11.11.2018

Viisi vuosikymmentä sitten LXXXIX






Vuonna 1968 ehdin taas retkelle marraskuun kymmenentenä. Pakkasta oli neljä astetta, tuuli koillisessa, taivas kokonaan pilvessä ja maassa muutama sentti lunta, alkukuun lumet olivat hiljalleen katoamassa kun uutta ei ollut tullut.

Aamulla lähdin kahdeksan jälkeen Halikonlahden suuntaan. Kottaraisia oli yhä kaksi silloisella Meriniityn kaatopaikalla, Asemapuistossa punatulkku. Kanahaukkoja kierteli lahdella kaksi, altailla oli heinäsorsien joukossa vielä tavi ja nokikana. Kaksi mustaselkäistä lokkia oli paikallisena Viurilanlahdella, merilokkeja varmaan. Nykyisen Timalitornin paikalla vanhan polttokaatopaikan kärjessä huomasin neljän tunturikiurun parven ruokailemassa, olivat uusi laji vuodelle. Ruoikossa seikkaili kymmenkunta sinitiaista.

Kävin kääntymäsä Vuohensaaressa asti mutta metsälintuja näin vasta käymällä Sirkkulassa ja Ilmusmäellä asti. Siellä metelöi pari närheä, varoittelivat paikallisen kanahaukan perässä. Kaksi pyytä piilotteli mäen reunanäreikössä. Toravuren yli lensi yksinäinen räkättirastas ja palatessani Perniöntietä takaisin Saloon yli lensi retken neljäs kanahaukka. Kaikkiaan päivän mittaan havaitsin 22 lajia.

***


( kyllä neljällä yksilöllä saa kuvansa esille)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.