29.8.2018

Viisi vuosikymmentä sitten LXXVI



( viisi vuosikymmentä sitten ihmeteltiin harmaahaikaraparvia, nyt samalla tavalla runsastuvat jalohaikarat )


Viisi vuosikymmentä sitten riitti intoa käydä retkellä kun juuri runsaassa viikossa oli vastaan tullut neljä elämälle uutta lajia. 24.8.(1968) vietin taas nelisen aamupäivän tuntia Halikonlahdella ja sitten viisi tuntia Ilmusmäellä kaiketi marjastamassa. Säästä ei ole muistiinpanoja mutta kaunista lienee ollut.

Halikonlahdella oli tuttuja paikallisia petolintuja, tuulihaukka, varpushaukka, neljä ruskosuohaukkaa ja niiden lisänä aamulla paikallinen harmaahaikara. Viisi muuta harmaahaikaraa lensi Viurilan yli koilliseen kello 8:50. Kolmosaltaassa oli paitsi kahlaajia, myös taas luhtahuitti lietteen laidassa. Kymmenkunnan suosirrin, viiden pikkusirrin ja yhdeksän lapinsirrin mukana oli yksi jänkäsirriäinen. Kapustarinta muutti lahden yli ja räyskä kierteli pitkin lahtea kalaa etsien.

Metsäkierros ei paljon uutta tuottanut, kolme närheä, puukiipijän, hippiäisiä, viisi käpytikkaa, pari pikkulepinkäistä ja laulurastaita.

Seuraavana päivänä kävin myös aamulla Halikonlahdella ja loppu päivästä kului Muurlassa, kaiketi marja- tai sieniretkellä Pitkäsuon ympäristössä. Pari närheä, punarinta ja neljä käpytikkaa löytyi tuoltakin, lisänä yksi palokärki.

Halikonlahdella oli taas pari nuorta ruskosuohaukkaa, suosirrit entisellään mutta jänkäsirriäinen oli saanut kaverin. Kuovi oli myös paikallisena ja aamulla kolmosaltaan lietteen laidassa kähmi jälleen luhtahuitti.

***


( kuoveja näki ennen nykyistä enemmän )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.