26.7.2018

Lintuja vihoistani LXXX







Maanantaina 25.7.1988 heräsimme Vaasassa ja jatkoimme matkaa Kokkolaan. Aamu oli heikosti sateinen. Matkalla havaintoja tuli edelleen lähinnä maantiekuoleman uhreista, parin rusakon, kolmen naurulokin ja kuuden nimeä vaille jääneen pikkulinnun lisäksi huomasimme yliajetun kehrääjän Lohtajan Marinkaisissa. Himangan kalasatamassa käväisimme katsomassa merelle, yli lensi mustaviklo.




Matka oli kuitenkin edelleen kohti pohjoista, Kalajoen ja Raahen kautta Ouluun. Kalajoella keskellä peltoaukeaa yllätti valtatiellä yliajetuksi joutunut sinisuohaukkakoiras, sellaista liikenteen uhria ei ollut ennen vastaani tullutkaan. Naurulokki, kalalokki, orava, rusakko ja kaksi pikkulintua olivat tuttuja näkyjä auton alle jääneinä. Pari pysähdystä teimme, Kälviällä ja Pattijoella, mutta ajoimme kilpaa sateen kanssa kohti Oulua.

Meillä oli ohjeistus Rannikoille, ja puoli kahdeksan aikaan iltasella sinne ehdimmekin. Vähän myöhemmin myös sadepilvet saavuttivat meidät ja koko loppuilta olikin sitten reipasta vedentuloa. Jäimme Karin ja Seijan luo odottamaan seuraavaa päivää.


***




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.