Matkalle lähtiessä oli sellainen mielikuva että perillä etelässä olisi helppo kuvata vaikkapa haikaroita ja petolintuja. Kumpikin kohderyhmä osoittautui haastavaksi.
Varpushaukkaa ei kannata lähteä kuvaamaan Euroopan eteläkärjen tietämille. Muuten hankala lintu kun levittelee noita perähöyheniään kuin kanahaukka ikään, mutta mielestäni muuten on kuin perusnisari ja kokokin oli aika pieni. Oli saanut saalista, kupu täynnä tavaraa...
Hiirihaukastakin saa parempaa jälkeä kotimaassa. Tuo teki parin kilometrin pitkän laskun ja tunnistui vasta läheltä, luulin paremmaksikin...
Pikkukotkaa ei Suomessa juuri näe mutta etelänkin kuvat jäivät kovin maisemavoittoisiksi.
Käärmekotkan löytää toisinaan Suomestakin mutta kuva on onnenkauppaa,
etelässä niiden saalistusta näkee helpommin.
Helpoimmaksi pedoksi etelässä osoittautui hanhikorppikotka,
sitäkään ei kuitenkaan näkynyt kuin vuoristokierroksella.
ja useimmat nähdyistä pysyivät nekin kovin kaukana meistä.
Isohaarahaukka ikuistui vielä tuntokuvatasoisena mutta muut lajit piti jättää odottamaan jotakin tulevaa tilaisuutta, osan näimme ajaessamme, osan liian kaukaa tai lyhyesti saadaksemme ne tähtäimeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.