Satumaa

( Antti Karisto: Satumaa – Suomalaiseläkeläiset Espanjan Aurinkorannikolla SKS 2008, 517 s. )

Tämmöinen teos tuli kotiin Turun kirjamessuilta Seijan poimimana. Hänen vanhempansa ja sisarensa ovat asuneet tuolla pitkään eläkeläisinä ja niinpä meilläkin on ollut paljon puhetta mahdollisuudesta siirtyä sinne kunhan tilanne sallii.

Kirja on otsikkonsa oloinen, ensimmäisellä sivulla on tietysti Unto Monosen Satumaa -tangon sanat ja haavemaailmassa liikutaan melkein enemmän kuin todellisessa. Paksu kirja on työstetty noin kolmen kuukauden tutkimusmatkan, 24 haastattelun, viiden päiväkirjan, 51 kilpakirjoituksen ja 400 palautetun kyselylomakkeen antamasta materiaalista. Aineisto on pääosin vuodelta 1998 ja kirja on tehty noin vuosikymmentä myöhemmin.

Satakunta sivua kuluu tutkimuksen materiaalin ja metodien esittelyyn. Varsinainen asia alkaa Aurinkorannikon esittelyllä. Tuskin moni tulee tuolta mitään ”alkuperäistä Espanjaa” etsimään, Malagaa lukuun ottamatta joka paikka tuolla oli jo tutkimuksen tekoaikaan muuttunut turistilähiöiksi, monessa niistä suomalainenkin ummikko pärjää ihan sillä mitä osaa.

Seuraavaksi kartoitetaan talviasukkaat. Ensimmäiset suomalaiset tulivat pian sotien jälkeen, enemmän vasta 1960-70 -lukujen vaihteesta lähtien ja varsinainen muuttoaalto saapui 1980-luvun juppivuosien lopulta lähtien kun valuutan vientiluvat poistuivat. Lama pysäytti muuton vuosiksi mutta uutta vauhtia tuli taas Suomen talouden parantuessa. Tutkimuksen tekoaikaan suomalaisia oli Espanjassa 2000-3000, kymmentä vuotta myöhemmin jo 7000-8000. Aurinkorannikolla noista oli vajaa puolet. Muutto lienee kasvanut noista ajoista vaikkei välttämättä samaa vauhtia. Luvut ovat rekisteröityneiden muuttajien määriä, rekisteröitymättömiä oli tutkimuksen tekoaikaan moninkertainen määrä. Nykyisin muuttoa on myös töihin, ennen oikeastaan vain eläkeläiset muuttivat.

Vuonna 1998 puolet Espanjan suomalaisista oli alle 65-vuotiaita. 55 vuotta täyttäneistä eläkeläisiä oli 88 prosenttia kun Suomessa asuvista niitä oli 77 prosenttia. Muuttajat livistivät työelämästä siis paljon kotisuomalaisia varhemmin. Miehiä on muuttajista lievä enemmistö, 55 vuotta täyttäneistä 54%. Suomensuomalaisista vastaava osuus on vain 43%. Tyypillisesti tullaan kun eläke alkaa ja talvehtiminen etelässä loppuu kun vanhuus alkaa vaivata. Asumistalvia kertyy keskimäärin 6-7, ehkä pari lisää muualla etelässä.

Koviksi työnsankareiksi muuttajat itseään kehuvat kuten kaikki lintsarit täälläkin, vaikka livistivät töistä yli vuosikymmentä vaikkapa minua aikaisemmin. Odotetusti muuttajat ovat hyväosaisia verrattuna kotiväkeen. Hiljalleen joukkoon tulee kuitenkin duunareitakin, ainakin jos matkustaminen on ollut jo työikäisenä harrastus. Hyvin harva aloittaa matkustusharrastuksen muuttamalla eläkeläiseksi etelään.

Motiiveina muutolle esitettiin ”uutta aloitusta”, kontrastia työelämään, parisuhteen parantamista, ja jotkut uskaltavat ottaa esiin myös halvat hinnat ja kevyen verotuksen, noihin aikoihin kun yksityisestä työeläkkeestä tuskin Espanjaan saati Suomeen mitään veroja maksettiin. Nyt sekin porsaanreikä on paikattu, ainakin pian jos ei jo nyt. Hintatasokaan ei juuri poikkea siitä mikä se täällä on, paitsi joillekin tärkeä alkoholi on halpaa. Joku on saanut tarpeekseen Suomesta yhteiskuntana, lähinnä äärioikeistolaiset tai veropinnarit. Kirjan haastattelujen aikaan persuilu Suomessa ei vielä ollut sellainen ilmiö kuin nyt, tällä hetkellä se taitaa ajaa tästä maasta fiksumpaa väkeä vapaampaan mielipideilmastoon. Joku taas on polttanut sillat takanaan tai kokenut häpeää vanhojen tuttaviensa keskellä, joku rötöstelijäkin on livistänyt muita piiloon etelään. Jos itse sinne muuttaisin, motiivi olisi sama kuin muuttolinnuillakin, valoa ja lämpöä etsisin. Muu olisi vähemmän tärkeää.

Vakiomuuttajat haluavat erottautua turisteiksi nimittämistään ja kuten eläkeläiset yleensä rakentavat tuollakin itselleen tiukat rutiinit. Kun ”turisti” ”pakenee arkea”, nämä talvimuuttajat luovat arjen Espanjaan, eivät kulje rannoilla vaan kyläilevät toisillaan, shoppailevat, istuvat kantakapakoissaan, käyvät seurakunnassa ja muissa suomalaisten keskuksissa. Osa harrastaa sitä mitä Suomessakin, osa yrittää kehitellä uusia harrasteita, yleensä sitä mitä muutkin suomalaiset, vaikkapa golfia. Tuskin kukaan siellä lintuja harrastaa, se jäisi yksin miulle ja niille turisteille jotka siellä satunnaisesti käyvät. Kysely paljasti että eläkeläiset liikkuvat talvisin vain tukikohtansa tuntumassa, hyvin harvoin kauempana. Silkka laiskottelu nousee esiin vaikka sitä muuksi yritetään vakuuttaa.

Ruokailussa halpa viini ja alkoholi on otettu ilolla pöytään mutta muun espanjalaisen tai välimerellisen kanssa hangoitellaan vastaan. Kyselystä voi huomata että alkoholin käyttö on lähes kaksinkertaista kotimaan vastaavaan verrattuna. Kun espanjalainen alkoholi ei ole sen terveellisempää eikä suomalainen maksa innostu toimimaan tuplateholla etelässä, terveydelle vaarallista tuo on, vaikka juopottelua yritetäänkin vähätellä välillä jopa tutkijankin toimesta. Omissa ruokailutottumuksissani olisi totuttelemista kun olen tottunut päivittäisiin mustikoihin, puolukoihin ja muuhun täkäläisestä luonnosta saatavaan enkä käytä tuota alkoholiakaan. Teetä sentään saattaisi saada kun lyöttäytyisi englantilaisten talvehtijoiden seuraan. Sieltä löytyisi ehkä joku tirpoistakin kiinnostunut...

Joku sanoo lähtevänsä etsimään etelästä terveyttä. Elämäntavat vaikuttavat terveyteen enemmän kuin ilmasto, vaikka Suomessa talviaikainen ylikuolleisuus on viidentoista prosentin luokkaa ja siis merkittävä. Aurinko on vaikkapa psoriaatikolle hyväksi eikä sen talvinen määrä aiheuta tuollakaan mainittavaa ihosyöpäriskin kasvua. Valo nostaa mielialaa ja saa olon tuntumaan paremmalta vaikka sairauksia olisikin.

Ei eläkeläisyys ole aina sitä ”kolmatta ikää” vaan vanhenee ihminen vääjäämättä. Vanheneminen on luopumista ja se taas voi tuntua vapaudelta jos terveys ja varat vielä sallivat. Muutto etelään jättää sukulaiset yleensä pohjoiseen, se voi joillekin ottaa koville ainakin jos eivät pidä yhteyttä. Vanhuus näkyy siinäkin että uskonto saa otetta elämästä, vai lieneekö tuo vain tutkijan omia painotuksia. Yleisempää taitaa olla että kuoleman lähestymisen tajuaminen ajaa monet takaisin Suomeen, näin kävi Seijankin vanhemmille jotka parin vuosikymmenen etelässä olon jälkeen tulivat viimeisiksi vuosikseen tänne, ovat nyt siis jo kuolleet.

Pettymyksiäkin koetaan, sairastellaan, asunto ei ole toivotun kaltainen, ihmissuhdeongelmia on eikä niitä villejä sinkkuja löytynytkään, sääkin voi pettää, Välimeri on talvisateiden vyöhykettä. On Suomea enemmän varkaita ja suorastaan rosvoja, ja huijareita, varsinkin asuntokaupoissa. Kaikki huijatut eivät edes kehtaa myöntää tulleensa huijatuiksi. Suomalaiset riitelevät keskenäänkin, yksin ja yhdistyksinä. Mahtailijoita riittää kun jokainen sivuun saneerattu ex-pomo kuvittelee olevansa jonkinlainen kyläpäällikkö uudessa yhteisössään.

Tyytyväisiä sanovat kaikki olevansa, ilmastoon, terveyteen, luontoon, kulttuuriin, ihmisiin jne. Suomalaisista moni sanoo vähät välittävänsä vaikka kyselystä käy ilmi että suomalaisyhteisö on hyvin sisäänpäinlämpiävä. Espanjalaisiin ei oikein saada kontaktia, he kun pitävät kaikkia turisteina, eivät ystävinä. Suomalaiset tuntuvat palaavan vastaavasti lähemmäs perinteistä suomalaisuutta keskinäisine juhlineen ja juhlanviettotapoineen.

Suomalaisten eläkeläisten ryntäystä etelään on rajojen madalluttua pelätty ja odotettu, mutta kirjan kirjoittamisen jälkeinen vuosikymmenen lama on luonut uuden tilanteen niin Espanjassa kuin Suomessa. Elintaso ratkaisee. Muutto pysyy leimallisesti parempiosaisten vaihtoehtona.

Kirjan loppu palaa utopioiden pariin. Ei missään onnelaa ole eikä noin naiiveja onnelaan muuttajia Suomestakaan löydy. Paljon ratkaisee mitä se ”parempi elämä” on mitä etelästä etsitään. Omalla kohdalla luulisin odotusteni keskittyvän säähän, valoisuuteen ja mahdollisesti toisenlaisen luonnon tarjoamiin uusiin mahdollisuuksiin nykyisissä harrastuksissani. Olen täysin varautunut pettymyksiin noissa toiveissani ja tiedostan riskit. Pidän erämaista enemmän kuin turistirysistä, löytöretkeilystä ja vapaasta liikumisesta enemmän kuin ohjatusta kulkemisesta, luonnosta enemmän kuin ihmisistä ja kirkot, uskovaiset ja seurakunnat kierrän mahdollisimman kaukaa ohi. Paljon miun pitää dementoitua ennen kuin näkisin tuon tienoon toiveitteni täyttymyksenä.

***