Toukokuun alkua Cadizin vaiheilla II

Silkkihaikara puhdisteli itseään parvekkeen edessä hotellikompleksin katolla.

Neljännen toukokuuta aamulla kurkistimme taas parvekkeelta Cadizin lahdelle, laskuveden paljastamilla lietteillä ruokaili pari kapustahaikaraa ja silkkihaikara. Oli luvassa hieman pilvisempi ja viileämpi päivä joten päätimme lähteä käymään lähitienoon kolmannella retkipolulla, Sendero Punta del Boqueronilla, joka johti Atlantin rantaa etelään niemenkärkeä jonka päässä piti olla linnoituksen raunio. Reitin alkupäässä oli luvassa iso opastuskeskus jonne ensiksi menimme. Taisimme olla ainoat kävijät siinä aamupäivällä. Meille näytettiin esittelyvideo lahdesta ja tutustuimme siitä tehtyyn näyttelyyn, mistä opimme paljon vuorovesirannoista, suola-altaiden käytöstä ja vielä vuorovesivoimankin hyödyntämisestä. Lopuksi huomasimme että myytävänä oli lukuisia luontokohteita esitteleviä kirjoja, espanjankielisiä. Ajattelimme ostaa jokusen niistä mutta kun kortilla ei voinut maksaa, jäi sitten toiseen kertaan, käteistä rahaa ei meillä kummallakaan ollut mukana koko matkalla.

Bateria de Urrutia on linnakeraunio Boqueronin niemen päässä.

Itse polkua korjattiin ja sen lähtöpiste oli suljettu ja vielä vartioitukin jopa näin viikonloppuna. Opastuskeskuksen pitäjä kehotti meitä kävelemään jonkin matkaa hiekkarantaa etelään jotta pääsemme sille osuudelle joka jo oli korjattu ja valmis. No, niin me teimme, tosin hiekassa rämpiminen oli aika raskasta tavalliseen kävelyyn verrattuna. Oli viikonvaihde mutta ihmisiä oli tullut rannalle vielä vähän. Vuoksi nousi iltapäiväksi mutta alussa vesi oli vielä matalalla. Pikku- ja mustatiirat ruokailivat hiekkarannan edustalla, muuten merellä lenteli vain etelänharmaalokkeja. Lintuja löytyi paremmin vasta kun pääsimme polulle, sen itäpuolella oli taas noita suola-altaita ja jokivarren vesijättöä missä ruokaili paitsi tuttuja kahlaajia, myös pari pikkuparvea flamingoja.

Rapujen määrää olimme jo eilen ällistelleet ja niitä oli tämänkin polun varressa valtavasti joka lampareessa. Kärkeen asti komppasimme ja sieltä tosiaan löytyi linnanraunio, ja toinen linnoitus edustan matalalta hiekkasaarelta. Niemen eteläpuolella muutaman kymmenen metrin päässä jatkui Sancti Petrin niemi samanlaisena, vain hieman modernisoituna, venesatama oli täynnä ja vesiskootterit suihkivat meluisina pitkin jokea ja meren puolta. Meidän niememme kärjessä oli rauhaa, puustoa ja siellä erityisesti sepelkyyhkyjä. Soraikolla pesi pikkutiirayhdyskunta ja pitkin matkaa mustajalkatyllipareja, ainakin yhdellä oli jo melko iso poikanen vahdittavana. Palasimme takaisin taas pitkin polkua ja vartijan kiersimme kiltisti uimarannan kautta, maassa maan tavalla... Lajeja tällä reitillä näimme kolmekymmentä.

Sancti Petrin linnoitus omalla hiekkasärkällään.

Illalla ajattelimme taas tehdä pienen lisälenkin. Suuntasimme nyt hotellin rantaa pohjoisemmas ja vastaan tuli toinen vanha linnoitus, Bateria del Punta Cantera. Siellä tuntui olevan nuorison seurustelupaikka näin viikonlopun iltana, no, me katselimme mahdollisia lintuja. Illan jo hämärtyessä erityisesti punapyyt innostuivat raunioilla soidintelemaan. Niitä seuratessa kävelimme kohti kaupunkia kunnes yllättäen eräästä rakennuksesta eteemme tuli kaksi tiukkailmeistä vahtikoiraa, kai amerikanbulldogeja, ja perässä sotilaallisen oloinen henkilö, jonka espanjasta saimme sen verran arvattua että taisimme olla nyt sotilasalueella ja pitäisi poistua välittömästi. No, tähän mennessä vartijakoirat olivat menettäneet jo kaiken uskottavuutensa ja kerjäsivät paijausta kilvan vieressä, kaksin käsin niitä piti rapsuttaa. Lähdimme tietysti kohti kaupunkia mutta meidät neuvottiin takaisin ja käyttämään polkua mitä olimme tulleetkin. Tosiaan muutaman kymmenen metrin päässä oli ruostunut kyltti jossa mainittiin sotilasalueesta, miten olikin jäänyt kokonaan huomaamatta... Siitä päätimme sitten lähteä kaupunkiin päin. Aurinko oli jo ehtinyt laskea, punapyyt olivat parhaassa äänessä. Palasimme kuitenkin takaisin hotellille alakerran ostoskeskuksen kautta.

Viidentenä toukokuuta oli taas luvassa hieman viileämpi päivä. Lähimmät kävelyreitit oli nyt katsottu ja päätimme lähteä vähän kauemmas kohti Chipionaa. Parvekkelta katselimme aamulla laskuveden paljastamilla lietteillä ja edustan vesialueella ruokailevia flamingoja, kapustahaikaroita ja olipa siellä pari ravunkerääjääkin liejussa rämpimässä.

Onnistunut bongaus sataman vaiheilta.

Chipiona on ihan maakunnan pohjoislaidalla, jo lähellä Donanan isoa luonnonsuojelualuetta. Se on kuitenkin ihan rantakaupunki, nähtävyytenä iso majakka. Siellä kävimme ensiksi. Siitä kävelimme rantakatuja pitkin kohti satamaa, ja vallille tullessa huomasimme heti pikkukiitäjät joita siellä luvattiin olevan. Pesilleen ne tuntuivat lentävän, kai poikasille ruokaa vieden. Sieltä ne lensivät esiin ja yleensä tulivat ihan eteemme tai ylle saalistamaan uutta vietävää. Muuten lintuja kaupungissa oli aika vähän, erikoisempina vain rantakivillä päivystävät karikukot.

Jatkoa mietimme ja päätimme siitä jatkaa kohti Algaidan mäntymetsää. Taivas oli pilvetön ja aurinko paahtoi jo aika reippaasti, siellä olisi ainakin suojaa siltä. Ajoimme sinne läpi Sanlucar de Barramedan kaupungin ja sen vaiheilla olisi ollut saamiemme vihjeiden mukaan paljon hyviä lintupaikkoja, metsään nyt kuitenkin menimme. Metsän yllä kaarteli petolintuja, pikkukotkat soidintelivatkin, haarahaukkoja näkyi yhtenään. Hiiri- ja tuulihaukka nähtiin myös. Metsän laidassa linnusto oli kuin kylillä, varpusia, talitiaisia, keltahemppoja, turkinkyyhkyjä, mustarastaita ja -kottaraisia. Vasta edempänä tuli eteen metsäisempää lajistoa. Alunperin tarkoitus oli kävellä koko metsä ympäri mutta se osoittautui liian raskaaksi, vain lounaispuolikkaan kiersimme. Onneksi satuimme retkipolun varren vesipisteelle, juotavaa ei mukana ollut ja tippuvan hanan antama vesi kelpasi näköjään linnuillekin.

Metsän läpi kulki tie, mutta se oli kovin kuoppainen eikä sitä saanut ajaa kuin 20 km/h. Yhtään ei tehnyt mieli tuota ylittääkään. Kun metsän toiseen päähän ehdimme, sieltä löytyi runsaasti haikaroita. Jatkoimme huonokuntoista tietä kohti Guadalquivir-jokea mutta kun ilta oli jo pitkällä tyydyimme ajamaan Trebujenan kautta takaisin hotellille. Pysähtelimme tiheästi ja näimme jokivarressa satoja flamingoja, lukuisia haikaroita, pronssi-iibiksiä, merimetsoja, parven kaitanokkalokkejakin ja tien varressa lyhytvarvaskiuruja. Ihan ajon lomassa saimme havaintoja rääkkähaikarasta, kalasääskestä ja jopa lähelle laskeutuvasta kaulushaikarasta. Vaikutelmaksi jäi että emme olleet nähneet vielä mitään, pitää palata seuraavana päivänä uudestaan. Paluumatkalla Jerezistä purkautui runsaasti siellä moottoripyöräkisoja katsonutta väkeä. Kotihotelliltakin lähtivät kymmenet moottoripyörät niin ettei paikalle jäänyt kuin pari skootteria...

***

Ruostepääskyjä näkyi päivittäin, nyt paluumatkalla Trebujenan tien yllä.

In english:

On the fourth of May, in the morning we scanned from the balcony to the Cadiz Bay slurries exposed by low tide, there was two Spoonbills and Little Egret feeding. It was a bit cloudier and cooler day, so we decided to go to the third hiking trail, the Sendero Punta del Boqueron, which led along a sandy beach to the end of peninsula, where it was supposed to be the fortress ruin. Near the starting point there was a visitors center to where we first went. We seemed to be the only visitors that morning. We were shown a demonstration video of the bay and got acquainted with the exhibition made of it, from which we learned a lot about the tide beaches, the use of salt pans and the utilization of the tidal power. Finally, we discovered that there were a number of guide books about the nearby nature sites written in Spanish. We tried to buy some of them but as we couldn't pay with the card, it had to be left for the second time, we had no cash for the whole trip, cards only.

The path itself was under repair and its starting point was closed and guarded. The guide in the visitors center urged us to walk using the beach to the south to get to the section that was already repaired and ready. Well, we did, though, in the sand, jerking was pretty heavy compared to normal walking. It was afternoon, but at the beginning the water was still low. Little and Black Terns were hunting food off the sandy beach, otherwise the Yellow-legged Gulls were flying at sea. The birds were better found when we reached the path, on the east side there were those salt pans and river basin where not only the familiar waders ate, but also small flocks of Flamingos.

We were already amazed by the number of crabs yesterday, and there were a huge number of them on every pond and pool. To the end of the cape we came and there was a castle ruin and another fortress on a low sandy island. Sancti Petri's peninsula on the south side of the peninsula continued to be similar, only slightly modernized, the boat dock was there and jet skis were noisy along the river and the sea side. There was a grove of trees at the head, and there were, in particular, Wood Pigeons. On the gravel there was Little Terns nesting or resting, along the shore Kentish Plovers, at least one had a rather big chick to watch. We went back again along the path and passed the guard across the beach, in the country in their way ... We saw thirty species on this sendero.

In the evening, we thought again to make a little extra walk. Now we headed to the north of the hotel and to the second old fortress, Bateria del Punta Cantera. There seemed to be a youth party, well, we looked at the possible birds. When the sun was setting, the Red-legged Partridges were especially noisy and excited on the ruins. We followed them walking towards the city until suddenly two watchdogs, american bulldog look alike, arrived in front from a building, followed by a army-like person whose spanish we got so clear that we were now in the military area and should leave immediately. Well, so far, guard dogs had already lost all their credibility and begging for a rake. Of course we asked, how to get to the city and we were advised to turn back and use the path we had come. Indeed, a few tens of meters away there was a rusted sign mentioning a military area. We then decided to go to the city. The sun had already fallen under horizon, Partridges were in the best sound. However, we returned to the hotel via the downstairs shopping mall.

Fifth May was a little cooler day. The nearby routes were now checked once at and we decided to go a little further towards Chipiona. In the morning, we watched Flamingos and Spoonbills feeding on exposed mudflats of the low tide and in the water, and there was also two men sloshing on mud and gathering crabs.

Chipiona is just north of the province, close to Donana's large nature reserve. However, it is a pretty beach town with a big lighthouse. We went to see it first. We walked along the promenade towards the harbour, and when we arrived to its wall we immediately discovered the Little Swifts that were promised to be visible there. They seemed to fly to their nests, bringing food to chicks. From there, they flew out and usually came to the front or over to prey some more to deliver to the nest. Otherwise there were not too many birds in town, not much more to mention than Turnstones on the beach rocks.

We decided to continue towards the Algaida pine forest. The sky was cloudless and the sun was already brisk, there would be at least protection from it. We drove through the town of Sanlucar de Barrameda and went past many good birding spots nearby, but we went to the forest now. Above the forest, Birds of Prey soared, the Booted Eagles were displaying, the Black Kites guarding us or looking for prey. Buzzard and Kestrel were also seen. At the edge of the forest, the avifauna was like in villages, Great Tit, Collared Dove, Blackbird, Sparrow, Spotless Starling, Goldfinch etc just like at home... Only advancing further into the forest we found species typical of pinewood, as Short-toed Treecreeper and Raven. Originally, our purpose was to walk around the forest, but it turned out to be too extensive, only to the south-western side we went around. A major help was to find a water spot, we had nothing to drink and it extinguished our thirst. Birds also liked to drink there.

The road passed through the forest, but it was very bumpy and speed limit was set to 20 km / h. Nothing made my mind go beyond that. When we reached the other end of the forest, there were plenty of Herons, Storks and Spoonbills. We went on a poor road towards the Guadalquivir River, but as the evening was late enough we turned to drive back to San Fernando through Trebujena. We stopped every now and then and we saw hundreds of Flamingos, numerous Herons, Glossy Ibises, Cormorants, small flock of Slender-billed Gulls flying over the river, and Short-toed Larks on the wayside. The impression was that we hadn't seen anything yet, we need to come back again the next day ...

***