Lintuja vihoistani XXXIII

( sankariainesta )

Aamu kolmantena helmikuuta vuonna 2013 aukesi Utössä aiempia pilvisempänä. Tuuli oli kääntynyt luoteeseen eikä se koskaan ole hyvä merkki tuolla saarella, pakkasta oli edelleen noin asteen verran.

Sepen kanssa lähdimme aamun valjettua maastoon. Peippo taisi olla vastassa jo kämpän pihalla, lähellä oli myös räkättejä ja tilhiparvi. Merelle staijaaminen tuotti kohtalaisen hyvin. Merisirrejä löytyi nyt jo 47 kolmena porukkana. Tukkakoskeloita oli 22, pilkkasiipiä 21 ja mustalintuja enää lajin verran. Joutsennuorukainen oli edelleen paikallisena, samoin toinen naurulokki. Yksi lapasotka oli taas paikallisena, samoin allihaahkanaaras oli ilmaantunut satamalahdelle. Luotokirviset, punarinta ja peukaloinen löytyivät tänäänkin.

Iltapäivällä seurasin putkella vesilintuja saaren itäpäässä, muun muassa muuatta nuorta merimetsoa lähikarilla kun huomio kiinnittyi merikotkaan joka lensi lajille epätyypillisen rivakoin siiveniskuin juuri veden pinnassa kohti tuota merimetsoa. Se lähestyi auringon suunnasta ja onnistui iskemään kiinni kohteeseensa. Carbo ei kuitenkaan lamaantunut vaan ponnisti kotkan otteessakin veteen ja sukelsi vetäen ahdistelijansa mukanaan pinnan alle. Jokusen sekunnin kuluttua kotka nousi otteensa menettäneenä pintaan ja ponnisteli itsensä ilmaan, laskeutui sitten lähiluodon kärkeen itseään kuivaamaan. Kauan kesti ennen kuin merimetso uskalsi nousta näkyviin, silloinkin vain sen pää vilahti hetken pinnassa noin sataviisikymmentä metriä edempänä. Hengissä se kuitenkin oli, eikä kotka siihen enää uudestaan kiinni päässyt. Sen verran reikäinen taisi kohde olla etten sille kovin pitkää ikää ennustanut, sen todellisesta myöhemmästä kohtalosta ei miulla kuitenkaan ole tietoa. Tuollaiseen iskuun olen kyllä nähnyt koirashaahkan kuolevan...

Kettusirkkua sai sinä päivänä odotella ihan iltahämäriin asti, viiden maissa se kutsuili ja vilahti pari kertaa vakiopaikoillaan kylässä. Parikymmentä minuuttia myöhemmin nousi huuhkaja piilostaan Kobbenin huipulle.

***