Flunssa on vaivannut sitkeästi ja päivittäiset ulkoilut ovat jääneet aika lyhyiksi lähilenkeiksi. Pääsiäisen riivaamana piti kuitenkin lauantaina ottaa mukaan kamera ja lähteä perinteisten pääsiäisajan Fallkullaan ja Haltialaan suuntautuneiden lammas- tipu- ja puputapaamisten jälkeen vielä Vuosaareen, Kallvikinniemen koleuteen kokeilemaan saisiko sieltä vihdoin kohtuullisia kuvia esiaikuisesta pikkukajavasta. Vanhastaan miulla onkin satoja ruutuja takavuosien Varangin retkeltä aikuispukuisista kajavista, mutta kun täällä kotimaassa näkee enemmän noita esiaikuisia, niillä otoksilla ei ole juttujen kuvituksena arvoa ja ne pari ruutua mitkä miulla nuorista on ovat jo täällä näkyneet, uusia siis kaipasin.
Kun saavuimme Suvin kanssa uimarannan tuntumaan, näytti ensin siltä ettei täällä ole mitään katsottavaa. Tarkemmin seuraten huomiota kiinnitti muuan kalamiesten ryhmä jonka liepeillä oli pari kiikaroijaa. Kun sinne näkyi suunnistavan joku muukin kiikarinkantaja, lähdimme joukkoon. Osoittautui että liike oli oikea, kajava ui rauhallisena pikkupoukamassa muutaman kymmenen metrin päässä. Kalastajat saivat toisinaan saalista, ja jotkut perkasivat saman tien saamansa kalan heittäen perkeet rantaan. Sitä tuo kajava kyttäsi muutaman kalalokin mukana.
Kajava onnistui tavallisesti nappaamaan perkeet ensin, mutta kanikoiden koko ja ylivoima pakotti sen luopumaan yleensä nopeasti saaliistaan. Jotakin sekin onnistui välillä syömään ja tilanteen rauhoittuessa kävi taas uimaan jonkin matkan päähän. Kuvia onnistuin saamaan kohtuullisesti, lintu kävi välillä yläpuolella alle viiden metrin päässä.
Sunnuntaina alkoi sitten kivistää tieto siitä että Halikonlahdella olisi taas punapäänarsku, naaras tosin, mutta jotkut ainakin olivat onnistuneet siitä saamaan kohtuullisen hyviä kuvia. Ei siis muuta kuin yrittämään, Suvi tosin lähti mummolaan pääsiäisen viettoon ja lähdin Saloon yksin.
Ajelin rauhallisesti ja päätin käväistä katsomassa olisiko Aneriojärvelle ilmaantunut kaakkureita odottamaan pesimälampiensa sulamista. Olihan siellä yksi ainakin keskellä järveä. Enemmän tuntui rannoilla ja rantavesissä olevan hanhia. Kanadalaisia oli jonkin verran, valkoposkihanhia vain jokunen. Enemmän oli metsähanhia ja eniten tundrahanhia. Luoteiskulman pellon parvea selaillessa silmään pisti eräs selvästi muita vaaleampiselkäinen kookkaanpuoleinen anser ja kun se nosti päätään, se paljastuikin heti lyhytnokkahanheksi. Vähän parempaan paikkaan kävellessään se paljasti vielä pinkit koipensakin. Hieman kaukana se oli, kuvaa ei tehnyt mieli ottaa kun pohjatuulikin vielä meni luihin ja ytimiin tornissa seisoessa.
Jatkoin siitä Saloon ja Halikonlahdelle. Punapäänarsku löytyi helposti, paikallaolijat kertoivat sen nukkuvan Halikonjokisuun lakoontuneessa ruoikossa ja kun putken sinne osoitin, lintu löytyi saman tien. Lintu nukkui, ja vähän kaukanakin se oli joten pari huonoa tuntokuvaa otettuani päätin käväistä Vuohensaaressa, siellä kun voisi olla tuulensuojaakin. Sepon ruokintapaikalla oli vielä käpytikka, tiaisia ja vihervarpusia sekä muutama pikkuvarpunenkin. Vaisakon salmen takana Vuorentaan suunnassa oli vesilintuja, muun muassa uiveloita, merikotka kävi kääntymässä mutta yleisesti ottaen aika hiljaista oli. Rastaita ja punarintoja oli kuitenkin lukuisia maassa hyppimässä.
Palailin pian takaisin Halikonjokisuulle, mutta heti tultuani huomasin ajaneeni onneni ohitse. Narsku oli herännyt ja vaihtanut paikkaa Vuohensaarentien tuntumaan. Palasin parisataa metriä takaisin autolla ja onnistuin kuvaamaan ajoneuvon ikkunasta narskun sekä yksinään että heinäsorsaparin kaverina kun se uiskenteli pengertien tuntumassa. Muutama poseerauskuva siitä onnistui, ennen miulla olikin vain hyvin huonoja tuntokuvatasoisia ruutuja tuosta lajista ja nytkin pelkäsin että samantasoisia on enintään luvassa tälläkin kertaa. Jonkin ajan kuluttua lintu suunnisti taas Halikonjokisuulle, ja mie lähdin palailemaan kohti kotia.
Suoraan en sinne ajanut vaan jälleen Anerion kautta. Nyt hanhet olivat hieman paremmin nähtävissä, tosin edelleen sangen kaukana pellolla. Auton ikkunasta tähtäillen sain kuitenkin lyhytnokasta pari huonoa tuntokuvaa, ja hanhikuvistani paljastui sitten kotona toinenkin saman lajin yksilö. Rauhattomia ne olivat ja vaihtoivat pian paikkaa, jolloin miekin lähdin jatkamaan takaisin kotiin, tällä kertaa enää minnekään pysähtymättä.
***
( vaalea selkäpuoli paljastaa tämän yksilön heti muista, kuvassa lisäksi tundrahanhia ja joku metsuri)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.