En ole juurikaan juhlinut vuoden vaihtumista kaupungilla tai raketteja ampumalla. Opiskeluvuosina oli tapanani viettää joulun ja vuodenvaihteen pyhät Jurmon lintuasemalla. Tällä kertaa naapurisaarella Utössä oli lintuväelle kova houkutin, maan ensimmäinen kettusirkku, joten arvattavissa oli että aika moni bongari haluaa käydä saarella nähdäkseen linnun juuri uudenvuodenpäivänä, noita ekaekaa-pinnoja kun erityisesti usea turkulaislähtöinen bongari on kerännyt jo yli neljän vuosikymmenen ajan ja harrastus on sieltä levinnyt muuallekin maahan. No, samalla kyydillä minäkin pääsisin mukavasti käymään saarella, näkemään mainitun sirkun ja vielä täydentämään havaintoni luotokirvisistä ässäksi, se olisikin sitten 120. laji josta minulla olisi havaintoja kaikilta vuoden 12 kuukaudelta. Elämänpinnoja niitä keräävälle löytyy vähän väliä, noita ekaekaa-pinnojakin innokkaalle etsijälle joku tai useampiakin joka vuosi, mutta ässät alkavat näissä lukemissa olla jo tiukassa. Bonuksena olisi luvassa veneretki uutenavuotena ulkosaaristoon, sellaista en ollut vielä kokenutkaan. Kaksi venekuntaa oli ainakin lähdössä, toinen Kasnäsistä, toinen kuukausipinnalistan kärkimiesten tilaamana Pärnäisistä. Minä dudena tunsin oloni kotoisemmaksi tuossa Kasnäsin porukassa ja olihan sinne ajallisesti lyhempi ajomatkakin.
Edellisenä iltana tuli tiedote retkeä järjestävältä Larssonin Kallelta että sääolosuhteet mahdollistavat retken toteutumisen. Kovan lounaistuulen takia matkaan lähdetään kuitenkin jo aamuseitsemältä Kemiönsaaren Kasnäsin kärjestä. Kun olen tottunut nukkumaan yleensä aamuisin, jäivät unet nytkin vain yhteen tuntiin ennen kuin heräsin kolmen maissa syömään aamupalaa ja lähdinkin sitten ajamaan länteen jo ennen neljää. Taivaalta satoi vettä kaatamalla, luminietokset sulivat sateen alla ja teillä oli monin paikoin laajoja vesihautoja joiden syvyydestä ei ollut aina mitään takeita. Kun sade oli liukastuttanut pikkutiet, ei tehnyt mieli lähteä seikkailemaan niitä pitkin vaan ajoin moottoritietä Muurlaan, sieltä Salon kautta Perniöntielle ja sitä perinteistä reittiä aina perille Kasnäsiin. Sade heikensi näkyvyyttä joten onneksi kaikki metsän eläimet pysyivät poissa tieltä. Strömman jälkeen huomio kiinnittyi muutamaan autoon jotka tuntuivat etenevän aika lailla samaan tahtiin samaan suuntaan, ja niinhän siinä kävi että peräkkäin tulimme kaikki lopulta Kasnäsin kärjen parkkipaikalle. Ensimmäisiä emme olleet, paikalla oli jo muutama auto, muun muassa organisaattori itse. Venettä ei näkynyt, mutta kello seitsemään oli vielä parikymmentä minuuttia aikaa.
Jokseenkin tasan seitsemän aikaan alkoi kuulua veneen ääni, ja väylällä näkyivät jo sen ajovalotkin. Kun se tuli lähemmäs, huomasin että tämähän on Minandra, tuttu vene jolla kävimme sekä Bengtskärissä että Vänössä kun aikoinaan vietimme Lähteenojan Jarin viisikymppisiä perinteisellä toukokuun lopun meriretkellä. Wilsonin Daniel paljastui kuskiksi, ja kun vielä odotimme vartin verran sitä puuttuvaa viimeistä 28 mukaan tulijasta, pääsimme matkaan noin parikymmentä minuuttia tavoiteajasta jäljessä. Kuljettajamme ennusti menomatkan kestävän noin kaksi ja puoli tuntia, tosin tuuli olisi puolet matkasta täysin vastainen, toistakymmentä metriä lounaasta, ja kyyti sen mukaisesti vähän kuoppaista. Monella ekaekaa-bongarilla oli tällä hetkellä mielessä kettusirkun nopea hoito ja paluu saman tien takaisin, jotta lisää ensipäivän pinnoja saisi vaikka Uudenkaupungin tai Ämmässuon grönlanninlokeista tai Espoon mustakaularastaasta.
Saarten suojassa matka edistyi vielä leppoisasti, ensi merkit tuulesta saimme kun lähdimme Vänön aukosta länteen. Suuret saaret suojasivat vielä jonkin aikaa, katsoimme kun Borstön ääriviivat alkoivat jo piirtyä esiin hiljalleen hämärän haaletessa. Mutta kun Borstö jäi takavasemmalle, tuuli iskikin täydellä voimalla. Minandran keula sukelsi vähän väliä aaltoon ja tunnelma toi mieleen matkan noin kolme vuosikymmentä aiemmin Atlantalla aivan samassa paikassa, tosin päinvastaiseen suuntaan. Mainitsinkin tästä vieressä istuvalle Minnin Heikille, mutta silti yllätti täysin kun yllättäen veneen etuovi petti ja sisään loiskahti ison aallon tuomana vettä! Edessä olijoille tuli kiire kerätä kastuvaa tavaraa pois lattialta, ja kiire vain kasvoi, kun kohta vettä tunki sisään lisää kerran ja toisenkin.Kaasua oli pudotettava ja vene käännettävä myötäiseen.
Tilanne vaati toimenpiteitä. Kalle jäi pitämään ovea kiinni, ja Daniel kehoitti edessä istuvia siirtymään veneen takaosaan, ja lopulta meistä puolisen tusinaa siirtyi suorastaan kajuutan taakse avoimelle peräkannelle. Penkit olivat märkiä joten istumaan ei siellä tehnyt mieli, aallokko heitti pärskeitä edestä heti kun suunta jälleen kääntyi tuulta vasten. Sade oli onneksi lakkaamassa. Tällä systeemillä ajettiin jonkin matkaa kunnes Daniel ohjasi veneen Trunsön laituriin tarkempaa tilanteen arviointia varten. Kävi ilmi että keulatilaan kannen alle oli tullut vettä enemmänkin, pumppu työnsi sitä ulos koko ajan ja vielä piti ämpärillä avittaa. Kolmisen sataa litraa sitä taisi joutua ulos lappamaan. Saaresta löytyi varapumppu, joka laitettiin myös töihin. Etuoven tiivistystä yritettiin myös parantaa, sen alareunassa oli rako, mistä vesi oli kajuuttaan päässyt.
Vuoden ensimmäiset linnut näkyivät remontin aikana Trunsön rannassa, vajaan tunnin jälkeen vene oli valmis jatkamaan kohti Utötä, joskin nyt Daniel varoitteli että kiirettä ei pidetä vastatuuliosuudella, aallokkoa varotaan. Suuri osa väestä taisi olla siinä vaiheessa jo aika huolissaan, tuleeko Utötä nähtyä lopulta ollenkaan. Ehkä jotkut jo epäilivät päästäänkö edes takaisin omin voimin. Tunnelma kohosi kuitenkin kohisten kun päästiin Jurmon tuntumaan ja käännettiin suunta lounaaseen. Vaikka tuuli yllätti edelleen, ja aallokko onnistui vieläkin heittämään pariin otteeseen vettä kajuuttaan asti, tavoite päästä Utöseen hukkumatta tuntui hetki hetkeltä mahdollisemmalta. Loppuosuudella käytettiin hyväksi kaikkea saatavissa olevaa suojaa saarista, ja vihdoin lähempänä iltayhtä Minandra kääntyi Utön satamalahteen ja kiinnittyi luotsilaiturin kärkeen. Matkaan oli kulunut kaksi kertaa enemmän kuin mitä alunperin arvioitiin, pysähdys poislukien.
Bongareita ei tarvinnut monta kertaa ulos käskeä, ryhmä nousi saman tien laiturille, ja kuultuaan vastassa olleelta Tenovuon Jormalta tuoreimmat nuotit siirtyikin saman tien tarkkailemaan hänen lintulautaansa kyläraitilta käsin. Ei aikaakaan kun kettusirkku nousi hetkeksi läheiseen pensaaseen, tosin vain muutamaksi sekunniksi, ja putosi sitten jälleen piiloon viereisen aidan taa. Pääosa bongareista ei ehtinyt tuota näkemään, ja paikalle jäi päivystämään parikymmentä hermostunutta, aluksi alas, mutta jonkin aikaa jahkailtuaan pääosa siirtyi ylös Tenovuon saunan kuistille tai pihan reunaan. Muutama, minäkin, jäi alas, vahtimaan naapurin pihaa ja tuota lintulautaa. Kävin siinä joutessani katsomassa ettei lintu ollut karannut koulunkaan pihaan.Kärkiporukan vene oli päässyt saareen meitä aikaisemmin, ja kyyti oli ollut kai myös kovaa, koskapa kaikki lähtivät takaisin varttia yli yhdeltä lähtevän yhteysalus Eivorin kyydissä. Se ei tuollaista tuulta kunnolla huomaakaan.
Puolisen tuntia kului, kunnes lintu nousi taas esiin jokseenkin samaan paikkaan kuin ensiesiintymiselläänkin. Nytkin se näyttäytyi vain hetken, ja lähti sitten yllättäen lentämään koulun suuntaan. Sinne se ei kuitenkaan mennyt vaan jäi lepikkoon puun oksalle istumaan. Siinä minäkin sitten näin sen kunnolla. Rauhaton lintu oli, ja kohta pudottautui alas maahan ja hävisikin taas tietymättömiin. Paikalle tuli ylös jäänyttä väkeä pitämään nyt sitä silmällä, kun eivät vielä lintua olleet nähneet. Minulla oli aikaa lähteä kiertämään saarta, mielessäni tietysti ne luotokirviset. Suunnistinkin epäilyjeni mukaisesti suoraan Toimittajan penkille, mutta kirvisiäpä ei näkynytkään Itärannan levävalleilla. Kiertelin vähän rantaa laajemmin, ja kun lintuja ei vieläkään näkynyt, lähdin yrittämään rantaa pitkin itään. Pianpa kuuluikin kirvisten varoittelua ruoikon takaa, ja kaksi lintua löysin juoksemassa ruoikon keskellä olevissa aukoissa. Tästä eteenpäin olisikin edessä aivan paineetonta retkeilyä. Punarinta ja peukaloinen löytyivät matkalla Mörttilään, pari merisirriä kävelyllä Kesnäsin kärkeen. Tyrskyjen tuntumassa ui myös naaraspukuinen allihaahka. Paluumatkalla löytyi Saunalahden tuntumasta vielä se puuttuva kolmaskin luotokirvinen, sen olivat muutkin huomanneet milloin majakalta, milloin kylärannasta. Jonkin aikaa lähtöni jälkeen tuli myös viesti sirkusta, se oli näyttäytynyt lepikossa uudestaan, nyt niin että lopulta kaikki sen taisivat onnistua näkemään. Sääkopilla käydessäni tuuli puhalsi vieläkin yli 11 metrin teholla lounaasta, tosin jo jonkin verran aamusta heikentyneenä.
Puoli neljältä oli määrä palata takaisin. Viime hetket katselin merta majakan suojasta. Kaukisen Marko nostatti ensipäiväbongarien pulssia poimimalla kaksi ruokkia mereltä ohi lentämässä, muita näkijöitä niille ei tainnut kuitenkaan löytyä. Sirkkujahdin ollessa kovimmillaan majakan ohi merelle oli lentänyt myös muuttohaukka, se paikallinen talvehtija, ei tainnut kuitenkaan osua ensipäiväbongarien silmiin vaikka pinna se olisi monille ollut.
Paluumatkan alkaessa tunnelma oli korkealla, vaikka muualle ei lopulta ehdittykään. Tuuli olisi myötäinen, ja matka sen myötä joutuisampi, kai ajaltaan sen verran mitä menomatkan alunperin piti olla. Moni tuntui komppaamisesta ja jännityksestä väsyneen, melkein koko joukko tuntui nukkuvan heti lähdön jälkeen. Pariin kertaan tuo kajuutan etuovi vielä säikytteli alkumatkasta päästäen sisään vettä, nyt väki tuntui jo siihen tottuneen. Kun Jurmon jälkeen käännyttiin takaisin itään, meno oli jo kuin junalla. Siinä iltakuuden jälkeen saavuimmekin takaisin Kasnäsiin. Tavaroiden siirto autoon ei kauaa kestänyt, ja nyt sateettomassa säässä kelikin kotiin ajaessa oli suotuisa. Lövön jälkeen ajoa häiritsi kai kosteuden herättämä supikoira, joka sähläsi keskellä tietä, häntä piti odotella että suostui siirtymään pois alta. Kotiin ehdin iltayhdeksäksi, eikä kovin kauan tehnyt mieli valvoa ennen nukkumaan menoa.
