Viisi vuosikymmentä sitten LXXV

( vanhan ajan suosirri, senkään määristä tuona syksynä ei ole säilynyt tietoja joka päivältä )

Elokuu 1968, kahdeskymmenestoinen päivä, syysmasennus taisi olla huipussaan koska sorsasota oli alkanut ja lisäksi Neuvostoliitto oli hyökännyt Tsekkoslovakiaan ja täällä odoteltiin yritettäisiinkö tänne samaa. No, sää oli kuitenkin edelleen yllättävän kesäinen, iltapäivän aurinko paistoi taas helteisesti. Tyyntä oli eikä pilviä taivaalla.

Aamulla vietin puolitoista tuntia Halikonlahdella kahlaajia katsellen ja iltapäivällä saman verran lisää. Keskustassa olin jo huomannut aamulehtien jakolenkillä tiklejä ja pikkulepinkäisen, viimemainittu varmaan yöllä muuttanut. Joensuun puistosta päin kuului palokärjen huutelua. Tuulihaukka saalisteli Vuohensaarentien varressa, kolme ruskosuohaukkaa, koiras ja kaksi nuorta, Halikonlahdella. Kolme harmaahaikaraa laskeutui Viurilanlahdelle, puoli tuntia myöhemmin yksi haikara nousi ja lähti länteen.

Sorsista olen merkinnyt muistiin vain altailla olleet kaksi jouhisorsaa. Kahlaajista muistiinpanot keskittyvät myös vain erikoisempiin lajeihin. Pikkusirrejä oli altaiden lietteellä kolme, yksi jänkäsirriäinen, kaksi rantasipiä ja metsäviklo myös altailla. Viiden kapustarinnan parvi lensi altaiden yli lounaaseen viittä vaille kahdeksan ja muutamaa minuuttia myöhemmin vielä yksi perässä samaan suuntaan.

Aamuisella lietteellä pistäytyi kerrassaan kolme luhtahuittia yhtäaikaisesti ja paras havainto ilman muuta mielestäni oli luhtakana, joka varttia yli kahdeksan tuli myös ruoikosta esiin parin huitin seuraksi. Se oli miulle elämänpinna. Noita rantakanoja piti tarkkailla aivan hiljaa paikallaan, ne olivat hyvin hermostuneita esiin tultuaan ja livistivät ruoikkoon piiloon heti kun epäilivät joutuneensa huomatuiksi.

( edelleen ainoat kuvani luhtakanasta ovat viime talvelta )

Tuo elis innosti miut tulemaan seuraavana aamuna paikalle jo heti kuuden maissa. Aamusumu Halikonlahdella oli tiukka, näkyvyys alle sata metriä. Nouseva aurinko hajoitti kuitenkin sumun pian ja iltapäivä oli jälleen helteinen, pilvetön ja tuuli heikkoa pohjoisen puolelta.

Vähän aikaa altaiden penkalla lintuja tarkkailtuani paikalle saapui myös Lintuvuoren Jari ja yhdessä jäimme katselemaan kahlaajia ja odottelemaan mahdollisten rantakanojen ilmaantumista ruoikon kätköistä. Kaksi huittia sieltä esiin tulikin, kahlaajista paikalla oli kaksi pikkusirriä, yhtä monta punajalkavikloa, rantasipi, jänkäsirriäinen, musta- ja valkovikloja tavallisempien töyhtöhyyppien, lirojen ynnä muiden mukana. Kello 7:40 sattui silmiimme oudon näköinen kahlaaja, se lenteli sulavasti Halikonjoen yläpuolella ja aikansa kierreltyään laskeutui eteemme kolmosaltaan lietteelle. Kovin rauhaton se oli maassa ja lähtikin pian taas kiertelemään lietteen ylle. Vartin lenneltyään ympärillämme se taas laskeutui lietteelle. Kello oli tuolloin 8:20 ja tuntomerkkien sekä Euroopan lintujen seilailun lopputuloksena määritimme linnun arokahlaajapääskyksi. Kahlaajapääskylajiksi se oli aika nopeasti päätelty, mutta siivenalusten värin tunnistaminen varmasti mustiksi oli aika haastavaa, onneksi se kuitenkin lenteli usein läheltä ohi joten kiikarin vaatimattomasta suurennuksesta ei ollut haittaa.

Nyt oli kyseessä todellinen suurharvinaisuus joten pidimme tärkeänä että siitä saataisiin valokuvakin todisteeksi. Ei meillä kummallakaan ollut siihen aikaan mitään kameraa, kavereista lähimmät joilla sellainen oli olivat Liikon Jorma ja Mäki-Reinikan Lasse. Viimemainitulla oli mielestämme paremmat laitteet joten lähdimme hakemaan häntä paikalle. Siihen aikaan viesti kulki polkemalla perille. Alhaisissa Lasse heräsi kun saavuimme oven taakse, ja kun sitten aikanaan pääsimme takaisin altaille oli lintu jo lentänyt muualle. Ei siitä sitten kuvia saatu, mutta riittävän kuvauksen linnusta olimme muistivihkoon kirjanneet. Olihan siellä lahdella tietysti vielä kolme ruskosuohaukkaa, eilisen näköinen joukko, kaksi kalasääskeäkin kierteli lahdella ja lähtivät yhdessä itään. Pari käpytikkaakin taisi olla liikekannalla, lensivät altaiden yli itään.

Nyt oli tullut makeaa mahan täydeltä, yhdeksään päivään peräti neljä elämälle uutta lajia ihan kotikulmien spontaanilla ekoretkeilyllä, joista tämä viimeinen oli kai toista kertaa Suomessa, tietääksemme. Se ainoa havainto löytyi tuona vuonna 1968 ostamastani käsikirjasta Pohjolan linnut, ykkösosasta. Oli pieni onni että kahlaajat ehtivät tuohon osaan, kakkososa ilmestyi vasta neljä vuotta myöhemmin jolloin senkin heti hankin. Karhumäen Jussi oli tämän teoksen tilannut itselleen kahtenatoista vihkona, mie odotin näitä kirjaksi sidottuja painoksia...

***

( tämä arokahlaajapääsky pääsi kuviin neljä vuotta myöhemmin, elokuussa 1972 Halikonlahdella )