( ei mikään harvinaisuus )
Syksy 1988 jatkui entisellään,
koleana ja sateisena. Iltapäivällä 26.9. lämpö nousi sentään
kolmeentoista asteeseen, tuuli lounaasta pysyi navakkana ja
täyspilviseltä taivaalta tuli vähän väliä vettä.
Kävelin taas sateessa Petikon metsän
kuntolenkin. Iltaviiden aikaan sade jäi pysyväksi ja linnut
kaikkiaan hyvin vähiin. Taisin nähdä vain kuusitoista lajia,
eniten niistä peippoja, 47. Hippiäisiä näin yhdeksän,
talitiaisia kahdeksan. Aamun työmatkalla olin Keskuspuistossa
huomannut pari rautiaista, tiltaltin ja pienen kottaraisparven, niitä
ei Petikon kierroksella ollut.
Seuraavan päivän (27.9.) ilta
kuluikin Haltialassa koiraa kouluttamassa, siellä oli siihen aikaan
mäyräkoiraharrastajien harjoitusluola missä tiistaisin oli
koiralla mahdollisuus jahdata oikeaa kettua. No, emäntä ja
kasvattaja hoitelivat Miskan kanssa nuo hommat ja miulle jäi aikaa
katsella mitä lähitienoolla linnuille kuului.
Varpushaukan olin huomannut jo
kotikulmilla kun lähdimme ja seuraavan samanlajisen näin
Haltialassa. Pelloilla kävi saalistamassa myös kanahaukka.
Vitisenkymmentä töyhtöhyyppää lenteli pelloilla lähellä
Vantaanjoen vartta, peippoja pyöri pelloilla parisataa, järrejä
parikymmentä.
Paras havainto oli kiistatta
isokirvinen, se nousi jostakin kauempaa petolinnun häiritsemän
peippoparven hännillä ja lensi ylitseni pudottautuen viereiselle
laidunniitylle. Se oli sellainen maastoisokirvinen joita noihin
aikoihin määritykset muutenkin, oli kokoa, muotoa, lentotapaa,
käyttäytymistä ja oikeaa ääntä. Mitään mongoliankirvisiä ei
edes kehdattu noihin aikoihin noista ajatella vääntää ja sen
verran hyvin sen näki ja kuuli ettei nummikirvinen tullut kyseeseen.
Se taisi olla tuon vuoden köyhä vuodenpinna numero 202, ajokortti
ja auto taisivat olla pääsyy siihen että nuokin lukemat olivat
parempia kuin moneen vuoteen.
***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.