11.10.2019

40 vuotta sitten I





Lokakuun ensimmäisenä (1979) olin taas palannut Rauhan sairaalaan lyhyen Jurmossa vietetyn syysloman päätteeksi odottamaan siviilipalveluvuoden loppumista joskus joulukuussa. Päivä oli lyhentynyt ja linnuille jäi aikaa vain toveittain. Kuun toisena päivänä kävelin Vuoksen itärantaa koskelta asemalle. Virrassa ui kanadanhanhi, sellainen oli siis levinnyt istutuksista jo tänne asti. Aidompia asukkaita edusti pari talvipukuista silkkiuikkua, koko joukko heinäsorsia ja niiden lisänä parvi telkkiä sekä tukkasotkia.

Rauhan sairaalan pihan tietämillä näkyi ylilentäviä vihervarpusia, urpiaisia ja kolmas päivä tiklikin. Neljäntenä päivänä ehdin tehdä lyhyen lenkin ympäristössä. Heti tuli vastaan koppelo ja pari pyytä, käpytikkoja oli taas viisi ja isokäpylintuja 20 linnun parvi puutarhan takana mistä lähtivät jonnekin kaakkoon. Rastaita pyöri taivaalla satoja ja ohi lounaaseen muutti 80 heinäsorsan parvi. Tuuli puhalsi pohjoisesta ja koleaa oli.

Viidennen päivän aamukierroksella vastaan tuli kolmen teeren parvi, käpylintuja muutti nyt yhdentoista linnun parvi, laji jäi avoimeksi. Tiurun kärjen ohi muutti vielä myöhäinen nuori selkälokki lounaaseen ja vielä iltasella sairaalan yli etelään peräti 200 heinäsorsan parvi, täällähän näkee muuttavia vesilintuja.




Seitsemäntenä päivänä ehdin käydä aamulenkillä joutsenrannan sairaalan lähellä asti. Heinäsorsia muutti taas kolmetoista, pyykin tuli taas vastaan, palokärki huuteli Joutsenrannassa ja yli muutti viidentoista variksen muuttoparvi sekä yhteensä yhdeksän närheä, edelliset vakaasti ja jälkimmäiset vähän horjuvammin lounaaseen. Käpytikkoja tuli vastaan jo yksitoista. Sairaalan puutarhalla vihelteli tiltaltti, rastasparvet olivat pienentyneet alkukuusta.

Kahdeksantena lokakuuta kävin taas imatralla. Vuokseen oli tullut jo yli 300 heinäsorsaa ja myös 30 haapanaa, 50 telkkää ja pari isokoskeloa. Pullahanhen kaverina oli myös laulujoutsen, lokkeja oli virralle kasaantunut20 harmaa- ja 50 kalalokkia, joukossa viisi ridariakin vielä.

Vaikka keli koleudessaan viittasi hyvään muuttoon, piti nyt linnut jättää sananmukaisesti rauhaan pariksi päiväksi...





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.