25.8.2017

Lintumuisteluita LXXXIV






Vuonna 1970 elokuun 25. päivänä vietin aamupäivän iltayhteen asti Ilmusmäellä, Lehtolan Tapani seurasi kanssani lintujen liikkeitä, ja iltapuolen viidestä yhdeksään Halikonlahdella, seurana Lintuvuoren Jari ja Karhumäen Jussi joka rengasti kahlaajia. Lämpö oli alkusyksyiset seitsemäntoista astetta, pilvipeitteessä pieniä rakoja, tuuli luoteesta kohtalaista.


Ilmusmäellä muutto oli vielä vaatimatonta. Viisi petoa näkyi ja niistäkin pari taisi olla paikallisia sääksiä. Yksi käpytikka muutti myös itään, kaksi oli paikallisina. Käpylintuja oli mäellä kaksi parvea, pyitä kaksi lintua.


Halikonlahdella keskityttiin totutusti kahlaajiin. Neljätoista lajia oli paikalla, valtalajeista aivan ylivoimainen oli suokukko, joita arvioitiin kerääntyvän kolmosaltaaseen yöpymään peräti lähes puolitoistatuhatta samankesäistä nuorukaista. Toinen poikkeuslaji oli pikkusirri joita pyöri lahdella jopa 130 nuorta yksilöä, Jussi sai peräti yhdeksäntoista renkaisiinkin. Suo- ja lapinsirriä oli vain muutamia, kuovisirrejä kaksi nuorta joista toinen sai Jussilta renkaan. Muista kuin kahlaajista mainittava oli harmaahaikara, samoin kaksi kalassa käynyttä sääkseä, runsaasti lapinkirvisiä ja kymmeniä tervapääskyjä joita jahtasi illalla nuolihaukka.


Illan pimettyä siirryin vielä Taka-Kärkänmäelle seuraamaan yömuuttoa kahdeksi tunniksi. Taivas selkeni lähes pilvettömäksi, tuuli pohjoisesta tyyntyi ja lämpö putosi nopeasti viiteen asteeseen. Lirosta ja pikkusirristä tuli vielä yömuuttohavainto, parin harmaasiepon ja parikymmenen peltosirkun lisäksi muita muuttajia ei ollut. Kehrääjä saalisteli mäellä paikallisena ja sarvipöllö ilmaantui lahden tienoille saalistamaan.


***



( nuori pikkusirri noilta vuosilta )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.