Retkiauton koeajolla

 Ostimme retkiautomme kuin sian säkissä, näkemättä ja kokeilematta. Niinpä koeajoksi tuli sitten retki Forssaan, missä oli kaupan meille sopiva täytettävä kaasutankki, millä tulee toimeen pitkin Eurooppaa vaan ei oikein Suomessa. Saa siihen täytettä Lohjalla ja Oulussa, ehkä vielä Hyvinkäälläkin joskus, mutta muuten Suomessa on paras olla perinteinen sivuventtiilillä varustettu suomi-pullo jolla taas ei tee maan rajojen ulkopuolella oikeastaan mitään. Noita kahta käyttäen oli muuan kaveri kierrellyt Eurooppaa vuoden, joten se oli testatusti toimiva kokonaisuus. 

 Kaveri asensi tankin paikalleen, tilaa jäi vieressä sille suomi-pullolle joka tässä vielä pitäisi hankkia. Tuolla tankin kaasulla kuitenkin pääsimme alkuun, saimme periaatteessa lämmityksen ja lieden toimimaan, muu toimiikin sitten aurinkopanelin lataamalla sähköllä. Ja Forssassa kun olimme, ei kun ajamaan läheiselle Torronsuolle, no, siihen parkkipaikalle. Päätien varren paikka oli täysi joten jatkoimme saman tien suon etelälaidalle Torron kylän lähellä olevan lintutornin parkkipaikalle. Siellä oli tilaa enemmän, vain pari autoa. Laavulla  oli pari retkeilijää, torni tyhjä, myös linnuista. Maisemat suolle olivat avarat ja kaukana näkyi sentään yksi laulujoutsenkin. 

 

 (automme lintutornin parkkipaikalla)

 Lähdimme komppaamaan merkittyä polkua ensin läheiselle louhokselle ja sieltä hiljan korjattuja pitkoksia kulkien kiertämään suota. Metsä oli varsin hiljainen, mustikoita, juolukoita ja tatteja kyllä löytyi paljon.  Avosuon poikki kulkevat pitkokset odottivat vielä korjaamistaan ja olivat paikoitellen jo aika hajalla. Linnut pysyivät piilossa, vain kapustarinnan ääniä, pari kurkea, korppeja ja kiertelevät valko- sekä mustaviklo. Nuolihaukka etsi saalista suon pohjoispuolella. Kävimme katsomassa pääparkkipaikan laavut ja lähitienoot ja palasimme samoja pitkoksia takaisin louhoksille ja lopuksi vielä etelän lintutorniin. Nyt siellä riitti siivekkäitä, muurahaisia tosin. Niitä tunki joka paikkaan joten poistuimme pian alas. Joku retkeläinen oli tullut viereiselle laavulle kai yötä viettämään. Sitä mekin ajattelimme viettää, autossa. Koska tämä parkkipaikka oli aika epätasainen, lähdimme päätien varren parkkipaikalle. Siellä oli ennestään yksi matkailuauto mutta muuten oli tyhjää, päiväretkeläiset olivat lähes täysin kadonneet. Kävimme vielä viereisessä isossa luontotornissa katselemassa maisemia ja vetäydyimme sitten iltateelle ja yöpuulle. 

 

 

 Laitteet toimivat hyvin ja yö sujui mainiosti. Aamupalan nautimme herättyämme ja lähdimme etsimään Liesjärven kansallispuistoa. Viitoitus sinne oli hyvä mutta navigaattoreilla oli väärää tietoa ja ne vedättivät meidät ensin tuon risteyksen ohi. Pieni u-käännös osoitti että auto oli koostaan huolimatta aika näppärä ja palasimme takaisin. Heti päätien varressa oli hieno parkkialue, ruudut isoja ja vieressä ruokailukatos. Ketään vain ei ollut paikalla. Eteenpäin johti kuoppainen tie jota kuitenkin näytti ajetun runsaasti, jokunen auto ohitti miedätkin sitä kävellessämme. 

 Viittojen mukaan arvoimme reittiämme ja tulimme lopulta järvenrantaan ja sieltä Korteniemen perinnetilalle. Siellä tuntui olevan iso joukko joitakin talkoolaisia menossa puuhastelemaan sinnepäin mistä me tulimme.  Me katselimme pihapiirin lampaita, pääskyjä ja västäräkkejä ja jatkoimme rantapolkua eteenpäin. Vastaan tuli metsälaidun ja siellä muutama suomenlehmä. Yksi vasikoista oli livahtanut aidan väärälle puolelle ja Seija joutui soittamaan Metsähallitukseen asti saadakseen tiedon tilan väelle jotta kävisivät noutamassa vasikkansa takaisin aidan oikealle puolelle. Järvi oli iso mutta lähes linnuton, muutama isokoskelon poikanen sentään etsi kaloja matalasta rantavedestä. Kauempana kuului sääksien piiskutusta, ehkä lentopoikue siellä taivaalla oli. Metsä oli hyvin ryteikköistä ja ainakin pari peukaloisreviiriä oli varattu kaatuneiden puiden joukosta. 

Kuljimme pitkään järven rantaa kunnes lähdimme yrittämään takaisin auton suuntaan. Muutamaa sinne vievää polkua etsimme mutta ne kai olivat kasvaneet umpeen kun emme löytäneet. Kaikki käyttökuntoiset polut johtivat takaisin lähelle Korteniemen tilan viereistä parkkipaikkaa joka tuntui olevan kaikkien muiden suosiossa. No, kävelimme sieltä samaa tietä mitä olimme tulleetkin ja automme oli edelleen yksin hienolla ja tilavalla pysäköintialueella. Iltapäivä oli jo sen verran pitkällä että oli aika suunnata keula kohti kotia. 

 Auto oli toiminut hyvin ja kun vähän aikaa sillä ajeli, tuntumakin löytyi eikä ohjaus ollut enää mitenkään outo. Vaikka tuuli reippaasti sivusta, ajo oli vakaata. Painoahan meillä oli selvästi vähemmän kuin normaalissa samankokoisessa jakeluajossa olevalla pakulla. Kyllä tähän ajamalla tottuu...