1.9.2018

Viisi vuosikymmentä sitten LXXIX



( olikohan kalasääskien muutossa huippupäivä lähellä )


Vuoden 1968 elokuun viimeisenä päivänä kävin lehtilenkin jälkeen ensin Halikonlahdella, sieltä sitten parin tunnin staijilla Ilmusmäen tornilla, sieltä sitten fillaroin Muurlaan missä taisin käydä Karhumäen veljesten luona lintukuulumisia kyselemässä. Kotiin tulin yhdentoista tunnin kierroksen jälkeen.

Joensuun kartanonpuistossa oli aamulla jo 150 vihervarpusen parvi. Viurilanlahdella lepäili viiden harmaahaikaran parvi kunnes sorsastaja pelotti ne ilmaan ja ne suunnistivat koilliseen. Keltavästäräkin ja pikkulepinkäisen olen kirjannut muistiin lahden pikkulinnuista, petolintuja kirjasin enemmän, tutuista kahdesta tuulihaukasta, neljästä ruskosuohaukasta, parista kalasääskestä, kiertelevästä kanahaukasta ja länteen muuttaneesta sinisuohaukasta tuli merkinnät ja se innosti lähtemään päivemmällä Ilmusmäelle. Kahlaajista olen merkinnyt muistiin taas vain musta- ja valkoviklon sekä kaksi punajalkavikloa. Sorsastajien takia vesilintuja oli vähän, kirjaan on jäänyt tieto parista haapanasta ja neljästä jouhisorsasta kolmosaltaalla missä ei saanut metsästää. Kaksi vanhaa selkälokkia oli myös Halikonlahdella.

Ilmusmäelle ehdittyäni en pettynytkään muuton suhteen. Tuulihaukkoja huomasin kaksi muuttajaa, yhden etelään kaartelevan accipiterin, muuttavan kalasääsken ja parasta oli buteoiden sekä mehiläishaukkojen muutto. Niitä meni yhteensä kaksikymmentä itäkaakkoon, sellaista määrää harvoin myöhemminkään on tullut Salon seudun muutontarkkailussa vastaan parissa tunnissa. Muutakin muutti, neljän kurjen parvi etelään, kapustarinta ja taivaanvuohi samaan suuntaan.

Muurlassa Ylisjärvellä näkyi kalastelemassa kaksikin kalasääskeä, molemmat saivat vielä kalan, lahnoilta näyttivät.

Hyvä petomuutto innosti miut Ilmusmäelle myös syyskuun ensimmäisenä päivänä, kolmen tunnin ajasta staijasin pari ja kävelin lisäksi pienen kierroksen männikössä. Kulorastaita rätisi männikössä, tornin vieressä oli taas rautiainen. Tänäkin päivänä muutolle riitti vielä neljä buteota ja yksi mehiläishaukka. Parasta oli kuitenkin huomata kahden pähkinähakin vaeltavan itään, suorastaan staijitornini lavan alapuolelta. Kolmas hakki seurasi muutaman minuutin päästä ja jäi hetkeksi lähipuuhun istumaan.

***


( hakki siinäkin menee, nokka näyttäisi vaeltajan nokalta )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.