22.9.2017

Viisi vuosikymmentä sitten XXX



( tuommoisia ne pedot olivat siihenkin aikaan )


Viisi vuosikymmentä sitten 19.9.1967 ehdin iltapuolella koulun jälkeen käymään pienellä linturetkellä Salon Halikonlahdella. Silloin oli aurinkoista ja lämmintä ihan eri tavalla kuin nyt. Tuuli puhalsi eteläkaakosta joten virtaus tuli vähän kuin nytkin ennustetaan viikonloppuna tulevan.


Pari haarapääskyä kierteli vielä lahdella, pajusirkkuja näkyi jo useita ja Vuohensaaren tien varressa hemppoja kymmeniä. Kalasääski kävi Viurilanlahden yllä kahdesti ja lahden yli muutti myös todennäköinen mehiläishaukka, lienee kuvauksen perusteella ollut nuori yksilö, nehän ovat aika vaikeita tunnettavia. Vesilinnuista listoilleni olen kirjannut tavit, punasotkat, lapasorsat ja telkät. Sepelkyyhkyjä oli paikalla vielä seitsemän linnun parvi.


Kahlaajista runsain oli edelleen töyhtöhyyppä, 50 lintua hermoili kalasääsken ympärillä sen kierrellessä Viurilanlahden lietteen edessä. Suokukkoja oli kahdeksan, taivaanvuohia viisi ja tyllejä kaksi. Kunnon kierros olisi tuottanut ehkä vielä enemmän.



( on se pöllö )

Torstaina 21.9. tein aamupäiväkierroksen kuten viikottain sitä ennenkin. Lämpö oli laskenut seitsemääntoista asteeseen, tuuli oli edelleen idässä. Lietteet Viurilanlahden puolella olivat paljastuneet puolentoista hehtaarin kokoisiksi. Hemppoja oli edelleen neljäkymmentä, niittykirvisiä hieman enemmän ja kiuruja viisikymmentä. Haarapääskyjen määrä oli kasvanut kahteenkymmeneen.


Viurilanlahdella kierteli kaksi sinisuohaukkaa, ja yli lensi elämäni ensimmäinen suopöllö, sepä näytti erikoiselta etelään muuttaessaan. Nuolihaukkojakin kierteli lahden yllä saalista etsimässä vielä kaksi lintua.


Vesilinnuista punasotkia oli edelleen viisikymmentä, lapasorsia kaksikymmentä, tukkasotkia ja telkkiä kymmenkunta ja olipa paikalla vielä neljä pilkkasiipeäkin, mitä lienevät muutolta laskeutuneita. Kahlaajat olivat vähissä, töyhtöhyyppä, suokukko ja mustaviklo yhden yksilön varassa, tyllejä sentään neljä ja taivaanvuohia kolme.


Iltasella käväisin vielä Sirkkulassa, juurikkaannostotöihin valmistautumassa. Toravuoren laidassa tiputteli tiltaltti syyslaulua, entisen naapurin metsänlaidassa kähmi peukaloinen. Kuljin pitkään sen perässä katsellen sitä tarkkaan, sekin oli elämäni ensihavainto lajista.


*** 



 ( vaikea seurattava vilkkaana ja piilottelevana )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.