26.4.2018

Lintuja vihoistani LVI



( kyhmyjoutsenet pitivät jo tiukasti puoliaan reviireillään )


Vuonna 1988 taisi olla vanhoja lomia käyttämättä viikon verran, joten vietin rästit pois huhtikuun lopussa. Edellisen viikonlopun retkellä iskenyt flunssa oli hellittänyt joten lauantaina 23.4. aamukuudelta lähdin kohti Jurmoa.

Keli ei suuria lupaillut, pari astetta pakkasta oli lähtiessä ja yhdentoista aikaan Pärnäisissä oli edelleen vain pari astetta lämmintä, toki pilvetöntä ja näkyvyys mainio. Tuuli vain oli kovaa, toistakymmentä metriä koillisesta joten se ei ainakaan kevättä ennustanut.

Aneriolla oli 27 laulujoutsenen parvi pohjoisrannan sulassa. Halikonlahden kautta pistäydyin, siellä oli myös kolme laulujoutsenta ja kahdeksan kanadanhanhea, yli lensi 13 metsähanhea. Harmaasorsapari oli saapunut altaille, samoin uivelonaaras. Viurilanlahden puolella oli lisää vesilintuja ja naurulokit olivat tulleet pesimään. Vänskän Veijon luona Nauvon Käldingessä ehdin käydä moikkaamassa vielä ennen laivan lähtöä.

Merimatka oli tuulinen, vain pari hiirihaukkaa oli mainittavampaa, Jurmon kiven ohi mentiin varttia yli kahden ja asemalla olin kolmelta. Tuuli oli yhä 12 metrin tehoista koillista, lämpöä se kaksi astetta.




Saaren länsipäähän lähdin myötätuulessa, menomatkalla sinne näin jo ristisorsaparin ja mustakurkku-uikkuja etelärannassa ja nokkavarpusen männikön suojanpuolen laidassa. Kahlaajakierroksella löysin tyllejä, meriharakoita, hyyppiä, suosirrejä, jokusen kapustarinnan ja valkoviklon. Mereltä etelästä taisteli saarelle kovassa vastatuulessa yksinäinen kurki joka jäi vetämään henkeä Järvelle. Välillä se väisteli minua mutta palasi pian takaisin, mieli ei tehnyt jatkaa matkaa mantereelle. Kivitaskuja näkyi muutamia, luotokirvisparikin tuulensuojassa Järvikannaksella, vedessä taas ristisorsia ja myös muutama jouhisorsa. Iltayhdeksältä lämpö oli taas pudonnut nollaan, tuuli yhä kovaa eikä luvassa muutosta.

Seuraavana aamuna aloitin samalla tavalla. Männikköön oli pudonnut varpushaukka odottelemaan tuulen laantumista, vähän oli rastaita, peippoja ja järrejä, parikymmentä mustavaristakin ja Järvellä yhä eilinen kurki.

Eteläsataman ympäristössä oli eilistä lajistoa, suosirrejä ja mustakurkku-uikkuja neljä kumpiakin, uutena lajina pikkukuovi muutti itään tavallisen kuovin kanssa. Länsireitille saavuin kymmeneltä, lajisto oli eilistä sielläkin, vain yksilömäärältään niukempaa. Luotokirviset olivat menneet saarelleen, jouhisorsista oli paikalla vain yksi.





Iltapäivän aluksi kiertelin saaren keskiosia. Laulurastaita, punarintoja ja niittykirvisiä nousi eniten ilmaan nummelta, yli muutti taas yksi kuovi ja myös nuorehko merikotka joka tovin ajan innostui jahtaamaan muuatta jänistä, tuloksetta. Itäreitin kiersin ennen iltaneljää. Pari pilkkasiipeä ja mustakurkku-uikkua oli Itäsantojenkin edustalla, kahlaajat paikallista pesimälajistoa. Ampuhaukkanaaras kierteli Grundvikissa ja kaakkoiskallion reunasta löysin toisvuotiaan sepelrastaskoiraan. Suuren lohkareen suojassa pääsin lähestymään sitä kahdentoista metrin päähän.

Kaikkiaan ensimmäinen täysi retkipäivä Jurmossa tuotti 65 lajia, edellisen iltapäivän tulos oli 50. Iltasella huomasin vielä ampuhaukkakoiraankin, nyt männikön laidassa kylän nurkilla.

Kahdeskymmenesviides päivä alkoi kylmänä, neljä astetta pakkasta aamuviiden aikaan ja tuuli pohjoisesta toistakymmentä metriä sekunnissa, lumikuurojakin tuli ajoittain ja maassa oli ohut valkea kerros. Tyypillinen maanantai...

Ensimmäiset merkintäni olivat lehtokurpista ja taivaanvuohista, seuraava pulmusesta kylällä. Aamun edetessä lintuja alkoi näkyä enemmänkin, pari peukaloista ja hippiäistä männikössä, mustavariksia ja sepelkyyhkyjä kylällä ja edempänä kaikki tutut linnut niityltä ja rannoilta sekä merestä. Länsireitillä oli miulle uusi laji keväälle, lapinsirkku. Ristisorsia oli viisi, jouhisorsia kaksi, länsiriutan lähisaarilla kaksitoista merihanhea.

Saaren sisäosissa kävelin puolipäivän kahta puolta. Mitään pakomuuton tapaista ei tämä takatalvi aiheuttanut, paikalliset linnut olivat jo tiukasti reviireillään. Rautiaisia löytyi katajikoista seitsemän, aamulla männikössä niitä oli ollut viisi. Kolmenkymmenenviiden kuovin parvi muutti takatalvesta huolimatta koilliseen. Mustakurkku-uikkuja oli vielä, härkälintuja myös kaksi, ne keväälleni ensimmäiset.

Iltapuolella ehdin käydä vielä itäreitinkin laskemassa. Punarinnat olivat runsaimmat rannassa, haahkat meressä. Kaikkiaan päivän mittaan huomasin 67 lajia vaikka lämpö pysyi koko päivän pakkasella ja satanut lumi siten maassa. Kova pohjoistuuli sentään heikentyi vähän, luoteeseen kääntyessään. Maanantai-ilmiöksi on laskettava myös Olli Vesikon saapuminen saareen ja asemalle. Muistin tyypin 80-luvun alun retkistäni Jurmoon enkä oikein tyylistään tykännyt.

***






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.