Lintuja vihoistani LX

Maanantai, 16.5.1988, ehdin käydä kolmen tunnin kierroksen Petikon metsässä. Yöllä oli ollut vain pari astetta lämmintä, päivällä sentään kolmetoista. Tuuli oli kyllä etelästä ja taivas pilvetön. Satakieli otti miut vastaan metsänlaidassa tuomikossa, jokivarren lehdossa vihelteli kevään ensi punavarpunen.

Matkaa metsänlaitaa idemmäs reunustivat vain menneenvuotiset rastaanpesät. Ratsutallien takana löysin ensimmäisen asutun pesän, se olikin rautiaisen. Emo siellä hautoi viittä munaansa, se oli lähes näreen latvassa yli kahden metrin korkeudessa, paikka hieman hankala enkä ennustanut sille pitkää ikää. Palailin takaisin hiekkakuopan tietä ja löysin sen vierestä kuusentaimesta viisimunaisen punakylkirastaan pesän. Se oli huomattavasti paremmassa piilossa vain metrin korkeudessa, mutta myöhemmin silläkin oli sama kohtalo, hävitys.

Muuten lintuja oli vähänlaisesti. Pyy kuljeskeli maassa itäpuolen kuusikossa, pari käkeä kukkui kilpaa lähimetsissä. Pensas- ja kivitaskulla oli kummallakin reviirinsä kuntolenkin parkkipaikan vieressä. Pensaskerttujen määrä oli kasvanut jo viiteen.

Tiistaina 17.5. ehdin myös kolmen tunnin kävelylle samoihin lähimetsiin. Yövuorosta kotiin tullessa olin jo huomannut kotimatkalla pari leppälintua ja yhden laulavan satakielen. Viikko sitten Petikosta löytämässäni punakyljen pesässä naaras hautoi yhä viittä munaansa. Mustapääkerttu lauloi ja käki kukkui edelleen. Pellon laidassa olevasta mustarastaan pesästä oli munat viety, ehkä orava ollut asialla. Punakylkirastaspari varoitteli, ja jonkin matkan päästä löysinkin kaksimunaisen pesän, ilmeisesti kuitenkin toisen parin vaikka laji oli sama. Tuo varoittelu viittasi jo pidemmälle edenneeseen pesintään. Syytä olikin varoitella, orava oli rikkonut yhdeksäntenä päivänä löytämäni peipon pesän. Parissa samoihin aikoihin löytämässäni punakyljen pesässä olivat asiat kohdallaan, munat tallessa ja emot hautomassa. Närhi kylläkin lensi vaivihkaa lähistöllä, ilmeisellä saalistuslennollaan. Varis oli myös tehnyt tuhojaan, maasta löytyi sen syömä sepelkyyhkyn muna.

Kahdeksannentoista päivän aamulla oli jo seitsemän astetta lämmintä viiden maissa, taivas vetäytymässä pilveen ja myöhemmin jopa sadekuuroja, ensimmäisiä sitten toukokuun alun. Nyt aamulla havaitsin vuoden ensimmäisen harmaasiepon ja satakieli lauloi edelleen, ihan vakiintuneella reviirillään.

Iltapäivällä etsin pesiä neljä ja puoli tuntia, tällä kertaa käyden läpi myös pönttöjäni. Niissä olikin jo useita tiaisten munapesiä, lähinnä talitiaisia. Kymmenes päivä löytämälläni punakylkirastaan pesällä emo hautoi edelleen mutta mustarastaan pesässä viidestä munasta oli kuoriutunut jo kolme.

Aurinkoisessa metsänlaidassa vihelteli pyy, lauloi kaksi mustapääkerttua ja kevään ensimmäinen lehtokerttu. Lehtokurppakin nousi pellonlaitametsästä. Käki kukkui edelleen. Laulurastaalta löysin uuden pesäpaikan, punatulkkupari varoitteli sekin uudella paikalla, keltasirkkua seurasin tovin mutta se ei näyttänyt miulle pesänsä paikkaa.

Yhdeksäntenätoista päivänä komppasin iltapäivän taas jousiampujien maastoradan tuntumassa, tosin edelliskertaa lännempänä. Viisimunainen peipon pesä tuli vastaan kymmenen metriä tien reunasta metsään päin mentyäni. Kolmenkymmenen metrin päästä siitä löytyi taas punakylkirastaan pesä, viisi munaa ja emo. Vielä satakunta metriä kuljettuani löysin tuulen katkaiseman kuusen kannosta mustarastaan pesän, missä oli kaksi aika kookasta poikasta, toki rengastusikäisiä. Niille laitoin sen vuoden ensimmäiset renkaani jalkaan.

Kuusikon vieressä pikku nyppylällä oli kanahaukka kyninyt saaliitaan, muun muassa pyyn. Kävin samalla tutulla ketunkololla toteamassa että siellä asutaan tänäkin keväänä. Pikkujärven suunnalta kuului punavarpusen vihellyksiä, lehtokurppa karkasi ilmaan rehevästä reunametsästä, rautiainen varoitteli, samoin viherpeippopari. Niidenkin pesät voisi etsiä ehtiessään...

***