Lintuja vihoistani CLXVI

Vuoden 1989 maaliskuun 24. päivänä lähdimme perheporukalla käymään Salossa. Aamulla oli Vantaalla kolme astetta lämmintä, pilviä taivaalla kahdelta kolmasosaltaan, tuuli lounaasta. Päivällä taivas vetäytyi kokonaan pilveen, alkoi sataa ja tuuli yltyi kovaksi, oli siis hyvä päivä kylävierailulle. Vanhempani olivat jo aika huonossa kunnossa, vaikkakin selittämättömästä syystä. Isä ei ollut saanut mitään selvää vaivoistaan paikallisessa terveyskeskuksessa käydessään, äitikään ei tuntunut saavan sen parempia diagnooseja vaikka häntä sentään tutkittiin säännöllisesti Turun yliopistollisessa keskussairaalassa.

No, menomatkalla näimme sentään lintuja. Sepelkyyhkyn huomasimme jo Tarvontien varressa, Aneriojärven jäällä seisoskeli 35 kanadanhanhea ja 39 laulujoutsenta. Pikakäynnillä Halikonlahdella taisin saada vuodenpinnan Laihon Ilkasta, linnuistakin ensi kertaa sinä vuonna huomasin taveja, tukka- ja punasotkia, uiveloita ja niittykirvisen. Joutsenia, peräti kahta lajia, ja kanadanhanhia oli täälläkin, samoin haapanoita, nokikanoja ja isokoskeloita. Vuohensaaressa rummutti palokärki ja Vaisakon puolella käpytikka. Ilkka oli aamummalla huomannut lahdella kapustarinnan.

Iltaseitsemään asti olimme sitten vanhempieni luona ja takaisin Vantaalle ehdimme ennen yhdeksää. Seuraavana aamuna lähdin sitten uudestaan samaan suuntaan linturetkelle. Sää oli eilisiltaisen kaltainen, pari astetta lämmintä, räntäsadetta, se sentään vaihtui tihkuksi puoli kahdeksan aikaan, tuuli lounaasta yhä navakkaa ja näkyvyys alle parissa kilometrissä.

Omenajärvellä pysähdyin lyhyesti, joutsenia siellä jäällä lepäilemässä oli jo 87, kanadanhanhia kymmenen, muuten vähälintuista. Aneriojärvellä oli tällä kertaa 34 joutsenta, jokunen telkkä ja töyhtöhyyppä lisänä.

Salon Pahkavuoresta hain mukaan Sepon, pihan pikkuvarpunen tuli samalla retkilistaan. Halikonlahdelle lähdimme ensiksi, linnusto oli eilisen kaltaista. Uivelot, sotkat, sorsat entisillään, joutsenista paikalla kyhmyjoutsenpari. Ainoa miulle vuoden uusi oli västäräkki. Vuohensaaressa huuteli tällä kertaa harmaapäätikka, palokärkikin oli paikalla, samoin käpytikka.

Jatkoimme matkaa Perniöön, Saarenjärvelle. Sielläkin oli palokärki, oli myös kanadanhanhia, 59 linnusta yhdellä oli värirenkaat jalassa ja rengas kaulassakin. Samassa parvessa oli myös merihanhi, ensimmäiseni siinä keväänä. Muitakin vesilintuja oli jo selvästi sulaneella järvellä, telkkiä puolitoistasataa, uivelo niiden joukossa, haapanoita, isokoskeloita, punasotkia ja neljä esiaikuista kyhmyjoutsenta. Kaksi selkälokkiakin oli tullut, ilmeisesti pariskunta pesimätienoilleen.

Särkisalossa kävimme seuraavaksi. Varhaiskevään vesilintuja ja lokkeja oli aina Niksaaren lossirantaan asti, kotkia tai merikotkia ei enää näkynyt, korppeja sentään vielä viisi. Haahkoja oli lossirannan vaiheilla 27. Perniöstä jatkoimme Strömman kautta Kemiön puolelle, kanavan vaiheilla oli tutusti isokoskeloita ja telkkiä sekä rantapuissa päivän kolmas palokärki. Kemiön kirkolla piti tankata autoon lisää bensiiniä, samalla huomasimme lähellä turkinkyyhkyn.

Lövön lossille tultuamme kuulimme läheltä teeren soidinta. Kasnäsin kärkeen ehdimme jo illan ollessa pitkällä, haahkoja oli ympäristössä ja kolmesataa, isokoskeloiden lisänä toistakymmentä allia. Teerinaaras näyttäytyi, samoin taas palokärki. Lokkeja oli runsaasti. Sieltä ei enää ollut juuri muuhun aikaa kuin ajaa takaisin Saloon. Sinne tulimme puoli kahdeksan aikaan jolloin Seppo jäi kyydistä jatkamaan matkaa junalla Turkuun.

Päivä oli ollut pilvinen ja toveittain sateinen, vuoroin räntää, vuoroin vettä. Illalla alkoi nousta sumua, lämpö pysyi vielä yhdeksän aikaan kolmessa plusasteessa. Kaikkiaan huomasimme kierroksella 48 lajia, eli hyvä tulos viimeiseksi ”talvipäiväksi”, seuraavana yönä vaihtui kelloon kesäaika.

***