18.9.2017

Lintumuisteluita XCI



( siipirikko nuori lapinsirri Halikonlahdelta 1972 )




Vuonna 1972 taisi 16.-17.9. olla viikonloppu kuten nytkin. Olin tullut Turusta Saloon lintuja katselemaan. Ensimmäiseksi kävin Katinkallion huipulla katsomassa vähän aikaa muuttaisiko lintuja. Sää oli vähän kuin nytkin, lämpöä viitisentoista astetta, pilvipeitettä kohtalaisesti, tuuli hieman pohjoisvoittoista.



Muutto oli kuitenkin vaatimatonta, petolintuja vain yksi ampuhaukka, pikkulintuja jonkin verran, peipot, rastaat, kiurut ja metsäkirviset yleisemmästä päästä muttei suurempia parvia. Käpytikkoja oli lähimetsässä viisi, pikkutikkakin huuteli.



Fillaroin siitä sitten Halikonlahdelle. Torin ylikin muutti itään kaksi käpytikkaa. Lahdella oli muutama paikallinen petolintu, sinisuohaukka, nuolihaukka ja kolme tuulihaukkaa. Ainoa muuttaja oli varpushaukka. Korvenojan Pepe ja Sällylän Sepe olivat samaan aikaan paikalla, ja pitkästä aikaa Juho Koski, joka oli monena syksynä käynyt komppaamassa lahden niittyjä kurppien toivossa. Nyt ei heinäkurppaa ollut löytynyt.



Kahlaajia me muutkin laskimme, kaksitoista lajia paikalla olikin. Taivaanvuohia oli eniten, samoin suokukkoja, molempia sata. Töyhtöhyyppiä oli vielä neljäkymmentä, suosirrejä viisitoista. Kaksi pikkutylliä ja saman verran lapinsirrejä viivytteli vielä paikalla, toisella lapinsirrillä oli jotakin vikaa siivessä, se tuskin täältä lähtisikään. Rantasipejä oli myös kaksi. Punakuiri kierteli vuoroin altailla, vuoroin Viurilanlahden lietteellä. Neljän kapustarinnan parvi kierteli hetken yllä mutta jatkoi sitten etelään.



Uloimmassa vedenpuhdistusaltaassa näimme myös nuoren liejukanan, siitä oli noihin aikoihin tullut jo pesimälaji Halikonlahdelle.




( vanha kuva nuoresta punakuirista )


Sunnuntain aloitin samaan tapaan myös Katinkalliolla, nyt paikalle tulivat myös Sepe ja Pepe. Muuttoa ei kuitenkaan ollut eilistä enempää. Eilisten valtalajien lisäksi näkyi viidenkymmemme kyyhkyn pallo ja haarapääskyjä muutteli yli seitsemäntoista. Rautiaisia kuului myös puolisen tusinaa. Järripeippo löytyi paikallisena ja yksi muutti yli, pari korppia lensi yli, käpytikkoja oli taas viisi ja pikkutikkakin ilmoittautui, uutena tikkana palokärki. Pyypoikue oli mäen alla notkossa. Kuusitiaisia kuului huutelevan metsässä ja kahdentoista linnun parvi meni itäänkin.



Halikonlahden lietteet käytiin nytkin tarkistamassa. Suokukkoja oli nyt sataviisikymmentä, taivaanvuohia viisikymmentä ja saman verran töyhtöhyyppiä. Punakuiri oli yhä paikalla, samoin pikkutyllit. Lapinsirrejä ei löytynyt, suosirrejä oli enää kaksitoista ja pikkusirritkin olivat jättäneet paikalle vain yhden. Kahlaajia oli vain kymmenen lajia.



Pedotkin olivat häipyneet, vain yksi tuulihaukka oli jäänyt. Pohjoistuuli oli tuonut lahdelle ensimmäisen urpiaisparven.



***



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.