16.12.2012

Aikuisten joulusatu






Raija laskeutui makuuhuoneesta tupaan, missä odotti katettu aamupala. Ritva luki pöydän ääressä aamulehteä.

- Huomenia, löytyykö sopivaa retkikohdetta?
- Ei tästä läheltä löydy. Sadan kilometrin päässä näyttäisi olevan yksi sopiva. Hiippailee hautausmaan kulmilla.
- Sehän sitten meille mummoille sopisikin.
- Paras paikka se sillekin olisi. Kokeillaanko?
- Käydään ainakin katsomassa. Ei ota jos ei annakaan. Saattaa muuten joulu jäädä pukkia paitsi.

Naiset söivät aamupalansa. Raija aloitti joulusiivouksen, Ritva käväisi tontin laidalla kaatamassa varta vasten joulupuuksi istutetun kuusennäreen. Täksi jouluksi vieraita ei ollut tulossa, mutta voihan arjen katkaista aivan omaksikin ilokseen.

Kahden hengen joulun järjestäminen ei ollut näille rouville haaste. Kumpikin oli vuosien varrella tottunut emännöimään tarvittaessa kymmenien ihmisten pidot ja juhlat. Kun kummallakin oli ollut perhettä, he olivat asuneet kaupungissa. Lapset olivat aikuistuessaan lähteneet maailmalle, heitä ja heidän perheitään näki tai kuuli enää puhelimessa tai tietokoneella. Aviomiehet olivat kuolleet samassa onnettomuudessa, kun jarruton auto oli suistunut satamalaiturilta mereen. Onnettomuuden jälkeen sekä Ritva että Raija olivat hyväksyneet työnantajiensa jo jonkin aikaa ehdotteleman siirtymisen työttömyyseläkkeelle. Molemmat myivät kaupunkiasuntonsa ja ostivat yhdessä maalta tilavan omakotitalon ja ympärilleen hehtaarin maata kaivettavaksi. Eivät he erakoituneita olleet, autolla tuli käytyä asioilla kaupungissa useammastikin viikossa, samoin välillä etelässä viettämässä lomaa joutilaisuudesta.

Joulusiivouksen jälkeen rouvat lähtivät matkaan. Joku olisi voinut kummastella farmariauton takakonttiin kannettua rautakankea ja lukittua puulaatikkoa, mutta kun kukaan ei ollut katsomassa, eipä ihmetellytkään.

Sata kilometriä taittui ripeästi aurinkoisessa pakkaskelissä. Kaupassa ehti käydä hakemassa eineksiä joulupöytään, hautakynttilöitä ja seppeleen. Seuraavaksi rouvat suunnistivat hautausmaalle. He kävelivät käytäviä edestakaisin, kunnes pysähtyivät ruumishuoneen lähelle.

- Katsohan. Tuon portin suunnasta pääsee tuon kulman suojaan. Tuossa ruumishuoneen ja pensasaidan välissä on hyvä odotella ja sitten hävitä takaisin.
- Tämä on muutenkin hyvä paikka. Penkki on tässä, eikä tänne taida kukaan eksyä.
- Tästäkö otetaan?
- Tästä. Kanki vain piiloon tuonne kiven ja aidan väliin.

Ritva kävi ajamassa auton lähemmäs. Kenenkään näkemättä he veivät rautakangen pensasaidan suojaan kuolemanharmaan dioriittipaaden taakse. Nimet he painoivat mieleensä: Hellman, Gabriel ja Augusta o. s. Tranström.

Vielä oli valoisaa ja väkeä liikkui haudoilla vähän väliä. Aikaa oli käydä kaupungin uimahallissa rentoutumassa uiden ja saunoen. Sen jälkeen rouvat keksivät siirtyä odottamaan illan hiljenemistä torinvarren elokuvateatteriin, missä näytettiin vanhaa kauhuklassikkoa.

Elokuvan loppuessa kello lähestyi jo puoltayötä. Ritva ohjasi auton hautausmaan portin tuntumaan. Raija otti tavaratilan puulaatikosta muovikassin, fileerausveitsen ja kaupasta ostetut kynttilät sekä seppeleen. Pikimustiin vaatteisiin sonnustautunut nuorisojengi seisoskeli portin tuntumassa aikaansa tappamassa. Naiset kävelivät huomiota herättämättä sisään portista ja jatkoivat keskikäytävää ruumishuoneen suuntaan. Jo kaukaa he huomasivat tummanpuhuvan häilähdyksen rakennuksen nurkalta. Ritva istui vanhempana penkille odottamaan, Raija lähti Hellmanien hautapaaden luo muovikassinsa kanssa. Kun hän kumartui laittamaan seppelettä haudalle, ruumishuoneen kulmalta astui hänen taakseen musta hahmo ja levitti takkinsa.

Raija kääntyi katsomaan taakseen.
- Roikkopussit tällä, hyvin sattui.

Samalla hän survaisi fileerausveitsen miehen vatsaan. Mies ällistyi, ja kaatui hitaasti kyljelleen haudalle. Ritva ryntäsi penkiltä nopeasti apuun. Yhdessä he käänsivät miehen saman tien selälleen, menivät hautakiven taakse ja väänsivät kangella Hellmanien mustan matkalaukun suoraan miehen kasvoille. Jäsenten vielä nytkähdellessä Raija leikkasi veitsellä testikkelit irti ja pyöräytti ne pakastepussiin. Sitten naiset lähtivät kävelemään joutuin takaisin autolle.

Nuorisoryhmä lorvaili edelleen portin pielessä, mutta ei välittänyt ohimenevistä mummoista. Raija laittoi muovikassin tavaratilan puulaatikkoon, ja kun hän istuutui pelkääjän paikalle, Ritva lähti ajamaan rauhallisesti kotia kohti.

- Hyvinhän tämä onnistui taas, Raija myhäili.
- Kun tekniikan taitaa, on kuin marjoja maasta poimisi, Ritva myötäili.

Seuraavana aamuna Ritva paistoi torttuja ja kinkuksi ostetun pienen rullan. Raija tutki öistä saalistaan.

- Harmi, tuo toinen on vesikives. Ei tästä isoa annosta saa.
- Jatketaanko peuran fileellä?
- Antaa olla, perinteitä pitää noudattaa.

Hän kuori kivekset esiin pussista, pilkkoi ne pieniksi kuutioiksi, lisäsi joukkoon pari pilkottua sipulia. Ruskistamisen jälkeen hän lisäsi joukkoon pakkasesta sulattamansa rasiallisen kuutioituja herkkutatteja. Hetken kuluttua hän kaatoi päälle vielä pari desiä lihalientä, lorautti joukkoon tilkan kermaa, mausti yrteillä ja mustapippurilla ja jätti kannen alle hautumaan.

Puolilta päivin, joulurauhan julistuksen jälkeen Sulo Saaritsin laulaessa taustalla rouvat kävivät pöytään syömään metsästäjänhöystöään, karpalohyytelöä ja puikulaperunoita. Alkajaisiksi Raija kaatoi molemmille Marskin juhlaryypyt, ne otettiin joulupukin kunniaksi. Ruokailun jälkeen Ritva luki ääneen aamulehdestä, kuinka sadan kilometrin päässä satanistit olivat tehneet rituaalimurhan hautausmaalla. Poliisi oli pidättänyt teosta epäiltynä kymmenkunta nuorta, jotka kuulustelujen tässä vaiheessa kiistivät kaiken, väittivät etteivät olleet hautuumaalla käyneetkään, mitä nyt portilla aikaa viettäneet. Lehdistö oli kuitenkin jo tuomionsa antanut. Ritva kaatoi uudet ryypyt, ne otettiin nuorison kunniaksi. Illan tummuttua, ennen kuin pihan olkipukki sai tulta alleen, yksi ryyppy otettiin myös lehdistön kunniaksi.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.