Lintumuisteluita LXX

( yöllä ei tuuli häirinnyt vesipääskyjä )

Lauantai 14.6.1997 alkoi kun suuntasimme Ahvenlammelle. Tyyntä oli ja valoisaakin, keskiyöllä, joten kahlaajia löytyi hyvin. Jänkäsirriäiset sirisivät, vesipääskyt pyörivät lammilla ja lopuksi vielä jänkäkurppakin laukkasi puusillallaan.

Jänkäkurpan jälkeen olikin kiire lähteä kohti pohjoista. Valtatien varressa oli nuotitus lapintiaiselle. Hetken sähläilimme pöntön paikkaa etsien mutta kun sen sitten löysimme, emo oli sopivasti valmiina ja pääsimme jatkamaan matkaa kohti Vuotunkia. Pysähdyimme tietysti Määttälänvaarassa kuten kovin moni muukin joukkue tähän aikaan. Lehtokurppa kiersikin pian ohitsemme. Hieman syrjemmällä oli joku porukka joka etsi selvästi jotakin muuta, pysähdyimme toviksi kuuntelemaan ja lauloihan paikalla juuri silloin sirittäjä! Toiset paikallaolijat jäivät hieman happamina kuuntelemaan kun me lähdimme eteenpäin. Ehdimme kuulla vielä rautiaisen tienvarresta ja pari kuikkaa järveltä ennen kuin lopullisesti suuntasimme Vuotunkiin.

( kiva Kuusamossa )

Lintutornille saimme tulla ihan omassa rauhassa, olikin siten helppo työ varmistella selältä heinäsorsat, uivelot, pilkkasiivet ja suokukot sekä heinätavinkin. Odotetuista vain mustalintu ja lapintiira jäivät vielä puuttumaan. Tornilta suunnistimme vanhalle kottaraispaikalle, sitä emme hakeneet vaan viereisestä pöntöstä helmipöllöä, emo olikin paikalla. Nyt oli aika suunnata Valtavaaraan. Matkalla tähyillessämme saimme listalle vielä sen äsken puuttumaan jääneen lapintiiran.

Valtavaaralle ehdimme kerrankin ihan suunnitellussa ajassa, hitusen aamuneljän jälkeen. Univelka oli jo aika raskas mutta tokkura ei estänyt huomaamasta parkkipaikan kuukkeleita. Rinteeseen kiivettäessä lajeja alkoi tulla lisää, harmaasieppo, pikkukäpylinnut, tilhi ja tervapääsky. Nuoteissamme oli paikka mihin piti kuulua kaksi sinipyrstöä. Vietimme paikalla kolme varttia, huomasimme varpushaukan, hippiäisiä, metsävikloja, kalasääsken mutta emme kohdelajia. Toiveikkaasti palailimme alakautta autolle, saimme listaan punarintoja, peukaloisen ja pyitä, pari uutta rautiaistakin kuului mutta se sinipyrstö jäi uupumaan.

Nyt piti ryhtyä jo hieman inspiroimaan. Piippariin tuli viesti että Varisjoella olisi pikkusieppo, sinne siis. Mie en matkasta juuri mitään tiennyt, taisin nukkua peräti hetken takapenkillä. Perillä havahduin sentään hereille: lintua ei kuulunut mutta oli sentään riekko. Aamupäivän nousevassa helteessä kiertelimme itäpuolen hakkuita petolintuja etsien. Kurkia ja korppeja oli, samoin töyhtöhyyppiä muttei petoja. Parin tunnin köyhäilyn jälkeen suuntasimme takaisin kirkonkylään, Hautalan pihalta piti etsiä sinitiaista ja nakkelikin oli tuoreeltaan havaittu paikalla. Puolen tunnin evästauon aikana sinkkari huomattiin mutta siihen oli tyytyminen.

( aina haastava rallissa )

Vierestä Säynäjäperältä yritimme uudestaan pikkusirkkua, vihjepaikkamme oli yhä tyhjä muuta edettyämme parisataa metriä edemmäs Junttilantietä kajahti tuttu säe pajukon laidasta. Torangin tornista yritimme silkkiuikkua, mutta olimme jo sen verran väsyneitä että suurin haaste oli löytää tornille. Tornilla huomasimme että koivut peittivät näköalan, mutta uikut näkyivät sentään niidenkin välistä. Vasta lähtiessämme älysimme että olimme kiivenneet vasta tornin alatasanteelle, ylempää olisi näkynyt helpommin... Autolle harhailukin vei vartin, taisimme olla jo puoliunessa kaikki.

Kaatopaikalle suuntasimme hakemaan merilokkia, se olikin helppo. Vasta purkutilaisuudessa kuulimme että paikalla olisi kannattanut olla tarkempi. Seuraavaksi oli kiire lähteä bongaamaan mustapäätaskua – tai nykyisin siis sepeltaskua – Kemilästä Lämsänkyläntien varresta. Huonokuntoinen oli tie, mutta pellon laitaan päästyämme tasku odotteli meitä kivasti heinäladon katolla. Kun Velmalan Hannun vetämä porukka saapui paikalle, me suuntasimme jo eteenpäin.

Poussun tielle kompuroimme samaa kurjaa polkua takaisin. Keskipäivän helteessä pohjansirkkua emme kuitenkaan huomanneet. Lohtulajiksi löytyi kanahaukka viereisestä männiköstä. Pikku-Kerolle menimme etsimään puuttuvaa mustalintua ja sitä allihaahkaa. Mustalinnut löytyivätkin helposti mutta allihaahka oli yhä kelju. Tovin kuluttua ajattelimme yrittää kurkata saaren taa muutamaa sataa metriä etelämpää. Kari ei jaksanut kompata vaan jäi autolle, mutta mie ja Veli-Pekka kävimme rantaan ja löysimmekin heti etsimämme telkkäparvesta juuri saaren laidassa. Karia harmitti nopea onnistumisemme.

Heikkisennivallakin pysähdyimme, hiirihaukan huomasimme heti mutta pikkutylliä emme edelleenkään. Päätimme palata takaisin ja lähteä Teerirannan suuntaan. Kurvisen kohdalla on jyrkkä mäki jonka yläpäässä oli avara paikka staijailla. Sinisuohaukka löytyi heti, mutta harmiksemme Velmalan Hannun joukkue saapui samaan aikaan paikalle. Siinä sitten pokkana jutustelimme ja helpotukseksemme haukka hävisi hiljalleen vaarojen taa. Siitä tuli se laji jolla tuonkin ryhmän pystyimme purussa lopulta voittamaan.

Teerirantaa oli kehuttu ennakkoon kovasti mutta me löysimme vain härkälintuja ja lehtokertun. Purkutilaisuudessa selvisi että paikalla oli ollut myös mehiläishaukka. Hyöteikköön teki vielä mieli, olihan tuloni sitä kautta ollut hieno keskiyön kotkineen. Eväät söimme mäen laella, helle piti linnnut vaisuina. Komppaamallakaan emme kapustarintaa suolta löytäneet. Viimevuotista hiljaista käenpiikaa muistellen Kari innostui matkimaan lajia ja yllätys oli suuri kun metsänlaidasta vastasi huutoon käenpiika! Hetken päästä ylle tuli joku pikkufalcokin vastaamaan samalla tavalla hälytyshuudollaan! Kaksi lajia saatiin siis viimeiselle tunnillekin. Lopun aikaa etsimme kapustarintaa, mutta turhaan.

Lajimäärämme nousi hienosti sataanyhteentoista. Viimevuotinen tulos parani seitsemällä. Epävarmaa oli silti pärjäisimmekö edes naisporukalle. Voitosta kisaavien oletimme saaneen yli satakolmekymmentä. Palautimme rallilomakkeet, yötä menin viettämään Valtavaaran tuntumaan kun kuulimme että sinipyrstöt olivat kaikesta huolimatta olleet paikalla, vain puoli kilometriä kauempana kuin missä me olimme niitä kuunnelleet...

***

( vastasi huutoon )