22.8.2017

Lintumuisteluita LXXX







Vuonna 1971 seurailin elokuun jälkipuolella erityisesti Halikonlahden kahlaajia, kuten monena vuonna noihin aikoihin. Siinä sivussa illan retkillä kirjasin muistiin myös lintujen iltaliikettä niiden saapuessa yöpymään lahden ruoikoihin.

Elokuun 21. päivänä oli kaunis, lähes pilvetön alkusyksyn päivä, lämpötila päivällä 23 astetta mutta viileni nopeasti illan mittaan kuuteentoista. Tuuli puhalsi luoteesta. Rannikon Kari ja Karhumäen Jussi olivat tavan mukaan paikalla, Jussi rengastamassa kahlaajia.

Kahlaajia oli tavan mukaan kohtalaisesti vaikka syksy 1971 oli aika vaatimaton pesimäkesä kahlaajille ja nuoret linnut vähissä. Suokukot, lirot, kuovit, taivaanvuohet ja tyllit olivat runsaimpia 15 kahlaajalajista. Pikku-, suo- ja kuovisirrit olivat yhden yksilön varassa, lapinsirrejä näkyi kuusi. Myös metsäviklo ja pikkutylli olivat yhden yksilön varassa, ne olivat nuoria kun sirrit olivat vanhoja.

Iltakuudelta aloimme seurata lahdelle saapuvia muuttajia. Eilisiltana Jussi ja Kari olivat laskeneet peräti kolmentuhannen keltavästäräkin tulleen lahdelle yöpymään, nyt yöpymään tulijoiden määrä jäi tuhanteen. Haarapääskyjä tuli samaan tahtiin ja niiden summa nousi 1070 yksilöön. Tervapääskyjä, törmäpääskyjä ja västäräkkejä näkyi vain muutamia. Kahlaajat lähtivät kuitenkin myös iltamuutolle, ehkä luoteisvirtauksen vauhdittamina. Kuoveja muutti kymmenen, liroja 22, suokukkoja 28, taivaanvuohia neljä. Tylli, metsäviklo, valkoviklo ja rantasipi jäivät yksittäisten havaintojen varaan.


Iltakahdeksalta muutto hiljeni auringon laskiessa ja sen ajan tavan mukaan siirryin läheiselle Taka-Kärkänmäelle seuraamaan alkuyön muuttajien ääniä.


***




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.