20.8.2018

Lintuja vihoistani LXXXVIII







Kolme vuosikymmentä sitten olimme palanneet takaisin Vantaalle kolmiviikkoiselta retkeltä Oulun seudulle. Nyt pysyttelimme taas kotikulmilla. Lintuja oli aika vähän ja vapaapäiviä lukuun ottamatta retket jäivät tekemättä.

Viidentenätoista päivänä kävelin Martinlaaksosta peltojen poikki Petikon metsään ja sieltä tietä pitkin takaisin. Vihervarpuset olivat lähteneet jo liikkeelle, pari leppälintua, kivitasku ja kymmenkunta pajulintua kotikulmilla taisivat myös olla jo muutolle lähdössä. Ringin peltolaikulla pyöri haarapääskyjä ja tervapääskyjä. Pari pensastaskua, pikkulepinkäinen ja peltosirkku olivat siihen aikaan tyypillisiä tämän ajan peltolintuja. Metsän kuntolenkin varressa oli närhen raato.

Se tuskin oli liikenteen uhri mutta tieltä löytyi sellaisiakin. Nuori luhtakerttunen oli kuollut aivan äskettäin autoon törmättyään, mahdollisesti syntymäpusikkonsa lähelle. Muut raadot olivat nelijalkaisia: rotta, vesipäästäinen ja maamyyrä. Supikoiran raadon olin nähnyt Hämeenlinnantien varressa jo päivää aiemmin.

Viikolla kertyi havaintoja Martinlaakson yli muuttavista selkälokeista ja kahdeksantenatoista päivänä muutti myös harmaahaikara koti-ikkunan ohi. Yhdeksäntenätoista päivänä kotimäen yli muutti sekä hiiri- että varpushaukka.

( hihat heilumaan )


Kahdeskymmenes elokuuta oli paitsi viikonloppu myös sorsastuksen aloituspäivä. Aamulla kotikulmien yli muutti pari vihervarpusparvea, kolme haarapääskyä kierteli talojen välissä ja kirjosieppo oli pihalla vastassa kun lähdin Petikon suuntaan kävelylle. Ringin peltojen yllä näkyi petoja, pari hiirihaukkaa ja saman verran mehiläishaukkoja, viimemainitut mahdollisesti ihan siinä tienoilla syntyneitä. Itse pellolla oli nyt kolme pikkulepinkäistä, kaksi peltosirkkua ja runsaammin keltavästäräkkejä sekä niittykirvisiä.

Metsästä löytyi metsäkirvisiä ja hippiäisiä, Hermaskärinkallion laidasta pyypoikue emon paimennuksessa. Jäin toviksi seuraamaan muuttaisiko mitään. Petoja näkyi lennossa mutta kai paikallisia, hiirihaukkoja peräti neljä joista yksi muuttavan oloinen länteen menossa, kaksi varpushaukkaa ja mehiläishaukka taisivat olla jo kesältä tuttuja.

Minuutin yli kahdentoista kajahti ensimmäinen laukaus Pitkäjärven suunnalta ja minuutin kuluessa useita lisää, sorsasota oli taas alkanut. Järven suunnalta nousi korkealle ilmaan parikymmentä varista ja yksi heinäsorsa joka lähti sotaa karkuun kohti itää. Oikeita muuttajia ei juuri ollut, sääkin oli koleanlainen. Lämpö nousi aamun neljästätoista iltapäivän seitsemääntoista, tuuli etelästä oli navakkaa ja iltapäivällä alkoi heikosti sataakin. Kotiin tullessa vastassa olivat matalalla lentävät tervapääskyt.


*** 


( sotaa paossa? )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.