Samurai

Stephen Turnbull: Samurai – Historiallisen soturin käsikirja (moreeni 2013, alkuperäisteos Samurai – The Japanese Warrior's Manual ilm 2012)

Tämän kirjan löysin jonkun divarin poistomyyntieristä. Kirja on fiktiota, mutta perustuu historiallisiin faktoihin, sen kirjoittajaminä Umawatari Bogyu on fiktiivinen hahmo, koostettu kirjan käsittelemän ajan, Tokugawa-shoguneiden alkuaikojen neuvonantajien säilyneistä elämäkerroista. Todellinen tekijä on tuon ajan Japanin historian tutkija, jolla on tutkinto sotahistoriassa ja teologiassa sekä tohtorin tutkinto Japanin uskonnossa.

Kirja kuvaa hyvin sen ajan japanilaista yhteiskuntaa ja erityisesti sen sotilasluokkaa, samuraita ja sen suhdetta muihin yhteiskuntaluokkiin. Syntyperä määräsi mikä ihminen oli, mutta kirja havainnollisti mitä tuon korkean aseman syntymässä saaneelta henkilöltä odotettiin. Se esitti keinot tulla pelottomaksi taisteluissa, ansioituneeksi sodan ja rauhan taidoissa, viisaaksi hallintotehtävissä, esimerkiksi alemmilleen ja kunniaksi esi-isilleen.

Kirjassa kerrotaan ensin miksi Japani on kaikkia muita maita parempi, sitten se miten sotilasluokka syntyi puolustamaan keisarin jumalallista valtaa ja sitten se, miten keisari luovutti sotilasjohtajalle maallisen vallan. Sen jälkeen sotilasuralle havittelevalle samuraille onkin selvää että onnistuessaan hän pääsee henkilökohtaisesti maata johtavaan eliittiin. Ongelma on vain siinä että samurain tie johtaa kuolemaan. Tämä asia pitää oppia hyväksymään ja siitä pitää oppia jopa pitämään. Me tavalliset kuolevaiset pidämme elämäämme tärkeimpänä, samuraille opetetaan että kaikki muu, kuten kunnia ja kuuliaisuus, on elämää tärkeämpää, että kuuliaisuus koskee myös käskyjä joita ei voi noudattaa kuolematta ja että elämänsä uhraaminen on usein sotilaan ainoa keino säilyttää kunniansa. Jos kuolema tuntuu liian jännittävältä, etsiytyköön samuraisäätyinen kirjanpitäjän hommiin, muistaen että kunniansa pitää silloinkin säilyttää.

Kirjassa käsitellään tietysti samurain varusteet, haarniskat ja aseet sekä niiden käyttötaidot ja nekin taidot joilla voi jatkaa taistelua vaikka ilman aseita. Tuliaseita ei samurain ole sopiva käyttää vaan miekkoja, keihäitä, jousta ja nuolia. Rauhan aikana samurai on joko lääninherransa suora alainen tai sitten jopa tämä lääninherra tai hänen valtuuttamansa sijainen siviiliasioiden hoitajana. Rauhanaikainen kurinpito on yhtä ankaraa kuin sodanaikainenkin, kaikki rikollisuuden siemenet kaivetaan esiin, tunnustus haetaan kiduttamalla niin kauan kuin tarvitaan, kirjassa esitellään viisi toimivaa kidutuskikkaa, ja sen jälkeen kun tunnustukseen on saatu nimi annetaan alhaison pohjasakkaan kuuluvan pyövelin hoitaa loput. Nimi on saatava jotta tuomio olisi lainvoimainen, kiduttamalla ei saa kuulusteltavaa tappaa. Samurai noudattaa pidättyvyyttä halujensa suhteen, noudattaa tarkasti perinteisiä uskontoja ja sivistää itseään lukemalla oikeita kirjoja, kirjoittamalla runoja, pelaamalla strategiapelejä, hoitamalla puutarhaa ja harjoittaa keskittymistä ja sielunsa sopusointua teeseremoniassa.

Sodan aikana samurain odotetaan osallistuvan siihen varustamalla riittävästi väkeä, sitä enemmän mitä vauraampi on. Tehtävät vaihtelevat rivimiehestä lääninherran eliittijoukkoon ja yksiköiden komentajiin syntyperästä ja erityisesti osoitetuista kyvyistä riippuen. Itse sotatilanteessa ylipäälliköt antavat käskynsä sotaviuhkoin ja käskyt välitetään lipuin yksiköiden komentajille. Joskus viestitään myös rummuin ja torvin. Itse taistelussa kukin samurai todentaa menestyksensä keräämällä tappamiensa vastustajien päät, tietäen että jonakin päivänä myös hänen oma päänsä on jonkun toisen hallussa ja esitetään ylipäällikölle palkkion toivossa. Tietysti tämän voi välttää tekemällä itsemurhan, kirja neuvoo neljätoista mielenkiintoista tapaa sellaisen tekemiseen. Itsemurhan tekemisessä ei pidä hötkyillä, joskus voi voittaa pahastakin ahdingosta huolimatta. Voitettujakaan ei tarvitse kaikkia tappaa tai pakottaa itsemurhaan vaan kun heidän kuuliaisuutensa kohteet on tapettu tai he ovat tehneet itsemurhan, johtajitta jääneet alaiset voivat vannoa kuuliaisuutta voittajille ja jatkaa näiden komennossa.

Taistelun lopussa on perinteisesti päidenkatseluseremonia, johon kerätyt päät on pesty, kammattu ja merkitty sekä menettäjän että ottajan nimillä. Seremonia pidetään joko sisätiloissa tai sitten sotakentällä kenttäverhojen suojassa. Perinteisesti tämän jälkeen pää luovutetaan kuolleen omaisille, koska vain ehjä ruumis pääsee buddhanuskoisten samuraiden taivaaseen, Valkoisesta Jadepaviljongista Läntiseen Paratiisiin. Samurain pitää muistaa että irrotetun pään ilmettäkin tarkastellaan ja päätellään kuoliko päänsä menettänyt  onnellisena vai onnettomana, kunnon samurai osallistuu päidenkatseluseremoniaan yhtä tyytyväisenä oli hän sitten ottaja tai menettäjä, siis aika aikaansa kutakin, sanoi samurai kun päätä leikattiin... Joka tapauksessa, jos kuolet ja sinua käsitellään oikein, 34 vuoden päästä tultuasi Läntiseen Taivaaseen pääset jumalaksi ja sinua aletaan palvoa ja kunnioittaa yhtenä lukemattomista esi-isistä. Tai ainakin voit uskoa siihen...

***