23.10.2017

Elimäen hanhimyllystä




Seija kävi vaihdattamassa talvirenkaat autoonsa Kouvolassa ja samalla päätimme käväistä Elimäenjärven peltoaukealla katsomassa olisiko siellä vielä hanhia maailmankokoustaan jatkamassa...





Olihan siellä. Vesi kyllä oli laskenut, pumput olivat toimineet ja kylmä ilma oli jäädyttänytkin jonkun matalan lammikon.




Merikotkia surffaili parven laitamilla pari, kolme, samoin yksi kookas kanahaukkanaaras ja hanhet nousivat vähän väliä ilmaan.




Se humina kuului kauas, samoin parvien tasainen surina kun ne ruokailivat jo puoliksi tasaiseksi tallatussa vehnäpellossa. Lennossa melu oli sitten paria kertaluokkaa kovempi. Jos saitte noista ylemmistä kuvista laskettua montako lintua niissä on, laskekaapa myös nuo videon tirpat (sikäli kun onnistutte sen avaamaan). Me järkeilimme että jos lintuja on noin yksi neliömetrillä ja lintujen peittämiä peltoja on pari, kolmekymmentä hehtaaria, kyllä se 200-300000 ihan mielekäs arvaus on. Itse asiassa hanhien suosimaa peltolakeutta on useita neliökilometrejä...





( parempi video oli ihan liian iso tänne, olisi ollut puolitoista minuuttia taivas pimeänä...

  tähän viimeiseksi riviksi laitin linkin videokoosteeseen )



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.