdella ja Vuohensaaressa, vähän Viurilanlahden puolellakin. Iltapäivällä tein taas vanhan kierrokseni Hämeenkyläntiellä ja Toravuoren maisemissa. Keli oli paranemassa, taivas kirkastumassa, tuuli kääntymässä länteen ja lämpötila nousemassa kympin tuntumaan.

Halikonlahdella oli tuttuja lintuja, entiset tuulihaukat, nokikanat, punasotkat, räkättejä nyt viisi, mustarastaita kaksi. Maaseutukierroksella Merikulmalla närhi tuli Vuohensaaren suunnasta, käpylintuja löytyi kymmenkunta, punarintoja pari, Toravuorella oli laulava peukaloinen, ensimmäiseni tuona keväänä.

( oli aika opetella peukunkin laulu )

Neljäntenätoista päivänä oli taas pääsiäisen kunniaksi keväinen sää. Lämpöä oli jo aamusta seitsemän, iltapäivällä viitisentoista astetta. Tuuli pysytteli lännen puolella, taivas ohuen yläpilven peitossa. Tein taas samat kierrokset kuin edellisenäkin päivänä, olin tuntia vaille ulkona aamuseitsemästä iltakuuteen. Selvästi olin siirtymässä kovaan harrastamiseen.

Halikonlahden aamukierroksella löytyi keväälle uusia lajejakin, punakylkirastas Vuohensaaresta, pikkutikka Halikonjokisuun metsiköstä ja vasta nyt ensimmäiset telkkäni tänä vuonna, Vuohensaaren salmessa ja lahden kakkosaltaassa. Kuovejakin oli jo viisi, taivaanvuohia kolme ja Viurilanlahden laidassa kaksi peltopyytä. Punarintoja oli tullut lisää kaupunkiin ja altaille taveja. Teeretkin pulisivat jossakin Vaisakon takametsän tienoilla.

Maaseutukierroksella oli paikallaan Toravuorella eilinen peukaloinen, hömö- ja töyhtötiaiset olivat näkyviä, kaksi isokuovia muutti Sirkkulassakin pohjoiseen ja punarintoja sekä käpylintuja oli kuten edellisenäkin päivänä.

Kaikkiaan ahkera retkeily tuotti 43 lajia päivälle, edellisinä päivinä oli nähnyt 36 ja 37 lajia. Vielä oli mahdollista nostaa retkeilyn tehoa, verkostoitumalla. Sen aika alkoi olla käsillä.

***

( lisääntyvien äänten joukosta piti opetella erottamaan punakylkirastaskin )

Kevyesti vetten päällä

Rannat alkavat vihdoin sulaa

 ja niille ilmaantuu rantaelämän erikoisasiantuntijoita.

Kun aurinko sulattaa aukkoja ruoikkoon, osaava löytää niistä syötävää. 

Ongelmana on vain vesi, siinä ei pysy kevyt lintukaan tekemättä koko ajan työtä siivillään.

Mutta ei se mitään, lintu on luonnostaankin rauhaton ja alituiseen liikkumalla pääsee helpommin  yllättämään saalista.

Lintuja on parikymmentä joten se aikaisin sieltä eniten ehtii sattumia sieppaamaan.

Joskus vain on siirryttävä kunnolla jonkin matkaa

 paikka on tyhjä tai taivaalla lentää joku epäilyttävä häirikkö.

 Joskus siivetkin väsyvät

mutta pienikin korsi käy lepopaikaksi.

Pari erikoisuutta

Joskus hanhien joukosta löytää vähän erikoisempaakin.Tosin kauan saa noita katsella ennen kuin jotakin löytyy. Kävimme keskiviikkona katsomassa hanhia Lepsämänjoen tulvalla Nurmijärvellä.

 Tuosta nyt ei näy mitään ihmeellistä, mutta odotetaan.

 Taivaalta laskeutuu lintuja lisää, kaikki aivan tavallisen näköisiä

 mutta jotenkin niiiden joukkoon ilmaantui tuollainen valkopäinenkin. Komin Pekka ystävällisesti näytti sen meille.

 Kun se kääntyi sivuttain, huomattiin että sen ruumis on harmaahanhimaisen värinen,

( kuva: Seija Salminen)

 nokka selvästi sinertävä, pää pyöreä, valkoposkihanhimainen, päälaki selvärajaisen tumma. Kuvassa muuten vähän kuin joutsenen poikanen siellä takana, Seija otti tämän kuvan kännykällään putken läpi.

(kuva: Seija Salminen)


Tuossa näkee sen sivuttain, edelleen Seijan kännykkäkuva putken läpi otettuna.

( kuva: Seija Salminen)

Tuossa Seijan kännykkäkuvassa sen ehkä parhaiten näkee, niskapuoli on myös tumma, silmästä kapea hajanainen ohjasjuova kohti nokkaa.

(kuva: Seija Salminen)


Tuossa oikeassa laidassa se on selin meihin päin, Seijan kännykkäkuvassa huomaa tumman niskapuolen jatkuvan suoraan tummanharmaanruskeaan selkään.

Spekulaatioita: sanoisin että valkoposkihanhi on toinen emoista, mutta toinen mahdollisesti joku Anser, minkähännäköisiä ovat ne risteymät joita syntyi kun kiljuhanhitarhaajat kasvattivat kiljukkaitaan valkoposkihanhien hoivissa. Siihen voisi viitata pieni koko, pieni nokka, värityskin. Ainakaan se ei mielestäni ole valkoposken ja kanadalaisen risteymä, semmoisen luulisi olevan isompi ja kaksivärisempi, valkea mahapuoli nyt ainakin. Nokkakin voisi olla erinäköinen. Tietysti voi aina todeta että ainakin ruumiin väritys on todella paljon "sinihanhen" eli sinertävän lumihanhen näköinen...

 Viikissä taas vaikuttaa tällainen lintu. Sen toinen vanhempi on selvästi kanadanhanhi, mutta jossakin kohtaa sukupuuta on käyty varmaan sekstaamassa merihanhea.

Nokasta tuo vaaleanpunainen näkyy hyvin, jaloista kuvissa heikommin mutta punertavat nekin olivat.

Taas hanhia pelloilla

Syksyllä ihmeteltiin kun erityisesti valkoposkihanhet kokoontuivat joukolla sateiden turmelemille pelloille.

Nyt on vuorossa perinteinen kevättulvien aika täällä etelässä ja taas on pelloilla hanhia,

niiden väri vain on vaihtunut ruskeaksi tai "harmaaksi" kun ansereista harmaina hanhina lintupiireissä puhutaan.

Rannan tuntumaan tulivat perinteisesti ensimmäisinä meri- ja kanadanhanhet,

nyt eniten näkee metsähanhia, niitä muutolla rannikolla ja lepäilemässä tulvivilla jokivarsilla ja joenvarsipelloilla nyt maan lounaisosassa jonnekin Porvoon tasolle asti itään.

Viimevuotinen huippupaikka Elimäenjärvellä on vielä jäässä mutta Pukkilassa ja siitä Orimattilaan päin on nyt tulva huipussaan ja parvet suuria.

Vaikka kotimaisen metsähanhikannan muutto on nyt parhaimmillaan ja idemmäs menevien tundrametsähanhien vasta kasvamassa, parvet ovat jo nyt hyvin rossicus-voittoisia.

Tosin rossicuksen määrittäminen täsmällisesti taitaa vielä olla harvinaista hommaa, bongareita se kyllä kiinnostaa koska he ovat taas vääntämässä siitäkin itselleen uutta "lajia".

Helpommin parvista huomaa tundrahanhet, ne ovat selvästi koreampia. Sekaisen ne viihtyvät metsureiden seassa ja niiden muutto on vielä selvemmin vasta tuloillaan.

Vanha kotisoittemme metsähanhi on valitettavan vähissä täällä pääkaupunkiseudulla, sellaisia näkee enemmän lännempänä. Siellä on pääkaupunkiseutua enemmän vielä läntisempää lyhytnokkahanhea. Sen suurimmat parvet näkyvät aikanaan Pohjanlahden perukassa kun kevät sinnekin kunnolla ehtii. Täällä sitä ei kuviin löydä.

Lintuja vihoistani LIV

Vuonna 1988 olin maaliskuun lopun Jurmon retken jälkeen tehnyt taas töitä viikon verran. Pienillä päivä- ja iltakävelyillä oli vastaan tullut varhaiskevään muuttolintuja. Pajusirkku ja kulorastas olivat olleet keväälle uusia. Koiranpentu oli saanut rokotuksen ja sen kanssa noita iltakävelyitä tehtiin. Huhtikuun seitsemäntenä hommasin autoon uudet kesärenkaat minkä jälkeen tein pikku kierroksen Pitkäjärven pohjoispäähän, sinne missä nyt on lintutorni. Sulassa oli pari heinäsorsaa ja kolme naurulokkia, pelloilla kaksi paria hyyppiä. Petikon metsän laidassa ruokaili pyypari.

Kahdeksantena päivänä lähdimme sitten perheporukalla Salossa käymään. Siinä aluksi kävimme myös Halikonlahdella katsomassa miltä kevät siellä näytti. Kyhmyjoutsenia oli paikalla kaksi paria, kanadanhanhia seitsemän linnun ryhmä. Tukkasotkien joukossa oli punasotkakoiras, eniten altailla oli telkkiä ja nokikanoja. Sen kevään ensimmäisen taivaanvuoheni huomasin altaiden yllä, naurulokkeja oli tullut vanhalle pesimäpaikalle jo kolmesataa. Naakkapari rakenteli pesää Halikonjokisuun hybridihaavikon pönttöön. Kotiin palatessamme illalla yhdeksän maissa Pitkäjärven luona oli ensimmäinen sammakko.

Yhdeksäntenä päivänä tuuli oli yltynyt, lämpö kadonnut ja ajoittain tuli lumi- ja räntäkuuroja. Autolla ei tehnyt mieli lähteä liikkeelle, päiväkävelyt tein Martinlaakson ja Petikon metsän välimailla. Kevätlinnuista ainoa uusi oli metsästä esiin pelästynyt lehtokurppa. Metsälajeista vastaan tuli taas pari pyytä, muutama pikkukäpylintu varoitteli oravan ympärillä ankarasti siihen malliin että pesä oli lähellä. Kuusitiainen oli vallannut asettamani pöntön ja lähellä asusti myös töyhtötiaispari jonka koloa vielä turhaan etsin.

Kevät hidasteli tuolloinkin, seuraavana yönä oli taas pakkasta.

***

Neljä vuosikymmentä sitten LXXX

( turkinkyyhkypari näkyi kuudentena päivänä kaupungintalon puistikossa )

Vuonna 1978 huhtikuu jatkui Jurmon retken jälkeen Salossa. Ehdin käydä kuudentena päivänä retkellä Halikonlahdella ennen kuin piti lähteä käymään Helsingissä. Kevät oli vielä kovin keikkuva, lämpö pikkupakkasesta nollaan, taivas pilvettömästä täyspilviseen ja tuuli lounaasta luoteeseen. Iltapäivällä satoi luntakin kun olin jo menossa Helsinkiin.

Halikonlahdella oli tyypillisiä varhaiskevään lintuja, paremmasta päästä kymmenkunta niittykirvistä ja pari västäräkkiä. Kymmenestä harmaalokista kolme oli keltajalkaisia. Kottaraisia oli viisisataa, kiuruja parisataa.

Jäätiedotteen mukaan meri oli auennut heti lähtömme jälkeen juuri tuona kuudentena päivänä ja seitsemäntenä jääraja oli jo kymmenen kilometriä Jurmon pohjoispuolella.

( piekana kaarteli Halikonlahden yli lounaaseen kahdeksantena päivänä )

Seitsemäs päivä oli työpäivä mutta kahdeksantena tulin takaisin Saloon heti aamusta. Olin taas mukana Salon torilla pönttöjä myymässä mun muassa Karhumäen Jussin kanssa iltakahteen. Lintuja näkyi torin ympärillä vähän, räkätti, pari mustarastasta lauloi, pari vihervarpusta lensi yli.

Kun pöntöt oli myyty, kävimme Jussin kanssa taas Halikonlahdella. Edelleen kevät oli vaisu. Naurulokkeja oli altailla jo viisisataa ja koko ajan niitä tuli lounaasta lisää. Altaiden pikkusulissa oli toistakymmentä heinäsorsaa ja yksi nokikana, yli lensi pari isokoskeloa ja laulujoutsen nukkui Viurilanlahden jäällä. Rantametsistä kuului palokärjen ja harmaapäätikan huutelua, muutto oli pysähdyksissä kun pohjoisesta tullut korkeapaine piti yöt pakkasella.

Yhdeksäntenä päivänä kului yhdeksän tuntia retkellä. Perniön Teijon suuntaan lähdimme, kartanon vieressä oli neljä kanadanhanhea heinäsorsien ja kolmen isokoskelon seurana. Hamarijärven ympäristössä komppasimme nauttien yöpakkasen kovettamasta hankikelistä. Rautiaisia oli tullut kaksi metsään, toinen niistä lauloi. Korpin pesää etsimme mutta edes lintuja emme havainneet, yksi koppelo ja pari teertä sen sijaan löytyi.

Honissuolle oli saapunut myös niittykirvisiä, viitisentoista, ja muutama yritti jo laulaakin. Palokärki kuului ensin huutavan suon laidalla ja löytyi myöhemmin remontoimasta vanhaa koloaan. Yli muutti vain muutama urpiainen, vihervarpunen ja peippo.

Lamminmäen yli jatkoimme Kylmässuolle. Taas tuli pari metsohavaintoa, teerikin. Yli muutti kaksi kulorastasta ja Kylmässuon lähteenlaidasta nousi ilmaan lehtokurppa. Käpylintuja oli harvakseltaan, samoin sepelkyyhkyjä.

Saloon palasimme Pohjanjärven puolelta. Joutsen oli keskellä järveä, kurki kaarteli yli kaakkoon. Metsäviklo huuteli innokkaasti lentäessään yli. Halikonlahdella kävimme lopuksi toteamassa että kottaraisia oli jo tuhat ja naurulokkeja kuusisataa, viisi kurkea muutteli sinnikkäästi pohjoiseen.

***

( pajusirkku löytyi Hamarijärven venerannasta )