15.4.2018

Viisi vuosikymmentä sitten LIV



( taveja oli päivittäin Halikonlahdella )



Viisi vuosikymmentä sitten huhtikuussa 1968 kahdentenatoista päivänä, pitkäperjantaina, oli kevät edennyt jo niin pitkälle että päätin yrittää retkelle enemmän aamu- kuin iltapäivisin. Nytkin olin retkellä seitsemästä puoli yhteentoista, Halikonlahdella ja Vuohensaaressa. Keli oli huonohko, lämpöä neljä astetta mutta tuuli pohjoisesta ja taivas pilvessä, satoikin ajoittain lunta, jolloin näkyvyys kutistui pariin kilometriin.

Pitkästä aikaa oli päivä jolloin en huomannut keväälle uutta lajia. Tuulihaukkoja oli neljä Halikonlahdella, haapanapari oli ja neljätoista punasotkaa. Kuovi oli Viurilanlahden puolella, altailla kymmenen nokikanaa ja selkälokki.

Vuohensaaressa mekasti harmaapäätikka, hillitymmin touhusivat hömö- ja töyhtötiaiset, hippiäinen ja käpylintukoiras. Rastaita oli vain pari räkättiä ja yksi mustarastas.

Kolmantenatoista päivänä tein taas tuon aamukierroksen heti lehtilenkkini jälkeen, puoli seitsemästä puoli kahteentoista olin taas Halikonlahdella ja Vuohensaaressa, vähän Viurilanlahden puolellakin. Iltapäivällä tein taas vanhan kierrokseni Hämeenkyläntiellä ja Toravuoren maisemissa. Keli oli paranemassa, taivas kirkastumassa, tuuli kääntymässä länteen ja lämpötila nousemassa kympin tuntumaan.

Halikonlahdella oli tuttuja lintuja, entiset tuulihaukat, nokikanat, punasotkat, räkättejä nyt viisi, mustarastaita kaksi. Maaseutukierroksella Merikulmalla närhi tuli Vuohensaaren suunnasta, käpylintuja löytyi kymmenkunta, punarintoja pari, Toravuorella oli laulava peukaloinen, ensimmäiseni tuona keväänä.


( oli aika opetella peukunkin laulu )

Neljäntenätoista päivänä oli taas pääsiäisen kunniaksi keväinen sää. Lämpöä oli jo aamusta seitsemän, iltapäivällä viitisentoista astetta. Tuuli pysytteli lännen puolella, taivas ohuen yläpilven peitossa. Tein taas samat kierrokset kuin edellisenäkin päivänä, olin tuntia vaille ulkona aamuseitsemästä iltakuuteen. Selvästi olin siirtymässä kovaan harrastamiseen.

Halikonlahden aamukierroksella löytyi keväälle uusia lajejakin, punakylkirastas Vuohensaaresta, pikkutikka Halikonjokisuun metsiköstä ja vasta nyt ensimmäiset telkkäni tänä vuonna, Vuohensaaren salmessa ja lahden kakkosaltaassa. Kuovejakin oli jo viisi, taivaanvuohia kolme ja Viurilanlahden laidassa kaksi peltopyytä. Punarintoja oli tullut lisää kaupunkiin ja altaille taveja. Teeretkin pulisivat jossakin Vaisakon takametsän tienoilla.

Maaseutukierroksella oli paikallaan Toravuorella eilinen peukaloinen, hömö- ja töyhtötiaiset olivat näkyviä, kaksi isokuovia muutti Sirkkulassakin pohjoiseen ja punarintoja sekä käpylintuja oli kuten edellisenäkin päivänä.

Kaikkiaan ahkera retkeily tuotti 43 lajia päivälle, edellisinä päivinä oli nähnyt 36 ja 37 lajia. Vielä oli mahdollista nostaa retkeilyn tehoa, verkostoitumalla. Sen aika alkoi olla käsillä.

***



( lisääntyvien äänten joukosta piti opetella erottamaan punakylkirastaskin )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.