26.7.2018

Lintuja vihoistani LXXXI



( tyllit pesivät noihin aikoihin hyvin Oulun rannoilla )


Heinäkuun kahdeskymmeneskuudes vuonna 1988 aukeni Oulussa sateettomana, rintama oli mennyt ohi yöllä. Lämpöä oli kaksikymmentä astetta, länsituuli vähitellen yltymässä. Aamupäivällä kävimme Karin kanssa katsomassa mitä hänen rengastuskohteilleen kahlaajille kuuluu Öljysataman alueella. Runsaimpia kahlaajia paikalla olivat suokukot, 38 lintua, ja punajalkaviklot, 29 yksilöä. Viimemainituista yksi oli vielä lentokyvytön poikanen, mutta emme saaneet sitä kiinni. Tyllejä oli kymmenen, pikkutylli oli ainoa lajiaan. Liroja ja töyhtöhyyppiä oli viisi, rantasipejä ja karikukkoja kuusi, lapinsirrejä kolme, pesijöitä nämä täällä kaikki. Pari pikkukuovia ja valkoviklo edustivat muualta tulleita, paikallisia meriharakka ja pari taivaanvuohta. Muista lajeista uuttukyyhky oli hyvä Oulussa, ruskosuohaukka ja räyskä odotetumpia. Valtalajeina olivat kalalokit ja tiirat.

Jätärillä, Oulun jätevesipuhdistamolla siis, kävimme tuon jälkeen. Suokukkoja oli siellä jo 90, seuraavaksi eniten liroja 22. Kuovi- ja pikkusirristä sain köyhät vuodarit. Iltapäivällä kävimme kaupasta hakemassa evästä, huoltamolta polttoainetta ja suunnistimme lopuksi takaisin etelään, Tauvo tähtäimessä. Ensin pistäydyimme kuitenkin Limingan Virkkulassa. Rusko- ja sinisuohaukkoja näkyi useita, merihanhia nelisenkymmentä, kahlaajien joukossa oli yksi jänkäsirriäinen. Bongarit olivat kai päivällä nähneet paikallisen arosuohaukankin, nyt paikalla oli vain Wahlroosin Keijo Pöytyältä, hänkin illalla tullut. Me jatkoimme matkaa puoli kymmenen jälkeen ja ennen yhtätoista olimme sitten Tauvon lintuasemalla, valmiit nukkumaan kohti uutta aamua.


***


( pikkukuovi muuttomatkalla )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.